Poliisi: Huumetilanne Pirkanmaalla on vakava

Poliisi on panostanut vuoden alusta Pirkanmaalla huumausaineiden kenttävalvontaan edellisiä vuosia enemmän.

Ensimmäisen vuosineljänneksen tulokset osoittavat huumausainetilanteen olevan maakunnassa vakava. Resurssien puitteissa valvontaa on kohdistettu eri kaupunkeihin ja kuntakeskuksiin sekä poliisin oman analyysin että ilmiantojen perusteella.

Kuluvana vuonna maaliskuun loppuun mennessä törkeitä huumausainerikoksia oli kirjattu yhdeksän, kun viime vuonna vastaava luku oli neljä. Huumausainerikoksia tietoon tuli nyt 82, vuosi sitten 21. Huumausaineen käyttörikoksia kirjattiin 123, viime vuonna 20.

Huumausaineiden takavarikot ovat joidenkin huumausaineiden osalta kasvaneet. Kokainiia ei viime vuonna tähän aikaan oltu takavarikoitu yhtään. Tänä vuonna sitä on suoraan kadulta saatu poliisin haltuun noin 140 grammaa. Marihuanaa on takavarikoitu 3,5 kiloa, kun viime vuonna tähän mennessä määrä oli 1,3 kiloa. Amfetamiinia on poliisin haltuun päätynyt vähemmän kuin viime vuonna.

Kenttävalvonnassa paljastuu samalla huomattavasti muuta rikollisuutta. Aseiden takavarikot nousivat neljästä yhdeksään ja niiden lisäksi poliisin haltuun jäi lukematon määrä muita laittomia astaloita. Etsintäkuulutettuja on jäänyt kiinni 48, kun viime vuonna määrä oli neljä.

Huumausainerikollisuus on piilorikollisuutta. Sitä paljastuu poliisin käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Kuluvana vuonna on päätetty siirtää resurssia kenttävalvontaan ja jättää muuta toimintaa saman verran vähemmälle.

Poliisi toteaa tulosten näyttävän, että huumausainerikostilanne Pirkanmaalla on yhteiskunnan kannalta huono. Maahantuontia, kasvattajia, levittäjiä ja käyttäjiä on merkittävissä määrin enemmän kuin viime vuoden tilastoista voi päätellä.

Sisä-Suomen poliisi tulee jatkamaan tehostettua huumausaineiden kenttävalvontaa ainakin vuoden loppuun saakka.

  • Nimetön

    Mutta ”Metsässä paloi puupino Huittisissa”…kyllä se on kumminkin tärkeetä…

  • Nimetön

    Kyllä Alueviesti on ottanut vakavastikin kantaa vakavaan asiaan, kiitos siitä. Ed, mielipide oli omani. Yhdenlaista ”paloa” on tämäkin huumeongelma. Jos siinä joku valistus vielä puree, on viimeinen hetki mediallakin.

  • Uhri Urjalasta

    Törkeät huume ja virkarikokset on Pirkanmaalla jyrkässä kasvussa mutta miksi virkarikoksia ei tutkita eikä niistä tuomita ?

  • Nimetön

    huumeita saa helposti netin kautta tilaamalla, ohjeet siihen saa helposti, kun vaan osaa kirjoittaa, kauppiaat ovat tor-verkossa, mutta siihen löytyy ohjeet kuinka siihen verkkoon pääsee, tein poliisille ilmoituksen tuosta ohje sivusta

    • Nimetön

      Poliisi, eikä kukaan muukaan ei sulje sivustoa miltä saa ohjeet tor verkkoon ja huumeitten nettikauppaan. Ongelmaa ei edes haluta poistaa.

      • Nimetön

        Miksi poliisi yrittäisi sulkea Tor-verkon, kun se saa sen avulla kiinni pahimmat rikolliset? Tor -verkon salaukset on aikapäiviä sitten murrettu, poliisi on tehnyt jo useita pidätyksiäkin tuon verkon kauppiaiden keskuudessa.

  • Lainsuojaton

    Vuosia jatkuneiden törkeiden virkarikoksien ja laiminlyöntien uhrina väitän että Pirkanmaalla on enemmän viranomaisrikollisia kuin muita rikollisia ja että viranomaisten kaikki aika menee rikoksien suunnitteluun .

  • Nimetön

    Vaikka itse tiedän huumeista yhtä vähän mitä Nalle Wahlroos köyhyydestä, niin tutkija tyrmää nykyisen keskustelun. Pelotteluretoriikka on vallitseva tapa mielipiteissä. Tutkijan mielestä ei pitäisi käyttää edes yleisnimeä huumeet. Kannabis, ja kovien ruiskuhuumeiden piikittäminen on hänen mielestään täysin eri asia. Poliitikot keräävät irtopisteitä pelottelulla.

Kommentointi ei ole käytössä.