”Huittisten alueellakin elää ihmisiä, joilla on aidosti tarvetta lisäruoalle”

Sosionomiopiskelija Rasmus Andessén, sosiaaliohjaaja Marjo Virtanen ja Tiina Ståhle kertovat, että ruokakassien sisältö koostuu pääasiassa säilykkeistä ja kuiva-aineista.

Tuoreen sämpylän ja kahvin tuoksu leijailee vastaan, kun astuu sisään Huittisten sosiaali- ja päihdepalvelupiste Passelin ovesta. Pari kuukautta Huittisten kaupungilla harjoittelijana ollut sosionomiopiskelija Rasmus Anderssén kysyy hymyillen, monenko hengen talouteen ruoka-apukassi on menossa.

Ruokakasseja jaetaan Huittisissa aina kuukauden ensimmäisenä torstaina.

”Ruoka-apua on jaettu vähävaraisille iät ja ajat, mutta Huittisissa toimintaa ei ole järjestetty moneen vuoteen. Tarvetta tälle olisi ollut jo aiemmin, sillä kovasti ruokakasseja on odotettu ja kyselty”, Huittisten kaupungin sosiaaliohjaaja Marjo Virtanen tietää.

Ensimmäisen kerran ruokakasseja jaettiin huhtikuussa, viime torstaina vuorossa oli toinen jakokerta.

”Ruokakassit rahoitetaan EU:n vähävaraisten avustamiseen suunnatusta FEAD (The Fund for European Aid to the Most Deprived) rahastosta, joka määrittelee säännöt avun jakamiselle. Rahasto määrää esimerkiksi sen, että sama henkilö voi saada ruoka-apua korkeintaan kerran kuussa.”, Virtanen kertoo.

Virtasen mukaan Huittisissa on havaittavissa selkeä tarve ruoka-avulle.

”Ei ole pelkkää puhetta, että vähäosaisuus olisi lisääntynyt, vaan niin valtakunnallisesti kuin Huittisten alueellakin elää ihmisiä, joilla on aidosti tarvetta lisäruoalle.”

Ruokakasseihin kootaan peruselintarvikkeita, joista pystyy valmistamaan tavallista arkiruokaa. Perussisältö koostuu säilykkeistä ja kuiva-aineista. Niiden noutaminen halutaan pitää mahdollisimman helppona ja epävirallisena. Virtanen painottaakin, ettei kenenkään tarvitse todistella avuntarvettaan.

”Emme me ala täällä tuloja kysellä, vaan kassin saa hakea jokainen, joka kokee sen tarvitsevansa. Tiedustelemme ainoastaan talouden koon, jotta voimme suhteuttaa sopivan pussin tarpeeseen nähden. Sen EU kuitenkin määrää, että jokaisen on noudettava ruokakassinsa itse, joten kaverille ruokaa ei voi hakea.

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyneestä Alueviestistä. 

  • Nimetön

    Suomen hallitus harjoittaa väärää politiikkaa. Kansa jakautuu kahtia raskaitten telaketjujen jättämien syvien urien puolille. Onko meillä heikko pääministeri, kun taustajoukoissa entinen pääministeri Esko Aho häärää niin voimakkaasti. Samalla yrittäjien Pentikäinen (kesk.) koittaa lopettaa Suomesta ay-liikkeen.

    • Nimetön

      Ay-liike on jo käytännössä loppunut (onneksi). Stalinistisesti ajattelevat ja toimivat änkyrät ovat 50-luvun tuote ja sinne kuuluvat.
      Tästä hyvänä esimerkkinä hallituksen loistava aloite nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi ei käy näille kaikkea vastustaville änkyröille. Järkyttävän käsittämätöntä ay-liikkeen taholta sahata oksaa, jossa nuoriso istuu ja yrittää rakentaa elämäänsä alkuun.

      • Nimetön

        Heikot on työolot niissä maissa joissa ei ole ammattiliittoja. Suomessa ay-liike on vahva kuin teräsnyrkki. Vaikka käytännön syistä se joskus verhotaan silkkihansikkaaseen. Mutta vaikutus on yhtä teräksinen.

      • Nimetön

        Miksi sitten jäsenpako kiihtyy koko ajan? Itse erosin kymmenkunta vuotta sitten enkä ole eroani katunut.
        Loimaan Liitto toimii loistavasti ja maksaa murto-osan ammattiliiton jäsenyyteen verrattuna.
        Itse asiassa jäsenmaksu on laskenut ainakin yhtenä vuonna ja taisi olla jo itseasiassa toinen vuosi laskua. Itse voi valita haluaako pelkän kassan jäsenyyden vai samat palvelut kuin ammattiliitoilla (oikeusapu, tuki, vakuutukset, ym. ym.).

        Minulla ainakaan ei ole mitään tarvetta tukea liittojen kiinteistö- sun muita hämäräbisneksiä. Rahoittakoot tyhmemmät tuon huvin.

      • Nimetön

        Loimaan kassa ei neuvottele työehdoista. Olet vapaamatkustaja. Se sinulle suotakoon. Rintama kyllä kestää muutaman käpykaartilaisen. Niin kesti Kollaakin.

Kommentointi ei ole käytössä.