Valtatie 12:lle valaistus vielä tämän vuoden aikana

Valtatie 12 valaistaan Roismalan risteyksestä Kärppälään vielä vuoden 2018 aikana, mikäli kaupunginvaltuusto näyttää hankkeelle vihreää valoa. Sastamalan kaupunki on saanut kevään aikana läpi tavoitteensa ja Pirkanmaan ELY-keskus myöntää noin 350 000 euron hankkeelle 50 %:n rahoituksen.

”Valaistus pitää toteuttaa jo tämän vuoden aikana ja siksi kaupunginvaltuuston tulee tehdä asiasta päätös kesäkuun kokouksessa”, kertoo Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg.

Sastamalan läpi kulkevien valtateiden liikenneturvallisuuden eteen tehdään vuoden 2018 aikana muitakin toimenpiteitä. Osa toimenpiteistä konkretisoituu jo tämän vuoden aikana, osasta käydään keskusteluja muun muassa ministeritapaamisessa. Sastamalan kaupunki tekee voimakasta edunvalvontatyötä alueen kansanedustajien Pertti Hakasen, Ilmari Nurmisen ja Arto Satosen kanssa valtateiden liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Riista-aidat ja ohituskaista ministeritapaamisen asialistalla

Nokialta Huittisiin ulottuva riista-aita pyritään Malmbergin mukaan saamaan jo vuoden 2019 valtion budjettiin. Investoinnin arvo on noin miljoona euroa. Riista-aita ja valtateiden 11 ja 12 jatkokehittäminen nousevat asialistalle kansanedustaja Pertti Hakasen ministeri Anne Bernerin kanssa järjestämässä tapaamisessa.

”Valtatie 11:n Murhasaaren ohituskaistan suunnittelupöydälle saaminen on yksi tavoitteemme”, sanoo Malmberg. ”Lisäksi keskusteluissa nostetaan esiin alueen joukkoliikenne ja sen kehittämismahdollisuudet.”

Valtatie 11:n rinnakkaisväylä olennainen Maisemakylien saavutettavuudelle

Sastamalan kaupungin ja Pirkanmaan ELY-keskuksen yhteishankkeena toteutettava Uotsolantien saneeraus etenee tänä vuonna aikataulun mukaisesti. Samoin etenee Uotsolan ja Häijään taajamat yhdistävä valtatie 11:n rinnakkaisväylä. ELY-keskus on varannut rinnakkaisväylän rakentamiseen yhteensä 250 000 euroa. Myös kaupunki tulee panostamaan rinnakkaisväylään tulevissa taloussuunnitelmissa merkittävästi. Uotsolan rinnakkaisväylän investointi on merkittävä muun muassa Mouhijärvelle kaavoitettavien Maisemakylien näkökulmasta.

Liikennöinti valtatie 12:lla sujuvoituu jo kesän 2018 aikana

Jo toteutettavien listalla olevia tiehankkeita ovat valtatie 12:n risteysjärjestelyt. Parannuksia on tulossa muun muassa Tampereentien ja valtatie 12:n risteysalueelle, missä liikenneturvallisuutta parannetaan rakentamalla Tampereen suunnasta oikealle kääntyville erillinen kääntymiskaista. Risteysalueiden turvallisuutta lisätään myös esimerkiksi Vesilahdentien ja Hukkasen risteyksissä, joihin kumpaankin lisätään väistötila risteyksessä kääntyviä autoja ohittavia varten. Vesilahdentien risteykseen tulee lisäksi erillinen kääntymiskaista.

Poimintoja

  • Nimetön

    Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!!!! Sytytys pahasti myöhässä!!!

  • Valo

    Mitä valaistus auttaa? Autoissa on jo valot. Parempi olisi laittaa rahat teiden kunnostamiseen

  • Vt11

    Vt11 välityskykyä lisää. Murhasaaren ohituskaistaa tarvitaan. Sastamalan vilkkain tie.

  • Nimetön

    Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Kirkkautta myös heille joilla elämänkatsomus yltää oman auton valokeilaan asti.

  • Nimetön

    Valaistun tieosuuden kustannus on kaupungille siis 175000€.Tuohon turvallisuuta lisäävään parannukseen luulisi rahat löytyvän.Ellivuorentien parannushanke sen sijaan posketon, miljoona täysin turhaan.Pystyynkuollut paikka ja tiellä ei mitään käyttöä.Miksi kaupunki otti tämän yksityistien itselleen valtavilla kustannuksilla?Miksi tuonne investoidaan mitään.Onko päättäjät seonneet kokonaan?

  • Nimetön

    Ellivuori on AINOA Sastamalan matkailukohde ja vieläpä kehityskelpoinen, vähintä mitä kaupunki voi tehdä on tietenkin infra.

    • Nimetön

      Kaupunki on työntänyt sinne valtavan potin rahaa .Lisäksi sallinut kaavojen vastaisen rakentamisen.Rantaviivaan rakennettu rantavilla taitaa olla asemakaavassa jotakin ihan muuta,toiminta haisee kuin uimahallin suunnittelu.
      Asia kiinnostaa jo muuallakin suomessa.

  • Hyvä juttu

    Valot auttaa ja luo turvallisuutta. .se on nykyaikaa! Nytkin tuntuu että on jo perillä kun Stormissa alkaa valot.

  • Nimetön

    Ei kyllä mitään järkeä katuvaloissa! Niistä on vain haittaa eläinten havaitsemisen suhteen.
    Kevyttä liikennettä siellä ei juurikaan ole, miksi ihmeessä valaista tieosuutta keskellä ei mitään?
    Tien parantamiseen ja hirviaidan tekoon nuo rahat tulisi kohdistaa tuolla tieosuudella.
    Itse käyn töissä eri suunnalla, ja olen tyytyväinen ettei siellä ole katuvaloja. Peuran olen useasti havainnut tien penkalta, kun ajovalot ovat saaneet elikon silmät kiilumaan. Katuvalot ei varmastikkaan tule vähentämään hirvieläinonnettomuuksia tuolla, kunnon riista-aita kylläkin.

  • Stormilainen

    Toissapäivänä risteyksissämme kaksi peräänajoa kääntyviin. 80 km/t ja keltaisen viivan ylitykset ovat tavallisia !

  • Nimetön

    Stormilainen: Kumpi siis mielestäsi olisi hyödyllisempää, rahojen törsäys katuvaloihin vaiko tieturvallisuuden parantaminen vaikkapa levennennyksin?

  • Nimetön

    Järki hoi: kyllähän valaistus aina parantaa liikenneturvallisuutta tänhän nyt ymmärtää tyhmempikin. Voit tehdä yksinkertaisen kokeen jollet muuten ymmärrä: ajat autollasi pimeässä valot päällä ja sitten sammutat ne,kumpi oli parempi?
    Levennyksiäkin tarvitaan mutta ne eivät ole joko tai vaan sekä että.

    • Nimetön

      Vähän viisaampi tajuaa, että toki valaistulla alueella näkee hyvin, mutta sinne kirkkaiden valojen kantaman ulkopuolelle ei. Luulisi sinunlaisesi älykön tajuavan, että ei ne peurat kulje aina tien suuntaisesti. Siis metsästä tulevaa eläintä on vaikeampi havaita, kun on kirkas valaistus.
      Nuo oman autoni valot ei osoita minua silmiin, kun ajan sillä.

      • Nimetön

        Olipas outo logiikka; pimeässä näkee paremmin.
        Meillä normaaleilla ihmisillä homma menee niin että mitä paremmat valot sen paremmin näkyy, metsässä saa ollakin pimeää ,ei rahat riitä valaisemaan metsiä, ainoastaan teitä.

  • Nimetön

    Aivan älytöntä laittaa valot valtatielle.Sastamalassa on paljon huonokuntoisia teitä ja vaarallisia paikkoja käytetään raha mieluummin niihin.Nääs kun ne hirvet ja peurat voi liikkua siellä valaisettomalla osuudella.Taajamissa missä asutaan,säästetään sähköö sammuttamalla katuvalot illalla niin onhan aivan nurinkurista polttaa niitä jossain valtatiellä kun siellä kulkevilla on vakiovarusteina oltava pitkät ja lyhyet valot.Kuka nyt ajaa sumuvaloilla???

    • Nimetön

      Kyllä siinä myös Vammala nousee valokeilaan kun valtatie valaistaan. Kinttupoluilla pärjää pienemmilläkin tuikuilla. Onhan valtatiellä liikennemäärät ja ajonopeudet ihan toista. Ei sellaisia kohtia kannata valaista, joissa viimeksi on nähty 70-luvulla joku mummo potkukelkan kanssa jouluaattona.

  • Nimetön

    KYLLÄ ON SUURET HAAVEET !
    Kattokaapas vain miten: paikka-paikka, on valtatie12 paikattu, niin kauheaa tietä ei oo missään muualla kun matkalla Tampereelta Sastamalaan ja toistapäin.
    Ja suuruuden hullut vaatii vielä valoja ja niiden sähköjä Olkiluotoon valmistuvasta ”Tsernobil 2:sta !

    • Nimetön

      En tiedä mistä mettämaasta olet mutta itse kuljen Vammalan -Nokian väliä päivittäin ja kaikki mikä vähentää peuravaaraa on tervetullut . Samaa mieltä siitä että tiet on huonokuntoisia, liikennemäärät niin kovat että tiet kuluu, nastakielto pitäisi saada aikaan.

  • Nimetön

    Korjatkaa teitä silläkin rahalla.Tiet sastamalassa tosi huonot kun lyödään vaan paikkaa paikan päälle.

  • Ros Puutos

    Valaistus on täysin typerä ajatus,mitä jos nuo rahat laitettaisiin esim routavaurioiden korjaamiseen?
    Melkoisia reikiä on teissä paikoitellen.
    Hirviaitoihin satsaus ei ole lainkaan huono ajatus.

    • Nimetön

      Routavaurioita ilmenee joka kevät uudestaan. Mutta kunnon valaistus auttaa autoilijaa huomaan ne ajoissa. Ehtii väistään.

  • kaupungille hyödyksi

    Muuttotappiota vastaan täytyy taistella.
    Yksi keino on lisätä paljon työpaikkoja omaavan tampereen ja sastamalan välisen liikennöinnin miellekkyyttä. Näin saadaan työpaikat ”lähemmäksi” sastamalaa.

    Meillä on edulliset omakotitalot vs. tampere, joten tre-sastamala välisen työmatkan mielekkyyteen panostaminen valaistusta lisäämällä on hyvä idea! Vielä kun saataisiin ohituskaistoja lisää niin rekat eivät olisi pullonkaulana.

  • Nimetön

    Ei ne valot mitään auta. Kuka tollasen edes keksi? Tie kuntoon ja riista-aita!

Kommentointi ei ole käytössä.