”Kotihoidon arki karua Sastamalassa” – Lisää hoitajia tarvitaan

Kotihoidon arki on karua, kirjoittaa Niemi. Kuvituskuva: Alueviestin arkisto.

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Pirkko Niemi kirjoittaa Alueviestin yleisönosastolle Sastamalan kotihoidon arjesta otsikolla Ikäihmisten hoidosta!:

”Esitimme valtuustossa joulukuussa lisäystä hoitajien määrään kotihoitoon, mutta hävisimme äänestyksen.

Sosiaali-ja terveysjohtaja vakuuttaa, että mitoitukset ovat kunnossa. Minuun on ottanut yhteyttä hoitaja, joka kertoo todella karusta arjesta kotihoidossa.

Sijaispankin aikaan kuulemma sai sijaisia, mutta nyt ei seuturekrystä saa. Hoitajia on sairaana päivittäin 4-6, jolloin heidän työnsä jaetaan muiden töissä olevien kesken, ja heillä on jo valmiiksi täydet paikat hoidettavanaan. Hoitajia on pitkillä sairauslomilla ja osalla on jaksamisongelmia työn kuormittavuuden takia.

Kun kotihoitoon tulee uusi asiakas, hänelle tehdään rava-testi, jonka tekemiseen ja kirjoittamiseen menee 3-4-päivää ja se on poissa suorasta asiakastyöstä. Toki tarpeellinen tehtävä, mutta miten sen voisi kompensoida niin, ettei se olisi poissa arkityöstä?

Hoitaja kertoi, että he menevät pääosin yksin koteihin, jossa on epäkäytännöllisiä sänkyjä ja välillä tilaa liian vähän sängyn ja vapaan tilan välillä, kun pitäisi auttaa sänkyyn tai nostaa ihmistä. Asennot eivät ole ergonomisesti oikeita ja aiheuttavat näin ollen kremppoja tekijälle helposti. Sen sijaan kun ihminen on sairaalassa, siellä on aina kaksi nostamassa ja auttamassa.

Hoitaja kertoo, että hyviä hoitajia on lähtenyt pois Sastamalan kotihoidosta juuri edellä mainittujden ongelmien takia eikä uusia ole jonoksi asti tulossa. Maine on kiirinyt.

Hoitajalla on lisäksi oikeus lepohetkiin ja lakisääteisiin ruoka- ja kahvitaukoihin, mutta he eivät aina ehdi niitä pitää. Olen erittäin huolesatunut kotihoidon tilasta ja siitä, etteivät kaikki päättäjät näe tarpeelliseksi lisätä hoitajien määrää.

Mitä sitten tapahtuukaan, jos sote menee läpi?

Kaupungilla ei mielestäni ole varaa huonontaa mainettaan työnantajana. Pitäisi ottaa todesta arjen tieto, jota tuovat sen tekijät. Vaikkakin tilastot ja mittarit näyttäisivät jotain muuta. Paperilla asiat voivat näyttää olevan hyvin, mutta eri asia on sitten arkitodellisuus.

Hoitajien palkka on työn raskauteen nähden niin olematon, että heidän työtään voisi kunniottaa luomalla kunnolliset työolosuhteet.”

Terveisin Pirkko Niemi
valtuutettu, vas

Poimintoja

    • Uhri Urjalasta

      Urjalan kunnan huoli ihmisten ja perheiden syrjäytymisestä on ristiriitainen , koska sillä on vuosia ollut pakonomainen tarve tuhota laiminlyönteineen työntekijöitään ja perheitä .

      • Nimetön

        Yritätkö Urjalan viralliseksi kylähulluksi, vai miksi yritätä sotkea asiasi tällä jatkuvalla kunnan virkamiesten panettelulla? Voit olla varma, että sinut tunnetaan kautta Urjalan jo nimeltä, pränkkänä, jota kukaan ei halua tavata saati auttaa enempää kuin on pakko. Jatkamalla tätä Don Quijote- sotaasi ihmisten ärtymys muuttuu sääliksi. Sitten oletkin virallinen pelle.

      • Sinä

        Lapsenmielinen tumpelo ota asioista ensin selvää ennen kuin kirjoittelet typeriä kommenttejasi .

      • Urjalan kunta

        On vuosia ollut täydellinen esimerkki kuinka asioita ei pidä hoitaa .

    • Liisa

      Työntekijät siinä kärsii jos virka ja esimiehet sekä ammattiliitto ja työterveyshuolto ovat ammattitaidottomia ja vastuuttomia .

  • Nimetön

    Mikäli rava-testiin menee 3-4 päivää on siinä jotakin vikaa ? Olin Helsingin kotihoidossa eikä siellä hoitajat ko. testiä tehneet, ehkä sen tekivät esimiehet.
    Testejä ja muitakin kokouksia voidaan kyllä minimoida silloin, kun kiire on hoitotyössä.

    • Ei byrokraatti

      Lainsäädäntö tuettuna julkinen sosiaalihuollon byrokraattisuuden kuorrutuksella on tehnyt asiakaspalvelusta mahdottoman yhtälön. Kukaan ei voi ei ehdi ei jaksa ei saa ei halua ei osaa tms toimia asiakaslähtöisesti. Paperien täyttö koneella tai kynällä ei ole asiakkaan palvelemista.

    • Nimetön

      17:58: Ainakin työssä ollessani testiin vaadittiin tuo 4pv seuranta ja kirjaaminen.
      Kaiken kaikkiaan työstä kului kaiken kirjaamiseen n. 1/4 koko päivän työajasta. Sivummalla liikkuvilla vielä matkoihin käytetty aika pois hoitoajasta.
      Jää jälkikäteen ajatellen tunne, että ”todistusaineisto” oli se tärkein. Ei väliä, vaikka ihminen jäi voimattomana ja vähään tyytyvänä odottamaan, että ehkä sitten ensi kerralla pääsen ulos, tai joku ehtii katsoa pitkiä varpaankynsiä.

    • A84

      Tekstissä virhe, kyseessä rai testi joka on oikeasti laaja.. Vanha testi oli nimeltään rava ja siihen ei aikaa kulunut kuin 10minuuttia. Nämä arvioinnit on vaan pakko jossain vaiheessa tehdä. Tottakai niitä siirretäänkin mutta hamaan hautaan asti niitä ei voida siirtää vaan tehtävä nekin on.

  • Ei byrokraatti

    Lainsäädäntö tuettuna julkinen sosiaalihuollon byrokraattisuuden kuorrutuksella on tehnyt asiakaspalvelusta mahdottoman yhtälön. Kukaan ei voi ei ehdi ei jaksa ei saa ei halua ei osaa tms toimia asiakaslähtöisesti. Paperien täyttö koneella tai kynällä ei ole asiakkaan palvelemista.

  • Nimetön

    Nämä loputtomat lait, jotka vaativat sanktioiden uhalla toteuttamistaan, ovat ajaneet inhimillisen, ihmistä ajattelevan hoitotyön ohi. Samassa lainsäädännössä on tehty tuottajalle edullinen maksumääräysmalli. Eli kaikki otetaan, mikä otettavissa on. Varmaan lain mukaista, mutta ei inhimillistä.

  • Nimetön

    Lait on laadittu hoidon tuottajan vastuun minimoimiseksi. Jokaiselle niitä vaatimuksia toteuttamaan joutuvalle pitäisi maksaa likaisen työn lisää. Omasta työmoraalista ja inhimillisyydestä joudutaan tinkimään näiden lakien takia.
    Vielä syyllistäjiä sairauslomista löytyy.

  • Tekniikka

    Tällä saralla on todella paljon kehitettävää. Tekniikka pitäisi ottaa tehokkaammin apuvälineeksi ja uusia myös työprosesseja. Tämänhetkinen toiminnanohjaus on sähköinen kalenteri, jossa työt

  • Hoitaja

    Ongelma ei ole yksin kotihoidon, myös palveluasumisyksiköihin on vaikea saada sijaista. Hoitajat tekevät paljon töitä ja väsyvät/ sairastuvat. Seuturekry ei ole onnistunut tehtävässään.

    • Seuturekryläinen

      Niin, näiden työpaikkojen ongelmathan eivät johdu sijaisten puutteesta, vaan ongelmat ovat kasautuneet aikojen saatossa esim. kuormittamalla näitä vakkarihoitajia liian suurilla odotuksilla ja työmäärällä ja hoitaja mitoitus on ollut laskettu alakanttiin. Seuturekry hoitaa hommansa kyllä ihan hyvin, mutta Ihan yhtälailla niin vakkarihoitajat ko.työpaikoilla, kuin omasta valinnastaan vain keikkaa tekevät hoitajat eivät jaksa alipalkattuna tehdä liiaksi ylikuormittavaa työtä ja minä ainakin ymmärrän tämän täysin. Nyt toivottavasti uusien tulevien vakanssien myötä myös kotihoidossa työmäärä hoitajaa kohden vähenenisi ja hoitajat jaksaisivat paremmin tehdä niin tärkeää ja upeaa työtänsä:-)

  • Nimetön

    Palveluasunnoissa ja muissa hoitolaitoksissa tietty asiakas määrä,kotihoidossa ei tälläistä ole.vain taivas rajana. huomattavasti helpompi jakaa työt laitoksissa kui kotihoidossa.

  • Nimetön

    On se kumma, että lasten laitoshoitoa kannatetaan jos jonkinlaisilla ”tutkimuksilla”, eikä kotihoito ole minkään arvoista. Vanhusten suhteen taas kotihoito tuntuu olevan ainoa oikea hoitomuoto huolimatta hoitajapulasta tai usein omaistenkin tahdosta. Kyllä asia on niin, että liian huonokuntoisia on kotihoidossa. Tietenkin täytyy kunnioittaa omaa toivetta, mutta laitoshoidon tarve on silti ilmeinen monen kohdalla.

  • Nimetön

    Jos yhdellä hoitajalla voi olla noin 16-22 käyntipaikkaa työvuorossa ja siirtymät paikasta toiseen. Silloin yhtä vanhusta kohtaan ei jää kuin pieni hetki. Silloin hoitajan täytyis keritä huomaan onko kaikki kunnossa yms. Asiat.

  • Nimetön

    On se kumma mutta uimahalli pitää saada tyrvään ruikuttajille niin maailma paranee! muusta viis.

  • Nimetön

    Sitä vois hyvä osainen Sastamalan pikku porvari kokeilla oikeita töitä.

  • Tt

    Kotihoidon työntekijät ovat kyllä niin yli työllistettyjä ei todellakaan aina mahdollista pitää sitä taukoa mikä kuuluu saatika päästä vessaan päivän aikana ja minuutti pelillä käydään asiakkaiden luona.

  • Pirkko Niemi

    En tiedä, tarkoitettiinko minua lapsenmielisellä pellellä, joka ei teidä asioita ja kehoitettiin menemään sirkukseen? Voin vakuuttaa, että tiedän, mistä puhun ja olen itsekin ollut työssä opiskeluiaikana vanhainkodissa. En myöskään usko, että hoitajat liioittelevat asioita ja ongelmia.

    • Tiedätkö miltä tuntuu

      Kun on vuosia erittäin sairaan työyhteisön ”potkittavana” ja kun tuo työyhteisöongelmat esille virka ja luottamusmiehet laiminlyönteineen jatkavat ”potkimista” menettäen heitteille jätettynä uhrina sairauslomalla irtisanottuna työkyvyn pysyvästi .

    • Uhri Urjalasta

      Vuosia jatkuneen työpaikkakiusaamisen ja työsyrjinnän heitteille jätettynä uhrina sairauslomalla irtisanottuna , olen erittäin huolissani kun toistuvista rikos ym. ilmoituksista huolimatta , työnantajani Urjalan kunta on laiminlyönteineen vuosia ”teurastanut” työntekijöitään ja perheitä , josta on vahva näyttö ja useita asiantuntijalausuntoja .

      • Nimetön

        Et sinä saa psykiatrista apua nettilehtien uutisten kommenttipalstoilta, varaa aika lääkäriltä. Kerro hänelle kokemuksistasi ja sitoudu hoitoon. Pitkäänkin jatkuneet oireet ovat usein hoidettavissa, vaikkei itse sairaus välttämättä paranisi.

      • Nimetön

        Vaikka oletkin trolli, niin kehotan jälleen kerran tuomaan jotain todisteita väitteittesi tueksi. Kuka vain pystyy syyttämään jotakuta jostain epämääräisestä vailla mitään todisteita.
        Viimeksi hiljenit kummallisen nopeasti, kun pyysin todisteita. Näin saattaa käydä nytkin . . .

      • Kerro

        Minkälaiset todisteet sinulla on että rikoksia ei olisi tapahtunut , oikeuden tai viranomaisten päätöksiä tai lausuntoja ?
        Muistutan vielä kerran että vaikka rikoksista ei toistaiseksi ole oikeuden päätöksiä se ei tarkoita sitä että rikoksia ei olisi tapahtunut .

  • Nimetön

    …hoitajat eivät jaksa alipalkattuina? Liksaa, liksaa niin alan tehdä töitä. Rahako ratkaisee?

    • Nimetön

      Alipalkkaus on tosiasia tällä työmäärällä. Raha ei ratkaise jaksamista. Työmäärästä vain on saatava oikeudenmukainen, ansaittu korvaus. Alipalkattu kenttätyöntekijä säästää kaupungille moninkertaisen summan säästäessään laitoshoidolta. Työntekijänä en silti halua olla se, jonka halpatyöllä kaupunki säästää. Terveyteni on tärkeämpää kuin työ, jota ei teettäjä arvosta. Työntekijän selkänahkasta säästävä kaupunki on sairas.

  • Nimetön

    Miksi Suomen nykyhallitus ei voi mennä jalkapallon MM-kisoihin? Koska sinne ei päästetä väkivaltaisia huligaaneja.

  • Nimetön

    Vanhusten hoitajapula on täyttä totta. Ja tilanne olisi vielä pahempi jollei olisi niitä keski-ikäisiä tai vanhempiakin tyttäriä jotka ilmaiseksi ja itseään säästämättä hoitaa omia vanhempiaan omien töittensä jälkeen. Ihan pyyteettömästi ilman kiitosta omalla vapaa-ajallaan. Heitä pitäisi kiittää suuresti. Yhteiskunta olisi pulassa ilman näitä auttajia.

  • lisää...

    Kaupunki on säästänyt sievoisen summan vähentäessään sairaala- ja laitoshoitopaikkoja vanhuksilta. Palvelusetelillä yksityiselle ja kaupungin henkilöstömäärä pienemmäksi. On selvä, että kotona kiikunkaakun elävien määrä on lisääntynyt ja ihmiset tarvitsevat enemmän apua. Samalla virkaihmisten työmäärä vähenee. Hoitajiksi omaiset ja mahdollisesti perhehoito, SAS lähetteellä olevat odottelevat hoitopaikkaa kotona.

Kommentointi ei ole käytössä.