Hakasen vaatimat katumusroskakorit otetiin käyttöön itärajalla

Keskustan kansanedustajan ja MTK:n johtokunnan jäsenen Pertti Hakasen ehdottamat katumusroskakorit eläintautien torjumiseksi otetaan käyttöön idän rajanylityspaikoilla.

Ministeriön viime viikolla julkaisemassa tiedotteessa kerrottiin, että katumusroskakorit saadaan Vaalimaalle. Sen lisäksi mahdollisesti saastuneiden elintarvikkeiden tuontia estetään jatkossa ruokakoiralla, jonka tehtävänä on haistaa elintarvikkeet muiden matkatavaroiden joukosta.

Hakanen on tyytyväinen ministeri Lepän pitäjänteisestä elintarviketurvallisuuteen tehdystä työstä ja etenkin uusiin toimiin itärajalla, mutta ilmaisee edelleen huolensa myös muualta EU:n sisältä ja sen ulkopuolelta matkustavien ruokatuliaisista.

”Katumusroskakorit ja ruokakoirat tulee ottaa pysyvään käyttöön myös lentoasemille sekä satamiin, joista Suomeen saapuu satoja tuhansia matkustajia vuodessa. Suuren matkustajamäärän vuoksi riskit sille, että ruokatuliaisten mukana maahamme päätyy tarttuvia eläintauteja ovat hälyttävän suuret. Hyvä maine puhtaasta ruoasta on Suomelle erittäin tärkeä kilpailuetu elintarvikkeiden vientimarkkinoilla”, Hakanen painottaa.

Hakasen mukaan matkustajia on tiedotettava paremmin riskeistä, joita tuontielintarvikkeissa piilee.

”Kaikki rajanylityspaikat tulee varustaa sellaisilla tiedotuslaitteilla, ettei yksikään matkustaja voi välttyä eläintautiin liittyvältä tiedottamiselta. Tällä hetkellä ASF-tiedottamista saa hakemalla hakea. Esimerkiksi Etelä-Korean lennoilla eläintauteihin perustuvat kuulutukset ovat osa normaalia toimintaa.”

Hakanen ehdottaa, että sama käytäntö tulisi toteuttaa myös Suomessa, lentokoneissa ja laivoissa. Myös tulevaisuudessa pyrkiä siihen, että viranomaisilla olisi mahdollisuus toimittaa tekstiviesti kaikille rajan ylittäville matkustajille akuuteista eläintaudeista, tai muista maakohtaisista riskeistä ja rajoituksista.

”Lisäksi satamien pitkissä lasiputkissa on kyllä tilaa viranomaisten tiedotustoiminnalle. Toivottavasti emme päädy tilanteeseen, jolloin joutuisimme tulevaisuudessa ottamaan, jo esimerkiksi Australiassa sovellettavaa elintarvikkeiden tuontikieltoa käyttöön myös omiin tulleihimme”, Hakanen toteaa huolestuneena.

  • Nimetön

    Eikös myös viinapulloille pitäisi olla samanlaiset roskakorit. Monesti niistäkin löytyy monenmoista myrkkyä. Ja verkkokaupoista tulee myös jopa hengenvaarallisia tuotteita. Kyllä näitä piisaisi.

  • Nimetön

    Ruokakoira…
    Kaverin Beagle söi kaiken, kun ruoka loppui, se oksensi siksi, että sai syödä lisää. (Oksennusta).

Kommentointi ei ole käytössä.