Pimeys väistyy Roismalan ja Kärppälän väliltä

Valtatie 12, Roismala

Sastamalan valtuusto hyväksyi osaltaan rahoituksen tievalaistukseen valtatielle 12.

Uutta valaistusta rakennetaan Roismalan ja Kärppälän välille. Kaupungin osuus kustannuksista on puolet eli 175 000 euroa.

Valaistus jää ELY-keskuksen omistukseen ja hoitoon.

Kaaja nosti valot esiin

Sastamalan ja Nokian välille valtatielle 12 on tievalaistusta kaavailtu jo Vammalan aikana. Asian nosti esiin vuoden 2016 syksyllä silloinen valtuutettu Kari Kaaja (kok).

Valtatien 12 pimeällä osuudella tapahtuu huomattava määrä hirvi- ja peurakolareita. ”Valaistusta lisäämällä saavutettaisiin selkeä liikenneturvallisuuden parannus”, totesi Kari Kaaja valtuustoaloitteessaan.

Roismalasta on matkaa Nokialla oleviin valoihin 33 kilometriä. Siitä on valaistuna kaksi kilometriä risteysalueita.

Poimintoja

  • Nimetön

    Luuletko Kaaja oikeasti, että valot ehkäisee hirvi-ja peurakolareita? Ainoastaan niistä voi olla vähän apua, mikäli ne laitetaan valaiseen metsäänpäin. Kyllä rahojen sijoittaminen riista-aitaan olisi ollut se tarpeellisempi satsaus kyseiselle tieosuudelle.

    • Nimetön

      Juuri näin. Jokaisessa autossa on valot, mitä tehokkaammat sitä parempi, niillä näkee elukat, katuvalot heikentävät eläimien näkymistä autonvaloissa.
      Riista-aita auttaisi parhaiten niissä kriittisissä paikoissa mitkä ovat eläimien kulkureittejä, aidattomiin paikkoihin liiketunnistimet ja varoitusvalot eläimien kulkiessa.

  • JTT&)

    Taas ÄLYPÄILTÄ oikea kuningasidea sotkee meijän rahat valaisemaan ei mittään?Kannattaa yäks ainakin sammuttaa?

    • Nimetön

      JTT&): sulla on vähintäinkin yksi sama piirre meidän rouvan kanssa: olette molemmat kaikkien alojen erikoisasiantuntijoita. ’Loistava’ kommentti joka asiaan ja alkaa yleensä: ’’ääliöt . . .’’

  • Nimetön

    Kyllä riista aita ON valoja tehokkaampi !! Käyttäkää järkeä.

  • Hirveetä

    Ajoin hirvikolarin viime vuonna, ihan valoisana aikana. En ehtinyt kunnolla edes jarruttaan kun hirvi oli jo konepellillä. Aidat ovat ainoa tehokas keino välttää näitä onnettomuuksia. Valaistuksella näitä ei vältetä.

  • Nimetön

    75% hirvikolareista ajetaan touko- lokakuun aikana, pääasiassa hämärassä ja valoisana aikana. Tutkimuksissa valaistuksella on vähäinen merkitys. Aidat ja muut toimenpiteet ovat merkittävämpiä.

  • Nimetön

    Täällä osataan tuo rahan haaskaaminen. Valot keskelle mettää. Aita olisi pitänyt laittaa. Caruna ainakin tykkää.

  • Nimetön

    Käyttäkää järkeä: ei se aidan rakentaminen ihan helppo juttu ole, kiinteistöille järjestettävät liittymät estävät aidan rakentamisen. Pitäisi rakentaa rinnakkaisväylä pelto ym. muille liittymille, ei mahdoton mutta maksaa jonkin verran.

  • Kari Kaaja

    Ymmärrän kirjoittajien tuskan rahan ”tuhlailusta”, mutta valoilla on paljon muutakin hyötyä kuin hirvieläinkolareiden estäminen. Välimatka Tampere – Sastamala – Tampere tuntuu paljon lyhemmältä, kun tie on valaistu. Toivottavasti tällä autetaan osaksi Sastamalan muuttotappiota.
    Ps. Kommenttejen kirjoittelu omalla nimellä on mielestäni suotavaa.

    • Nimetön

      Juu ja on muuten paljon mukavampi ajaa lähivaloilla pimeän aikaan (vastaantulevaa liikennettä on paljon) kun tie on valaistu. Hirvi- ja peurakolareita valaistus tuskin estää.

    • Häijää

      Täältä Häijäästä on onneksi lyhempi matka Tampereelle, muuttovoitto tulee tähän suuntaan. Hirviaitaa tarvitaan Vt11 lisää ja Murhasaaren ohituskaista, jotta Sastamalan vilkkain tie saa välityskykyä ja turvallisuutta.

    • Nimetön

      Myöskin rehellinen perustelu aikanaan, kun noita valoja vaadit! Tuossa jutussakin mainittiin sinun sanoneen että valaistuksella saavutettaisiin selkeä liikenneturvallisuuden parannus. Todellisuudessa halusit siis valot, että matkasi tuntuisi lyhyemmältä ja mukavalta.
      Noloa…

      • Nimetön

        minä, minä, minä … ajatuksestakaan ei voi välttyä kun tätä argumentointia lukee…
        Ei muitten väliä oo, kun mun matkaani valaisee valot.

    • Nimetön

      Kyllä se kilometri määrä on ihan sama,välillä Tampere -Vammala- Tampere, ei se valoilla lyhene!! Tyhmänäkö pidät?

      • Nimetön

        Kyllä ne kilometrit joskus hupasemmin menee. Onhan sellainen vanha sanontakin olemassa, että kiimasen kilometrit on lyhkäsiä. Nuoruus ja rakkaus, kaikkea se teettää.

  • Nimetön

    Tänä päivänä kun pitäisi miettiä maapallon tulevaisuutta, lähdetään rakentamaan valaistusta paikkaan missä ei ole sille tarvetta. Jos oikeasti halutaan ehkäistä hirvieläinvahinkoja, pitäisi tienreunat siivota risuista ja puustosta monta metriä kauemmas tiestä ja rakentaa riista-aita. Ensalkuun voisi metsänreunan siirtämisen lisäksi viritellä nauhat puihin kiinni, nekin jo auttavat.

  • Nimetön

    Tyrwääläinen positiivisuus taas valloillaan. Enpä tiedä missään muualla Suomessa yhtä negatiivista ja umpimielistä porukkaa . . .

  • Nimetön

    Positiivisuudesta en tiedä, mutta kyllä se närästää jos isoja summia haaskataan aivan turhaan. Noissa lyhdyissä kun ei ole järjen hiventäkään. Etkä kyllä itsekkään vaikuta järin valoisalta persoonalta, paikallinen siis sinäkin.

  • Mullikuhnuri

    Kyllä valaistus auttaa näkemään tiellä olevan esteen silloinkin, kun vastaantulijan vuoksi joutuu ajamaan lähivaloilla. Mutta valaisematon metsä on sitäkin pimeämpi, kun silmä on mukautunut valaistukseen. Metsästä tielle juoksevaa eläintä on edelleen vaikeaa havaita. Hirviaita estää eläinten juoksemisen tielle, jos sivuteiden portit pidetään suljettuna. Mutta hirvi kykenee hyppämään aidan yli vaikka petoa paetessaan ja aidan päistä tielle juossut ja aitojen väliin jäänyt eläin vauhkoontuu, kun ei pääse metsään. Aitakarsinaan säntäillessään eläin on vielä vaarallisempi. Molemmat, valot ja aita lisäävät turvallisuutta, mutta eivät poista kaikkia vaaroja. Valaistus kuluttaa sekä laitteiden kokoonpanossa, asennuksessa, huollossa että energian kulutuksessa luonnonvaroja. Kilometrikaupalla teräsverkkoa ja kyllästettyjä tolppia on sekin saastuttanut jo terästehtaalla rautaa jalostettaessa ja kyllästekemikaalien levittäminen kilometrien matkalle ei tunnu sekään hyvälle.

    Autojen turvatekniikoiden kehitys on tehokkain, energiaa ja luonnonvaroja säästävin tapa estää myös eläintörmäyksiä. Mukautuvien ajovalojen ansiosta pimeät katveet ohitustilanteissa vähenevät ja törmäyksenestojärjestelmät esteen havaisevin sensorein, automaattisin jarruin ja tulevaisuudessa ihmistä nopeammin väistöliikkein estää liki kaikki törmäykset. Pian samaa tietä kulkevien autojen turvajärjestelmät keskustelevat keskenään ja yksittäisen auton järjestelmä tietää mahdollisen vaaran jo kilometrejä ennen sen kohtaamista. Jossakin vaiheessa autoja ei ohjaa enää ihminen.

    Tehdäänkö nyt turvallisuuden kannalta puutteellinen, kallis ja luonnonvaroja tuhlaava valaistus tai aita, vai odotetaanko lähitulevaisuudessa ongelmat paremmin ratkaisevan autojen turvatekniikan yleistymistä? Tämä on se tärkeä päätös, joka on tehtävä.

    • Nimetön

      Kyllä siihen menee vielä vuosikymmeniä, että näitä autoja olisi edes 60% kulkijoista. Läheskään kaikki eivät pysty niitä uusia autoja ostaan pitkään aikaan. Onhan meidän autokanta nytkin melko iäkästä. Sikäli valaistus on ajankohtainen ja tarpeellinen.

      • Nimetön

        Uusissa autoissa on jo törmäysturvaturvatekniikka olemassa ja ne ovat lähivuosina käytettyinä vähempivaraisenkin ostettavissa. Nykyiset käytetyt autot ovat kovin harvinaisia mainitsemiesi vuosikymmenien päästä. Useimmat niistä, joilla on varaa ajaa päivittäin Tamperelle, kykenevät vaihtamaan muutaman vuoden välein autoa. Muut voivat käyttää junaa tai bussia. Valaistuksen ja aidat maksaa veronmaksaja, eli me kaikki niiden puolesta, jotka tietä käyttävät.

  • Nimetön

    Köyhät pois katuvaloista. On tämä hauskaa porukkaa Sastamalassa. Hämeenkyröstä on valaistus Ylöjärvelle ollut jo vuosikymmeniä. Ei sielä kukaan valita, että on liian kirkasta ajella syyspimeellä.

    • Nimetön

      Luitko uutista tai kommentteja ennen heittoasi köyhistä ja katuvaloista? Ei köyhillä ole autoja. Metsätaipaleiden valaiseminen on kyseenalaista luonnonvarojen tuhlausta, parempia keinoja turvallisuuden parantamiseen on kehitettävä ja autojen valmistajat sen tekevätkin. Aivan varmasti tulevaisuudessa yksityisautoilu vähenee, kun uudet joukkoliikenteen ratkaisut ovat käyttäjäille edullisempia ja nopeampia. Ihmiset tajuavat pakon edessä, että yhtä ihmistä kuljettavat yksityisautot ovat tuhoisia maapallolle.

      • Nimetön

        Jos köyhillä ei olisi autoja, niin melkohiljasta olisi maanteillä. Enkä myöskään usko, että Ilmastomuutos perutaan, mikäli tämä muutama kilometri tienpätkää jätetään valaisematta. Ledit ei paljon kuluta. Ja sehän jää valtion vastuulle koko valaistus, rakentamisen jälkeen. Ja valtio maksaa 50% rakentamisestakin. Kyllä ne eurot valtio sitten muualle laittaa jos Sastamalaan ei kelpaa. Suomessa tarvitaan henkilöautoja vielä pitkään. Piretään nyt jalat maassa ja järki päässä.

      • Nimetön

        Höpöhöpö! Yksityisautoja tulee olemaan, niin kauan kuin ihmisiäkin tällä planeetalla. Tekniikka tietysti kehittyy ajan myötä. Ajellaan omatunto puhtaana omalla autolla ja unohdetaan tiukkapipojen ininä 🙂

      • Nimetön

        22.6. 08:30 Minun jälkeeni maailmanloppu. Tulevien polvien niin väliä, kunhan minä saan tuottaa hiilidioksidia kymmenen kiloa päivässä ajellessani puolentoista tonnin teräsmöykylläni Tampereelle. Yksin. Yksityisautoilu lisääntyy enää kehitysmaissa. Meidän kannattaa tehdä kaikki voitava, pienetkin teot ilmastonmuutoksen jarruttamiseen, muuten joudumme toteuttamaan ne kaikista raskaimmat ja kalliimmat keinot, kuten metsäteollisuuden alasajon, haja-asutusalueiden ihmisten siirtämisen kaupunkitaajamiin energiatehokkaisiin kerrostaloihin, energiaa tuhlaavan pientaloasumisen vähentämisen ym.

Kommentointi ei ole käytössä.