”Nyt meni yli – kissat saavat aikaan paljon hyvääkin”

Viime aikoina on runsaasti ilmennyt kissavihaa, mutta aivan erityisesti kesäkuun Alueviestin kirjoitus ”Kissat on pidettävä kotitontilla”, meni yli.

Tekstissäni on runsaasti lainauksia resy.fi :n ”Kissa ei ole lainsuojaton” -artikkelista, josta jokainen voi käydä faktoja lukemassa tämän kissa-asian suhteen.

Vapaana kulkeva kissa ei ole lainsuojaton. Kissan liikkuminen yksin ei heti tarkoita, että se olisi heitteille jätetty. Kesäkuun tekstin kirjoittaja vetosi tekstissään siihen, että pyytää seuraavaksi viranomaiset lopettamaan ”irrallaan juoksentelijat”. Ole hyvä ja ota selvää, mitä laki sanoo tähän.

Metsästyslain mukaan kissalla on lainsuoja koko maassa (Sileekallio ei siis tästä poikkea) ja eläimen saa lopettaa vain omistaja. Kotipihansa ulkopuolella liikkuvaa kissaa EI saa tappaa ja kotikissan tappaminen on rikos, josta voi tehdä rikosilmoituksen.

Usein kissaa syytetään juurikin tuosta ”lintujen joukkotappamisesta”, kuten tässäkin tapauksessa jälleen kerran. Kissahan ei ole ainoa eikä edes se pahin mahdollinen uhka linnuille ynnä muille eläimille, vaan pelkästään jo liikenne tappaa 2-5 miljoonaa lintua vuodessa. Pitäisiköhän autoilukin nyt kieltää siellä Sileekallion suunnalla?

Äkkiä unohdetaan miten paljon hyvääkin kissat saa aikaan. Kuka haluaa että rotta- ja hiirikannat lisääntyisivät? Nämä kissat pitävät nekin loitolla.

Markkinoilla on edullisesti tarjolla kissojen karkotteita, jotka pitävät ne loitolla eivätkä ne ole ympäristölle ja esim. linnuille vaarallisia. Puhutaan aika pienistä hinnoista ja saa kirjoittajakin viimein ehkä mielenrauhaa. Karkotteiden tuoksu on kissoille inhottava ja ne oppivat nopeasti karttamaan paikkoja, johon sitä on sumutettu.

Nimim. Jotain tolkkua

  • Haloo

    Meillä käy naapuruston kissa kusemassa nurkkiin. Pahinta on se että tarpeet rukataan talon seinään. Siitähän valkoinen tiili tykkää. Hajuhaitat lisäksi tiiliä pitäisi vaihtaa, kukahan sen maksaa. Samoin käy terassilla oleville kengille ym tavaroille. Kissa vihaa en koe mutta omistajia ihmettelen. Vastuutonta touhua…

    • Nimetön

      Jo on mennyt eläminen vaikeaksi. Miten ikinä pääset yli, jos rastas ruikkasee valkoiselle tiilellesi kunnon kurat?
      Tosiaankin tuo karkotusaine toimii, ja vesiletkulla voi nopeuttaa oppimista…

      • Nimetön

        Joo, eihän nuo linnunkakat tunnu haittaavan, tai rastaat jotka tuhoaa marjasatoa jne. MUT KU NE KISSAT! 😀

    • Nimetön

      joo o – tars tulla sotatila täälläkin, niin tollaisillakin valittajilla ois muuta huolenaihetta
      Muuten edellisten sukupolvien edustajien mukaan, tässä maassa ihmisten käytös keskittyi kaikenlaiseen turhasta valittamiseen, kunnes sota-aika sai muutosta tähän.

      Kumpi on tärkeämpi – ihminen vai auton nokkapelli, tai ilmastolle muutenkin reagoiva rakennustiili?

      • Nimetön

        En tiedä ihmisestä, mutta auton nokkapelti on tärkeämpi kuin kissa.
        Kissan saa uuden ilmaiseksi, mutta nokkapelti maksaa ja paljon.

  • Nimetön

    Kssoilla on hauska taipumus käydä lämmittelemässä autojen konepelleillä. Siinä se sitten merkkaa suosikkipaikkansa kusemalla tuuletuksen ilmanottoon. Aina voi kissan loukuttaa ja toimittaa löytöeläinhoitolaan. Kunhan omistaja maksaa tästä koituvat kulut, oppii huolehtimaan elukoistaan. Jos ei opi, kissa kadotkoon tavalla tai toisella.

    • Nimetön

      KIssan voi loukuttaa. Sen sijaan keksisin jonkin muun ratkaisun, kuin roudaisin löytöeläinpaikkaan. . .

    • Nimetön

      klo 15:42, yleensä ihmiset sanoo, että pelliä saa aina uutta, tärkeämpi on säilyä loukkaantumatta.
      Ja mitä tulee kissan antamiseen, se pitää kieltää.
      Nykyisin on niin vastuuntunnotonta porukkaa, sitä olemme saaneet kosolti lukea, kuinka jotkut kohtelevat kissaa.

    • Nimetön

      Nimettömälle: En tiedä auton nokkapellin hintaa, mutta saahan lapsiakin ilmaiseksi…? Joten vähän ontuu tuo sinun vertaus.

  • Nimetön

    Empä ole kuullut että kenenkään ilmanottoon olisi kissa kussut. Älä nyt viitti uhota, pura paha olosi vaikka lenkkipolulle.

    • Nimetön

      Ja pidät mahdottomana, että joku kissa jossain olisi tehnyt jotain mitä SINÄ et ole kuullut?

  • Kissojen puolesta

    Sit voi valittaa kissoista jos ne tulee naapurin avoimelle ovelle elävä hiiri suussa ja päästää siine kohtaa vapaaks. Kissat ovat hyötyeläimiä ja tekevät pihoilla ja maastossa hienoa työtä.

  • Nimetön

    Kissa on luokiteltu yhdeksi maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajiksi. Tappavat Suomessakin miljoonialintuja. Ellei lakia ole muutettu, niin maanomistaja ja metsästäjä saavat tappaa villiintyneen kissan.

    • Nimetön

      Lakia on muutettu. Vapaana kulkeva kissa ei ole enää lainsuojaton.

      • Nimetön

        Ei vapaana kuljeksiva kissa ole ollutkan lainsuojaton. Ainoastaan villiintynyt kissa. Onko lakia muutettu villikissojen osalta?

    • Nimetön

      Ja mitä tekevät ihmisen käytössä olevat autot? Mitä sähkölinjat? Mitä kasvattamattomat lapset – suunnitellaan miten eläintä voisi vielä pahemmin kiduttaa – tämänlaista juttua saatiin lukea Pohjanmaan suunnasta, ei vielä kovinkaan monta viikkoa sitten

  • "Koiraihminen"

    Lain mukaan kissaa koskee samat lait kuin koiraakin,pidettävä kytkettynä!!

  • Nimetön

    Kuinka pikkumaisia te oikein olette? Ihmisillä on aina ollut kissoja ja koiria. Ja aina kissat on kulkenut vapaana. Nyt aikuiset ihmiset vollottaa, että niiden pyhän auton nokkapellillä on ollut kissa. Tai että kusi haisee… Miten tästä on tullut iso ongelma vasta viime vuosina? Onko ihmisistä tullut turhasta valittajia, vai onko kissojen käytöstavat muuttuneet?

    • Nimetön

      Miten villiintyneen kissan tappamisesta on tullut iso ongelma vasta viime vuosina? Ovatko ihmiset vieraantuneet luonnosta, kun kissa on korotettu muun eläinkunnan yläpuolelle? Ulkona liikkuvat kissat ovat hylättyjä, ne on otettu lapsille leluiksi tai siksi, kun se pentu oli niiiin suloinen. Kun kissaan on kyllästytty, se potkaistaan pihalle sotkemasta paikkoja.

      • Nimetön

        Ulkoileva kissa on onnellinen, saa nauttia vapaudesta ja elää elämää vapaana. Ulkoileva kissa käy myös ihan kotosalla, nukkuu siellä, syö ruokaa, saa hellyyttä ja huolenpitoa. KAIKKI ulkona liikkuvat kissat EI ole hylättyjä, joten mene itseesi yleistyksiesi kanssa. Yksin liikkuva kissa ei välittömästi tarkoita villiintynyttä kissaa, lueppa netistä villikissan selvät oireet. 😉

  • Eivoiymmärtää

    Se on sitä, kun ei ihmisillä oo muuta virikettä kun kirota kissojen kulkua… Hankkikaa elämä!

    • Nimetön

      Se on sitä, kun ihmisillä on hämärtynyt ajatus siitä, että se, mikä tuottaa iloa minulle, ei saa tuottaa harmia ja surua kenellekään muulle. Pitäkää lemmikkinne, mutta pitäkää ne kurissa. Ne eivät ole mitään jumalia, jotka saavat tehdä mitä tahansa.

      • Nimetön

        Kielletäänkö samantien kaikki? Surun ja murheen aiheitahan nyt voi keksiä mistä vaan. Vaikka niistä iänikuisesti haittaavista koirankakoista. Ei millään voi käsittää, kuinka pienet murheet näillä valittajoilla on! H*tto soikoon, muuttakaa keskelle korpea asumaan ja elelkää siellä, siellä mikään ei vahingossakaan teitä haittaa!

  • Nimetön

    Ihmisen ongelmat on kyllä tosi vähäiset, jos kissan liikkuminen pihalla on niin kamalaa. Vois olla suurempiakin murheita.

  • Nimetön

    Tai jos sovitaan niin, että jokaisen lemmikki on omistajan lemmikki. Silloin sitä lemmikkiä ei tarvitse päästää toisten ihmisten nurkkiin. Mitä ne siellä luuhaa? Ovatko nälissään? Vai eikö sinun lemmikki, olekaan sinun lemmikki?

  • Nimetön

    Kun kissa tuhoaa yksi kerrallaan liito-oravapoikueen, kumman henki on arvokkaampi, kissan vai oravan? Suuri osa linnuista pesii maassa ja kissa tuhoaa jokaisen pesinnän. Onnellinen, ulkoileva kissa. Itsekkäät ihmiset saisivat huolehtia jokaisen eläimen hyvinvoinnista, eikä vain puolivilliintyneen kissansa.

    • Nimetön

      niinpä, mutta liito-oravista ei silloin puhuta mitään kun on tarpeeks suuri rakennusprojekti tai kun kiinteistön ostaja ostaa ikimetsäkappaleen, hakkuuttaa sen, ei kysytä yhtään maisematyölupia naapureilta, ei kukaan puhu mitään vaikka liito-oravilta meni elinympäristö

      • Nimetön

        Liito-oravia on niin paljon että niitä on turha surra. Se trendi on jo onneksi ohi.

      • Nimetön

        Välinpitämättömien omistajien kissoja on niin paljon, että niitä on turha surra. Netin kissavideot vaan lisäävät harkitsemattomia kissanpennun hankkimisia ja aikuiseksi kasvaneen, ei enää niin suloisen katin potkimista pihalle pois silmistä. Se trendi saisi olla laskeva.

  • Nimetön

    Sileekallion porukka eläköityy, ja näköjään silloin alkaa tuo turhasta valittaminen. Menkää vaikka pyöräileen, niin saatte edes jotain virikettä arkeenne. Ei tarvisi aloittaa aamuansa sokkelia nuuskien.
    Noiden ihmisen tulisi tiedostaa tuo katkeroitumisensa ja hankkia ajoissa ammattiapua, niin läheisilläkin olisi helpompaa.

    • Nimetön

      Toisaalta, pitäisikö myös kissojen omistajien noudattaa lakia?
      Onko liikaa pyydetty?

  • Nimetön

    On, mikäli tuo nyt on edes kirjattu lakiin.
    Järjen käyttö on sallittua! Kissojen kuuluu olla vapaana, vaikkakin se joitain ahdasmielisiä harmittaakin.

  • Nimetön

    Kissat on vuosikymmenet kulkeneet vapaina samoilla alueilla, ja vasta viimevuosina siitä on tullut ongelma?
    Taitaa tosiaankin tuo ikä tuoda henkistä pahoinvointia mukanaan.

    • Nimetön

      Miehet ovat kuseskelleet vuosisatoja eteisen nurkalle ja vasta viime vuosina siitä on tullut ongelma?
      Taitaa tuo kissan omistajuus tuoda henkistä pahoinvointia mukanaan.

      • Nimetön

        Kyllä, kyllä. En ole nähnyt ainuttakaan äijää kusella meidän juurikasmaalla. Naapurin kissa kyllä käy päivittäin kusella ja sekä paskoo salaattilehtien päälle. Eipä puhdistu pesemälläkään. Ei kissat saa olla kaupunkialueella vapaana. Opettakaa kissanne paskoon omalle juurikasmaallenne.

      • Nimetön

        Juu, ei tartte kauas mennä, kun kissoista valittajan sijaan koiranomistavat kusettaa ja paskattaa lemmikkinsä julkisella paikalla, omakotialueella, tonttia reunustaviin ojiin toisten postilaatikoille.
        Eikä oo moksiskaan, että joku näkee. Eika käytä kakkapussia. Eikä kaavoitusviraomainen välitä eikä ympäristölautakuntaakaan ehdi. kuin tuijottavat onko rekisterilappuja autossa.

    • Nimetön

      Vasta viime aikoina villikissojen tappamisesta on tullut ongelma, ennen sen ymmärsivät ja hyväksyivät kaikki. Ennen kissat olivat navettakissoja, pysyivät tontilla. Elleivät pysyneet, henki lähti. Villikissojen pennut tapettiin tavattaessa, nyt luontoa kunnioittamat jakavat niitä ilmaiseksi kesäkissoiksi.

      • Nimetön

        Kyllä kyllällä klo 12:37 on varsin lennokas ajatusten kulku.
        Millä muuten sun uudet perunas on kasvatettu, jos ei lehmänpaskalla – ja kusella. Älä vaan syö uutta perunaa, hae äkkiä keinolannoitteet, ja valita sitten niitten aiheuttamista oireista.

      • Nimetön

        Niin maalaismiljöössä kaikki kunnioitti naapuriaan. Eika uhkaillut naapurin kissoja, niin kuin nyt
        näissä postimerkkikaavatonttien kyttäyspaikoissa.

      • Nimetön

        Villiintyneet kissat ovat samassa asemassa, kuin rauhoittamattomat eläimet, eli tappaa saa.
        Metsästyslaissa se on sanottu selkeästi. Mutta eipä sitä saa omalla pihalla ampua, mitä laki taas sanoo taajamassa ampumisesta noin yleensäkin.

  • Nimetön

    Kissa on lainsuojaton jos se metsässä tulee yksin vastaan, pihapiireissä tai asutuksen liepeillä asia toisin. Näin aika moni metsästäjä takavuosina tulkitsi kissan reviirin.

    • Nimetön

      Alamme siis kissaa omistamattomatkin kunnioittaa sitä jumalana? Suhteellisuudentajua, kiitos! Ymmärrän kyllä, että jotkut
      kissanomistajat menettävät järkensä lässyttäessään kissalleen.

      • Nimetön

        Ja Intiassa on lehmä pyhä. Kyllä pokkuroimista piisaa. Kai hyttysillekin jotain palvontaa pitäis osoittaa!!

  • Nimetön

    Jos sota tulis, ei kellään olis aikaa miettiä näitä kissojen menoja. Ihmisillä on liikaa aikaa miettiä sitä nyt.

    • Nimetön

      Kyllä on traumatisoitunutta porukkaa ! Omakotiasumisen kentällä.
      Ettei vaan olis samaa ikäluokkaa kun on tällä hetkellä työikäistä. Meinaan vaan toi suhtautuminen ja kohtelu.

  • Nimetön

    Kissa ei saa kulkea vapaana sanoo laki.Taajamissa (liikennemerkki) koiraa tai kissaa ei saa pitää irti muualla kuin siihen erityisesti varatuilla alueilla kuten koirapuistoissa. Kissa ei saa kulkea vapaana taajamassa ilman valvontaa.
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612
    Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

    1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

    2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)

    3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

    Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

    Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

    Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.

    • Nimetön

      tosta laista on unohdetty kokonaan se koiran ulostamiskielto julkisille paikoille !

      • Nimetön

        On se siinä mainittu, kohta 3, lue tarkemmin. Koira kusee ja paskoo sinne mihin isäntä tai emäntä vie, kissat tekevät sen minne tahtovat omistajista riippumatta. Sama laki molemmilla.

  • on tästä laissa määritelty

    Rauhoittamattomia eläimiä ovat:
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615
    1) metsämyyrä, vesimyyrä, kenttämyyrä, peltomyyrä, lapinmyyrä, isometsähiiri, isorotta ja kotihiiri; sekä
    2) korppi (poronhoitoalueella), varis, harakka, harmaalokki, merilokki, kesykyyhky ja räkättirastas.
    Villiintyneeseen kissaan sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään.

  • Nimetön

    Eiköhän se kuitenkin ole jokaisen lemmikin omistajan vastuulla missä lemmikki liikkuu ja on. Ei suinkaan luvatta toisen pihalla?

  • Nimetön

    Ihminen on pahin peto kaikista. Ei kissa, koira, karhu, susi tai mikään muukaan eläin.

    • Nimetön

      No älä sitten päästä ukkoasi yksin luontoon lintuja tappamaan. Kannattaa pitää se hihnassa.

    • Nimetön

      Ja tässä asiassa ihminen käyttää kissaa välikappaleena luonnon tuhoamisessa. Mitä tästä opimme?

      • Nimetön

        OHHOH ! VAI ON KISSA LUONNONTUHOOJA !
        KYLLÄ SE ON IHMINEN ITSE, PUUTTUMASSA KAIKKEEN, JA TYHMÄ. OLISI IHMISEN SOPINUT AJATELLA ENNEN KUIN ALKOI TUHOTA ILMAKEHÄÄ, TUOTTAA SUPERMYRKKYJÄ. KYLLÄ VIELÄ OLLAAN TODEN EDESSÄ, KUN PUHDAS VESI LOPPUU !

      • Nimetön

        Juu ihminen on luonnon tuhoaja. Muun muassa siltä osin, että ei pidä kissoja kurissa. Ne sitten taas syövät todistetusti miljardeja lintuja vuodessa.

  • Nimetön

    En välitä vähääkään sun ja kaltaistes luomista, muka kirjoitussäännöistä. Sun kaltaises ei ymmärrä, viestiinsä voi kirjoittaa millä kirjoitustavalla hyvänsä.

    • Nimetön

      Jokainen osaava internetin käyttäjä noudattaa perussääntöjä, jotka koskevat kaikkea kirjoittelua. Useimmat nettipalvelut ovat ne julkaisseetkin:
      Kerro, kuuntele, kysy, perustele.
      Pysy aiheessa.
      Pidättäydy vihapuheesta.
      Harkitse mitä kirjoitat.
      Kaikki sellainen, mikä olisi laitonta muutoinkin, on laitonta myös internetissä.
      Älä loukkaa kenenkään kunniaa tai yksityisyyttä.
      Vältä kirosanoja ja isoja kirjaimia: ÄLÄ HUUDA!

      • Nimetön

        Versaalit on käytössä NÄPPÄIMISTÖISSA, älä sinä sitä vastoin syriji; syrjiminen on kielletty, MIelipiteensa täytyy voida ilmaista, kirjoittaa saa muiden sitä estämättä
        esim. sairauden, vammaisuuden ynnä muun tähden. SINÄPÄ SE VASTA SÄÄNTÖJEN KIRJOITTAJA OLET, syrjintä JA ESTELY on PAHEMPAA, kuin mitä ISOJEN KIRJAINTEN KÄYTTÖKIELLOLLA YRITÄT ESITTÄÄ.

      • Nimetön

        Niinpä, onko ihan viisasta uhkailla naapuruston kissoja netissä? Moni kissanomistaja kokee pelkoa ja ahdistusta tämmöisen johdosta. Mutta kai näitä kissojen esim. rapusyötiksi joutumisia tai yllättäviä katoamisia sitten tutkitaan seurauksia arvioitaessa. Kyllä villikissat ovat vähemmistöä käsittääkseni, kissojen joukossa.

  • Nimetön

    Liito-oravia on niin paljon että niitä on turha surra. Se trendi on jo onneksi ohi.

  • Nimetön

    ÄLÄ HUUDA toistuu tämän tästä keskustelupalstoilla. Ihan aiheetta.
    Miksi siis esim. torilla, festivaaleilla, erilaisissaa uskontotapahtumissa SAA HUUDATTAA ÄÄNENTOISTOLAITTEITA. Jopa niin, että toisten yörauha häiriintyy, lemmikin pelästyvät. Ja, etta pikkulapsia viedään surutta näihin, ajattelematta kuulovaurioiden mahdollisuuta?

    • Nimetön

      Samaa mieltä. Kohteliaisuutta versaalin käytössä vaaditaan netissä, mutta muuten siellä saa sanoa mitä tahansa epäkohteliasta. Minustakaan ison kirjaimen käyttö EI ole huutamista, vaan jonkin asian/sanan painottamista.
      Ja jotkut asiat vain yksinkertaisesti PITÄÄ SANOA KUULUVALLA ÄÄNELLÄ, että ne menevät perille! 🙂

      • Nimetön

        Ja vielä ilmoitan kantani 5.7. klo 11.01, että kissoista olen eri mieltä, mutta ihmisen toiminnasta SAMAA mieltä.

      • Nimetön

        Jos asiasi on niin vähäpätöinen tai kiinnostamaton, ettei se mene perille huutamatta isoilla kirjaimilla. kannattaa se jättää kirjoittamatta. Huutaminen on itsekästä, yrität viedä huomion muilta. Kun kirjoitat isoin kirjaimin ”pitää sanoa kuuluvalla äänellä”, tarkoitatko, että se, joka kovimmin huutaa, on oikeassa? Omituinen tapa keskustella. Kerro, kysy, kuuntele ja perustele, niin saat lukijat asialliseen keskusteluun. Huutamalla saat aikaan vain aggressioita.

  • Nimetön

    20:02: En ole mikään uhkailija, mutta muistathan pitää kissasi omalla tontillasi. Sen ulkopuolella se on vapaata riistaa esim. loukutettavaksi ja toimitettavaksi esim. löytöeläimiin.

  • Nimetön

    Koirien ”pusuttelubakteeri” ei voi olla kaukana kissojen vastaavasta. Hyi että inhottaa.. nuo nuolee peräpäänsä ja heti kohta ihmistä. Sikiövauriouhkahan on jo ennestään kissoista.

    • Nimetön

      Tuo on varoittava esimerkki, että lemmikkiä ei saa liiaksi inhimillistää. Antaa eläinten olla eläimiä ja ihminen pysyköön lestissään.

      • Nimetön

        Oisko se niin, että hyötyeläimet ovat ihmisen parhaita ystäviä terveydellisesti. Tuottavat lihaa, maitoa, munia.
        Nämä pehmolelulyylit ovat tottuneet nalleihin, kissoihin ja koiriin. Niitä nyt jumaloidaan.

    • Nimetön

      ja kuinkas monta toksoplasmoosi, varmistettua, tapausta tiedät? Mitäs muuten tiedät, synnyttävien eläinten emojen ominaisuuksista, ajattele lehmää, sikaa, koiraa, peuraa, hirveä. Nekin nuolee vastasyntynyttä poikastaan !
      Et kai vaan syö riistaa hyvällä halulla?

      • Nimetön

        N. 130 äitiä vuosittain saa toksoplasmoositartunnan. ( Duodecim 11/2017, Jukka Lumio). Ainakaan lehmä ja sika eivät tietääkseni nuole takapäätään ennen jälkeläisensä nuolemista.

  • Hildu

    -tolkuttomia vihanpurkauksia !!
    ….lapset ovat oppineet käytöksensä
    omilta vanhemmiltaan,
    kissanvihaajat
    ovat säälittäviä,kylmiä ja tunteettomia.
    . ..ajatelkaa kissalla on myös rakastava
    sydän, ja on
    luojan luoma hiirivahti ,ihmisen
    palvelija !
    – kissaihmiset ovat ihania !!

    • Nimetön

      Älä anna väärää todistusta lähimmäisestä. Kun joku ei halua, että omassa pihassa karaa muiden kissat. Niin ei tälläinen ihminen mikään kissanvihaaja ole. Mitä rakkautta se on jos oma lemmikki on päivät teillä tIetämättömillä?

  • Nimittäin ...lainausta vaan..

    ”että omassa pihassa ravaa muiden kissat”
    no se tarkoittaaa sitä ,että siellä on paljon hiiriä,kissathan pyydystää niitä !
    ”oma lemmikki on päivät teillä tietämättömillä”
    no , kissahan vaistoaa, ettei oikein rakasteta
    kotipesällä ja siksi seikkailee muualla,ihan kuin lapsekasaviomies , hänenkin seikkailuvietti herää samasta syystä.
    jossain muualla,on kivenpaa ja jossa välitetään… …

    • Nimetön

      Karjatiloilla hiirikissa on aivan välttämätön. Kissa on ihana lemmikki. Se vain pitää pitää omassa talossa tai tontilla. Ja kun se on popsinut hiiren….
      Tuttavaperheessä kissa hyppää ruokapöydälle, eikä sitä kielletä. Sattumalta emme juuri nyt halua mitään ruokaan viittaavaa…

  • Nimittäin ...lainausta vaan..

    ”että omassa pihassa ravaa muiden kissat”8k
    no se tarkoittaaa sitä ,että siellä on paljon hiiriä,kissathan pyydystää niitä !
    ”oma lemmikki on päivät teillä tietämättömillä”
    no , kissahan vaistoaa, ettei oikein rakasteta
    kotipesällä ja siksi seikkailee muualla,ihan kuin lapsekasaviomies , hänenkin seikkailuvietti herää samasta syystä.
    jossain muualla,on kivenpaa ja jossa välitetään… …

  • Ravustaja

    Pitänee kohta ostaa useampi loukku, alkaa tuo ravustus kausi ihan just. Missäs niitä ongelma katteja asustaa….

  • Nimetön

    00:51: Versaali korostaa jotain asiaa/ sanaa, jonka haluan nousevan esiin. Sen perustelinkin jo. Hyssyttelevää ja tasaista tekstiä kun lukee, helposti ohittaa sen tärkeän. Vähän hymyilyttää tuo ” Opettaja PUHUUU”-ote omassa kirjoituksessasi…:)

  • Ei ongelmaa

    Parempi hoitaa kissaongelma ilman isompaa älämölöä kaikessa hiljaisuudessa. Niin ainakin itse olen tehnyt jo vuosia, ja aijon tehdä jatkossakin.

    • Ei ongelmaa

      Jään kiinni mistä? Jos kuvittelet että olen rikkonut lakia, niin erehdyt. Olen pelastanut monet linnut ja muut pienet eläimet kissojen kynsiltä. Yhteiskunta saisi pikemminkin tukea tälläistä toimintaa. Tapporaha villiintyneen kissan eliminoinnista ei olisi ollenkaan huono idea.

Kommentointi ei ole käytössä.