Kalaneuvos laajentaa tehdastaan yli 20 miljoonalla Sastamalassa

Kalaneuvos Veijo Hukkanen tehtaansa edustalla. Tyrvääläisessä hevostallissa alkanut kalabisnes on kasvanut vuosien varrella vientiyritykseksi. Kuva: Esa Siltaloppi.

Kalaneuvos laajentaa toimintaansa ja yli kaksinkertaistaa tuotantotilansa Sastamalassa. Laajennusosan rakentaminen alkaa heti, kun yritys saa rakennusluvan. Lupa on parhaillaan käsiteltävänä.

”Ihmiset syövät nykyään aiempaa enemmän kalaa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Haluamme vastata tähän kysyntään ja olla entistä vahvempi toimija alalla”, sanoo toimitusjohtaja, kalatalousneuvos Veijo Hukkanen.

Kalaneuvos on Suomen suurin kala-alan toimija. Sastamalassa sijaitseva nykyinen tehdas on kooltaan noin 5 000 neliömetrin kokoinen. Laajennuksen jälkeen tuotantotilat kasvavat yli 11 000 neliömetriin. Uusia työpaikkoja syntyy uudistuksen myötä noin 20−30.

Kalaneuvos valmistaa kaikki tuotteensa Suomessa

Nyt rakennettava laajennusosa on Kalaneuvoksen historian suurin. Sen myötä esimerkiksi savustuskapasiteetti kaksinkertaistuu yli 35 000 kiloon päivässä. Suomen suurin kalansavustaja pystyy tällöin savustamaan kalaa yli kahdeksan miljoonaa kiloa vuodessa. Kalan fileointikapasiteetti puolestaan kasvaa yli 12 miljoonaan kiloon vuodessa.

Kalaneuvos on vastuullinen suomalainen perheyritys. Ympäristöarvot ovat yritykselle tärkeitä, ja uusinta teknologiaa hyödyntävä laajennus rakennetaan mahdollisimman ekologiseksi.

”Haluamme tehdä pitkäjänteistä työtä kotimaisen ruoan puolesta. Meille on tärkeää kehittää ja pitää kala-alan osaaminen ja kalajalosteiden valmistus Suomessa, vaikka monen alamme yrityksen omistajuus on siirtynyt viime vuosina ulkomaille”, Veijo Hukkanen kiteyttää.

Laajennusosa valmistuu vuoden 2019 syksyllä. Investointi maksaa yritykselle noin 21 miljoonaa euroa, eikä siihen saada ulkopuolisia tukia. Uusien laitteiden osuus summasta on noin puolet.

Investointi mahdollistaa Kalaneuvoksen kalajalosteiden viennin laajentamisen. Jo vuonna 2017 viennin osuus oli yrityksen liikevaihdosta noin 20 prosenttia eli 14 miljoonaa euroa, ja Kalaneuvokselle myönnettiin Pirkanmaan vientipalkinto. Yhteenlaskettuna Kalaneuvos valmistaa kalatuotteita vuosittain yli 11 miljoonaa kiloa.

Sastamalan tehtaalla on töissä tällä hetkellä noin 110 henkilöä.

Poimintoja

  • Mahtavaa Kalaneuvos!

    Hienoa!
    Tässä esimerkkiä oikeasta *elinkeinopolitiikasta*!

    Kalabisnes tuo hyvinvointia ja vetovoimaa Sastamalaan tuhat kertaa enemmän kuin verovetoiset pukstaavipuuhailut.

    Onnea ja kiitos Hukkasille!

  • Nimetön

    Kysymys Hukkaselle : mikä on Norjalaisen kassilohen osuus lohitarjonnastanne?

    • Nimetön

      Vaikuttaako se jotenkin vähentävästi uusiin työpaikkoihn ja verotuloihin?

  • Nimetön

    Eiköhän ne kassilohet ole Ruotsista, et kyllä huomaa eroa luonnonvaraiseen loheen joten hyvää ruokaa ovat Hukkasen lohetkin.

    • Nimetön

      Kyllä on ero, kuin yöllä ja päivällä, itse pohjoisen lohijoesta ongitun tai hukkasen matalikolta kalastetun maussa ja näössä.
      Toinen asia, hukkasen savukala on tehty kemikaaleilla, ei savustamalla, ei kovin rehellistä, mutta varmaankin edullista tehdä.

      • Nimetön

        Sinä sitten varmaan ostaisit ’pohjoisen lohijoesta ongittua’, jos olisi saatavilla. Kilohinta lienee 500 – 1000 euron haarukassa.
        Kaikki kaupallinen savustettu kala on tehty savuaromilla.
        Kyllä sitä jokainen täällä voi esittää vaatimuksia ja kritiikkiä. Sitten, jos markkinoilla olisi semmoista kalaa mitä kukin haluaa, niin yhtäkkiä ei enää kiinnostaisikaan. Katsos, kun hinta ohjaa nykykuluttajaa.
        Sitä ostetaan, mitä halvimmalla saadaan.

  • Nimetön

    Jos tykkää tehdä töitä orja palkalla ja ilman kunnollisia taukoja niiin sinne vaan..

    • Nimetön

      Eikös työehtosopimus määrittel alalle minimipalkan ja tauot.
      Molemmat osapuolet (työnantaja ja työntekijä) ovat toivottavasti allekirjoittaneet kirjallisen työsopimuksen. Jos/kun näin on, niin ei asiassa liene mitään epäselvää. Ratifioitua sopimusta pitää molempien osapuolten noudattaa.

  • Nimetön

    Tarttis enemmän suosia kotimaista kalaa silloin ammattikalastus lisääntyis.

  • Naapuri

    On olemassa kasvavia yrityksiä ja lopettavia yrityksiä. Hukkanen katsoo eteenpäin. Hienoa!

  • Nimetön

    Onnea Hukkaselle. Hienoa, että jaksatte yrittää. Torilla tavataan.

  • Nimetön

    Siinä sitten taas muutama ryssä saa työpaikan, suomalaisia sinne ei oteta. Monta kertaa olen hakenut aina on ulkomaalainen otettu.

    • Nimetön

      Olisko niin, että niillä Latvialaisilla ja Virolaisilla on työmotivaatio kunnossa?

      • Nimetön

        Niinpä. Toiset menevät pienemmälläkin palkalla töihin. Toiset jäävät kotiin yhteiskunnan elätettäviksi.

  • Nimetön

    Tässä alkaa oleen uskoa tulevaisuuteen kun nykyhallitus menee vaihtoon ensi keväänä. ”Tatu ja Patu” (Sipilä ja Orpo) siirtyvät historian kellastuneille lehdille.

  • Nimetön

    9:50 Tarkoitat ilmeisesti ”nukkehallituksessa” mikäli tuleva oppositio sen haluaa pystyttää. Saavat siellä sitten jatkaa nykyhallituksen omia leikkejä.

    • Nimetön

      Koska et näköjään ymmärrä edes politiikan perusteita, niin voin vinkata sen verran, että oppisitio ei pystytä hallitusta eikä voi vaikuttaa muutenkaan ketä hallituksessa on. Paitsi tietysti oman puolueensa osalta.
      Oppositio muodostuu niistä puolueista, jotka eivät hallitusneuvottelujen seurauksena liity/hyväksytä hallitukseen.

      • Nimetön

        Ja sinä et näemmä ymmärrä mitä tarkoitetaan ”nukkehallituksella”. Silloin juuri valtaa käyttää joku muu. Se vaalien jälkeen valtaa käyttävä on joku muu, kuin nykyhallitus.

      • Nimetön

        Tiedän varsin hyvin mitä tarkoittaa nukkehallitus. Sinun ajatuksenjuoksusi on kylläkin lievästi erikoista.

  • Nimetön

    Se valtaa käyttävä saattaa olla AY-liike ja Rinne johtaa nukketeatteria.

  • Nimetön

    Liian teollisia tuotteita meidän perheen makuun. Kalat ostetaan torilta viereiseltä kojulta. Laadussa on iso ero. En todellakaan huoli kanadalaista pakastesiikaa.

Kommentointi ei ole käytössä.