K-Rauta Sastamala saa uudet kauppiaat

Marko Oksanen ja Keijo Tiukka.

K-Rauta Sastamalaa vuosien varrella kahteenkin eri otteeseen isännöinyt kauppias Marko Oksanen siirtyy elokuussa Uuteenkaupunkiin ja K-Rauta Sastamala saa uuden kauppiasparin Keijo Tiukasta ja Arja Tuorista. Pariskunta on jo kolmisen vuotta toiminut kauppiaina myös Huittisissa.

Huittinen ja Sastamala ovat talousalueina hyvin samankaltaiset, joten valikoimien suhteen kauppojen välinen yhteistyö tulee olemaan hyvinkin helppoa. Lisäksi voimme jatkossa tehdä yhteisostoja kahteen kauppaan, jolloin syntyy kustannussäästöjä. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan myös kuluttajahintoihin”, Tiukka uskoo.

Kauppiaspari ei pelkää haasteita, sillä jo nuo kolmisen vuotta Huittisissa ovat tuoneet paljon muutoksia.

”Tulimme Arjan kanssa Rautia K-Maatalouskauppiaaksi ja nyt meillä on jo neljäs kyltti katolla, eli K-Rauta Lantmännen Agro. Eivätkä muutokset lopu tähän. Niin Sastamalaan kuin Huittisiinkin on tulossa paljon lisää”, Tiukka lupaa.

Huittisissa on noin puolta suuremmat tilat kuin Sastamalassa, samoin valikoimat.

”Koska kauppojen väli on kuitenkin vain noin 25 kilometriä, tavaraa pystytään jatkossa toimittamaan päivittäin nopeallakin aikataululla. Suunnitelmissa on myös kauppojen yhteinen yritysmyyjä, joka keskittyy yritysasiakkaisiin. Kaiken kaikkiaan logistiikan kehittäminen on tärkeää: tilaa ja nouda valmiiksi kerättynä. Aika on rahaa rakennusalan yrittäjällekin”, kauppias tietää.

Tiukan mukaan kiinteistö on se rajoittavin tekijä Sastamalan myymälässä.

”Cello-keittiökalustemyynti puuttuu Sastamalasta ja se tullaan hoitamaan Huittisten kautta, sillä mallikeittiöt evät mahdu kiinteistöön ainakaan alkuvaiheessa. Ne ovat kuitenkin nähtävillä Huittisissa. Myös talomyynti puuttuu tällä hetkellä Sastamalasta, mutta se palvelu on tulossa”, Tiukka lupaa.

K-Rauta Sastamalan henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä uusille kauppiaille.

Kauppiasvaihdos tapahtuu elokuussa. Marko Oksanen on jo toinen jalka Uudessakaupungissa, jossa on hänen mukaansa Suomessa ennennäkemätön pöhinä päällä Valmet Automotiven ansiosta.

”Se heijastuu tietysti rakentamiseenkin”, Oksanen muistuttaa.

Poimintoja

  • Nimetön

    Moneskohan kauppias on tulossa, näyttää olevan hyvä bisnes , jokainen vuorollaan rikastuu.

    • Nimetön

      Ehkä siks just vaihtaa omistajaa usein kun ei kannata. Haluan palvelua, enkä odotella nurkalla tupakoivia työntekijöitä.

    • Tyrvään miäs

      Ehkä nyt tulee jotain maatalouspuolen tavaraakin myyntiin. Tuntuu turhauttavalta ajaa Huittisiin jonkun pikkuhankinnan takia. Siksi olenkin ostanut viljelypuolen tavaraa suoraan netistä. Tulee kotiovelle.

  • Nimetön

    Hieno homma ettei tarvi enää ajella palvelun perässä Huittisiin. Toivottavasti uusi kauppias opettaa vammalan työntekijöille mitä tarkoittaa palvelu.

  • jokeri

    Hienoa saada uusikauppias kylään.paljon vain tarjouksia eri tuotteista niin kyllä mökkiläiset ostaa. Kilpailija häijään tarjouskaupalle jossa pihakivet tarjouksessa 50 prosenttia normaalihinnoista tarjous lappu lavassa 15.90 ja alla lapussa normaali hinta 15.90 . Se siitä alennuksesta nyt. Kävelin ulos kaupasta.

    • Nimetön

      Rohkeus ei sitten riittänyt kysäistä myyjältä asiaa. Tyrvääläinen umpimielisyys ja uusavuttomuus näköjään ruumiillistuivat samaan henkilöön . . .

  • Nimetön

    Tyrvää on niin sisäsiittonen paikka että täällä et kaupassa palvelua saa, se on perinne jo kolmannessa polvessa

    • Juihi

      K-Raudassa oli palvelu nolla tai ennemminkin miinus kun siellä poikkesin kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Verrattuna vaikka Rautarastiin tai Finnpeltiin eroa kuin yöllä ja päivällä. Istuvat siellä tiskiensä takana ja ovat niinkuin ei huomaisikaan. Asiakkaan itse pitäisi tietää kaikesta kaikki eikä saa kysyä apua. Ei ihme, että joutuu myymään pois. Varmasti muuttuu parempaan kun ei oo kuin yksi suunta enään palvelun tasossa!

  • Nimetön

    Takavuosina kierreltiin erästä kodinkonetta ”tosimielessä” katselemassa. Siinä vähän hintoja ja ominaisuuksia vertailtiin. Omistaja huusi toisesta päästä liikettä pojalleen: Tuus tänne, täällä on asiakkaita.
    Me ”renkaanpotkijat” suljettiin ovi viimeisen kerran.

Kommentointi ei ole käytössä.