Lukija kysyy: Koska Itsenäisyydentien työmaa valmistuu?

Lukijan kuva Itsenäisyydentien remontista.

Sastamalassa Vammalan Itsenäisyydentiellä on kuluneen viikon ajan kaivettu uusia vesi- ja viemärilinjoja. Työmaan kohdalla Sepänkadun risteyksessä on ollut käytössä vain yksi ajokaista sekä liikennevalo-ohjaus, mikä on saanut liikenteen ruuhkautumaan välillä pahoin.

Alueviestiin pari jonotuskuvaa lähettänyt lukija haluaisikin tietää, milloin remontti on ohi?

”Tänään valmistuu. Jos ei vielä ole valmista, niin iltapäivällä on siinä kunnossa että ainakin osa kaistaa saadaan auki ja liikennevalot pois”, Sastamalan Veden verkostopäällikkö Pekka Yli-Mattila vastasi aamupäivällä.

Ruuhkat hellittävät hetkeksi, mutta kaivuutyöt jatkuvat heinä-elokuun taitteessa. Heinäkuun lopussa ja elokuun alussa saneeraus jatkuu Itsenäisyydentien ja Päksänkadun risteyksessä.

”Paikkana se on hiukan helpompi, sillä tässä on ollut ahdasta viereisen liikenteenjakajan vuoksi.”

Itsenäisyydentien alla kulkevat vesi-, sadevesi- ja viemärilinjat ovat yhdet keskustan vanhimmista. Osa niistä on peräisin 50- ja osa 60-luvuilta. Uutta linjaa tehdään muoviputkilla.

Autojonot ovat ulottuneet pahimmillaan Tokmannille ja keskustan suuntaan S-marketille saakka. Lukijan kuva.

Poimintoja

  • Nimetön

    Kiertotietä voi käyttää, ei tarvi yhtään jonottaa, eikä kierrä pitkää matkaa.

    • Sisko . H

      Ei todellakaan tarvi jonottaa . Tulevan palvelutalon edestä pieni kadunpätkä ja Kyrönsuonkadun kautta taas Itsenäisyydentielle .

  • Nimetön

    Minkä takia Vammalassa tarvii tämän tästä repiä asfaltti auki? viime kesänähän se just vedettiin uusi päällyste, kyllä ne putkilinjat on varmasti jo kauan tiedossa ollut,säästäs siinäkin, kun ne tehtäs samalla kertaa niin kuin muuallakin päin Suomea. Ja se kiertotie on ihan hyvä ja lyhyt pätkä.

    • Nimetön

      Ei niitä muuallakaan osata hoitaa yhdellä kertaa, ainakaan Tampereella. Eikä aina voikaan, koska esimerkiksi uusien talojen putkilinjojen paikasta tai aikataulusta ei tiedetä ennenkuin rakentaja hakee luvat ja ryhtyy rakentamaan. Mutta kehitys kehittyy, Tampereella vedetään nyt raitsikkalinjalle riittävä määrä putkia kaapeleiden tuleviin tarpeisiin, ettei niiden takia tarvitse enää kaivella katuja. Eikä tuo mikään harmi ole, että Itsenäisyydenkadun sekundapinta pitää vetää uudelleen. Jospa tällä kertaa osattaisiin laittaa kaivonkannet asvaltin pinnan tasalle.

      • Nimetön

        Monesti miettinyt miksi kaivonkannet on juuri siinä mistä pyörät menevät.

    • Nimetön

      Parhaat asiantuntijat löytyvät aina netin keskustelupalstoilta.
      Kannattaisi hakeutua tie- ja katurakennusalalle, niin Suomessa koittaisi ruusuiset ajat.

      • Nimetön

        Ja sää kos kaiken tiedät, Mene hyvä ihminen nyt neuvomaan Berneriä, Kelaa, Kelan sote ja Kela taksitilauskeskuksia jotta millai niitten tars toimia,
        ettei 1.7.2018 tapahtumat toistuisi !!

      • Nimetön

        16:23
        Sanoinko tietäväni itse?
        Naureskelin vaan näitä asiantuntijoita täällä, joilla on ’oikea’ mielipide asiasta kuin asiasta.

  • Nimetön

    Kaikkea uutta aina pitäisi tehdä,, mutta mitään ei kuitenkaan saisi tehdä.
    Kyllä tämä jonotus on ihan pikku juttu. Ja kiertotietä pääsee hyvin.

    • Nimetön

      Jos on vettä virrannut yli 50v betoniputkessa, niin kyllä pitää olla jollain kiire, jos viikon ” uusimisruuhka” ottaa päähän…

  • Nimetön

    Pipo kiristää jostain muusta syystä, ei yhden työmaan tähden. Pitäis kasvaa aikuiseksi.

  • Nimetön

    Eläköön vapaa varkaitten liikkuvuus. Oliko ne romaniasta vai mormooneja amerikasta. Kumpia veikkaatte?.

  • Nimetön

    Huumorimiehiä liikkeellä: liikenneruuhka Vammalassa, heh heh, Kummelisketsin aiheita.

    • Nimetön

      Vai johtuuko ruuhka uudesta taksilaista. Kaikki solkottaa omilla autoilla kun liikenneministeri Berner sekoitti kelakyyditkin. Tulevassa ei kukaan tiedä kellä taksilupa, kun ei enään vaadita yön ainoata valopilkkua katolle.

      • Nimetön

        Turha sotkea tähän politiikkaa. Ei se vaikuta ruuhkaan, onko se auto, jonka kyydisssä yksi ihminen on, taksi vai oma kottero. Bussikyyti vasta vähentää ruuhkia. Mutta ei Vammalassa mitään ruuhkia oikeasti ole. Olkaa tyytyväisiä, että Sastamalassa vielä kannattaa rakentaa uutta ja korjata vanhaa. On paljon paikkakuntia, joissa toivo on mennyt ja kaikki rapistuu.

      • Nimetön

        kyllä kuule se on kauheeta jos ei osu vihreeseen aaltoon niin joutuu toppaan kaikkiin punasiin

  • Nimetön

    Kyrönsuonkadun remontti jatkunut jo toista vuotta, tuskin valmistuu tänäkään vuonna.

  • Nimetön

    Pitäisi tehdä. Miksei tehdä. Kun tehdään, liian hitaasti tehdään. Ja vissiin väärin tehdään sittenkin…Minusta oli kivaa vaihtelua Vammalan elämään tuo työmaa. Ei niin kiire voi olla Cittarin ylihintaisiin ”tarjouksiin”, ettei olisi voinut harkita myös poikkeamista Lidlin tosihyviin joka päivän ostoksiin.

  • Nimetön

    On se merkillistä välinpitämättömyyttä liikenneministeri Berner kun tuhositte kela-kyydit. Sairaat ja vanhukset laitettiin koe-eläinten labraan. Kuka kuolee ja kenellä sairaus ryövääntyy? Näin siis Suomessa tänä päivänä. Tälläistä ei ole Euroopassa tapahtunut sitten Natsi-Saksan.

    • Nimetön

      Tuskinpa Berner lukee Alueviestin kommentteja. Enkä ole kuullut, että ketään ihmistä olisi laitettu koe-eläinhäkkiin. Tuo natsikorttikaan ei toimi nyt, miljoonia ihmisiä kuoli Natsi-Saksassa tuhoamisleireillä ja sodassa, ei kelatakseja odottaessaan. Oletko niin ikävä ihminen, ettet saa tilapäiskyytiä naapurilta, tutulta tai sukulaiselta?

      • Nimetön

        Median mukaan näitä kyydin tarvitsijoita on monia tuhansia. Ja eikös siinä ihmiset ole koekaniinina näissä kela-kyydeissä. On alueita joissa ne loppu täysin.

      • Nimetön

        Ei Bernerin tarvitsekaan. Tämä on keskustelupalsta. Ihmiset voivat vaihtaa mielipiteitä.
        Mitä muuten nimenomaan sinun, keskusteluusi kuuluu toisten keskustelijoiden mollaaminen ja arvottaminen?

  • Nimetön

    Kaupungeissa saattaa yhdessä risteyksessä olla kymmenen kertaa niin paljon autoja yhtäaikaa, kuin vammalassa on yhteensä, eikä ruuhkasta ole puhettakaan.
    Yritäppä tehdä u-käännös puistokadulla, niin huomaat paikallisen liikennekäyttäytymisen, ei nimittäin onnistu kovin helposti. Toista on vaikkapa euroopan isoissa kaupungeissa, onnistuu vaikka iltapäivä ruuhkan aikana. Kannattaa ajella muuallakin, kuin vammala-huittinen akselilla, niin voi oppia jotakin.

  • Nimetön

    Saisko tältä palstalta apua? On nimittäin välillä aikamoinen polte mahassa, sitten lentää varpusparvi, mitä veikkaatte onko syksy ja muuttoaika vai olenko syönyt sopimatonta?

  • Nimetön

    Muistan kerran Istanbulissa kun juututtiin ruuhkaan, mikä lie ollut syynä mutta sinä aamuna meni kolme tuntia, muina aamuina selvisi tunnilla . Matkaa 6 km.

    • Nimetön

      Niin se oli maassa, mistä puuttuu kaikki normaalin elämän edellytykset.

      • Nimetön

        matkailu avartaa, ööh tuota, mitenkä määrittelet normaalin elämän, toisessa maassa?

Kommentointi ei ole käytössä.