Säkylässä alokkaita noin tuhat

Porin prikaatissa aloittaa Säkylässä noin tuhat alokasta ja Niinisalossa melkein saman verran. Uudet varusmiehet astuvat palvelukseen maanantaina.

Naisia Porin prikaatissa aloittaa aiempia vuosia enemmän. Heitä on noin 140.

Puolustusvoimista kerrotaan, että aivan ensimmäisenä päivänä alokkaat määrätään omiin perusyksiköihin ja he kuittaavat ylleen talon vaatetuksen. Alokkaiden ensimmäisten päivien ohjelma keskittyy sotilaallisten tapojen opetteluun ja ensimmäisen viikon fyysinen kuormitus pyritään pitämään kohtuullisena.

Niinisalossa kokeillaan uudistettua peruskoulutuskauden rakennetta ja opetussisältöä sekä uusia opetusmenetelmiä, kuten mikroelokuvia. Lisäksi peruskoulutuskaudella keskitytään uudella tavalla fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn kehittämiseen osana varusmieskoulutusta.

Uusien alokkaiden kotijoukoilla on mahdollisuus vierailla varuskunnissa läheistenpäivänä. Säkylässä se on lauantaina 14. heinäkuuta ja Niinisalossa sunnuntaina 15. heinäkuuta.

Valapäivät ovat 16.-17. elokuuta.

  • Nimetön

    Kerrotaanko alokkaille ennen valapäivää mitä se merkitsee jokaisen kohdalla, jos Suomi liittyy sotilasliitto Natoon? Vai tekevätkö valan tietämättä mihin se saattaa johtaa.

    • Nimetön

      Natoon liittyminen merkitsisi, että sodan uhka vähenisi ja mahdollisissa sotilastehtävissä ensisijaisesti käytettäisiin ammattisotilaita. Nykyisen menon jatkuminen tarkoittaisi, että varusmiehet lähtisivät ensimmäisinä sotatoimiin. Eikä armeijan käymättömyyskään tarkoittaisi sotatilanteessa muuta, kuin että rauhan aikana asepalveluksesta vapautetut ja sivarit joutuisivat rintamalle täydennysmiehiksi ilman koulutusta.

    • Nimetön

      Sotilasvalassa lupaudutaan palvelemaan isänmaata, jne. Eiköhän se ole aikalailla yksiselitteinen asia.
      Suomen eduskunta liittää (toivottavasti) maamme Natoon, jonka jälkeen Puolustusvoimain Komentaja antaa käskyn joukko-osastojen ja myös varusmiesten (mahdollisesta) uudesta roolista.

      • Nimetön

        Mutta Nato tarkoittaa myös sitä, että olisi mahdollista joutua isänmaan rajojen ulkopuolelle tussaroimaan. Sitä ei vala velvoita varusmiesten kohdalla. Eikä velvoittanut jatkosodassakan, kun sotilaat pakotettiin hyökkään Neuvostoliittoon. Myös presidentillä on iso rooli Suomen Nato asiassa. Niistö ollut hyvin kielteinen hankkeelle.

  • Lainsuojaton

    Moni viranomainenkin tekee virkavalan mutta harva noudattaa sitä .

  • Nimetön

    Nythän Suomi ja Ruotsi solmivat yya-sopimuksen sotilaallisesti. Tarkoittaa ilmeisesti enemmän mitä EU:n turva. Miltä osin ja miten?

    • Nimetön

      Ei mitään uutta. Kuten ennenkin, Venäjän hyökätessä Suomi hidastaa viikolla venäläisten saapumista Ruotsin rajalle. Ei esimerkiksi sopimusta suomalaisten sotapakolaisten vastaanottamisesta.

      • Nimetön

        Mitäs ruotsalaiset tekee sen viikon aikana. Lähtevätkö lipettiin ja mihin? Eihän siinä mitään suomalaisia sotapakolaisia voi ottaa. Kun omakin maa on autio ja tyhjä.

      • Nimetön

        Voitko tarkentaa, että koska itsenäisyyden aikana Venäjä on hyökännyt Suomeen ja Suomi on hidastanut viikolla etenemistä Ruotsin rajalle?
        Jos tietämyksesi on tuota tasoa, niin ei kannattaisi liiemmin kirjoitella.
        Suomi oli ainoa II Maailmansodan valtio hävinneellä puolella, jota ei miehitetty.

  • Nimetön

    Aivan turhaa nuorten tuhlausta, armeija oli ja meni.
    Virkaheitto armeija joka ei pysty estämään maahantunkeutujia rajalla, vain uusia laukkujen kantajia koulutetaan! Suomen armeija on suurenluokan vitsi.

    • Nimetön

      Mihin laukkujen kantajiin viittaat?
      Bolsevistisen maailmankatsomuksen omaavasta asia voi todella näyttää tuolta. Totuus sitten onkin ihan toinen.

  • Nimetön

    Liikemies Ameriikan presidentti Trumpetti on kauppareissulla Euroopassa. Kaikkien Nato-maiden pitää nostaa tappoaseiden oataminen neljään prosenttiin bkt:stä. Ja aseet myy USA!! Amerikkalaiset nauravat mennessään pankkiin. Käyhän Trumpetti myös Suomessa morjestamassa Putinia.

  • Nimetön

    Ihminen on 100 prosentisen varma siitä, että avaruudessa ei ole muuta elämää. Eihän muuten voi perustella sitä, että kaikki tuhoisimmat aseet on suunnattu toisia ihmisiä kohti. Jos pelättäisiin hyökkäystä ulkoavaruudesta, silloin myös ohjukset pitäisi suunnata sinne!!

Kommentointi ei ole käytössä.