Avoimia työpaikkoja putkahteli Satakunnassa kuin sieniä sateella

Työvoiman kysyntä kasvoi Satakunnassa alkuvuonna selvästi.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä tammi-kesäkuussa oli yhteensä noin 13 900. Se on 31 prosenttia enemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Työpaikkamäärät ovat kasvaneet eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden ammattiryhmissä.

Poimintoja

  • Nimetön

    Hallituksen toimet tehoavat. Työ lisää verotuloja
    palveluiden rahoittamiseen ja hyvinvointi lisääntyy kaikilla kansalaisilla.

    • Nimetön

      Vienti vetää. Se tuo euroja myös kotimaan kysyntään. Nykyhallituksella on myös vientiä vaalien jälkeen, että kintut kolisee. Oppositioon!

  • Nimetön

    Nyt vihervasemmistolaiset äkkiä taas puuhaamaan marssia! Onhan se teille ihan kamalaa kun joku saa töitä.

    • Nimetön

      Ja oikeisto kans marssiin. Onhan se kamalaa kun työstä joutuu maksaan palkkaa.

      • Nimetön

        Palkka maksetaan yhteisesti tehdyn sopimuksen pohjalta, johon molemmat ovat sitoutuneet.
        Tätä eivät kaikki tunnu ymmärtävän (tai haluavan ymmärtää).

      • Nimetön

        Tai kuinka vahva on työntekijän neuvotteluasema. Maailmalla tehdään paljon orjatyövoimalla, suhteessa kohtuuteen. Sillekkin asialle ummistetaan silmät vaikka tiedossa on. Ja Suomi on osa sitä maailmaa.

      • Nimetön

        Työntekijän neuvotteluasema voi olla huonohko, mutta Suomen todelliset vallankäyttäjät – ammattiliitot – ovat laittaneet Suomen monesti polvilleen. Sivutuotteena syökseneet monta toimialaa taantumaan.
        Todellista työllisyyden hoitoa ammattiliitoilta!

  • Nimetön

    Maailmalla tehdään varmaankin orjatyövoimalla töitä, onneksi ei Suomessa.
    Sipilän hallitus on vuosikymmeniin paras talouden kuntoon saattamisessa ja työllisyyden luomisessa, yrittäjyyttä tukevalla politiikallaan.

    • Nimetön

      Kokoomus ottanut enemmän valtionvelkaa kuin mikään muu puolue vuosikymmeniin. Nyt taas hyvätuloisten verohelpotukset katetaan velanotolla.

  • Nimetön

    Keskusta ajaa verohelpotuksia pienituloisille se tiedetään. Siniset samalla linjalla, joten eiköhän nytkin vähäväkisimmistä pidetä huolta.

    • Nimetön

      Orpo ainakin paalutti, että verotusta siirretään kulutusverotukseen. Se on sitten tasavero herroilla, palkansaajilla ja eläkeläisillä. Pensavero on kaikille sama, mutta suuremmilla tuloilla on helpompi maksaa. Kyllä tälläpelillä Suomi syöksyy perikatoon. Sääty-yhteiskunta halutaan takaisin ja maahanmuuttajat palveleen ökyjä.

Kommentointi ei ole käytössä.