Kärppälään nousee maatilamatkailu- ja hevosurheilukeskus

Voitto (vasemmalla) ja Werneri kaipaavat rapsutuksia. Dandy ei ollut tällä kerralla poseeraustuulella, mutta ehti saamaan osansa rapsutuksista. Kirsi-Marja Niemiselle sametinpehmoinen turpaterapia antaa puhtia kiireiseen arkeen.

Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun Jarmo Nieminen vakuutteli ratsastusta harrastavalle tyttärelleen Saanalle ja vaimolleen Kirsi-Marjalle, että meille ei sitten hevosta tule.
Kuinkas sitten kävikään? Ensin tuli yksi samettiturpa, sitten toinen. Ja päätöksen sen ensimmäisen ostosta teki yksin mies itse. Nyt Niemiset kunnostavat ja rakentavat kokonaista maatilamatkailu- ja hevosurheilukeskusta Sastamalan Kärppälään Mattilan tilalle, jonka Niemiset hankkivat viime vuonna. Nyt tilan laitumilla käyskentelee 11 hevosta, joista viisi on Niemisten omia.

”No, näkeehän sen jo lapsiluvustammekin, että meidän on vaikea pysyä kohtuudessa”, Kirsi-Marja naurahtaa.

Parasta aikaa tilalla on käynnissä maneesin rakentaminen. Ratsastusalaltaan 23 m x 55 m kokoisen maneesin toinen pää on kaksikerroksinen, ja sinne tulee lämmin tila, jossa on paikka myös kahvilalle.

”Maneesissa tullaan järjestämään ratsastusvalmennuksia ja mahdollisesti kilpailujakin, mutta varsinaista laajamittaista ratsastustuntitoimintaa ei ainakaan tässä vaiheessa ole suunnitelmissa. Maneesia voivat tulla käyttämään muutkin ratsastajat. Ja mikäli haluaa viipyä vaikka pari päivää, meiltä löytyy majoitustilat niin ihmisille kuin hevosillekin”, Kirsi-Marja kertoo.
Ratsastuskeskuksen toiminta on tässä vaiheessa vielä suunnitteluvaiheessa, mutta mahdollisesti jo ensi kesänä Mattilan tilalla järjestetään ensimmäinen lasten ratsastusleiri. Visioita muistakin tapahtumista omistajaparilla on. Paljonkin.

”Maastoretkiä ja erilaisille kokoonpanoille suunnattuja viikonlopputapahtumia esimerkiksi. Paljon olen pohtinut sitäkin, miten voisimme omalta osaltamme olla auttamassa ja tukemassa syrjäytyneitä nuoria, koska tallimestarillamme Heli Mustakallio-Hujulla on koulutus hevosavusteiseen sosiaalipedagogiikkaan. Hevosharrastuksellahan on todettu olevan positiivisia vaikutuksia nuorten psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakyyn”, Kirsi-Marja toteaa.

Mattilan noin 25 hehtaarin tiluksilla kiertää 2,5 kilometrin mittainen, turvallinen maastoreitti peltojen vierustalla.

”Kartoitamme muitakin reitistöjä, joiden käytöstä tulemme neuvottelemaan maanomistajien kanssa. Yksi reitti tulee suuntautumaan Ellivuoreen, jossa on jo luvattu pystyttää hevosille puomi. Muitakin yhteistyökuvioita Ellivuoren kanssa on suunnitteilla”, Kirsi-Marja paljastaa.

”Kehittelemme mielellämme yhteistyötä muidenkin Sastamalan alueen toimijoiden kanssa. Meillä on täällä paljon potentiaalia ja erilaista yritystoimintaa, ja yhteistyöstä hyötyisi varmasti jokainen osapuoli.”

Mattilan tilan päärakennus on jo remontoitu, ja siitä löytyy keittiön, salin, pirtin ja saniteettitilojen lisäksi kolme kahden hengen huonetta. Syyskuun alussa alkaa toisen pihapiirissa olevan talon, pytingin, remontti. Rakennukseen tulee neljä kahden hengen huonetta.

”Ensimmäiset bed and breakfast -vieraat ovat jo majoittuneet tiluksilla, ja palaute on ollut hyvää”, Kirsi-Marja iloitsee.

”Halutessaan majoittujat voivat varata tilalta myös lounas- ja illallistarjoilut.”
Erillisessä huoltorakennuksessa on vielä oleskelu- ja majoitustilat kymmenelle leiriläiselle. Pihapiiristä löytyy myös ulkosauna oleskelutiloineen. Vanhan viljavaraston kohtalo on vielä hieman avoin. Kirsi-Marja näkisi siinä mielellään pienen kappelin. Vanha holvikellarikin on.

Niemisten projektista puhutaan yleisesti Kärppälän maatilamatkailu- ja hevosurheilukeskuksena, mutta pariskunta itse puhuu mielellään Mattilasta. Juontaahan tilan historia peräti 1500-luvun loppuun. Niemiset ovatkin rakennus- ja remonttipuuhissaan halunneet kunnioittaa vanhaa. Uudet rakennukset taas on suunniteltu niin, että ne istuisivat mahdollisimman hyvin kokonaisuuteen.

”Sama pätee huonekaluihin ja muuhun reksivisiittaan. Vanhempieni  jäämistöstä on löytynyt useampikin sopiva huonekalu tai tavara. Kaikki uudet huonekalut olemme halunneet hankkia paikallisista liikkeistä”, Kirsi-Marja kertoo.
Niin. Se nimiasia.

”Koska Tyrvään Pappilalla ja tällä Mattilan tilalla on paljon yhteistäkin toimintaa, on yhtenä nimivaihtoehtona esiin noussut Tyrvään Pappilan country house”, hän kertoo.

Kirsi-Marjan kesä on ollut työteliäs. Mattilan tilan remontti- ja rakennustöistä aiheutuvien tehtävien lisäksi hänen, projektipäällikön, näkemyksiä kaivataan usein myös Tyrvään Pappilan lukemattomissa eri tapahtumissa.
Kiireet unohtuvat hetkeksi, kun nainen avaa hevoshaan ja kävelee laitumelle. Voitto, Werneri ja Dandy tulevat oitis emäntää vastaan ja hamuavat turvillaan tämän olkapäätä rapsutuksia kaipaillen. Ympärillä avautuu upea maalaismaisema.

Tämä taitaa olla Kirsi-Marjan kiireisen päivän paras hetki.

Lue koko juttu Alueviestistä 15.8.

Lokakuussa valmistuvan maneesin ratsastusala on 23 m x 55 m. Vieressä näkyy ulkoratsastuskenttä, jonka hiekkapohja tarjoaa miellyttävän ratsastuskokemuksen niin hevoselle kuin ratsastajallekin.
Mattilan tilan päärakennus on jo remontoitu, pytingin (vasemmalla) remontti alkaa syyskuussa. Mattilan tila on mukana Sastamalan Wanhat Talot -tapahtumassa 19.8.
Mattilan päätalon pirtissä kelpaa vaikka kokoustaa.
Päätalon keittiön suuressa leivinnuunissa paistuu useampi kakko kerralla.
Alakerran vierashuoneeseen, kuten taloon muutenkin, on löytynyt paljon esineistöä Kirsi-Marjan vanhempien jäämistöstä. Seinäryijy on hänen äitinsä tekemä.
Yläkerran romanttisesta vierashuoneesta avautuu kaunis maalaismaisema.
Täysremontin jälkeen pytinkiin tulee neljä kahden hengen huonetta, joissa jokaisessa on oma kaakeliuuni.
Yövieraat voivat nauttia aamiaisen myös terassilla.
”Meille ei sitten hevosta tule”, vakuutteli Jarmo Nieminen vielä muutama vuosi sitten. Nykyään hän, viiden hevosen omistaja, harrastaa lännenratsastusta, tytär Saana (keskellä) on menestyvä matkaratsastaja ja Kirsi-Marja nauttii eniten rauhallisista maastoretkistä.

Poimintoja

  • Nimetön

    Oiva esimerkki siitä, että mitä muuta toimintaa maaseudulle voi järjestää kuin pelkkää maataloutta. Näistä muista toimijoista voi löytyä jopa maaseudun pelastus, ainakin jossain mittakaavassa. Maaseutu on paljon muutakin kuin maatalous.

    • Nimetön

      Joo näin se on, olisko muutaman miljoonan investointi näille pelloille, ei muuta kuin maajussit tekemään samankokoisia investointeja Kärppälään.
      Onneksi kylällä asuu pankinjohtaja, osuuspankin saranat kannattaa hyvin rasvata!

  • Nimetön

    Rahalla saa – moni työtä – ja hevosella pääsee – hevosista nauttomaan moni jolla ei ole varaa omaan hevoseen.

  • Nimetön

    Rahalla saa – moni työtä – ja hevosella pääsee – hevosista nauttimaan moni jolla ei ole varaa omaan hevoseen.

  • Nimetön

    Rahalla saa – moni työtä – ja hevosella pääsee – hevosista nauttimaan moni jolla ei ole varaa omaan hevoseen.

  • Toivomus

    Hienoa! Ja toivottavasti tulisi myös alkeiskursseja aikuisille: nyt kun melkein naapurissa tallainen paikka on, toteuttaisin pitkällisen haaveeni.

    Menestystä Mattilaan!

  • Nimetön

    Hauskaa. Onneksi joillakin on rahaa ja haluavat sen sijoittaa näkyvästi kiinni johonkin. Ja niin vaan vieläpä vakaassa keski-iässä pyörtää päätöksensä.

    En ihan ekana olisi Niemisen Jarmoa ja Kirsi-Marjaa uskonut hevosen selästä edes kuvassa bongaavani. Niin sitä pitää. Onnea ja menestystä vaan edelleen.

  • Hyvä esimerkki muillekin

    Niemiset ovat harvinainen poikkeus lajissaan. Varakkaat ihmiset pääsääntöisesti sijoittavat varallisuuttaan muille näkymättömiin kohteisiin ajatellen vain omaa menestymistään ja hyvinvointiaan. Ahneudeksikin sellaista toisinaan kutsutaan.

    Niemisten varallisuudesta sitä vastoin pääsevät nauttimaan muutkin kuin vain Niemiset itse. Jopa Sastamalan kaupunki ja monet paikalliset yritykset hyötyvät heidän toiminnastaan. Enemmän kuin hatunnoston arvoista toimintaa. Ehdottomasti jatkoon!

    • Nimetön

      Tämä kommentti on todella asiaa! Niemiset ovat ehdottomasti hyvä esimerkki muillekin ja juuri tuo että heidän varallisuudestaan pääsevät nauttimaan muutkin on arvostettavaa toimintaa

  • Nimetön

    Mattilassa oli mukava käydä pitkästä aikaa, on paikat kunnossa ja sunnuntaina oli vaan mukavia ihmisiä joka paikassa, kiitos.

Kommentointi ei ole käytössä.