Käsi sydämellä: ”Pitkäaikainen haave kävi toteen”

”Kiitokset yhteistyökumppaneille ja mukana Kunkussa olleille”, Kardaanikunkku kiittää.

1. Kuka olet?
”Olen Kalle Innanmaa, 26-vuotias kaivostyöntekijä Sastamalasta. Harrastuksia on jokkis ja moottorikelkkailu.”

2. Sait heinäkuun lopussa päähäsi jokkiksen Kardaanikuninkaan kruunun. Miltä tuntuu olla kuninkaallinen?
”Alkuun tuntui epätodelliselta ajatella, että voitti sen kisan. Mutta nyt tuntuu aivan mahtavalta. Pitkäaikainen haave kävi toteen.”

3. Autourheilulajeja on useita. Miksi olet päätynyt juuri jokkiksen pariin ja kuinka kauan olet sitä harrastanut?
”Isoveli aloitti esin jokkiksen nuorten luokasta, siitä se kipinä itsellekin tuli. Vuonna 2007 ajoin ensimmäisen kisan nuorten luokassa ja nyt on 11 vuotta ajeltu. Jokkiksen mukana tulee myös autojen rakentelu, missä saa toteuttaa itseään ja kokeilla eri visioita.”

4. Kardaanikunkussa allasi oli Austin A 40 Farina. Mistä moinen erikoisuus on tarttunut matkaasi?
”Tämän Austinin ostin kaverilta Oulaisista ja aloin rakennella siitä kilpa-autoa. Ajoin sillä vuoden 2016 EVK-liigassa, sieltä auto jäi suojaan ja tekniikkapuolta paranneltuna ajoin sillä Kardaanikunkun. Aiemmin olen rakentanut jo yhden Austinin.”

5. Mikä jokkiksessa on parasta?
”Autojen rakentelu, kilpaileminen ja siinä pärjääminen. Jokkisystävät.”

6. Mitkä olivat voiton avaimet Kaanaassa? Miksi juuri sinusta tuli kunkku?
”Auto lähti hyvin viivasta ja oli kaikin puolin toimiva paketti. Ajoi sujui hyvin ja onneksi oli kuiva keli.”

7. Mistä paheestasi haluaisit luopua?
”Ehkä voisi välillä stressata vähemmän kisoista.”

8. Mikä on parasta Sastamalassa?
”Parasta Sastamalassa on, että täällä asuvat kaikki läheiseni ja tämä on viihtyisä pieni kaupunki.”

  • Rokki

    Sorvaamokalle anto koko raha edestä… Hieno kisa ja suuret onnittelut vielä kerran kk

  • Nimetön

    Niin muuten joo…..jos ei olisi tullut menestystä ei olisi uutisoitu ja luonto pelastuisi.
    Mitä muuten luulet millä ihmiset menee isolle kirkolle homo yms sateenkaarikulkueisiin………saastuttavalla linja-autolla!!!
    Jos Suomessa ei olisi homoja niin maailma pelastuisi ja voisit sinäkin harrastaa jokkista puhtaalla omallatunnolla.

    • Nimetön

      Syvällisiä ajatuksia. Nyt saatiin jo kytkös jokkikseen ja homoihin.

  • Nimetön

    Entäs jos on homo, niin voiko silloin ajaa jokkista? Ei sillä että noi roskapönttöautot tai miehet kiinnostais. Ainakaan en oo nähnyt yhtään sateenkaarilipun väreissä olevaa jokkisautoa. Mahtaisko Seta sponsoroida?

  • Nimetön

    Voi ajaa ihan normaalisti oli sukupuolinen suuntautuminen mikä tahansa.
    On siellä naisiakin että jotta jos ne sitten kiinnostaisi mutta ei ne jokkiskisat mitään seuranhakutapahtumia ole.
    Voit kysyä tukea keneltä tahansa sitä ei ole mitenkään rajattu kunhan pysyy hyvän maun puolella.
    Tuon yhden sponssaajan autoilla taidetaan ajaa jotakin kontaktilajia kun tienpäällä niitä katselee,näyttävät melko uudetkin pökityiltä.
    Ei tarvitse kirjoittaa”entä jos on”….kyllä me tiedetään että ihan varmasti olet!

  • Nimetön

    No nyt kun on ainakin yks asiantuntija paikalla, niin olisko takatuuppari ja pystyimut vielä kova sana noissa piireissä?

Kommentointi ei ole käytössä.