Löytötex Sastamalaan – ”Neuvottelut käynnissä myös huonekaluketjun kanssa”

Vuonna 2015 ”Superilla” oli vielä vipinää. Kiinteistö on ollut tyhjillään Citymarketin avauduttua tien toiselle puolelle. Kohta tontilla käydään taas kauppaa.

Muun muassa tekstiilejä ja kodin käyttötavaraa myyvä Löytötex avaa 12. myymälänsä Sastamalaan ensi keväänä.

2300 neliön kokoinen myymälä tulee Itsenäisyydentielle, niin sanottuun entiseen Superin kiinteistöön.

Löytötexin kehityspäällikkö Juha Hölli kertoo, että kiinteistössä on tehty kesän aikana remonttia, joka jatkuu syksyllä.

”Valmista pitäisi olla vuoden loppuun mennessä, ja avajaisia vietämme maalis-huhtikuussa”, Hölli kertoo.

Höllin mukaan yrityksen houkutteli Sastamalaan muun muassa hyvä kilpailutilanne sekä loistavalla paikalla sijaitseva sopivan kokoinen liiketila.

”Kartoitamme jatkuvasti mahdollisuuksia laajentaa toimintaa ja myymäläketjua. Sastamala vaikuttaa lupaavalta kauppapaikalta. Vuokraamamme liiketilan sijainti on kohdillaan, valtatieltä poikkeaa siihen helposti ja läheinen liikenneympyrä jakelee autoja moneen suuntaan.”

Löytötex Oy on vuonna 1979 perustettu perheyritys, jonka päätoimialueita ovat Keski-Suomi ja Pirkanmaa. Löytötexillä on myymälät muun muassa Jyväskylässä, Kangasalla, Orivedellä, Riihimäellä, Virroilla, Mäntässä, Keuruulla ja Pälkäneellä.

Tuotteissa keskitytään yhtiön nimenkin mukaisesti tekstiileihin.

”Myymme tuotteita hyvällä hinta-laatusuhteella. Löytötex-myymälät tarjoavat yli 10 000 eri tuoteartikkelia, niin suomalaisten suosimia merkkituotteita, omia merkkejä kuin merkittömiäkin tuotteita.”

Kuva on jostakin Löytötexin myymälästä. Kuva Löytötexin Facebook-sivulta.

Hyvä kauppapaikka vetää yrityksiä puoleensa

Löytötex on vuokrannut liiketilan kiinteistön omistavalta Lassi Tuomiselta.

Tuominen sanoo, että kaikkiaan 2900 neliön rakennukseen sopii hyvin vielä kaksi pienempää liiketilaa. Entinen apteekin käytössä ollut tila on vielä vuokralaista vailla, ja isommasta tilasta jää hyvin siivu johonkin toiseen, pienempään myymälään.

Tuomisen mukaan lopuistakin vapaana olevista neliöistä on neuvottelut käynnissä.

”Kiinnostusta on. Itse asiassa saatan rakentaa tontille myös kokonaan uuden hallin, jos neuvottelut erään huonekaluketjun kanssa etenevät maaliin asti”, Tuominen kertoo.

Mikäli sopimus ”erään huonekaluketjun” kanssa syntyy, aikoo Tuominen rakentaa tontille 1200 neliön kiinteistön. Rakennustyöt alkaisivat keväällä. Rakennusoikeutta tontilla on jäljellä 1700 neliön verran.

Poimintoja

  • Nimetön

    Expertti kannattaisi siirtää tuohon. Sen olemassaoloa ei tahdo muistaa, kun aina vaan ajaa ohi.

  • samaa mieltä

    ”Expertti kannattaisi siirtää tuohon. Sen olemassaoloa ei tahdo muistaa, kun aina vaan ajaa ohi.”

    – Täysin samaa mieltä! Ikkunatkin teipattu sillai että luulee että se on lopettanut. 🙁 Vinkkinä yrittäjälle!

  • Hienoa...

    Aina tällaisista kiva lukea. Toivotaan et saavat sen huonekaluliikkeen myös maaliin! Way To go!

  • Nimetön

    Hyvä että tulee kilpailua, ja tulis vähän muualtakin porukkaa ostoksille Tyrväälle!

    • Naapurikuntalainen

      Loistava sijainti, ja hyvät isot parkkipaikat. Ei tarvi lähteä keskustan sumppuun.

      • Nimetön

        Juurikin oikea sijainti! Usko pois, eivät ne päätöksentekijät ole ihan summamutikassa paikkaa valinneet. Eiköhän sitä ole tutkittu, että esim. mihin suuntaan tämä kylä on kasvamassa. Lisäksi pyritään saamaan mahdollisimman paljon ohikulkijoitakin piipahtamaan.

    • Nimetön

      Vaikea kuvitella mitään niin turhaa kauppaa kuin Ikea.
      Huonekalut totaalisen mitäänsanomattomia ja huono laatuisia. Muu tavara täyttä sössöä.

  • Nimetön

    kyllä koko sastamala voisi liittää Tampereeseen .ei tässä kylässä ole muuta kuin kommunisteja

    • Nimetön

      Ja mikäli täällä olisi pelkästään kokoomuslaisia, niin koko Sastamala jouduttaisiin julistaan kriisikunnaksi. Kunnankassa olisi käännetty ja rahat tuhlattu.

Kommentointi ei ole käytössä.