Saskylle 55 000 euroa lisää ministeriöltä

Sasky koulutuskuntayhtymä on saanut ministeriöiltä 55 000 euron lisärahoituksen.

Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahden mukaan päätös merkitsee Kaikille työtä -hankkeen toteuttamista ja lisää opiskelijapaikkoja.

Saskylle myönnettiin vuoden 2018 talousarvion määrärahasta 70 opiskelijavuotta ja vuoden lisätalousarvion perusteella 50 opiskelijavuotta.

Kaikkiaan opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut 31 miljoonaa euroa ammatilliseen koulutukseen. Rahasta 16 miljoonaa euroa myönnettiin 33 koulutuksen järjestäjälle ammatillisen osaamisen pilottien järjestämiseen ja heikkojen perustaitojen varassa olevien osaamisen parantamiseen.

Lisäksi jaettiin lähes 15 miljoonaa euroa 41 koulutuksen järjestäjälle vuoden 2018 jakamatta olleesta määrärahasta. Opiskelijavuosia myönnettiin 36 koulutuksen järjestäjälle yhteensä 1 510, josta työvoimakoulutukseen kohdennettiin 300 opiskelijavuotta. Nyt myönnettävästä rahoituksesta noin 2,5 miljoonaa euroa myönnettiin koulutuksen järjestäjille perusrahoituksen harkinnanvaraisena korotuksena.

Kommentointi ei ole käytössä.