Keikyän kivikoulun myyntipäätös piti

Keikyän koulu
Keikyän koulun kivirakennus.

Sastamalassa kaupunginhallitus hylkäsi Keikyän koulun kivirakennuksen myynnistä jätetyt oikaisuvaatimukset. Päätös oli yksimielinen.

Kaupunginhallituksen jäsen Maire Villo (ps.) teki ehdotuksen, että päätökseen lisättäisiin toivomus kuulemistilaisuuden järjestämisestä vielä ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Oikaisuvaatimuksia oli jätetty kaksi. Ne hylättiin oikeudellisesti perusteettomina.

Kaupunginhallitus pysytti aiemmin tekemänsä päätöksen kiinteistön myynnistä voimassa.

Aikaisemmin Alueviestissä:

Keikyän kivikoulun myyntiä vaaditaan nurin (7.9.2018)

Poimintoja

    • Nimetön

      Miksi? Mitä kaupunki on tehnyt väärin?
      Eiköhän kaikki ole mennyt kuten pitääkin.

      • Äetsäläinen

        Onko se sinusta tosiaan oikein, että koulun naapurikiinteistöjen myyntihinta laskee esim. 50%?

      • Nimetön

        Ei se kaupungin vika ole. Kaupungin asukkaita kohtaan olisi suuri vääryys myydä kiinteistö ostajalle, joka ei maksa parhaiten. Minä en ainakaan veronmaksajana hyväksyisi sellaista.

        Tämä on taas näitä juttuja, joissa ihmiset ovat niin suvaitsevaisia että – kunhan ei tule omaan asuinpiiriin.
        Ei taida sitten kuitenkaan olla suvaitsevaisuutta?

    • Nimetön

      Mistä tiedät että hinta laskee 50%, mihin verrattuna?
      luulenpa että et saa tönöäsi myytyä millään hinnalla mutta syy ei ole naapureissa vaan että se on keskellä korpea.

      • Nimetön

        No hyvä hyvä. ei ole perustetta sitten kiinteistöverojen nostolle, voidaan luopua samalla kaavoistakin, kun toteat asian, että on keskellä korpea.
        Ei korpeen tule laatia mitään kaavoja !

  • Nimetön

    Demokratia toimii näin. Hyvä niin! Mutta kummat ymmärtävät demokratiasta enemmän, urheilu- vai politiikantoimittajat? Urheilutoimittajat! Se joka ylittää maalilinjan ensimmäisenä, on urheilutoimittajan mielestä voittaja. Politiikantoimittajat ja uutistoimittajat pitävät vaalienvoittajana sitä joka eniten nostaa kannatustaan. Vaikka olisivat vasta kolmanneksi suurin puolue. Mutta jos aina pitäisi kannatuksen nousta prosenteissa. Mitä sitten kun tulisi 100% täyteen? Silloin oltaisiin diktatuurissa. Sitäkö haluavat?

  • Nimetön

    Miten koulun myyminen hinnalla millä tahansa laskee naapurien arvoa. Arvostakaa itse itseänne ja varsinkin naapureitanne ja koulun uusia käyttäjiä.
    Tulkaa pois sieltä nurkan takaa ja pensaikosta kuiskimasta.

    • Nimetön

      vai naapurien arvo laskee – eiköhan joku puhunut kiinteistöjen arvojen laskusta….

  • Huuto

    Miksi kivikoulua ei myyty nettihuutokauppana? Kaupankäynnille voi pistää päättymisajan, kaikki näkevät mitä muut ovat tarjonneet ja kuka tahansa voi tarjota enemmän kuin edellinen ennen kaupankäyntiajan loppua?

  • Realisti Rekikoskelta

    Jäädään odottamaan Avin päätöstä.
    Kaupunki käynnistänee kaavamuutoksen kun kauppa on saanut lainvoiman.
    Pitääkö uusi omistaja tiedotus tilaisuuden lähiaikoina?

    Kyllähän tästä jonkinlainen lommo taas jäi kansan valtaan(demokratia).

    • Nimetön

      Mikähän lommo tästä nyt mahtoi jäädä? Suomen kunnallispolitiikka ja päätöksenteko pohjautuu edustukselliselle demokratialle, joka tarkoittaa, että sinä äänestät omaa ehdokastasi valtuustoon. Tuo ehdokas sitten on päättämässä näistä asioista.
      Onko jotain epäselvää?

      Jos haluat mukaan päättämään, niin asetu ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa.

      Jos tämän luokan näpertelyistä alettaisiin järjestää jotain kuntalaisten kuulemistilaisuuksia, niin niitä pitäisi järjestää joka ikinen päivä. Punakaartin huutoäänestys on historiaa – onneksi.

  • Miettikää ensin hetki

    Jokunen päivä sitten eräs oululainen kunnanvaltuutettu sai aikaan melkoisen kohun nimettyään epämiellyttäväksi kokemansa ihmisryhmän roskaihmisiksi.

    Toivottavasti tälläisiä mielipiteitä ei kovin yleisesti esiinny Sastamalassa.

  • Nimetön

    Joo se on sivistyksen mitta miten suhtautuu naapureihin, junttimaisuutta koitetaan verhota demokratiaan ja yhdenvertaisuuteen.Todellisuudessa demokratia on toiminut tässäkin kouluasiassa, itsekkyys on vahvistanut otettaan.

  • Hyvä on jos kaikki muut ymmärtävät

    että mihin tahansa Sastamalaa voidaan tuoda mikä tahansa toiminto välittämättä tai kuulematta alueen välittömässä läheisyydessä asuvien asukkaiden mielipiteestä.

    Välittämättä alueen voimassa olevasta kaavasta.

    Huomioimatta miten uusi toiminto sopii ja tukeutuu olemassa olevaan ympäristöön terveydenhuollon…sosiaalitoimen …opetustoimen osalta..tms

    Nyt on tehty vain kiinteistökauppa jossa sinällään ei ole moitittavaa..

    Mutta se ei ole nyt asian ydin.

    Voi olla että Avi ei anna lupaa toiminnolle.

    Voi olla että kauppakirjaan tulee ehtoja mitä emme tiedä…rakennusoikeudesta…lisärakennusvelvoitteesta…edelleen myynnistä.

    • Nimetön

      Kerropa miksi sinun pitäisi tietää kauppakirjan ’ehkä’ lisäehdoista?
      Edelleen viittaan siihen, että jokaisen kuntalaisen ei tarvitse eikä pidä olla tietoinen kaikesta.
      Valtuusto, lautakunnat ja viranhaltijat ovat sitä varten.
      Kuulut varmaan siihen kansanosaan, joita naapurin tekemiset kiinnostaa enemmän kuin omat asiat.

      • Nimetön

        Joo menee uteliaisuuden piikkiin.Ei ole sinun asiasi tietää mitä kaupan osapuolet sopivat, vähän menee överiksi nämä jutut. Ja Suomi on vapaa maa kyllä täällä saa omistaa kiinteistön vaikka Keikyästä jos sen on maksanut. Miksi ette ostaneet kun oli vapaasti myynnissä, nyt säälittävää ruikutusta .

      • Nimetön

        ”Edelleen viittaan siihen, että jokaisen kuntalaisen ei tarvitse eika pidä olla tietoinen kaikesta”
        Mikä päällepäsmäri näin sanoo ?
        Varsin erikoista, kun maassa mediakin tahtoo tietää ja uutisoi asiasta kuin asiasta. Lain mukaan salaiset ja vaitioloa edellyttävät asiat ovat asia erikseen.

    • Nimetön

      Itse vastustin tätä asiaa sen vuoksi että kuulin asukkaiksi kaavailtavan päihde nuoria. He eivät Keikyän korvessa viihdy.

      • Nimetön

        kyllähän teitillä niitä on jo omasta takaakin ei siinä muutama miSSään paina

  • Nimetön

    13:36: Oletpa oikein ”isällisesti” ottanut asiaksesi väheksyä mielipiteitä, jotka aivan luonnollisesti haluavat olla tietoisia itseään koskevista asioista ja niitä koskevista päätöksistä. En ole hän, kenelle vastasit, mutta olen sitä mieltä, että koskaan ei kansalainen ole liian utelias kunnan tai kaupungin päätöksistä. Ne myös kuuluvat hänelle, vaikka siinä virkahenkilöt kuinka yrittäisivät pitää osaa asioista vain ”virkasalaisuuksina”. Tämä ei välttämättä tarkoita Sastamalaa, koko maassa sitä esiintyy, jos seuraa lehtiä ym.

    • Nimetön

      Niin nämä asiat eivät sinua koske jollet ole kaupan osapuoli.Täällä on joku harhakäsitys että kun kaupunki myy tai ostaa jotain siitä pitää kuulla jokaista keikyäläistä, näin ei asia ole.
      Kannattaa selvittää mikä on tämä meidän järjestelmä: edustuksellinen demokratia, vaikea termi mutta helppo ymmärtää.

      • Nimetön

        Voipi tulla kalliiksi valitella , onneksi valittaja nykyään maksaa kulut.Siellä samalla suunnalla oli takavuosina yks ammattivalittaja, se oli vanhan lain aikaan ja tuli kalliiksi meille veronmaksajille.

  • Nimetön

    Kuntalaisena/kaupunkilaisena koen, että ihan kaikki kaupungin asiat koskevat tavalla tai toisella myös minua.

  • Nimetön

    Päihdenuoret Keikyän korvesta kuskataan tavallisen pian Vammalan puolelle…

    • Nimetön

      Samaa korpea tämä Vammalakin on. Eiköhän ne Tampereen suuntaan hoipu.

Kommentointi ei ole käytössä.