Kivinavetasta hämyinen jazz-klubi – Tyrväällä jammaillaan viikonloppuna

Marko Aho  Swing Doctors esiintyvät jazzeilla perjantaina. Kuva: Nina Dannert.

Kautta aikain ensimmäinen Tyrvää Jazz soi tulevana viikonloppuna Tyrvään Pappilan vuokraamassa kivinavetassa. Perjantaina esitykset alkavat kello 19 ja lauantaina kello 18.

Lauantai on jo lähes loppuunmyyty, joten ovelta ei lippuja ole saatavissa, mutta perjantaille lippuja on vielä tarjolla.

Jazz -tapahtuman järjestämisestä on alueen musiikkipiireissä puhuttu aikaisemminkin, mutta tuumasta tuli totta, kun Tyrvään Pappilan omistajat, Kirsi-Marja ja Jarmo Nieminen tarttuivat toimeen ja vuokrasivat kaupungilta kivinavetan, joka viikonlopun aikana muuntuu hämyisäksi Jazz-klubiksi.

Tapahtuman suunnittelu sai alkunsa helmikuulla, kun kolme paikallista musiikkimiestä – Marko Aho, Timo Heino ja Leo Lassy  – menivät pappilaan esittelemään omia orkesterejaan Tyrvään Pappilan tilaisuuksiin. Todettiin, että paikkakunnalla voisi olla tilausta isommallekin Jazz-tapahtumalle ja sovittiin, että tiimi alkaa suunnitella tapahtuman ohjelmaa.

Tapahtumaan haluttiin alusta lähtien kiinnittää suomalaisia eturivin esiintyjiä, mutta samalla koettiin tärkeäksi myös se, että paikalliset Jazzin taitajat pääsevät tapahtumassa esittelemään taitojaan. Eturivin esiintyjiksi valikoituivat Antti Sarpila ja Tomi Kettusen Trio, Johanna ja Mikko Iivanainen ja Jukka Perko ja Mikko Perkola. Perjantai illan svingeihin valittiin Marko Aho Swing Doctors ja lauantai illan jameista vastaa Sarianna Tammilehto ja MamboInn.

Molempina iltoina ohjelman aloittavat paikalliset tähdet.  Perjantain orkesterin, Tyrvää All Stars I:n johtaja on Jukka Keskitalo Huittisista. Hän on maakunnan parhaimpia jazz-pianisteja ja virittelee yleisöä Jazz tunnelmaan kokoonpanolla, johon kuuluu Timo Heino, kontrabasso, Juha Tuominen, rummut, Markku Laitala, kitara, Leo Lassy, tenorisaksofoni ja klarinetti sekä Marianne Laitala, laulu.

Lauantaina lavalle astelee Tyrvää All Stars II, jonka johtajana toimii pianisti Veli-Pekka Bäckman, kontrabassoa soittaa Jukka Ritanen, rumpuja Hannu Lähteenmäki ja laulusolistina on Venla Ritanen.

Poimintoja

  • Nimetön

    ni minkä eturivin,,,,,,,,,,yksikään nimi ei sano mitään.jos sata ekee maksetaan voin korvatulppien kans hetkeks tulla

    • Nimetön

      Ei taida olla kuitenkaan esiintyjien vika. Kipeitä vessaan ja kurkkaa mitä näkyy peilissä.

      • Nimetön

        Tartteeks aina vihjailla mitä näkyy peilissä?
        Nää tällaiset kommentoijat ei kykene pitämään sitä kieltänsä kurissa. Voi olla eri mieltä, mutta mitä sitä aina tarttee keskustelupalstalla julkituoda ja ohjata keskustelua ylimielisenä?

  • Nimetön

    .. ikinä kuullukkaan.. huipuista voi puhua tanssimusiikin puolella,niitä tapahtumia Vammalassa on harvoin!

    • Suomen huiput

      Jos et ikinä ole kuullut Antti Sarpila, Johanna ja Mikko Iivanainen, Jukka Perko, Mikko Perkola – niin hyvä ihminen, kokeile joskus. Vosit tykätä!

      Eivä he suotta ole Suomen Huippuja!

  • Nimetön

    Edellä oleville kommentoijille ei näköjään riitä esiintyjien kansainvälinen maine nostamaan heitä paikallisen haitarihumpan rinnalle tai ohi. Ehkä kuitenkin kannattaisi kokeilla vähän laadukkaampaakin ja erilaista musiikkia, vaikka ei pääsisikään esittelemään kädenalitanssitaitojaan muun yleisön varpaille.

  • Kulttuurikuppi ja arvot

    Toisessa kupissa raha ja toisessa museoesineiden turvallinen säilytys. ”tää sukupolvi ei säästele saadakseen elämyksiä tylsään elämäänsä”

  • Nimetön

    Paljonkohan kivinavetan vuokra on? Ei löytynyt ihan heti kaupungin sivuilta, että olisi edes vuokrattavissa.

  • Nimetön

    Hieno juttu että näille muusikoille, jotka ei enää pysy rytmissä on keksitty harrastus nimeltään jazz.

Kommentointi ei ole käytössä.