Vuoden nuori korutaiteilija tulee taas Sastamalasta

Anne Aalto. Kuva: OP Länsi-Suomi.

Vuoden nuori korutaiteilija tulee taas Sastamalasta. Saskyn Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelija Anne Aalto valittiin Leineperin ruukissa pidetyn kilpailun voittajaksi. Toiseksi sijoittui saman oppilaitoksen Toni Salmi. Lisäksi erikoismaininnan kilpailussa sai Anni Virkkula, joka myös on Kätsäkoulun opiskelija.

Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kultaseppäopiskelijat ovat menestyneet kilpailussa loistavasti myös aiempina vuosina. Esimerkiksi viime vuoden voittaja Sirpa Salmela opiskeli kultasepäksi Sastamalassa.

Vuoden nuori korutaiteilija -kilpailun järjestää vuosittain Ulvilan kaupunki. Kilpailun suojelijana toimii professori, kuvanveistäjä ja korumuotoilija Björn Weckström. Kilpailun sponsorina toimii Länsi-Suomen Osuuspankki.

Kilpailun tavoitteena on tuoda esille nuoria, lupaavia korusuunnittelijoita ja näin parantaa heidän mahdollisuuksiaan päästä näyttämään osaamistaan alan työpaikoilla.

  • Nimetön

    kuka sponsorois kilpailua jossa valitaan paras maatalouslomittaja,siivooja tai paska-auton kuski ,koska ilman niitä ei kukaan toimeen tule mutta ilman tommosia näpertelyjä tulee kaikki toimeen,,,paitsi tietysti kokkarit

Kommentointi ei ole käytössä.