Yleisöltä: ”Uimahallin terveysvaikutukset ovat korvaamattomia”

Kuuntelin perjantaina ministeri Saarikon puhetta Selkäliiton 30-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä. Hyvin oleellisena asiana terveydenhuollossa hän piti ihmisen omaa osuutta sairauksien ennaltaehkäisyssä.
Vesiliikunta on nivelystävällinen liikuntamuoto. Nivelrikkoa sairastaa Suomessa noin miljoona ihmistä, joten myös Sastamalassa meitä on suuri joukko. Nykytutkimuksen mukaan liikunta varsinkin vedessä ennaltaehkäisee nivelrikon syntymistä ja lievittää vaivoja ja saattaa siirtää kalliita tekonivelleikkauksia vuosien päähän. Et voi lähteä sauvakävelylle, kun joka askel saa aikaan sietämättömän kivun. Vedessä sen sijaan voit liikkua ja vahvistaa lihaksiasi, jotka niveliäsi tukevat.

Tyrvään Seudun Selkäyhdistys päätti järjestää miehille oman vesijumpparyhmän Voimarinteelle. Ryhmään otettiin 25 miestä ja ikävä kyllä kaikki eivät mahtuneet mukaan. Nimenomaan vesiliikunta on tehokas ja miellyttävä liikuntamuoto, mutta valitettavasti Sastamalassa sen harrastaminen on hyvin haasteellista. Suureen ääneen toitotetaan uimahallin kalleudesta sitä sun tätä, pitäisi kuitenkin myös ajatella kokonaisuutta ja säästöä, jota se tuo ihmisten kunnon kohentajana ja ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäjänä.

Selkäyhdistyksellämme on kolme vesijumpparyhmää Karkun Voimarinteellä ja yhteensä 84 henkeä osallistuu niihin. Sama tilanne siinäkin; kaikki halukkaat, eivät mahtuneet mukaan. Tilanne on ikävä, kyllä paikkakunnallamme pitäisi kaikilla ihmisillä olla tasavertainen mahdollisuus hoitaa kuntoaan vesiliikunnalla – ihan kaikilla halukkailla. On myös vammaisia henkilöitä ja sairaita, joiden on ihan mahdotonta muualla liikkua, vain vesielementti tuo heille sen mahdollisuuden ja ilon. Myös monet ikäihmiset voisivat pitää toimintakykyään yllä ja nauttia uimahallin saunan tuomasta sosiaalisesta puolesta. Kunnon hoitaminen uimahallissa auttaa toimintakyvyn paranemisessa ja kodin arjessa selviytymisessä.

Toivon päättäjiltä nyt viisaita ratkaisuja Sastamalan väestön parhaaksi nollasta vaariin.

43 vuotta sitten Kankaanpään uimahallin vierestä paikkakunnalle muuttanut ja yhä odottava

Eira Mäkitalo
Tyrvään Seudun Selkäyhdistyksen puheenjohtaja
Sastamalan Nivelpiirin vertaisohjaaja

Poimintoja

    • Uima-allas

      Keikyässä on uima-allas allas, ei hallia. Altaan pituus on muistin mukaan 16.5 m, kun uimahalli määritelmä edellyttää vähintään 25 m pitkää allasta. Monella yksityisellä tai yrityksien edustuskäytössä on saunatiloja joissa on kutakuinkin samanlaisia altaita kuin Keikyän halli! Ja eivät nekään kuin kokonsa vuoksi yleisessä yleisökäytössä ole, eivätkä muutenkaan. Uimahalli sijaitsevat yli 90 prosenttisesti kuntien keskustaajamissa. Poikkeuksena paikkakunnat joissa on kylpylä koirille kokonaisuus. Silloin uintimahdollisuus voi sijaita kauempana keskustasta. Keikyä ei ole Sastamalan kuntakeskus, se sijaitsee aivan kaupungin toisella laidalla, ja sen asukasluku on enemmän kuin kymmenen kertaa pienempi kuin kaupungin keskustaajaman lähialueineen? Siis mikä tunneperäinen syy riivaa joitakin tahoja siinä että uima-allastasoisen uimahallin pitäisi sijaita juuri Keikyässä?

  • Nimetön

    Eikö Kiikan uimahalli suljettu just niiden terveysvaikutusten takia?

    • Nimetön

      Taisi olla lume hometta Kiikassa? No Sastamala saa opetella olemaan ilman uimahallia Vähintään seuraavat kolme vuotta! Kiitos siitä päättäjille ja Hyvää Joulua!

  • Nimetön

    Toivottavasti ilman seuraavat 40 v vielå. Lume hometta on aina kun kyseessä muu kun tyrvää. Totta on että maailma ja tyrvääläiset pelastus ja paranis jos halli olis siä kun ei olis pitkä matka mihkään!

  • Ei tämä niin vaikeaa ole

    Laittakaa se Kiikan uimahalli kuntoon, niin päästään taas uimaan. Eikä tehdä mitään peruskorjausta, korjataan vain sen verran mikä on välttämätöntä. Allastekniikan vaihtaminen onnistuu alle viikossa jos näin halutaan. Paperitehtaalla moinen pikkujuttu hoidettaisiin viikonlopun aikana.

  • Nimetön

    Täällä olisi jollekin konsernille kyllä tuhansien mahdollisuuksien paikka perustaa vaikka kylpylä, kauniin Rautaveden äärelle! Sinne sitten uima-allasta, poreallas, ”vesiputous” piste (mahtavaa niskajumille) ja vaikka liukumäkikin. Palvelisi ihan jokaista vauvasta vaariin ja toisi mahd. turismia tännekin päin. Joka kertaa ärsyttää rahaa raijata muille paikkakunnille, jos haluaa kylpylästä mennä nauttimaan. Täällä on maisemat, jotka voittavat monet tylsät ”suurkaupungit”, mutta ei, kun ei osata hyödyntää markkinoinnissa ja talouskehityksessä.

  • Mouhijärveläinen

    Jos Vammalalaisia menehtyy kun ei ole uimahallia,
    lehden yleisönosaston työ helpottuu.
    Onkohan Mouhijärvellä,sastamalan ainoalla kehitty-
    vällä alueella uimahallia.

  • Kalle

    Lopettakaa jo tuo s……. spekulointi. Tätä on jatkunut riittävän ksusn. Ri jaksa enää.

  • Äänetön tarkkailija

    Kyllä nyt joku isokenkäinen saa edelleen pullistella kun sai ajettu hallihankkeen kumoon

    • Nimetön

      Toinen isokenkäinen ei voi pullistella, että olisi saanut hallihankkeen liikkeelle.

  • oliko tämä vitsi?

    kyllähän nyt 84 hengen vesijumpparyhmän takia täytyy rakentaa miljoonien eurojen uimahalli!! 😀 hehehe.. Vakavasti ottaen, ei hyvää päivää miten voi olla suhteellisuudentaju hakusessa!

Kommentointi ei ole käytössä.