Vanhalle ”Superille” fysioterapeutti, laukkukauppa ja eläintarvikeliike – ”Roismalan risteyksessä on imua”

Yrittäjä Rita Mäkineste haluaa olla siellä missä tapahtuu. Roismalan risteyksen kaupalliset palvelut ovat kasvamaan päin.

Löytötex saa entiseen Superin kiinteistöön naapureikseen Fysioterapia Loposen Lapasesta, Laukkutila Ihanamäen sekä eläintarvikekauppa Musti ja Mirrin.

Keikyässä toimiva Laukkutila Ihanamäki avaa liikkeen entisiin apteekin tiloihin. Yrittäjä Pasi Ihanamäki kertoo, että on aika siirtää myymälä sinne, missä asiakasvirrat ovat suuremmat.

”Meitä on kyselty Vammalaan useasti vuosien varrella. Uusi myymälä on keskeisellä paikalla, ja pääsemme avaamaan sen joulumyyntiä ajatellen otollisesti, jo marraskuun lopussa.”

Neliöitä myymälässä on 189, joista noin puolet on varastotilaa. Myyntiin tulee niin laukkuja, lompakoita kuin asusteitakin. Ihanamäki lupailee myös jotakin uutta tuotevalikoimiin.

Laukkutila Ihanamäki on toiminut Keikyässä 50 vuotta.

”Onhan tämä itsellekin iso muutos, josta saa varmasti uutta virtaa yrittämiseen, vaikka samaa Sastamalaahan tässä ollaan”, yrittäjä miettii.

Laukkutila Ihanamäki osallistuu Keikyässä Yllätysten Yöhön, jossa on tarkoitus myydä varastoa tyhjäksi.

”Cittarilla on säpinää”

Roismalan risteykseen mielii myös Musti ja Mirri. Lemmieläintarvikemyymälä muuttaa S-Marketilta sille remontoituihin tiloihin entisen apteekin viereen.

Musti ja Mirri -ketjun myymälää Sastamalassa luotsaava Rita Mäkineste kertoo, että neliöitä liikkeessä on noin 154.

Kiinteistön omistava Lassi Tuominen on Mäkinesteelle tuttu vuokranantaja jo hänen Trakinkadun myymälästään.

”Kun luin lehdestä Lassin haastattelun, jossa hän kertoi etsivänsä vuokralaisia Löytötexin kavereiksi, innostuin heti. Ketjun edustaja kävi paikkakunnalla ja totesi kauppapaikan niin ikään loistavaksi”.

Mäkineste uskoo asiakasmäärien kasvavan uuden liiketilan myötä.

”Roismalan risteyksessä on imua. Varsinkin arki-iltaisin ja lauantaisin Cittarilla on vielä säpinää, kun keskusta on hiljentynyt.”

Musti ja Mirri avaa uusissa tiloissa tammikuussa.

”Vastaan kasvavaan kysyntään”

Löytötexin naapurina aloittaa myös Fysioterapia Loposen Lapsesta, joka laajentaa toimintaansa Sastamalassa.

Fysioterapeutti Tiina Loposella on vastaanottotila oman kotinsa yhteydessä Rautavedenkadulla. Muutos merkitsee lisää neliöitä ja palveluita.

”Minulle räätälöidään tarkoitukseeni sopivat noin 100 neliön tilat. Saan useamman hoitohuoneen sekä pienen salin. Palveluita tarjoaa samassa liiketilassa hieroja, ja minulla on haussa myös toinen fysioterapeutti, joka työskentelisi sopimusyrittäjänä”, Loponen kertoo.

Loponen kertoo vastaavansa kasvavaan kysyntään. Hän on etsiskellyt sopivaa liiketilaa jo jonkin aikaa. Koska hän ei tarvitse ihan perinteistä näyteikkunapaikkaa, osoittautui Tuomisen omistama kiinteistö parhaaksi vaihtoehdoksi.

Veljekset Vesa (vas.) ja Pasi Ihanamäki ovat kasvaneet yrittäjyyteen. Matkalaukut ovat Laukkutila Ihanamäki Oy:n suosituimpia tuotteita. Kuva: Pauliina Vilenius.

Artikkelia ja jutun otsikkoa on päivitetty kello 14.20 tiedoilla Fysioterapia Loposen Lapasesta.

Poimintoja

  • Nimetön

    Kyllä Mustiin ja Mirriin S-kaupan yhteydessä on ollut vaan kivempi poiketa!! EI tule kyllä enää asiointia.

    • Nimetön

      Pienestä on jollain kii. On kyllä kamalaa kun yrittäjä koittaa menestyä 🙁

      • Nimetön

        Jaa pienestä kiinni kun vierään roismalaan asti,mietis nyt mitä suustas päästät.

  • Nimetön

    Tervetuloa vaan tänne Cittarin suunnalle mahdollisimman paljon palveluita! Täällä jo ostajat odottavat

  • Nimetön

    Hyvä Musti ja Mirri! Ässälle ollut jotenkin hankala mennä asioimaan, hankala parkkipaikka ja oven edusta täynnä räkäklimppejä. Palaan asiakkaaksi!

  • Hyvä

    Hienoa saada hieronta ja fyssari näin hyvälle paikalle. Ei tarvitse parkkipaikkoja etsiä.

      • Nimetön

        Tottakai saa kun vain maksat. Ei siellä varmaankaan passeja tai muita henkkareita kyselemään aleta. Uskoisin, että jopa ruotsalaisia hierotaan.

      • Nimetön

        🙂 🙂
        Oikea vastaus. Juuri noinhan tuossa lukee.
        Thain kannattaisi muistella peruskoulun oikeinkirjoitusasioita ja soveltaa niitä myös käytäntöön.

      • Nimetön

        . . . ja jatkan vielä, että ainakin neljä kirjoitusvirhettä on saatu sopimaan kolmen sanan virkkeeseen. Saavutus sekin.

  • Nimetön

    Kyllä nyt pitäisi työllisyydessä tehdä kurssimuutos. Ja ihmisille ostovoimaa. Nyt on pelkästään näprätty tilastojen meikkausta. Kaunista katsella, mutta ostovoima puuttuu. Ei 9 € päiväpalkalla työllistetty paljon kauppiasta rikastuta. Asiakkaana. Voihan porvarihallitus, minkä teit yrittäjille. Konkurssin!

      • Nimetön

        eivät kaikki nykypäivänä sekatyömiehiä ole, se ammattikirjo on hävinnyt,
        ajattele vähän mitäs suustat päästelet,
        nykypäivänä pitää olla täsmäkoulutus siihen työhön mitä tarjotaan

    • Nimetön

      Eipä nämä nupisijat ole aikoneetkaan mennä töihin. Tuntuu olevan paljon mukavampaa aukoa päätään netissä.
      Asiavirhekin oli ’vahingossa’ luiskahtanut kirjoitukseen. Porvarihallitus on tehnyt paljon työllisyyden eteen ja tekee edelleen meneillään olevan irtisanomismuutoksen osalta.
      Änkyräliitot, joille tämä asia ei mitenkään kuulu, koska eivät ole päätöksentekoelin tässä asiassa laittavat kapulaa rattaisiin. Sikäli sääli, että sahaavat omaa oksaansa. Joskin änkyräliitot eivät koskaan aikaisemminkaan ole olleet huolissaan työllisyydestä. Niillä on ihan omat intressinsä, esim. liiton omaisuuden kasvattaminen keinottelulla.
      Tässä asiassa kannattaa ottaa huomioon mm. pari viikkoa vanha mielipidetutkimus, jossa alle puolet suomalaisista vastustaa uutta lakia.
      Tästäkin änkyräliitot ovat antaneet julkisuudessa aivan eri kuvan ’vahingossa’.

      • Nimetön

        Vai ei liitoille kuulu sellaine kun jäseniltä heikennetään työehtoja. Kuulut itse ilmeisesti Marttaliittoon. Porvarihallitus pisti pystyyn lakot ja.työtaistelut. Pääkkö kun on. Taistelu on alkanut. Ei tuumaakaan periksi porvarihallitukselle.

      • Nimetön

        Joko kaivelette kivääreitäkin?
        Liitot eivät ole päättävässä asemassa millään tasolla. Tämä on fakta.

      • Nimetön

        Voitko muuten kommentoida vielä tuota mielipidemittausta, jossa alle puolet suomalaisista on lain muuttamista vastaan?
        Miksi rähinöitte, viette pohjaa talouskasvulta ja terrorisoitte silti?

      • Nimetön

        Kysymyksessä on tietysti vaalityö entiselle AY-jyrälle Antti Rinteelle ja demareille tässä lakkoilussa.
        Työttömistä työnhakijoista nämä äkkiväärät vasemmistoänkyrät eivät ole vähääkään kiinnostuneita.

      • Nimetön

        Mitään häiriöitä ei olisi, ellei porvarihallitus niitä järjestäisi. Nyt hallitus lähti ryöstöretkelle kiinteistöveron muodossa. Uhkaa nousta useita satoja euroja vuodessa. Mistä palkansaajat ja varsinkin eläkeläiset sellaiset summat repii rahapussistaan. Kyllä on kylmää kyytiä ahkeraa kansaa kohtaan. Mikään ei riitä porvarihallitukselle. Aina vaan lisää nyljetään ihmisten rahapussista. Hävetkää!

      • Nimetön

        Onpa melkoisia kartanoita vasureilla ja eläkeläisillä, jos kiinteistövero nousee satoja euroja. Minulla tavallisessa omakotitalossa veron kokonaismäärä on korkeintaan tuota luokkaa.
        Vasureilla tuntuu olevan asiat mallillaan kartanoissaan.

      • Nimetön

        Tänään lakkoiltiin matkustajansa pahoinpidelleen bussikuskin irtisanomista vastaan.
        Aina löytyy jokin syy lakkoon. Toisin sanoen vasemmistoänkyrät hyväksyvät pahoipitelyn.

      • Nimetön

        21.00 Kannattaisi seurata uutisia. Ylen uutiset varsin selkeesti kertoi kiinteistöveron rajuista korotuksista. Sinä ainoastaan pökötit sitä, mikä vero on nyt suuruudeltaan.

      • Nimetön

        Tiedän kyllä hyvin kiinteistöverokaavailuista. Jos vero nousee satasia, niin nykyinen vero ei voi olla muutamaa satasta. Sen on oltava paljon enemmän. Ei se vero tuplaannu kuitenkaan.
        Eli sinulla ja muilla vasureilla tuntuu olevan hulppeat kartanot.

      • Nimetön

        8:24 Kyllä moni on ihmeissään noin riisto korotusten kanssa. Siinä porvarit työntää karvaisetkourat syvälle eläkeläistenkin taskuun. Ja maaseudulla jossa kiinteistön arvo tippuu, mutta vero vaan nousee. Porvarihallitus potkii huvikseen ahkeria ahertajia.

      • Nimetön

        Et näköjään vastannut siihen mihin piti. Syy on siinä, että sekoat jo omaan näppäryyteesi.
        Luokkataisto tuntuu olevan aluillaan kovaa vauhtia.
        Vai laitatteko taas Suomen talouden ensin polvilleen, niin kuin ennenkin näillä kiristys- ja terrorilakoilla.

      • Nimetön

        Porvarihallitus nämä mielenilmaisut saanut aikaiseksi. Pääkkö kun on, koko kahjo. Keväällä puhaltaa vapaudentuulet, kun kansa antaa äänensä kuulua – kynällä. Koita sinäkin jaksaa odottaa demokratian vallankäytöstä. Anna niiden taistella oikeuksistaan, joilla on siihen rohkeutta.

      • Nimetön

        Tyrvää on täynnä toistensa haukkujia ja tota politiikkaa.hyi h…v..ti! Idiootteja! Oma napa niin se menee! Hyi saataana!

      • Nimetön

        16:54 Myös sinun kirjoitus on politiikkaa. Käytät epäasiallista kieltä ja pyrit räyhäämällä laittaan muut hiljaiseksi. Politiikka kuten eduskunta säätää lait, jotka määrittävät asiallisen käytöksen. Eli politiikka on mukana kaikessa ihmistenvälisessä kanssakäymisessä.

      • Jep

        Liitot on kaksinaismoralisteja … ajaa duunarille palkankorotusta ja samaan aikaan vuokra-asuntoyhtiön suuromistajana samansuuruisen vuokrankorotuksen jotta saavat osinkotuloja liitolle. Ja tietty osingoista maksetaan liiton palveluksessa oleville kohtuuttoman suuret palkat ja luontoisedut.

      • Nimetön

        6:57 Kovasti nyt huudetaan solvauksia ammattiliittojen suuntaan, kun nykyhallitus mellastaa päättömästi. No hyvä, aina myös lisänä on parlamentarismi. Ensi kevään vaaleissa ihmiset näyttää hallitukselle, närhen munat. Samalla äänestäjät sanovat. Hyvästi kepu. Lopullisesti!

      • Nimetön

        Sipilän johtaman hallituskauden aikana on syntynyt 115 000 uutta työpaikkaa ja sekös Antti Rinteen takapiruina toimivia änkyräliittoja jurppii.
        Lakkoillaan hyvää kehitystä vastaan.
        Mielenkiintoista on seurata, lähteekö perussuomalaiset tähän vihervasemmiston piirileikkiin mukaan.

      • Nimetön

        9:06 Kun vientiyritysten tuotteet myös Suomesta lähti viimein liikkeelle, laman jälkeen, niin työllisyys parani. Valitettavasti Sipilä ja kumppanit samalla sekosi. Palkansaajat ajettiin selkä seinää vasten. Siitä tilanteesta tullaan pois ainoastaan voimalla. Nyt on satutunnit loppu.

      • Nimetön

        09:29 Antti Rinne vastustaa Suomen metsien hyödyntämistä ja tärkeiden vientitulojen saamista.
        Kuopioon ja Kemijärvelle suunnitellut metsäteollisuushankkeet vaarantuvat, mikäli Antti Rinne pääsee valtaan.
        Erikoista, että ay-väki haluaa pääministeriksi henkilön, joka vastustaa metsien kasvun kannalta tärkeiden harvennushakkuiden tekemistä ja niistä saatavan puun hyödyntämistä.
        Politiikka on ihmeellistä.

      • Nimetön

        9:53 Politiikka on ihmeellistä ja sisältää myös populismin. Mutta sinun tarina on kirkasotsainen valhe. Siinä ei ole totuutta edes hämähäkinseitin vertaa.

      • Nimetön

        Myös ay-järjestö Paperiliiton puheenjohta
        Petri Vanhala ihmettelee Antti Rinteen puheita ja epäilee,” onko lausuntoa harkittu loppuun asti”. Hänen mielestään Suomella ei ole tarvetta vähentää hakkuutavoitteita.
        Tämä on luettavissa mm. Maaseudun Tulevaisuudesta perjantai 12. lokakuuta lehdestä.
        Otsikko on, SDP peruisi lisähakkuut-teollisuusväki tyrmistyi.

  • JTT&)

    Hienoa!Kyllä on mukavaa lukea että Tyrväällä yritystoiminta saa taas uutta virtaa!Tsemppiä uusille yrittäjille!

  • Nimetön

    Hienoa että on tälläisia lemmikki eläintarvike liikkeitä. Onnea vaan jatkossakin.

  • Life's Good

    Onko kylässä 3:lle samanlaiselle toimijalle kysyntää (Löytötex, Tokmanni ja Villihinta)? Ja Shittarin kannattaisi tarkistaa hintatasoaan, ei meinaan ole mikään halpa ruokaostosten osalta!

  • Nimetön

    Mustiin ja mirriin meen heti asioimaam kun siellä löytyy tehokas kissan karkotin. Vittuttaa kissat mitkä köy tontilla kuseksimas ja paskomas. En anna koiranka paskoo toisten tonteille

    • Kissamme

      menehtyi vanhuuteen muutama vuosi sitten. Nyt tonttiamme reviirinään jakavat pari outoa kissaa! Ja mieleni on siitä kiitollinen, koska siitä syystä edelleenkään hiiret, rotat ja vesimyyrät eivät juhli pihassamme ja varastoissamme. Eivät tarvitse mustimirri keinoruokintaa tonttiamme vierailijat!

    • Nimetön

      entä *tuttaaks sua kaiken maailman räksät, jokka nekin käyttää luonnollisten tarpeidensa vuoksi kohteina, mm. ikkunat, autot, voipa joku osoittaa sen läjänsä vaikka olkapäällekin ?
      Kyllä maailmassa olisi ihan oikeesti puututtavia asioita, kun kissat !

      • Nimetön

        muuta sinä pois, TÄMÄ TEHOKAS NEUVO toimii varmasti, kun haet itsellesi kissoja suvaitsemattoman ihmisen olikkeet, mitähän sitten rupeat marmattamaan ?

  • Treen löytötex.ssä kaupoilla käyneenä voin sanoa että on eroa kuin yöllä ja päivällä vaatevalikoimissa!!!Ja Löytötex vie voiton 6-0!!!

  • Turhavalittaanuorisosta

    Täällä on taas ”aikuiset ihmiset” puhumassa nimimerkin takaa ilman minkäänlaista sensuuria, hävetkää T: nuori

  • Nimetön

    Ajelin Vammalan puistokatua la illalla muutaman vuoden tauon jälkeen, ei yhtään ihmistä liikkeellä missään. Onko niin että kaikki ovat jo hoitokodeissa?

    • Nimetön

      Ei hoitokodissa, vaan ihan mukavasti omassa kodissa. Missä sen paree. Täytyy kerätä voimia raskaan työviikon jälkeen, että jaksaa sunnuntaina kierrellä kaupoissa.

  • Tyhmä

    Kyllä aiheesta eksyttiin pahan kerran ei tän pitäny olla mikään politiikka palsta. Uusista liikkeistä mielestäni piti ottaa kantaa. Vammalalaiset saa olla tyytyväisiä kun saavat kunnon laukkukaupan mistä löytyy kaikkee matkakuluista kukkaroon ja siltä väliltä.

  • Nuori

    Nykyisiä vaatekauppoja tänne tarvisi, ettei tarvisi muualle niitäkin lähteä etsimään!

  • Nimetön

    Lemmikkiliikkeen pitäjä sanoi keskustan hiljenevän liian aikaisin. Kuitenkin se on juuri kyseinen liike joka on kiinni tunteja aikaisemmin kuin s-market jonka tiloissa se sijaitsee. Ässä on auki aina vähintään yhdeksään, siihen asti olisi potentiaalisia asiakkaita aivan lemmikkikaupan ovella?

    • Nimetön

      Ei ole kohtuullista edellyttää pienen liikkeen pitäjältä kyttäämässä yömyöhään kissanmuropaketin ostajaa, käykää ihmisten aikaan kaupassa . Kyllä Sastamala on ankea paikka pienelle yrittäjälle, eläkemummoja ja pappoja kaikkialla, nuoriso ja lapsiperheet hävinneet, ei tule uimahalliakaan.

  • Nimetön

    10:05: Kuulostaa siltä, että on asetettava ikäraja Sastamalassa asuville. Oisko + 65-70-vuotiaille oltava oma reservaatti? Asumisoikeus olisi varsinaisesti vain sitä nuoremmilla koira-,kissa- ja lapsilaumojen kanssa elävillä varakkailla työssäkäyvillä?

    • Nimetön

      Eihän siinä mitään, kyllä täällä elo luonnistuu kaikilta. Usein näillä palstoilla vaaditaan milloin mitäkin kehittämisjuttuja uimahalleista lähtien, miten niitä rakennat jos verotulot koko ajan pienenevät väestökadon myötä?

  • Mullikuhnuri

    Nämä nimettömät kommenttipalstat eivät edusta kuin murto-osaa kansalaisista. Vain kaikkein rääväsuisimmat ja kielteisimmät kirjoittelevat näihin ja saavat lukijat luulemaan, että myrkynkylväjien harhainen valetodellisuus on totta. Valtaosa sastamalalaisista on oiken tyytyväistä eloonsa, he vain eivät koe järkeväksi tuoda palstoille onneaan revittäväksi. Seuraan erään ulkomaalaisen, Sastamalan kokoisen paikkakunnan Fb-ryhmiä sukulaisuussuhteiden vuoksi, eikä niissä ryhmissä solvata toisia suomalaiseen tapaan. Alueviesti tekee karhunpalveluksen seutunsa ihmisille salliessaan nimimerkittömän, rekisteröitymättömien kirjoittajien vihakirjoittelun palstoillaan.

    • Nimetön

      Olen eri mieltä. Paljon on myös oikein asiallisia ja hyvin perusteltuja kommentteja. Ja aina voi jättää mielipiteet lukematta. Jos vertaa Alueviestin ja Tyrviksen palstoja, onhan tämä Alueviesti tuhannenkertaa elävämpi.

    • Nimetön

      Tarkoitatko kenties itseäsi tuollaisella luokittelulla, nimittäin kauheesti kiinnostaa sinua itseäsikin, mitä on kirjoiteltu. Samalla pääsit ymmärtääkseni, ikäänkuin rehvastelemaan ulkomaisilla face-book vierailuillasi.
      Näitä keskusteluja voi olla lukemattakin.
      Pitää nimittäin olla lukutaitoa tähänkin tarkoitukseen.

      • Mullikuhnuri

        Osoitit juuri todeksi kirjoittamani. Sinullekin on tärkeintä päästä piikittelemään ja haukkumaan muita nimettömänä, jopa nimimerkittömänä. Facebook ei ole enää mikään rehvastelufoorumi, nuoriso ei sitä edes käytä enää, kun siellä on liikaa”vanhuksia”. Tutustuisit sinäkin muihin somen palveluihin kuin näihin rakastamiisi rähjäyspalstoihin. Saattaisit huomata eläväsi itse luomassasi valetodellisuudessa, myrkynkylväjäkuplassasi. Koska tiedän, että mätä joukkiosi on pieni ja maailma ei teistä välitä kehittyessään paremmaksi meille kaikille, en minäkään jaksa huolestua teistä. Oikeastaan on aika hauska seurata teitä isoissa kaupungeissa, kuinka silmänne pyöristyvät nähdessänne oudonnäköisiä ihmisiä, joukkoliikennevälineitä, palveluita ja asioita, joita ei omassa korpikylässänne tunneta. Pakenette kaulus pystyssä ja karvareuhka silmillä linja-autollenne, joka vie teidät turvaan metsien kätköihin. Omapa on valintanne, jos haluatte pudota kehityksen rattailta. Lukutaito ei riitä, pitää olla ymmärrystäkin.

    • Nimetön

      Kun paljon kirjoitellaan joukkoon eksyy kaikenlaista,välillä asiatontakin, itse kukin tähän helposti sortuu. Niille ihmisille jotka nimellänsä näillä palstoilla kirjoittelevat tärkeämpää on kuka sanoo eikä mitä sanoo.
      En tekisi kovin isoja johtopäätöksiä ihmisistä Fb-ryhmien tai muunkaan ryhmän takana,kulttuurierot selittävät aika monta asiaa, myös nimimerkin valinnassa.

    • Nimetön

      Alueviestin juttupalstat tuhat kertaa parempia kuin DDR-stasi-tyrvään sanomien!
      Alueviesti on paras!

      • Nimetön

        Joo, Yleisradiokin kehitti Kansanradion, jotta kaikenmaailman turhasta valittajat soittaisivat sinne ja jättäisivät muut soitteluohjelmat rauhaan. Olkoon Alueviesti sitten tällainen kaatopaikka, niin laatumedia pysyy puhtaana.

      • Nimetön

        Alueviestiin lehtenä en ota kantaa. Tämä keskustelupalsta sen sijaan vetää vertoja Suoli 24:lle kommenttien laadussa. Edelleen peräänkuulutan kirjautumispakkoa.

  • Nimetön

    Laatumedia sietää kaikenlaisia mielipiteitä. Kansanradiokaan ei ole kaatopaikka, vaan yksi Suomen viisaimpia mielipiteitä välittävä tuutti. Liian steriilit mediat ovat vain toisiaan kiittelevien pyhimysten ompeluseuroja.

    • Nimetön

      ”Laatumedia sietää kaikenlaisia mielipiteitä”. Ei pitäisi sietää silloin, kun ne ovat alatyylisiä ja herjaavia, eivätkä tuo mitään arvoa itse keskustelun alla olevalle asialle.

  • Nimetön

    KELLO 14:34 vahvistit juuri, rähjäyspalstalle sinun täytyi päästä kirjoittamaan, aika usein nimimerkkisi on ollut tällä rähjäyspalstalla, please älä kyseenalaista muiden ihmisten ymmärryskykyä

  • Nimetön

    ei tyrvääläinen tiedä ymmärtämiskyvystä mitään .niin kateellista ja persaukista porukkaa koko seurakunta

    • Nimetön

      Nyt en ymmärtänyt mitä tarkoitit. Ymmärsitkö itse mitä jätit kirjoittamatta? Vai loppuuko kapasiteetti kesken. Ja tänne kirjoittaminen on ilmaista.

  • Nimetön

    Sipilän poppoo on lisännyt työttömyyttä rajusti. 25-vuotiaiden yli 3 vuotta.työttömänä olleiden määrä on kolminkertaistunut. Ja 4 vuotta työttömänä olleiden määrä on kaksinkertaistunut. Lisäksi eläkeläisiltä leikattiin 300 miljoonan euron edestä. Nyt retostellaan kun annetaan 30 miljoonaa eläkeläisille takaisin, monien metkujen kautta. Hallitus ilveilee köyhien kustannuksella.

    • Nimetön

      Puppua. Vasureitten propagandaa!
      V-miehethän laittaa kaikessa työllisyyttä edistävässä kapuloita rattaisiin minkä ehtivät.
      Uusimpana tämä irtisanomisen helpottaminen pienissä yrityksissä. Fakta on, että tuo temppu toisi rutkasti lisää työpaikkoja. Kaikkihan tietävät, että vasurit ovat luonnostaan työtä vieroksuvia, joten ehdotus ei tietysti käy heille, ikävä kyllä.

      • Nimetön

        Ei kyllä se on mustaoikeisto jotka maailman sivu ovat teettäneet työt muilla. Sipilän poppoo ei ymmärrä yhteiskunnan kokonaisuudesta hölkäsen pöläystä. Umpisurkeita populisteja nämä mustaoikeisto.

      • Nimetön

        Vihervasurit ovat todellakin työnhakuhalukkuusrajoitteisia ja siksi he lakkoilevat Sipilän hallitusta vastaan.
        Eläkeläisten asemaakin on todellisuudessa hallituksen toimesta parannettu, mutta vihervasuritrollien torvet trööttäävät muuta.

      • Nimetön

        22:51 tarkoitat mustaoikeistolla ilmeisesti Suomen yrittäjäkuntaa, joka mielestäsi teettää työn muilla.
        Huonot ovat tietosi heistä. Työtä he tekevät 60-70 h/vk ja monella on talo kiinnitetty työpaikkansa velan pantiksi.
        Nyt voit sitten kertoa vaikkapa nimeltä ne vihervasurit, jotka tekevät samoin. Lista lienee ennätyksellisen lyhyt.
        Heillä tuntuu aika kuluvan muussa kuin työn teossa ja Suomen nostamisessa ahdingosta.

        VV-miesten lähes vuosittain tapahtuva huvi on Suomen viennin alasajo kiristyslakkoilullaan kuten nytkin meneillään olevassa terrori-iskussa liittyen hallituksen työllisyyden lisäämisoperaatioon.

      • Nimetön

        23:39 Mustaoikeisto, on vastaveto tälle nimittelylle vihervasemmisto. Jopa pääministeri Sipilä on syyllistynyt siihen. Jos tuntee hiukan Suomen historiaa, ymmärtää näiden eron. Ja kaikilla meillä on elämässä panoksena – tulevaisuus. Ryöstöhallitus vie sen tulevaisuuden liian monelta nyky Suomessa.

      • Nimetön

        Varmaan pitäisi itsekin viitsiä tehdä jotain, eikä odottaa, että hallitus tuo rahan kotisohvalle.

  • Nimetön

    Äärioikeistolaiset persut ne taitavat olla kokopäiväisiä kaljabaarien asukkeja. Eläkkeitten leikkaus taitetulla indeksillä onkin erinomainen parannus eläkeläisten asemaan. Eläkeläiset maksavat Sippiorvon rikkaille antamat veronalennukset.

    • Nimetön

      Persut eivät asetu Suomen puoluekartassa oikealle, vaan kutakuinkin keskelle.
      Tietämättä politiikan perusasioita ei kannattaisi julistaa tyhmyyttään kaikille.

  • Nimetön

    Sipilän poppoo horisee irtisanomislaista. Eduskunnalla on ainoastaan hallituksen luonnosesitys, ei eduskunta sellaiseen sitoudu. Pitää tuoda eduskuntaan lakiesitys, eikä pelkkää luonnosta. Eli ay-liike, joka on pakotettu työtaisteluun, ei tee sitä eduskuntaa vastaan. No, ei ole ensimmäinen kerta kun Sipilän poppoo horisee populismia.

    • Nimetön

      Sipilän kannattaisi tutustua ILO:n yleissopimukseen nro 158, jonka Suomi on hyväksynyt vuonna 1992. Keskiviikon äänestyksessä on kysymys ainoastaan, hallituksen keskinäisen kehumisen orgioista.

    • Nimetön

      No, kai eduskunta sitten äänestää tyhjää?
      Melkoisia tyhjäpäitä täällä liikkeellä. Ei ihme, että vasureitten leirissä hengaillaan ja odotetaan yhteiskunnan elättävän.

      • Nimetön

        Oppositio voisi osoittaa mieltään ja äänestää tyhjää. Hallituspuolueet ovat pakotettuja tanssiin pillipiipareitten tahtiin. Yhteiskunnan elättinä olemme kaikki, verotuksen kautta. Hyvä niin. Lapset pääsevät päivähoitoon, opiskelavat ja jos sairaus yllättää ihmisen, silloinkin yhteiskunta hoitaa. Ja paljon muuta. Eläköön yhteiskunta.

      • Nimetön

        En ymmärrä mikä tuossa menee sitten väärin. Eduskunta on Suomen ylin päättävä elin. Sen ovat äänestäjät valinneet vaaleilla.
        Tarkoittaa, että eduskunnan äänestyksen tulos on edustuksellisen demokratian tahto.
        Ja pitää muistaa, että AY-liike ei ole tässä virallisesti missään roolissa – korkeintaan lausunnon antajana. Kyseessä on hallituksen ja eduskunnan päätös. Melko simppeliä.

      • Nimetön

        Ole vaiti – sinunkinlaisillesi, kohta loppuva sukupolvi kävi taistelemassa vapaan maan
        Et sitten yhtään arvosta näitä rauhanrakentajia,
        ei muuten sinunkinlaisellesi nimittelijälle olisi tarvinnut heidänkään terveyttään uhrata Karjalan metsissä.

      • Nimetön

        Karjalassa taisteli molemmat isoisäni. Taidan ymmärtää asian merkityksen aikalailla paremmin kuin sinä. Harrastan maanpuolustusta ja sotahistoriaa.
        Miten muuten tämä asia kuuluu puitavan aiheen piiriin? Minäpä kerron – et osannut enää argumentoida aihetta, niin heitit syötin asian kääntämiseksi muualle. Tietysti hyvin ymmärrettävää . . .

  • Nimetön

    12:55 Hallitus tuo eduskuntaan pelkän luonnosesityksen. Pitää tuoda lakiesitys, että myös oppositio voi ottaa kantaa. Ja hallitus on jopa ilmoittanut muuttavansa esitystään. Eduskunta säätää lait, eikä mitään tupailtojen kyhäämiä pelkkiä esityksiä. Mistä siis äänestetään, kun hallituksella ei ole lakiesitystä?

    • Nimetön

      Älähän viehervasemmistotrolli 16:16 sekoita asioita.
      Lakiesitys tulee lounnoksen pohjalta ja edeskunta päättää annetaanko hallitukselle valtuudet toimia.
      Kyllä nyt oppositio on ihan tarpeeksi jarrutellut tärkeiden asioiden käsittelyä.

      • Nimetön

        17:40 En ole vihervasemmisto enkä trolli. Toivottavasti sinäkään et ole Mölli? Pelkästä luonnosesityksestä ei äänestetä hallituksen luottamuksesta. Pitää olla lakiesitys. Turha pestä mustaa valkoiseksi.

      • Nimetön

        20:24 Kyllä eduskunnan oppositio sen tietää, mutta pääministeri Sipilä ei sitä ymmärrä. Väittää, että keskiviikkona äänestetään eduskunnassa irtisanomislaista. Vaikka koko lakia ei ole edes tuotu eduskuntaan. Ja silloinkin sen arvioi ensin perustuslakivaliokunta. Asiantuntijat arvioivat, että se ei menisi sieltä läpi. Silti Sipilän röyhkeys yltää syyttään, että ay-liike lakkoilee eduskuntaa vastaan. Parlamentarismi on Sipilän touhuista yhtä kaukana, mitä itä on lännestä.

      • Nimetön

        🙂 🙂
        Hupia riittää, kun lueskelee sinun juttujasi. Ymmärrätkö miten vähän tästä asiasta ymmärrät.
        Into ei korvaa järkeä 🙂

      • Nimetön

        21:11 Minä en sille mahda mitään jos asia on sinulle liian monimutkainen. Mutta niin se on myös pääministerille. Voisitko muuten sinä kertoa mitä kohtaa et ymmärrä tässä irtisanomislaista? Siis siitä jota ei vielä ole edes olemassa.

  • Nimetön

    ” Parlamentarismi on Sipilän touhuista yhtä kaukana, mitä itä on lännestä. ”
    Oletteko tulleet ajatelleeksi, että itä ja länsi kohtaavat Sastamalassa.

    • Nimetön

      Sastamalan lännessä on järki ja idässä tyhmyys, näinkö se mielestäsi menee.
      Työpaikat osaaville ja työtä tekeville.
      Rinteen ja ay- liikkeen politiikasta ei löydy mitään kehuttavaa.

      • Nimetön

        Pakkohan on hallituksen toilailuille pistää kapulaa rattaisiin. Keksitään kikyt ja aktiivimaallit…johonkin on laitettava raja.
        Joku mainitsi, että enemmistö ton hallituksen valitsi. Olin valitsemassa, mutta silloin lupailtiin aivan toista, mitä nyt ollaan toteuttamassa! Takki on käännetty useamman kerran.
        Lakko pystyyn ja hallitus nurin, kiitos!

Kommentointi ei ole käytössä.