Ellivuoren kaava hyväksyttiin luonnonsuojelulain vastaisesti – kaupunki teetti kiireellä Natura-arvion

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (ely) muisti Sastamalan kaupunkia oikaisukehotuksella koskien Ellivuori Resortin asemakaavaa.

Elyn mukaan kaava hyväksyttiin luonnonsuojelulain vastaisesti, sillä kaupunki ei ole toimittanut arvioita alueen virkistyskäytön seurauksista Pirunvuoren Natura-alueelle.

Kaavan hyväksymisen yhteydessä kaupunginhallitus päätti teettää Pirunvuoren Natura-alueella arvion, johon sisällytetään selvitys tulevista virkistyskäyttömääristä sekä näkemys siitä, miten virkistyskäyttöä ohjataan alueella sekä miten vaikutuksia seurataan.

Elyn mukaan arvio olisi pitänyt tehdä jo ennen kaavan hyväksymistä, ei sen jälkeen.

Kaupunki ryhtyi kiireellä toimeen, ja Natura-arvio valmistui 2. lokakuuta.

Arviointiraportin yhteenvedossa todetaan, että Pirunvuoren alueen Natura-suojelun perusteena oleville luontotyypeille ei todennäköisesti aiheudu merkittävästi heikentäviä vaikutuksia asemakaavan muutoksen mukaisista ratkaisuista. Alueen virkistyskäyttöä kehitetään ja haitallisia vaikutuksia ehkäistään ja lievennetään. Luontovaikutuksia seurataan säännöllisesti.

Alueella suojeltavia luontoarvoja ovat kasvipeitteiset silikaattikalliot ja boreaaliset luonnonmetsät. Kallioiden kasvillisuus on kulutusherkkää, ja sen palautumisnopeus on hidas.

Maastopyöräily ongelmallista?

Natura-arvion mukaan alueelle on muodostunut reitistöä, jonka käytölle ei ole virallisia perusteita eikä maanomistajan lupaa. Tällaisia ovat osa alueelle maastoon merkityistä maastopyöräreiteistä. Erityisesti maastopyöräilyn todettiin olevan ongelmallista luontoarvojen kannalta, koska pyöräilijät hakeutuvat tyypillisesti haastaville maastonkohdille kuten jyrkille kallioille ja kivikoille, missä pyöräileminen aiheuttaa kalliokasvillisuuden voimakasta kulumista.

Arvion yhteydessä todettiin tarve siirtää osa toiminnoista kuten suunnistuksen kiintorastit sekä luvattomat, maastoon merkityt maastopyöräilyreitit Natura- alueen ulkopuolelle. Virallisella ulkoilureitillä tapahtuva pyöräily saa jatkua. Todettiin myös tarpeelliseksi kehittää alueen virkistyskäyttöä nykyisillä, luvallisilla reiteillä ja osoittaa reiteille tehtäviä konkreettisia parannustoimenpiteitä.

Virkistystoiminnan kehittämiseksi on suunniteltu seuraavat toimenpiteet vastuutahoineen:

  • Vanhojen opasteiden poisto ja uusien lisääminen tarvittaviin kohtiin (Sastamalan kaupunki)
  •  Opastaulun ja luonnonsuojelu- / Natura-alueen infotaulujen sijoittaminen Hotel Ellivuoren päädyn sisääntuloon (Ellivuori Resort)
  •  Eri toimijoiden kesken yhdessä laadittu painettu tiedote, joka saatavilla Ellivuori Resortissa sekä muiden toimijoiden pisteissä sekä kaupungin ja Ellivuori Resortin www-sivuilla (yhdessä)
  •  Hotel Ellivuoren päädyn sisääntulon mahdollinen valaiseminen ja kävijämäärälaskuri (Ellivuori Resort).
  • Alueen reitistön parannukset (Sastamalan kaupunki): Poluilla kalliopaljastumille, kivikkoisille ja jyrkille kohdille lankkuja ja kaiteita sekä jyrkimpiin kohtiin portaat.
  • Mahdollisen näköalatasanteen toteuttaminen (Sastamalan kaupunki): Näköalatasanne toteutettaisiin Pirunvuoren korkeimmalle kohtaa lankuista tehtävänä kaiteellisena matalana korokkeena siten, että koroke on irti maanpinnasta muutoin paitsi tukipisteistään.
  •  Ajokielto-merkki alueen etelärajalle (Sastamalan kaupunki) Likovalkamantiellä tapahtuvan haitallisen autolla ajamisen estämiseksi.
  • Pyöräilyreittien uudelleen sijoittaminen ja merkitseminen Natura- alueen ulkopuolelle (Vuorisport)
  •  Suunnistusrastien poistaminen Natura-alueelta ja mahdollinen uudelleen sijoittaminen Natura-alueen ulkopuolelle (Suunta-Sepot ry)
  • Mahdollinen wc:n toteuttaminen Kivilinnan alueelle (Sastamalan kaupunki)
  • Roskakorien sijoittaminen alueelle tarvittaviin kohtiin ja niiden huolto (Sastamalan kaupunki)

Poimintoja

  • Luonnonsuojelu

    Luontoalueille rakentamisessa olisi syytä pysyä kohtuudessa, liiallisella polkujen parantamisella ja massiivisilla porras- ja tasannerakennelmilla pilataan luontokokemus. Ritajärvellä on tästä esimerkkejä. Luonnossa kulkeminen luonnon ehdoilla, aina ei tarvitse pikkukengillä päästä kulkemaan. Turvallisuus tietysti tarvitsee huomioida kaiteiden ym. muodossa.

    • Nimetön

      Tuo RItajärvi esimerkki on niin totta. Olen käynyt pari kertaa siellä uuden ’järjestyksen’ aikana. Ei kiinnosta mennä enää.
      Kaikki on rakennettua infraa ja luonto on sivuosassa.

      • Nimetön

        Täytyy meidän huönokäpäläistenkin nauttia luontoretkistä. Tehkää muualle vaikeampaa polkua!

  • Uimahallia ei ole ainakaan kiireellä pilattu

    no niin samalla vauhdilla nyt uimahallin rakentamiseen…

    ”kaupunki teetti kiireellä”

    ottiko joku juoksuaskelia?

  • Tuula Sammaalta

    Emmää nin muuta imehtele, kuin että, onko pakko mennä mettään niillä maastopyörillä joka paikkaan. Antais ny olla jonkun kohdan kohnaamatta pyörällä, eiks se ole vähä hullumaista, kun mettäteitäkin on… Keulii vaikka metsäteillä kun vanhanaikaisia nimismiehenkiharaisia teitä on täällä Sastamalassakin pilvin pimein. Ennen vanhaan sanottiin: Älä riko luonnon rauhaa, älä parjaa älä pauhaa…

    • Nimetön

      Tuulan kanssa samaa mieltä! Metsäluonto on rauhoittumisen paikka. Pirunvuoren Natura-alueiden yhteenvedossa ilmaistu ”ei todennäköisesti aiheudu” jne. on hätäpäissään lasketeltua hömppää. Sokea Reetakin näkee, mitä on seurannut ja tulee seuraamaan alueen ”kehittämisestä”.

  • Nimetön

    Kaavamuutosta vastustaneethan toivat ilmi vastineissaan myös huolensa siitä, että kaupunki on nyt tekemässä emämunausta hyväksyessään luontoarvot täysin sivuuttavan kaavan, turistivirta ja rahavirta silmissään.Kaavamuutos on täynnä kummallisia yksityiskohtia.Maanomistajien tasapuolisesta kohtelusta ei ole tietoakaan.Alueen luonto unohdetaan kokonaan.Kaikki vastineet ja valitukset hylätään systemaatisesti.Omituista on myös kiire jolla kaupunki haluaa asiat hoitaa.Tie rakennettiin hetkessä,lähes miljoonan kustannuksilla, vaikka rahaa ei tunnu muuten riittävän mihinkään.Kyseessä oli vieläpä yksityistie, jonka hoidon kaupunki otti itselleen.Rantaviivaan rakennettu vuokrahuvila on kaavaan merkitty veneilijöiden huoltorakennukseksi,mitä se ei todellakaan ole.Ainakin luxushuvilana sitä vuokrataan.Miten tuolla saa yleensäkään rakentaa suoraan rantaan, osin jopa järven päälle,Ymmärtääkseni kaava sen kieltää.
    Hotellin alueelta on kaadettu lähes kaikki puusto jotta saadaan rannan lähettyville tuleville huviloille vapaa näkyvyys järvelle.Miten kaupunki on voinut antaa luvat moiseen toimintaan.Vai onko kaadot tehty luvatta.Nyt kannattaisi aloittaa laajempi tuon alueen toimintojen,ja lupa/tukiasioiden tutkiminen,jotain hyvin outoa tuossa touhussa on.Kehittämisen sijaan alueen luonto pilataan, ja sitä on jo suurelta osin muutettu peruuttamattomasti ,ja ikävä kyllä todella huonoon suuntaan. Muutos on tapahtunut häkellyttävän nopeasti, ja kaupungin täydellä myötävaikutuksella.Täysin sairasta, onneksi ely-keskukselle voi ilmoittaa asioista joista kaupungin päättäjät eivät ole kiinnostuneita.Kai virkamiehillä sentään on vastuu päätöksistään ja lakiakin olisi tarkoitus niissä noudattaa.

  • Maalta

    Toimitus voisi selvittää, miksi kaupungille kuuluu reitin tekoa jne, eikä Ellivuorelle/Vuorisportille? Kaavamuutos toki kuuluu kaupungille, mutta Ellivuorelta olisi voinut vaatia lisäselvitykset valmiiksi… Samoin ihmettelen tieinvestointia… Miten paljon kaupunki suoraan tukee muita yrityksiä?

  • Nimetön

    mun yritys ei o ainakaan saanu yhtään ekua tukee kaupunkilta,mutta vittuillua senki edestä,ja se ei o halpaa lystiä

    • Nimetön

      Kielen käytöstä päätellen et ole nähnytkään mitään yritystä. Saati sitten omaa.

  • Nimetön

    En ole koskaan ketään nähnyt siellä Pirunvuoren maastoissa joten turha hötkyillä, ei tule kansainvaelluksia sinne vaikka kyllä saisi tulla.
    Kunnon näkötornit, nuotiopaikat ja reitit kuntoon jotta ihmiset pääsevät tutustumaan pirunvuoren hienoihin maisemiin,kelkkareitti pitäis olla olla talvella ainakin osaksi.

  • Nimetön

    Oletko muistanut pitää silmiä auki?
    Olin pari viikkoa sitten koiran kanssa ulkoilemassa vajaan tunnin ja siinä ajassa vastaan tuli 10-15 pariskuntaa/retkuetta. Trafiikkia oli ainakin silloin.

    • Nimetön

      Luetaanko Pitkässäniemessäkin tätä? Ikkunasta vaan katselet ulkona liikkuvia autoja, kun ei muutakaan ole.

  • Nimetön

    Suunnistusrastien (kiintorastiverkoston) poistaminen ns natura-aluuelta tuntuu ihan käsittämättömältä.

    • Nimetön

      Joo, varsinkin jos ei edellytetä luonnonarvojen huomioimista rastien uusia paikkoja suunniteltaessa.

      • Nimetön

        Suunnistus aiheuttaa maaston kulumista,koska rastien läheisyyteen syntyy polkuja. Suunnistajat pyrkivät suorinta reittiä rasteille, ja tuo reitti on kaikille sama. Kun vielä pyöräsuunnistajat alkavat käyttää samoja rasteja, tulee maastoon palautumattomia tuhoja. Kun suunnistajat pitävät itseään luontoihmisinä, sen voisi näyttää teoillaankin laatimalla rastit paikkoihin, joiden luonto kestää kulutusta. Natura.alueet eivät ole tällaisia.

      • Nimetön

        Lapsellisia puheita luonnon kulumisesta, jos sinne nyt polku syntyy ei se ole keneltäkään pois. Kyllä täällä erämaita piisaa, eihän täällä muuta olekaan. Kyllä on hyvä että ihmiset liikkuvat luonnossa eikä polun syntyminen mitenkään rasita luontoa, aika outoja käsityksiä tässä edellä olevalla kirjoittajalla.

  • Nimetön

    20:12: Menkää sitten maastopyörillänne niihin erämaihin, että huonompijalkaisille jäävät lähimaastot!!

  • Nimetön

    Pitäisikö peuroja alueella vähentää, ne kulkevat samoja reittejä ja muodostuu polkuja

  • Nimetön

    Joo valtava määrä peuranpolkuja ympäri metsiä, niitä kulkevat ketut ja mäyrätkin,menipä joku ihminenkin, mitä nyt tehdään?
    No juu mutta se ei ollutkaan Naturaa, kyllä peuratkin sen tiesivät.

  • Nimetön

    Kuuntelin valtionvarainministeri Orpon turinoita ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Pitäisi kuulemma liikkumista verottaa enemmän. Suomeksi se tarkoittaa, että työmatka on lähes rikos. Mutta se energia, jota käytetään työpäivän aikana on hyväksi. Aika moni myös tulevaisuudessa joutuu työmatkan taivaltaa omalla autolla. Ja kodeissa käytettävä energia olisi taas hirmu vaarallista. Siihen varmaan lätkäistään veroja lisää. Tämän kiinteistöveron kolminkertaisen noston päälle. Onko tarkoitus järjestää ajolähtö eläkeläisille omasta taloistaan?

    • Nimetön

      Vaihtoehtona on järjestää ajolähtö ihmiskunnalle omalta planeetaltaan.

      • Nimetön

        Kun verotuksella halutaan ohjata kulutusta, se vaihtoehto pitää olla sitten realistinen. Onko sähköauto sitä? Tai öljy ja sähkölämmitykselle, sitten maalämpö kaikille. Jotain protia ryöstötalouteenkin.

      • Nimetön

        Sähköauto on sitä viimeistään parin kolmen vuoden päästä. Kehitys menee hurjaa vauhtia eteenpäin.

      • Nimetön

        Kämpän lämmitykseen ydinvoimalla tuotettu sähkö. Jokohan Kukkahattutädit ymmärtää, että ydinvoima on käytännössä ainoa varteenotettava saasteeton/hiiletön energiamuoto. On itseasiassa ollut kauan.

      • Nimetön

        20:25 Kun puhutaan Suomesta, niin miten ihmiset ostaisi uuden sähköauton, kun ei ole varaa edes tavalliseen uuteen? Saksasta haetaan käytettyjä dieseleitä. Puhumattakaan latauspisteistä ja vielä on pakkastalviakin monia edessä. Pilvilinnoja!

  • Nimetön

    Jos Suomessa kunnioitettasiin luontoa niin puusta valmistettujen biopolttoaineitten valmistus pitäisi lopettaa. Asian totesi tänään myös johtava ilmastotutkija Ollikainen.

Kommentointi ei ole käytössä.