Mikä on kivikoulun tulevaisuus? – Kiinteistökauppa närkästytti Keikyässä

Keikyän koulu
Keikyän koulun kivirakennus.

Keikyän kivikouluun lastensuojeluyksikköä suunnitteleva Abnoy Oy tiedottaa suunnitelmistaan kaikille asiasta kiinnostuneille avoimessa tiedotustilaisuudessa tiistaina 9. lokakuuta.

Yleisölle avoin tiedotustilaisuus koululle suunnitellusta toiminnasta alkaa kello 18 Keikyän kivikoululla.

Yhtiön aiemmat, päihdeongelmista kärsiville lapsille ja nuorille suunnatut yksiköt toimivat Ylöjärvellä ja Hämeenkyrössä.

Abnoy Oy teki Keikyän kivikoulusta ostotarjouksen 4. heinäkuuta ja Sastamalan kaupunginhallitus päätti myynnistä 13. elokuuta.

Kivikoulun kauppa on herättänyt närkästystä. Kiinteistökaupasta jätettiin kaksi oikaisuvaatimusta.

Toisen oikaisuvaatimuksen jätti kivikoulun naapurissa asuva HT Hi Tech Polymers Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aulis Kulmala, joka olisi myös ollut kiinnostunut ostamaan kyseisen rakennuksen. Toinen oikaisuvaatimus tehtiin keikyäläisten nimissä. Sen oli jättänyt kuusitoista asukasta. Lisäksi adressin allekirjoitti 127 henkilöä.

Kaupunginhallitus hylkäsi molemmat oikaisuvaatimukset oikeudellisesti perusteettomina 10. syyskuuta.

 

Poimintoja

  • Nimetön

    Turhaa pelinpitoa, myytiin sille joka eniten tarjosi. Onnea uudelle yrittäjälle, yrittäjiä tarvitaan.

    • Nimetön

      millä tavalla palvelee sun intressiäsi kailottaa mielipidettäsi joka asiaan?

      • Nimetön

        Veronmaksajana haluan parhaan hinnan. Tämä ei tunnu menevän jakeluun.

      • Nimetön

        Uusia yrittäjiä kaivataan ja heitä pitää tukea, oli hieno teko Sastamalan kaupungilta mahdollistaa uuden yrityksen perustaminen Keikyään. Luultavasti synnyttää uusia työpaikkoja, kiitos uudelle yrittäjälle.

      • Nimetön

        Millä tavalla palvelee sun intressiäsi yrittää vaientaa kaikki eri mieltä olevat? Onko sinulla edes perusteltua mielipidettä uutiseen?

  • Nimetön

    Naapuriyrittäjä olisi palkannut paikallisia. Näissä laitoksissa yleensä käyvät toissä vain muualla asuvat ettei yksityiselämä tule asukeiden tietoon. Eli se niistä veroeuroista sastamalaan.

  • Nimetön

    on kyllä klo 12:05, se sama mielipide esiintyy, jo keskustelusta toiseen, on näes jäänyt sillä kirjoittajalla levy päälle TIIJETÄÄN, TIIJETÄÄN JO, EI TARVIHE SELITTÄÄ !

    • Nimetön

      Juu jos on tarjouskilpailussa niin pitää muistaa tarjota, taisi unohtua.

  • Nimetön

    niin .eikä urputeta.sillähän oli vuokratarjous aikanaan ja 5 vuoden kuluttua olis ehkä ostanu.kaupunki tarvii mania

  • Nimetön

    Myöhäistä uhittelua, jos ei ollut edes tarjoustansa esittänyt. Vai oliko ajatus saada pilkkahintaan, odottaa josko ei ostajia ilmaantuisi.

  • Nimetön

    Hienoa kun ostaja tulee esittämään yrityksensä toimintaa, näin turhat ennakkoluulot ja möröt karkoittuvat. Vai ovatko ne edes olemassa, onko ns vastarannan kiiskien populismi liikkeellä.

  • Nimetön

    Hyvä, että saatiin myytyä. Kun kiinteistöverotkin kolminkertaistuu. Kyllä nykyhallitus taas muisti eläkeläisiä ja palkansaajia. Kallista on elomme täällä.

  • saadaan tuokin rötiskö verolle

    ….myöskään kunnat eivät peri omista kiinteistöistään kiinteistöveroa tietyin poikkeuksin…

  • En pelkää enkä vainoa

    Sudet, lastensuojelutapaukset ja vierasmaalaiset. Siinäpä ihmisille vainoamisen kohteita.
    Koettakaapa sivistyä vähitellen 2000-luvulle jo maallakin.
    Itse olen muinoin siellä asunut ja voin todeta, ettei maaseutuelämä ole mitään idylliä niiden ikuisesti samoilla sijoilla asuneiden kanssa.

    Tulkaapa asumaan kaupunkiin vaikkapa vuodeksi. Kun menette hammaslääkäriin, saatte kenties ulkomaalaisen spesialistin hoitamaan monttuanne. Kun menette kauppaan, ystävällinen ulkomaalainen kilauttaa kassakonetta.
    Kun menette uimaan, suurin osa rannalla olijoista on muita kuin niitä iki-ihania kantasuomalaisia.

    Sopeutumista vaan itse kullekin. Annetaan metsän elävien piipahdella viljapelloissa, lastensuojelulaitosten nousta keskuuteemme ja muualta tulleiden sopeutua yhteiskuntaamme.

    Kaiken torjuminen, pelkojen lietsominen ja vainoaminen kuulostaa 30-luvun touhulta.

    Tsemppiä vaan huonosti kohdelluille lapsille ja nuorille. Ansaitsette parempaa kuin kyräileviä kyläläisiä.

Kommentointi ei ole käytössä.