Pirkanmaan sairaanhoitopiiri palauttaa kunnille 15 miljoonaa

Jäsenkunnat saavat Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä yhteensä 15 miljoonaa euroa. Kysymyksessä on taseeseen kertynyt ylijäämä.

Viime vuonna kuntien pyynnöstä sairaanhoitopiiri palautti vastaavan summan. Ylijäämää on kerrytetty taseeseen Tays Keskussairaalan etupihan rakennushankkeen rahoitukseen. ”Etupihan kokonaisuus on pysynyt hyvin budjetissa ja lainaa on nostettu vähemmän kuin alun perin suunniteltiin”, kertoo sairaanhoitopiirin talousjohtaja Pasi Virtanen.

Taseessa ei palautuksen jälkeen ole merkittäviä ylijäämiä. Asia on käsitelty sairaanhoitopiirissä sekä hallituksessa että valtuustossa.

Poimintoja

    • Laskiskelija

      Palautus Sastamalalle lienee noin 800.000 Eur ja tämä kuluu erikoissairaanhoidon ylitykseen taas tänäkin vuonna. Ei tästä palautuksesta ole muuta iloa kuin se, että tilinpäätöksen viimeinen rivi jää hieman plussalle.

  • Nimetön

    Tällä systeemillä se Tays on jo vuosia pitänyt yllä ”kilteille lapsille lahja”-illuusiota. Ja yhä se tuntuu yhtä ihanalta kuulla, (lue:luulla), että ME SAADAAN!

  • taseeseen kertyneen ylijäämän palautusta

    sain kaupungilta laskun, pitääkö se maksaa vai riittääkö että palautan taseeseeni kertynyttä ylijäämää ja pidän rahat…

    huijataanko meitä?

  • Heitteille jätetty uhri / potilas

    PSHP muistuttaa enemmän rikollisjärjestöä kuin sairaanhoitopiiriä .

Kommentointi ei ole käytössä.