Keikyän koulun kivirakennuksen myynnistä tehty valitus lausunnolla

Keikyän koulu
Keikyän koulun kivirakennus.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on pyytänyt Sastamalan kaupungilta lausuntoa valitukseen, joka on jätetty
Keikyän koulun kivirakennuksen myyntiä koskevasta päätöksestä.

Valituksen on tehnyt HT Hi Tech Polymers Oy. Siinä pyydetään, että myyntiä koskeva päätös hylätään.

Kaupunginhallitukselle on valmisteltu lausuntoluonnos. Siinä esitetään, että valitus on hylättävä oikeudellisesti perusteettomana.

Keikyän koulun kivirakennuksen kaupan kaupunginhallitus hyväksyi 10. syyskuuta.

Poimintoja

  • Nimetön

    Ei kai tämäkin asia voi olla näin vaikea. Eniten tarjonnut voittaa tarjouskilpailun.

  • Kauppamies

    Valittaja ei ole edes esittänyt lain edellyttämiä perusteita kaupan hylkäämiseen. Miten yrittäjä voi olla näin pihalla? Hänellä ei ollut edes voimassaolevaa tarjousta.

    • Nimetön

      mitkäs ne lain edellyttämät perusteet ovat itse kunkin mielestä – lakia tulkitaan ?

  • Mullikuhnuri

    Eiköhän tässä kuitenkin perimmäinen syy ole nimby – not in my backyard, eli valittaja ei halua lähialueille jotakin, jonka hän kokee uhkaavaksi tai kiusalliseksi.

  • Nimetön

    Tuskinpa täällä monikaan kirjoittelija omaan naapuriinsa tuollaista laitosta haluaisi. Itse en todellakaan haluaisi pienten lasten lähelle moisen laitoksen asukkeja.

    • Nimetön

      ’moisen laitoksen asukkeja’.
      Tunnet olevasi ilmeisesti parempi ihminen. Suorastaan herrakansaa.

    • Nimetön

      Lue mettämaalainen tämänpäivän aamulehdestä nokialaiseta vastaavasta yrittäjästä. Silmäsi voivat aueta ja huomaat että ennakkoluulot ovat pahasta, ne voivat sumentaa järjen äänen.

    • Huoh

      Keikyäläiset on kyllä niin hukassa, siellä kuitenkin on jo lastensuojelulaitos

  • Nimetön

    Onhan se hyvä, että nuorille on hoitopaikkoja kunhan ei tuu minun naapuriin. 😀

    • Nimetön

      Ei paha poistu maailmasta piilottamalla se pois silmistä. Lopulta on vain hyväksi, että päihdeongelma tuodaan nuorten ja heidän vanhempiensa silmien eteen. Näin sen mahdollisuutta osua omalle kohdalle joutuu pohtimaan.

  • Nimetön

    Voi hyvänen aika miten kummallista väkeä sielläpäin. Hyvä vaan jos toimintaa tulee tyhjiin rakennuksiin ja taloihin. Ihmisiä ja elämää.

    • Nimetön

      juu samasta asiasta vaahtoo yks, joka sanoo seurakunnallisia rakennuksia röttelöiksi, ja kehottaa purkamista, miten se nyt näin päin meni taas?

    • Nimetön

      samaa mieltä.ny monta veron maksajaa lisää.kulmala tarjoo 1 -2 paikkaa.ja tulossa apaut 8 veron maksajaa.

  • Nimellinen

    Eikä tässä vielä kaikki, sillä jokainen täysjärkinen tietää miten tällekin ”valitukselle” tulee käymään. Tämän valituksen AINUT tarkoitus on, että ostaja luopuisi hankeesta…toivottavasti hallinto-oikeus toteaa, että tässä ei ole sitten mitään perustetta ja ei ota sitä edes käsiteltäväkseen ja arvatkaapa kuinka paljon tämä tulee veronmaksajille maksamaan, sillä pelkän koulun lämmitäminen maksaa vuodessa n 20.000 euroa (silläkin rahalla voisi vaikka tehdä suunnitelmaa riippusillan korjaamiseksi). Nyt heti huomenna Kulmalan pakeille jakamaan kehuja, että siinä meillä todellinen YRITTÄJÄ, joka ajattelee aina kuntalaisten etua.

    • Nimetön

      epäiletkö, kun sanot, että” toivottavasti hallinto-oikeus toteaa”? ja siks toiseks valitus on otettu käsiteltäväksi, ei sitä muutoin olisi lausunnolle lähetetty…

  • Nimetön

    niin.nyt iso koulu olis pääkonttori.ja kyläseuralle tilaa.kyl tommonnen firma pärjää 15 ihmisen puljuna ilman suurta konttoria.aikas jälki selitystä.eikä ollu tarjousta sisällä.

  • Nimetön

    samaa mieltä.ei sitä kyläseuralle olis ostettu.muka pääkonttori.pikku firmalle.1 huone riittää.

  • Nimetön

    ny ku lupa rakentaa.ni ok.miks.tekee tarjousta.ku ei rahaa.pitäs oottaa.et mitä pankki sanoo.tarjous kauppa ok.ei turhia pulinoita.ei firmaa kukaan oo ostamas.jos ei o 80 donaa kassassa.

  • Nimetön

    juu.hakee vain julkisuutta.ei o rahhaa laajentaa.katotaan koska se tapahtuu.jos iso firma ja tarvii pääkonttorin.ei pitäs tolla hinnalla pankin kaa neuvotella.itellä pieni firma.ja pystyisin tekeen tarjouksen kääs.

Kommentointi ei ole käytössä.