Janne Pohjolaisesta OP Sastamalan toimitusjohtaja

Janne Pohjolainen otti Jyrki Rantalalta vastaan epävirallisen ”viestikapulan”.

OP Sastamala on saanut uuden toimitusjohtajan.

Pankin hallintoneuvosto on 8. marraskuuta pitämässään kokouksessa valinnut tehtävään Janne Pohjolaisen.

Pohjolainen on 36-vuotias kauppatieteiden maisteri. Hän toimii tällä hetkellä OP Asiakaspalvelut Oy:ssä yksikön päällikkönä.

OP Sastamala on Pohjolaiselle tuttu, sillä hän on työskennellyt aiemmin pankissa muun muassa asiakkuus- ja myyntijohtajana.

Pohjolainen on kotoisin Oulusta, jossa hän aloitti myös OP-uransa vuonna 2005. Erilaisissa esimiestehtävissä hän on toiminut viimeiset yhdeksän vuotta.

Sastamalaan Pohjolainen muutti perheineen seitsemän vuotta sitten. Koti Iisassa ehti olla myynnissä hetken, kun mies suunnitteli uraa OP Tampereen leivissä.

”Koti on ja pysyy nyt Sastamalassa. Hienoa aloittaa toimitusjohtajana tutussa pankissa ja tutun henkilökunnan kera. Aion noudattaa samaa johtamisperiaatetta kuin edeltäjäni eli jaan vastuuta muillekin ja tarjoan henkilöstölle mahdollisuuksia kehittyä työssään, se motivoi”, Pohjolainen miettii.

Uusi toimitusjohtaja on myös kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Sastamalassa. Hän aikoo jatkaa valtuutettuna kauden loppuun, mutta ei asetu ehdolle enää seuraavissa kunnallisvaaleissa.

”Tehtäväni ympäristölautakunnassa jätän heti, ettei aiheudu mitään sidonnaisuuksia. Politiikka on aikaa vievä harrastus,  jatkossa haluan keskittyä täysillä toimitusjohtajan tehtävään.”

Lenkkeily- ja höntsäkiekkoharrastustaan uusi toimitusjohtaja ei aio kiireistä huolimatta hylätä. Liikunta pitää mielen virkeänä.

Pohjolainen näkee pankin ja kaupungin haasteet samanlaisina. Väestö ikääntyy ja Sastamala on muuttotappiokunta.

”Vetovoimaa on lisättävä. Kun kaupunki voi hyvin, pankkikin voi hyvin.”

Pohjolaisen edeltäjä Jyrki Rantala siirtyy alueellisen OP Keski-Pohjanmaan palvelukseen joulukuun alussa ja aloittaa toimitusjohtajana virallisesti helmikuussa 2019.

Janne Pohjolainen aloittaa tehtävässään joulukuussa.

”Tällaisen hienon lippiksen sain 12 vuotta sitten aloittaessani toimitusjohtajana. Laitetaan vahinko kiertämään”, nauroi Jyrki Rantala. Uusi toimitusjohtaja uskaltautui testaamaan lätsää.
  • Nimetön

    No oli mukava uutinen OP:n henkilökunnallekin, tuttu mies.
    Tsemppiä Jyrkille Kokkolaan, vaihdetaan Valepan paita Tiikereiden pelipaitaan? No ainakin veikkausliigaa pääsee seuraamaan Kokkolassa.

  • Nimetön

    Tietty. Olishan se ollu ihme jos joku muualta olis tänne kelpuutettu.

    • Ihmettelevä

      ”Koti on ja pysyy NYT Sastamalassa”, kunnes löytyy uusi työ.

  • Pentti Jarkko

    Onnittelut sinulle Janne. Mieti nyt vielä uusiksi tuo Ympäristölautakuntahomma. Pitäisimme mielellämme aktiivisen jäsenen lautakunnassa. En näe pelkäämääsi sidonnaisuusongelmaa kun muistaakseni OP:lla on Vammalan keskustassa vain 2 kiinteistöä. Jäävääminen joissain asioissa on mahdollista. Itsekin olen ollut jäävi muutaman kerran.

  • Nimetön

    Uusi Op pankinjohtaja sen sanoi että Sastamalan vetovoimaa on lisättävä.Kaupungin virkamiesten palkkoja nostamalla vetovoima ei ainakaan lisäänny..Missä on torin kunnostus ja moni muu hanke?Syntyvyys alhainen ja muuttotappioo vähän huono yhtälö …

    • Nimetön

      Pitovoimaahan siinä haettiinkin noita palkkoja korotettaessa. Nyt on myyjän markkinat…

      • Nimetön

        Taitaa olla ainoastaan sastamalalainen termi tämä ”pitovoima” , naurettava sana. Kai se on sitä että viimeiseen saakka roikutaan kiinni jostain eikä päästetä irti, kaupunginjohtajakin käyttää tätä.
        Kyllä muualla puhutaan vetovoimasta, imagosta ja muusta eteenpäinsuuntautuvasta toiminnasta, mutta Sastamalassa pitovoimasta, mitä se on?

  • Eiköhän pankinjohtajan paikka ole

    pankissa…jolloin ei synny esteellisyyksiä päätöksen teossa…koskee sekä näitä valtuuston että lautakunnan päätöksiä sekä myös rahoitus ja lainapäätöksiä…ei noita tehtäviä voi yksittäisillä jääväämisillä hoitaa..

    ja luulisin että osuuspankki maksaa sen verran hyvää palkkaa ettei tarvitse kokouspalkkioita keräillä…päästäisi vain varavaltuutetunkin kehiin kehittymään..

  • Nimetön

    12:32: Se on sitä, että rahalla koetetaan pitää henkilöstöä poliitikkojen päätöksille suosiollisina.
    Miksei myös asukkaita alueella saataisiin ”pidettyä”, jos olosuhteet olisivat heille edulliset.

Kommentointi ei ole käytössä.