Mirasta Vuoden vapaaehtoinen? – Sastamalalainen äänestyksessä kymmenen kärkeen

Mira Ekholm-Martikainen. Kuva: Alueviestin arkisto.

Sastamalalainen Mira Ekholm-Martikainen on ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi. Kansalaisareena palkitsee vapaaehtoistoimijan jo viidettä kertaa.

Ekholm-Martikainen pyörittää Kiikoisissa löytöeläinhoitolaa, joka vastaanottaa Sastamalan, Huittisten ja Lavian alueen löytökissat ja muut pienlemmikit koiria lukuun ottamatta. Lisäksi hän vastaanottaa eri syistä avun tarpeessa olevia eläimiä, kuten kodinvaihtajia tai eläinsuojelutaustaisia lemmikkejä sekä toimii villiintyneiden ja loukutettujen kissojen vastaanottajana.

Vapaaehtoistyötä hän on tehnyt vuodesta 2003.

Voittaja selvillä 1. joulukuuta

Kampanjan ensimmäinen vaihe käynnistyi elokuussa, kun kuka tahansa sai ehdottaa Vuoden vapaaehtoista Kansalaisareenan verkkosivuilla. Tänä vuonna ehdokkaita tunnustuksen saajaksi oli 68. Lokakuun aikana suoritettiin yleisöäänestys ensimmäisen vaiheen ehdotusten pohjalta, ja jatkoon pääsi kymmenen eniten ääniä saanutta.

Lopullisen valinnan tunnustuksen saajasta tekee raati, johon kuuluvat muun muassa Kansalaisareenan ja Vuoden vapaaehtoinen -raadin puheenjohtaja, Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä, Helsingin apulaispormestari, kaupunginvaltuutettu (sd.) Nasima Razmyar sekä Vuoden vapaaehtoisena 2017 palkittu Heidi Furu.

Voittaja selviää Vapaaehtoistoiminnan messuilla Helsingissä 1. joulukuuta.

  • Nimetön

    Haulikko hoitais saman homman halvemmalla. Ei liiemmin ole yleisellä tasolla järkeä lähteä villikissejä hoivailemaan . Eiköhän löytyis ihan ihmisiäkin mitä auttaa jos yliimääräistä aikaa on.

    • Nimetön

      Sinun tapauksessasi niin taitaa olla juurikin se haulikko mikä auttaa.

    • Nimetön

      Eläimen lopettaminen on usein parempi ratkaisu, kun sen kuljettaminen tuntien ajan johonkin hoitopaikkaan. Jos vaikka loukkaantunut jänis raahaa takaruumistaan, voi olettaa, ettei sillä ole toivoa parantumisesta. Mutta kun harvalla tavan tallaajalla on asiantuntemusta päättää eläimen auttamisesta tai lopettamisesta, tarvitaan Miran kaltaisia eläinten hyvinvoinnin asiantuntijoita. Olen varma, että hän osaa tehdä faktojen pohjalta oikean päätöksen loukkaantuneen eläimen jatkohoidosta tai kärsimysten päättämisestä.
      Loukkaantunutta eläintä on lain mukaan pyrittävä auttamaan. Jos eläintä ei kuitenkaan pysty auttamaan, ainoa mahdollisuus on lopettaa se. Lopettaminen on tehtävä aiheuttamatta lisäkärsimyksiä. Kun normaali ihminen ei kuljeta jatkuvasti asetta autossaan, pitäisi osata tappaa eläin muulla tavoin kiduttamatta sitä. Harva osaa, joten silloin kannattaa kysyä apua vaikka hätänumerosta.
      Toisaalta se, että pystyykö eläintä auttamaan, riippuu hyvin paljon siitä, mikä eläin on kyseessä. Suurpetoa tai hirvieläintä tuskin pystyy auttamaan, joten poliisi tekee päätöksen eläimen lopettamisesta ja useimmiten joku paikallinen valtuutettu metsästäjä käy ampumassa sen.

    • Pönttö

      Tuota noin.. .. Tässä maailmassa esim. murhaajia ja juoppoja – anteeksi rumat nimitykset – hyysätään ja heille annetaan MONTA uutta mahdollisuutta. Miten ihmeessä viattomalla eläimellä, joka on ihmisen toiminnan tuotos, ei saisi olla uutta mahdollisuutta? Ei hminen voi olla niin aivoton tunteeton yksinvaltias täällä, täytyy osata olla sen verran inhimillinen, ja opettaa myös lapsilleen hieman inhimillisyyttä, että muilla lajeilla on myös oikeus uuteen mahdollisuuteen. Mira ihan varmasti tietää mikä eläin on mahdollista kotiuttaa uudelleen ja mikä on parempi lopettaa, koska niitäkin on. Ja paljon.

  • AY

    Mira tekee tärkeää työtä, eli korjaa vastuuttomien ihmisten vastuutonta toimintaa jättäessään lemmikeitään heitteille

  • Miralle kiitokset

    Hienoa työtä teet, sydämestä!

    Eläinten kohtelu mittaa meistä ihmisyyden. Heikkojen ja hylättyjen puolesta toimiminen osoittaa sielun ja sydämen suuruuden.

    Kiitos Mira tärkeästä työstä!

  • Tärkeää työtä!

    Mira tekee tärkeää työtä, ja nyt meidän ihmisten pitäisi kyllä herätä, jotta hänen ei tarvitsisi tehdä sitä lähes 24/7. LEIKKAUTTAKAA KISSANNE IHMISET! Jos sukulaisillasi tai naapureilla, tutuilla, on leikkaamattomia kissoja, ole sinä se fiksu ja rohkea ja juttele miten tärkeetä se olisi, ettei kissat lisääntyisi niin paljon. Kiitos Mira sinulle tärkeästä työstä ja toivotaan, että koittaa päivä kun kissat (tai mitkään eläimet) eivät enää ole näin iso ongelma.

    • Nimetön

      ”ole sinä se fiksu ja rohkea ja juttele miten tärkeetä se olisi, ettei kissat lisääntyisi niin paljon.”

      Jokaisen pitäisi valistaa vastuuttomia lemminkinomistajia. On ihme että jotkut kohtelevat yhä 2000-luvulla eläimiä kuin tavaroita.

  • Swan

    Miralta saa myös neuvoja miten toimitaan loukkaantuneen luonnonvaraisen eläimen kanssa.
    Omakohtainen kokemus tältä kesältä.
    Kiitos Mira , teet huipputärkeää työtä:)

  • Nimetön

    Onko tällä Miralla joku koulutus tälle alalle vai onko vaan kukkahattutäti?

    • Nimetön

      Aika rumasti sanottu ihmisestä, joka tekee kutsumustyötä pyyteettömästi, tunteja laskematta ja kelloaikaa katsomatta. Taidat olla niitä oluttölkeistä virkatun hatun punanenäisiä pitäjiä. Onko kaikilla karjatilallisilla alan tutkinto, metsästäjillä eläinlääkärin paperit riistan tappamiseen, lemmikkieläimen pitäjällä eläintenhoitajan tutkinto?

      • Nimetön

        Maailmassa iso osa lapsista näkee nälkää, ei pääse kouluun ja kuolee tauteihin. Meillä täällä hyysätään kissoja, onkohan prioriteetit ihan kunnossa?
        Suosittelen matkaa Afrikkaan ,silmät aukeavat muiltakin kuin kissanpennuilta!

      • Nimetön

        15:45, olen aivan samaa mieltä, mutta olemassa olevat lemmikit pitää kuitenkin hoitaa. Mira ja kaltaisensa kannustavat leikkauttamaan kissat. eikö se jo vähennä niiden määrää? Tulevaisuudessa, kun ilmastonmuutos vie elämisen mahdollisuudet jopa Etelä-Euroopassa, ei lemmikkien pitoa takulla sallita.
        Vielä voimakkaammin pitäisi puuttua pentutehtaissa tehtailtaviin rescuekoiriin. Mitä sairaampia, nälkiintyneempiä ja surkeampia nämä pennut ovat, sen halutumpia ne ovat suomalaisille ”pelastajille”. Pentutehtailijat tietävät tämän ja tuottavat sitä, mikä myy. Varsinkin kun kulut ovat minimaaliset.

  • Nimetön

    Eiköhän kysyjä vaan halunnut tietää onko? Mitä rumaa siinä oli? Ei siis taida olla . .kun noin koville ottaa.

    • Nimetön

      Jaa että mitä rumaa on nimittelyssä? Mietipä sitä. Jos kirjoitat ihmisestä jotakin sellaista, jota et kehtaisi sanoa suoraan hänelle, olet huonokäytöksinen ja ellet tajua tätä, olet… no, turha jatkaa, ei mene perille kuitenkaan.

  • Lippalakkisetä

    *****Meillä täällä hyysätään kissoja, onkohan prioriteetit ihan kunnossa?
    Suosittelen matkaa Afrikkaan ,silmät aukeavat muiltakin kuin kissanpennuilta!***

    Eläinten auttaminen ei ole mitenkään pois maailman lasten auttamiselta.

    Sydän paikallaan oleva ihminen auttaa kaikkia heikompia eläviä olentoja. Niin tädit kuin sedät.

Kommentointi ei ole käytössä.