Kaikki kolme kansanedustajaa nyt virallisesti ehdolla

Arto Satonen, Pertti Hakanen ja Ilmari Nurminen. Kuvat Alueviestin arkistosta.

Keskustan Pirkanmaan piiri on valinnut sastamalalaisen kansanedustaja Pertti Hakasen eduskuntavaaliehdokkaaksi Orivedellä pidetyssä piirikokouksessa 10. marraskuuta.

Hakanen kiitti saamastaan luottamuksesta ja painotti kokouksessa pitämässä puheenvuorossaan, että tällä vaalikaudella on sote- ja maakuntauudistuksen lisäksi monta tärkeää asiaa, jotka on vielä saatettava maaliin.

Pirkanmaan demarit valitsi Ilmari Nurmisen eduskuntavaaliehdokkaaksi jo syyskuussa. Kokoomuksen Arto Satosen ehdokkuus vahvistettiin lokakuun alussa

Poimintoja

  • Nimetön

    Käsittämätöntä että verovelkainen saa edes asettua ehdolle…

  • Nimetön

    Olen yhden kerran laittanut viestiä näille herroille itselleni tärkeästä asiasta joka oli reilu vuosi sitten tapetilla. Satonen ei vastannut lainkaan, Hakanen vastasi perus diiba-daaba-jargonia ja Nurminen vastasi oikeasti siihen mitä kysyin. Tietysti vain yksi pieni esimerkki, mutta kun on seurannut näiden kolmen edesottamuksia aika tarkasti muutenkin niin ei ole vaikea valita ketä äänestää. Haluan kuitenkin äänestää oman kunnan ehdokasta.

  • Nimetön

    Eduskunta kaipaisi lisää Ilmarin kaltaisia. nuoria ja fiksuja edustajia. Sellaisia, joille valta ei ole noussut päähän, ja jotka ovat aidosti kiinnostuneita äänestäjäkunnastaan, ja heidän hyvinvoinnistaan. Ilmarille tsemppiä jatkossakin, olet omalla toiminnallasi ansainnut äänet, joita varmasti tulee roppakaupalla!

    • Nimetön

      Ilmari-poika on kärkäs ehdottelemaan kaikenlaista verorahoja syövää investointia. Voisiko Ilmari-poika myös kertoa mistä saadaan rahat näihin ’hyviin ideoihin’?
      Verot alas ja palvelut ylös!

      • Nimetön

        Älä sinä tyttö pojittele! Kaikkihan sen tietää, millä rahoilla saadaan porvarien kurjuuttaman kansan asiat kuntoon. Otetaan vaikka tehottomista ja tarpeettomista yritystukimiljardeista pieni osa. Muitakin turhia, mutta valtavan suuria kulueriä on, joista voidaan myös karsia. Kyllä sinä tiedät, mutta uhoat vaan, kun luulet kansaa tyhmäksi.

      • Nimetön

        Vai otettaisiinko ay-hämäräbisneksistä?
        Tai kenties liittojen vaalipönkitysrahoista, joilla tukevat vihervasureita?

      • Nimetön

        16:02, itse asiassa kyllä. SDP on ehdottanut Rinteen suulla, että säätiöitä alettaisiin verottaa. Ay-liikkeellä ja EK:lla on molemmilla säätiötä, joita käytetään poliittisiin tarkoituksiin. SDP on valmis osallistumaan hyvinvointivaltion rahoitukseen tälläkin tavalla, toisin kuin kapitalistit, jotka vain piilottavat rahojaan verotuksen ulottumattomiin.

      • Nimetön

        Ilmari kantaa huolta tavallisten, työtä tekevien ihmisten toimeentulosta. Ehkä ne avokätiset yritystuet ja maataloustuet voidaan välillä unohtaa, ja lohkaista rahaa muuallekin?

    • Nimetön

      Niin näitä jotka jakaa vaan muiden keräämiä rahoja, Suomen talous ja sen kuntoon laittaminen ei kiinnosta…juu ei kaipaa yhtään tällasia lisää.

  • Nimetön

    Nyt saatiin Vammalasta hyvä ehdokas kun Saarela lähtee mukaan!! Ei ole enää vaikeutta miettiä,ketä äänestäisi,siinä on ihminen joka ajaa asiaa,eikä turhia haihattele.

    • Nimetön

      Hyvä, että tämä Saarela lähti ehdolle. Hajottaa mukavasti vihervasureiden ääniä.
      Terveisin tyytyväinen kapitalisti.

      • Nimetön

        Et taida tietää, miten suhteellinen vaalitapa toimii? Ei haittaa, ethän sinä äänestäkään.

      • Nimetön

        Tottakai tiedän vaalimatematiikan. Ei äänten hajonta silti koskaan paranna asiaa.
        Kuten sanottu, kannatan sydämellisesti vasurien hajaannusta 🙂

  • Nimetön

    HakasPerttiä äänestän, enkä osaltani hajoita seutukunnan ääniä. Hyvää työtä halituspuolueet ovat tehneet työllisyyden puolesta.

    • Nimetön

      Samma här. Pertti ja Arto ansaitsevat jatkopaikan! Ja sen saavatkin.

  • Nimetön

    Onneksi siellä on oikeista asioistakin kiinnostuneita eikä vai populisteja aka Ilmari. Arto on toki jo vuosia kannuksensa ansainnut ja noussut poliitikkojen kärkijoukkoon Suomessa. Perttikin on ollut ok.

  • Nimetön

    Pertti on kyllä asiallinen ja varteenotettava vaihtoehto. Keskusteleva ja yhteistyökykyinen

  • Nimetön

    Etlan mukaan puolet syntyneistä uusista työpaikoista on toteutunut Sipilän hallituksen ansiosta.
    SDP on näitä kaikkia toimia vastustanut.
    Ilmari Nurminen hyvinkin äänekkäästi kirjoituksillaan alueen lehdissä, tämä on syytä muistaa vaaliuurnille mentäessä.

    • Nimetön

      9:42 Se oli Etlan arvio. Ei perustunut mihinkään tutkittuun tietoon. Ja lisäksi Vihriälä on kepulainen vaikuttaja. Ei mikään Kiky voi vaikuttaa niin pian siinä määrin. Näillä lausunnoilla tehdään myös politiikkaa, kun oman puolueen mies on johtopaikalle istutettu.

      • Nimetön

        Demareillako muka on tutkittua tietoa?
        ETLA on arvostettu tutkimuslaitos, joten puoluepolitiikalla ei ole mitään tekemistä näiden tulosten kanssa.
        Harmittaahan tämä hyvä kehitys oppositiota vietävästi, se on selvä.

      • Nimetön

        Jos väität että Etlasta ei tule tutkittua tietoa tai on väärää niin perustele väitteesi. Olet vastuussa mitä sanot ja voidaan syyttää herjauksesta jollet pysty osoittamaan tiedon virheellisyyttä.

      • Nimetön

        ETLA ilmoitti itse, että se on arvio. Eikä perustu varsinaiseen tutkimukseen. 10:41, sinun pitäisi ensin selvittää mikä on sananvapauden ja herjauksen välinen ero. Kyllä Suomessa sentään saa mielipiteensä sanoa, vaikka se valtaapitäviä korpeisikin.

    • Nimetön

      09.42 Ilmari Nurminen on ihan oikeassa. Se kannattaa muistaa, kun vaaliuurnille mennään ensi keväänä.

  • Nimetön

    Etlan raportti 87, raporteista käytetään nimitystä arvio. Sinun pitäisi selvittää mitä tarkoittaa arvio, se ei ole arvaus vaan tutkimustulos.
    Väitit että ”ei perustu mihinkään tutkittuun tietoon” on aika härski väite kun on kyseessä Suomen johtavin elinkeinoelämän tutkimuslaitos.Eli väität että ei ole tutkittu?

    • Nimetön

      Arvioin mielipiteesi totuudenvastaiseksi. Etlan väite Kikyn työllisyyttä parantaneesta vaikutuksesta perustui tähän raportin lauseeseen: Suomen talous – erityisesti Suomen vienti – alkoi elpyä samanaikaisesti, kun työmarkkinajärjestöt saivat hallituksen avittamana sovittua niin sanotun kilpailukykysopimuksen. Samanaikainen, erillinen tapahtuma ei ole milloinkaan toisen samanaikaisen tapahtuman syy. Jos aurinko laskee Intiassa, ei meillä päivä pimene.

      • Nimetön

        Ei KiKy ole ainoa hallituksen työllistämisponnistus.
        Kummallista, kun vasureita kyrsii hallituksen onnistumiset. Miksiköhän?

      • Nimetön

        12:42 Kiky oli se palkansaajien tekemä myönnytys, jota Etla väitti työllisyyden parantajaksi. Toki hallitus on muutenkin kurjistanut kansaa, myönnän sen.

      • Nimetön

        Niinpä. Vasurit, kun joutuu töihin niin tuntevat itsensä kurjistetuiksi. Totta. Buahahahhaaaa!

  • Mullikuhnuri

    Etla on Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, älkää antako nimilyhenteen hämätä. Se tuottaa tutkimustietoa, jota työnantajaleiri tilaa. Tutkimusmenetelmät, aineiston rajaus, käsittely ja tulkinta tähtää tutkimuksen tilaajaa miellyttävään lopputulokseen. Jos Etla antaa arvion, se myöntää itsekin, että asiaa ei ole tutkittu kattavasti. Samoin Pellervo edustaa oman ryhmänsä, maatalusyrittäjien etua ja PT palkansaajien etua. Totuus on kaikkien tutkimuslaitosten julkaisemien tulosten yhteisellä alueella, mutta ei yhdenkään yksittäisen piirissä.

    • Nimetön

      Kyllä, Etlan tutkimuksia työnantajat voivat tilata ja tilaavatkin jotta osaisisivat toimia vastaisuudessa entistä tehokkaammin, virheistä oppien.
      Tuntuu erikoiselta näkemykseltä että Etlan tutkimustuloksista olisi jotain haittaa tai ne olisivat joltain pois kun Suomen talous ja työllisyyskehitys ovat koko ajan parantuneet.
      Duunari siitä eniten hyötyy jos se saa työpaikan, tämän mullikuhnurin ajatukset eivät ole tästä ajasta.

  • Nimetön

    Hakanen teki Karjalan liitossa tosimokan, kun muutti Evakkoäiti -patsaan jalustassa olleen Lauri Törhösen todella vaikuttavan tekstin. Onneksi liitossa löytyirohkeita ihmisiä, jotka vaativat tekstin palautettavaksi alkuperäiseen muotoon. Häpeä Hakanen, jos siihen pystyt!

  • Nimetön

    SDP:n puheenjohta Antti Rinteen populismi eläkkeiden korottamisesta 100 eurolla kuukausi saa kummia käänteitä.
    Hänen mukaansa korotuksen tarve on enään 30/kk, kun nykyisen hallituksen toimesta on korotettu tuo erotus.
    Näitä vastaavia juttuja viljelee tämä Ilmari Nurminen.

  • Nimetön

    Ilmari ja kumppanit: muistakaa, että maataloustuet ovat HINNANALENNUSKORVAUS siitä kun meidät vietiin EU:hun ja maataloustuotteiden hinnat alennettiin. Saksa on alentanut verotusta jne. Pitää ensin ajatella mitä sanoo, ettei sano mitä ajattelee.

  • Nimetön

    Se on myös paljolti työntekijöiden ansiota Suomen talouden nousu. Meidän kilpailijamaissa Ruotsissa ja Saksassa on palkankorotukset olleet 5-6%. Suomen vienti saa kilpailuetua. Meidän palkansaajat ovat hyvinkin vastuuntuntoista kun puhutaan taloudesta.

    • Nimetön

      Harmillista työntekijöille on Antti Rinteen verolinjaukset.
      Eläkemaksut nousisivat ja ostovoima heikentyisi. Samaan aikaan hän ehdottaa metsien hakkuisiin alenemaa.
      Saavutettu kilpailukyky menetettäisiin hetkessä.

  • JuurikorvenAntti

    Talous nousee mutta verot lisääntyy, oli sitten puikoissa kuka hyvänsä, suomalainen pässinpää on aina ensimmäisenä kärsimässä kun poliitikot (keitä tahansa) ovat hallituksessa!
    Se on jatkuvaa veronkorotusta ja uusien verojen keksintää, EU-moolokki ja vihervasurius on loputon syöpä!

Kommentointi ei ole käytössä.