KATSO VIDEO – Sastamalan Vuoden yrittäjät on valittu

Sastamalan Vuoden yrittäjät 2018 on valittu. Heidät palkittiin lauantai-iltana Tampereella Pirkanmaan Yrittäjien 80-vuotisjuhlan yhteydessä.

Kiikoisten Vuoden yrittäjä Reijo Salonen.

Jokapaikanhöyläksi itseään kuvaileva Reijo Salonen työskentelee yrittäjänä Kotiapu Salonen -nimisessä yrityksessä. Lauantaina hänet palkittiin Kiikoisten Vuoden yrittäjän tunnustuksella.

Suodenniemen Lahdenperässä asuva Salonen toimii isännöitsijänä ja kiinteistönhoitajana muun muassa Kiikoisten Vanhustenkotiyhdistyksen kahdeksassa rivitalossa. Lisäksi hän kaivaa hautoja hautausmailla Laviassa ja Sastamalassa. Talvisin työllistävät auraukset ja ympäri vuoden pienet maanrakennustyöt.

”Tulot tulevat siis pienistä murusista eri puolilta.”

Kotiapu Salonen on perustettu vuonna 1995. Nyt 58-vuotias Salonen kaavailee jatkavansa yritystoimintaa niin pitkään, että saa 30 vuotta täyteen.

”Yrittämisessä parasta on se tietynlainen oma vapaus, että saa itse määrittää tekemisensä. Sunnuntait olen pyrkinyt pitämään vapaapäivinä – paitsi että talvella lumimyräkkä tulee aina silloin”, mies naurahtaa.

Mouhijärven Vuoden yrittäjät Jari ja Katriina Hotanen.

Kauppiaspari Jari ja Katriina Hotanen ovat Mouhijärven Vuoden yrittäjät. K-Market Häijäätä kymmenen vuotta luotsannut parivaljakko on tullut tunnetuksi siitä, että mieluusti vaihtaa muutaman sanan asiakkaiden kanssa. Asiakaslähtöisyys on kaiken perusta.

Jari kertoo istuvansa miltei päivittäin kassalla.

”Kassa on kaupan tärkein paikka. Siinä voi vielä vaikuttaa asiakkaan ostoskokemukseen ja varmistaa, että hän lähtee kotiin iloisella mielellä.”

Kauppiaan mukaan kassalla ei jutella vain säästä, vaikka se tärkeä osa suomalaista small talkia onkin.

”Kulmakunnan kuulumiset, ilot ja surut. Joskus menee päivän aikana läpi koko elämän kirjo. Koitan aina pitää mielessäni, että jollekin yksinäiselle tai vanhukselle kauppareissu voi olla henkireikä.”

Kuluvan vuoden alussa Jari ja Katriina Hotanen ottivat vastuulleen myös Vammalan ja Raivion K-Marketit.

Mikä yrittämisessä kiehtoo, Jari Hotanen?

”Saan tehdä kauppaa, olla läsnä asiakkaille, johtaa hyvää työporukkaa ja olla silti oman itseni herra. Iso kiitos saamastamme tunnustuksesta kuuluu loistavalle henkilökunnalle ja ihanille asiakkaille, ilman heitä ei olisi meitä.”

Suodenniemen Vuoden yrittäjä Oskari Setälä.

Suodenniemen Vuoden Yrittäjäksi valittu Oskarin Apu on talonrakennuksen ammattilainen. Toiminimen takana on Jyrmysharjulla asuva Oskari Setälä, joka valmistui talonrakentajaksi 1986 Hämeenkyrössä. Myöhemmin hän opiskeli vielä iltalinjalla mittakirvesmieheksi.

Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta hän teki töitä verokirjalla.

”Vuonna 2006 perustin toiminimen ja lähdin koettelemaan omia siipiä. Perustin oikeastaan kilpailevan yrityksen, sillä Kastellitalojen asennukset jatkuivat. Eli Oskarin Apu rakentaa omakotitaloja Kastellin elementeistä ja myös mittaan katkaistuista materiaaleista. Talot ovat puurakenteisia, mutta asiakas voi valita ulkoverhoiluksi vaikkapa tiilen.”

Yrityksen varsinainen toimialue on Pirkanmaa, mutta joskus on piipahdettu myös Varsinais-Suomessa ja Hämeessä. Vuosittain perheiden omakotitalounelmia nousee noin kolmekymmentä.

”Ilman loistavaa kaveriani Eero Väissiä yritys ei olisi kasvanut näin. Alkuun Eero teki tuntitöitä minulle toiminimensä kautta. Viime keväästä lähtien olemme olleet yrityskumppaneita. Parempaa kaveria ei voisi olla. Tänä vuonna olemme palkanneet yhden miehen opettelemaan talojen asennusta. Näyttää siltä, että työ luonaa hyvin”, miettii Oskari Setälä.

Vammalan Vuoden yrittäjä Timo Hietanen.

Teurastamotoimintaa jo kolmannessa polvessa pyörittävä Timo Hietanen palkittiin Vammalan Vuoden yrittäjänä. Liha Hietanen Oy teurastaa viikossa 250 nautaa ja 100-150 lammasta. Vuodessa Sastamalan Pääkkösentiellä käsitellään 700-1 000 hevosta, mikä tekee yrityksestä Suomen suurimman hevosteurastamon.

Hietanen kertoo kasvaneensa alalle.

”Kun muut menivät päiväkotiin, minä menin teurastamolle. Olin 10-vuotias, kun teurastin ja käsittelin itse ensimmäiset naudat.”

Timo Hietanen on koulutukseltaan elintarviketieteiden maisteri. Lihateknologiaa ja elintarvike-ekonomiaa Helsingin yliopistossa opiskellut mies on työskennellyt aiemmin muun muuassa teurastamojohtajana Atrialla sekä lihaliiketoiminnan johtajana HK Scanilla.

Vuonna 2008 hän otti vetovastuun perheyrityksestä.

”Toki päätöstä piti punnita, työskentelinhän monikansallisessa liha-alan yrityksessä. Toisaalta yrittäjyyden haasteet kiehtoivat.”

Päätöstä ei ole tarvinnut katua. Timo Hietanen on kehittänyt teurastamon toimintaa määrätietoisesti ja työllistää sesongista riippuen 15-20 työntekijää.

”Osaava ja taitava työntekijäjoukko on toiminnan kulmakivi. On ollut onni saada palkata näin päteviä työntekijöitä kuin meillä on. Se on ehdottomasti yksi menestyksemme avaimista”, mies kiittelee.

Äetsän Vuoden yrittäjät Sari ja Seppo Torpo.

Maanrakennus Torpo Oy:ta ja Metsälaurilan tilaa pyörittävät Sari ja Seppo Torpo Keikyästä ovat Äetsän Vuoden yrittäjät.

Metsälaurilan tila on maa- ja metsätila, jonka pelloilla kasvaa vuosittain viljaa, öljykasveja ja kuminaa. Sukupolvenvaihdos tapahtui vuonna 1989, minkä jälkeen tila on ollut Sarin ja Sepon omistuksessa.

Kanalassa on noin 11 000 kanaa, joiden munia yhä useammat osaavat jo käydä ostamassa itsepalvelumyymälässä, joka on auki vuorokauden ympäri.

”Ihmisillä näyttää kokemustemme perusteella olevan tarve kananmunille jopa keskellä yötä. Viime kesänä oli oikein pakko lähteä pihalle katsomaan, mitä siellä tapahtuu, kun väkeä liikuskeli juhlavaatteissa talon nurkilla. He olivat poikenneet juhlista palatessaan hakemaan aamiaismunia”, Seppo Torpo kertoo.

Maanrakennustöiden lisäksi Torpojen yritys tekee paljon teiden ja pihojen talvikunnossapitoon liittyviä töitä. Urakkatarjousten tekeminen on heidän poikansa Laurin työsarkaa. Tilan paperitöistä vastaa Sari.

”Lumityöt aloitin vuonna 1982. Varmasti olen jotain tehnyt oikeinkin, koska ne työt jatkuvat edelleen”, Seppo miettii.

Mikä on elämässä parasta juuri nyt, Sari ja Seppo?

”Se, että saa olla terveenä. Kaiken olemme tehneet aina yhdessä ja aiomme tehdä jatkossakin, hienoa, että olemme tällä samalla tiellä vieläkin.”

Katso videolta esittely palkituista yrittäjistä:

Poimintoja

  • Katinkka

    Mun veli olis pitäny valita myös on noin 30 vuotta ollut yrittäjä

  • Nimetön

    Jaa olet määritellyt sitten yrittäjyyden omalla tavallasi, mihinkähän tämä perustuu?

  • Nimetön

    Eräässä paikallisessa tanssiravintolassa valittiin myös vuoden yrittäjä, joka vuosi.

    Useimmiten vuoden yrittäjä jäi joka ilta ilman, kovasta yrityksestä huolimatta…

  • Nimetön

    05:44
    Suosittelen hamekankaan ostamista ja liittymistä paikallisiin juoruämmiin.
    Huutelet täällä puskista ja nimittelet ihmisiä julkisesti ilman perusteita.

  • Mummi Huittisista

    Onnittelut kaikille Vuoden Yrittäjä -palkituille. Luin kaikki jutut ja ovat ansainneet! KYLLÄ valintakriteeritkin on olleet tiukat. Kateelliset yrittää aina nälviä. Jos hyvät ihmiset on hiljaa niin paha saa vallan. Siis onnitellaan oikein sydämellisestija kannatetaan yrittäjyyttä!

  • Nimetön

    Villo on täällä onnitellut jo kaikki 100 vuotta täyttäneet sähkötolpatkin

    • Nimetön

      18:19: Mikä pistää sinut ivailemaan ihmisten hyviä käytöstapoja? Ainakin itseltäsi ne ovat jääneet oppimatta.

Kommentointi ei ole käytössä.