”Ei annettu periksi” – VaLePa väänsi voiton Ettasta

Arvis Greene. Kuva: Hannu Moilanen.

Mestaruusliigassa Vammalan Lentopallo ja Etta kävivät tiukan väännön. Jännitysnäytelmä päättyi pukkipaidoille 2-3 (25-22, 22-25, 25-19, 18-25, 13-15).

Vierailu Ouluun oli VaLePan päävalmentaja Radovan Gacicille lajissaan ensimmäinen. ”Etta puolusti hyvin ja oli vaikea peli”, hän sanoi. ”Olemme matkustaneet ja pelanneet paljon, eikä ole ollut aikaa treenata”, Gacic totesi.

Ensimmäisessä erässä VaLePa onnistui pitkälle pitämään Ettaan kaulaa. Loppumetreillä isäntäjoukkue kampesi ohi lukemaan 25-22.

Toisessa erässä Etta oli alkuun vetovastuussa. VaLePa nousi Arvis Greenen puolustuksilla ohi ja päätti erän 22-25.

Kolmatta erää hallitsi Etta. Kotijoukkue ei ollut kertaakaan tappiolla. Erä Ettalle 25-19.

Neljäs erä eteni tasaisesti tilanteeseen 11-13. Sen jälkeen VaLePa meni menojaan lukemaan 18-25.

Ratkaiseva viides erä oli vaiheikas. Etta aloitti johdossa. VaLePa kuitenkin puski ohi vahvalla syötöllä. Isäntäjoukkue palasi vielä keulille, mutta VaLePa nousi numeroihin 13-15.

”Väkisin yritettiin vääntää voitto ja siinä onneksi onnistuttiin, ei annettu periksi”, totesi passari Mikko Esko. Hänet palkittiin joukkueensa parhaana.

VaLePa pelaa seuraavaksi CEV Cupin jatkopaikasta. Sastamalassa vierailee tiistaina Union Raiffeisen Waldviertel. Ottelu alkaa kello 18.30.

TILASTOT

Poimintoja

  • Nimetön

    ”Toisessa erässä Etta oli alkuun vetovastuussa. VaLePa nousi Arvis Greenen puolustuksilla ”
    Tilaston mukaan Green kuitenkin tuli kentälle vasta neljännessä erässä!

  • Nimetön

    Hei, kerropa maallikolle mitä tarkoittaa tilastoissa pisteet esim15/-3, mitä on nämä ekat pluspisteet ja mitä miinuspisteet

  • lyhyt oppimäärä

    tehdyt pisteet ml. ässäsyötöt- lyönti ulos..syöttövirhe…ja lyönti torjuntaan josta vastustaja saa pisteen…15/-3…tarkoittaa että tehnyt joukkueelle 15 pojoo…mutta vastustaja saanut 18 pistettä edelläkuvatusti…yleensä nää ei satu samaan erään joten kai tuollakin pärjää…eikä samalle pelaajalle

    • Nimetön

      Huhhuh. Numeroita pyöritellessä joukkuepeli jää yksilösuoritusten analysoinnin vuoksi näkemättä. Ei näe metsää puilta. Mutta kukin nauttikoon omalla tavallaan. Toiset numeroista, minä joukkuepelin katsomisesta.

  • Nimetön

    On niitä kuules jääkiekossakin,kunhan koskee hyökkäysalueella johan napsahti syöttöpiste kun maaliin meni.Koripallossa syötöt,levypallot,korit, niistä maksetaan katos! Voihan sitä pelissä katella muutakin,pisteistä viis. Vaikka kännykkää tölläis ,joka muotia nyt.

  • Nimetön

    tolla porukalla kaikki pitäis voitta 3-0 ja yhren erän pitäs olla aina lumierä

Kommentointi ei ole käytössä.