Ely: Pirunvuorella saa liikkua vain poluilla

Pirunvuorella talvella. Kuva: Alueviestin arkisto.

Pirkanmaan ely-keskus on antanut lausuntonsa Pirunvuoren Natura 2000 -alueen Natura-arvioista.

Ely-keskus katsoo, ettei Ellivuori Resortin asemakaavanmuutos merkittävästi heikennä Pirunvuoren Natura-alueen suojeluperusteena olevia luontoarvoja, mikäli alueen virkistyskäyttöä ohjataan ja vaikutuksia seurataan tehdyn suunnitelman mukaisesti.

Elyn mukaan luonnonsuojelualueella on otettava huomioon alueen rauhoitusmääräykset, jotka kieltävät maa- ja kallioperän vahingoittamisen, rakennusten ja laitteiden rakentamisen sekä liikkumisen muualla kuin Pirunvuoren luolan ja vuoren huipun kautta kulkevalla polulla.

Alueelle suunnitellun näköalatasanteen ja wc:n toteutusmahdollisuuksiin ely ottaa kantaa myöhemmin.

Sastamalan kaupunki teetti Pirunvuoren alueesta Natura-arvion syksyllä, kun Pirkanmaan ely-keskus jätti aiheesta oikaisuvaatimuksen.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina. Oikaisuvaatimuksen vuoksi Ellivuori Resortin asemakaavan muutos menee vielä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

  • Nimetön

    Oikea päätös!(mikäli noudatetaan)Kukkuri on jo suurimmalta osin pilattu.Toivottavasti Pirunvuorelle ei käy samoin?Varmaankin rikkaiden rahalla saa senkin lopullisesti tuhottua?

    • Nimetön

      Huuhaata. Minä ainakin aion liikkua vapaasti. Jos holhous menee siihen, että metsässäkään ei saa enää liikkua kuin sukkasillaan hiipimällä, niin ollaan pahasti pielessä.

  • Natura 2000

    Alueviesti voisi selvittää, onko kivilinnan vieressä olevalle kookkaalle kokoontumisrakennukselle ja sen vieressä olevalle vajalle rakennuslupa. Käsittääkseni suojelualueelle, jolla ei ole rakennusoikeutta, tarvitaan myös poikkeuslupa. Ja mahdollisesti Ely-keskuksen ja maakuntamuseon lausunnot. Toki rakennustarkastaja tai lautakunnan puheenjohtajakin saa vastata, ja käynnistää tarvittaessa toimet lupien hakemiseksi asianmukaisella tavalla tai pakkokeinot rakennusten purkamiseksi. Pirunvuori on ensisijaisesti luontokohde, jossa matkailua pitää kehittää luonnonsuojelun ehdoilla!

    • Nimetön

      Samalla voisi syylliset häpäistä ja kivittää sekä edellisen viestin kirjoittaja palkita ilmiannostaan esim. ’Vuoden käräyttäjä’-pokaalilla.

      • Nimetön

        Ja kivilinnalla ei varmasti ole rakennuslupaa. Vaadin sen purkamista.

  • Nimetön

    17:09: Jotkut tosiaan luulevat kaiken olevan vapaasti käytössä. Sitten leikitään marttyyria, kun jäädään kiinni.

    • Nimetön

      Onko joku jo varmistanut, onko rakennus luvallinen, vai ulvotteko susilauman mukana tietämättä asiasta mitään?

  • Nimetön

    Ei siellä mitään sen kummempia lupia kysellä.Rantaanhan on jo rakennettu rantavilla, jota on jatkuvasti vuokrattu,se on kaavaan merkitty huoltorakennukseksi.Missään ei saa rakentaa noin.rantaviivaan oltava aina vähintään 20-40 metriä, mutta ei tuolla.Ely-keskuksella saattaisi olla tuohonkin sanomista.
    Ellivuoren tiehanke on myös ihmeellinen.Miksi paikkaan joka on pystyyn kuollut,tehtiin tie suorastaan raivoisalla kiireellä.Torin suunnitteluun varatut rahat jo tiehen käytettiin.Ei riittänyt 700.000 euron budjetti silti.Nyt kun se ylittyi surkeasti,kaupunki varasi tilakeskukselta säästyneistä rahoista 250.000 euroa lisää.Nyt miljoona kohta hintalapussa.Samaan aikaan koululaisten ja rekkojen pitää saman kaupungin alueella pujotella vuosia rinnakkain pimeällä tieosuudella, koska rahaa kevyenliikenteen väylään ei vaan ole.Ellivuoreen kevyenliikenteen väyläänkin kummasti rahat löytyi.Koomista on myös että ellivuoren kevyenliikenteen väylä ei johda mihinkään, vaan päättyy keskelle ”ei mitään”.Paikan luonto on myös todellakin pilattu, käykäähän katsomassa miten sieltä on kaadettu kaikki puusto,jotta huviloille saadaan kauempaakin esteetön näkymä järvelle.
    Alueen muut maanomistajat kritisoivat uutta kaavaa, ja sen luontoarvoja tuhoavaa vaikutusta.Turhaan, kaupunki jyräsi kaavan läpi vastineista huolimatta.Yksi maanomistaja jopa jättäytyi kaavasta kokonaan pois, koska se kohteli alueen maanomistajia täysin epätasa-arvoisesti.Sekin sopi kaupungille.Kaupunki tekee nyt mitä vaan saadakseen lisää turisteja, ja sitä kautta rahavirtoja kuihtuvaan kassaansa.Nyt se tehdään häikäilemättömästi luonnon ehdoilla, ja maanomistajien tasaveroisesta kohtelusta ei ole tietoakaan.Noloa!

  • Peikko

    Se Peikkovuoren pömpeli on järkyttävä. Yksityiseltä maanomistajalta on lupa saatu siihen. Historiallisen kivilinnan välittömässä läheisyydessä se on aivan väärässä paikassa. Kiva idea mutta olisi siellä ollut tilaa kauempanakin.

  • Anne-Mari Finska

    Peikkovuoren rakennuksiin on haettu luvat Elyltä asianmukaisesti. Hyvää joulun odotusta kaikille ❤️

    • Nimetön

      Voivoi, Anne-Mari, minkä teit! Fakta tappoi lupaavan rähjäämisen ennen kuin kaikki edes ehtivät nostattaa kiukkuaan tarpeeksi kirjoittaakseen sapekkaan valituksensa kaupungin herroista. Nopeimpia valittajia nolottaa nyt, kun tuli kirjoitettua puutaheinää. Väärin sammutettu!

    • Nimetön

      Mitähän lupia Anne-Mari tarkoittaa? Rakennusluvat ja poikkeusluvat haetaan kaupungilta. Elyhän ei edes voisi myöntää rakennuksille lupaa, paitsi rauhoitusmääräyksestä poikkeamiseen. Eli mielenkiinnosta kyselen minäkin, onko rakennuksille rakennus- ja poikkeuslupa vai ei?

      • Nimetön

        No kysele jossain muualla kuin täällä. Näitä höpöhöpö -juttuja lukevat EIVÄT ole lupaviranomaisia.
        Ja jos täällä puhutellaan jotakuta nimellä, niin oma nimi olisi kohtuullista laittaa näkyviin myös.

  • Nimetön

    onko niin että se kilometrin tien päälystys sillalta hotellille maksoi miljoonan kunnan rahaa?sehän ol pari vuotta takas viälä yksityistie

  • Nimetön

    ”Paikan luonto on myös todellakin pilattu, käykäähän katsomassa miten sieltä on kaadettu kaikki puusto, jotta huviloille saadaan kauempaakin esteetön näkymä järvelle.”
    Vitun vajakki, onko nurmikolle istutettu koivikko luontoa ? Yhtä paljon kuin jalkapallokenttä.

    • Nimetön

      Törkeä kielenkäyttösi vei uskottavuuden kommentiltasi. Onko sinulla kaikki hyvin? Ota tarvittaessa yhteyttä ammattiauttajaan.

      • Nimetön

        Nuo 14:35 kaltaiset kommetoijat kannattaa jättää omaan arvoonsa. Vian ei tarvitse olla suuri, jos se on kriittisessä paikassa : )

  • JTT&)

    Kerros nyt vielä rohkeesti ketä kommentoijaa tolla Vitun vajakki nimityksellä oikein tarkoitit?

  • Nimetön

    Kommeeta on veronmaksajien kustannuksella yritellä.Jälkikätteen site selitellään kovin mikä meni piäleen.Puitten kaarosa ei oo kyä kyse mistää hotelli nurmikon koivusta.Siä on kaarettu joka mäntyki ja joka pualelta .Vastakkaa ny viisaat sihen rannan rakentamisseenki että saa rakentaa vetteen kiinne.Juu kun hualtoa varten on tehty

Kommentointi ei ole käytössä.