Osaisitko ratkaista? – Venla Olkkosesta Sylvään matematiikkatietäjä

Kuvassa vasemmalla nuoret palkinnut OP Sastamalan Kati Laine. Takarivissä jaetulle toiselle sijalle tullut Eemeli Hellsten ja kolmanneksi sijoittunut Niklas Westerberg. Laineen vieressä jaetun toisen sijan Meeri Anttila ja oikealla voittaja Venla Olkkonen.

Perinteinen ja valtakunnallinen MAOLin järjestämä peruskoulujen matematiikkakilpailu käytiin jälleen marraskuussa. Sylvään koululla Sastamalassa 188 oppilasta osallistui kilpailuun 5.11.

Parhaimmat pisteet kilpailusta nappasi 9B-luokan Venla Olkkonen, jonka saalis oli 20 pistettä. Jaetulle toiselle sijalle sijoittuivat 9D-luokan Eemeli Hellsten sekä 9H:n Meeri Anttila 18 pisteellä. Kolmas oli 9F-luokan Niklas Westerberg, jonka tulos oli 17 pistettä.

Maksimipistemäärä kokeessa oli 46 pistettä. Valtakunnallisesti paras tulos oli 39,5 pistettä. Sadan parhaan joukkoon pääsi tuloksella 23 pistettä.

Perinteisesti paikallinen Osuuspankki on osallistunut kilpailun järjestämiseen palkintojen muodossa. Niin tänäkin vuonna, kun OP Sastamalan Kati Laine kävi palkitsemassa nuoret matematiikkataiturit itsenäisyyspäivän aattona.

MAOL on matemaattisten aineiden opettajien yhdysside. Se toimii matemaattis-luonnontieteellisen kulttuurin puolestapuhujana ja opetuksen kehittäjänä suomalaisessa yhteiskunnassa. Liitto harjoittaa julkaisu-, koulutus- ja tiedotustoimintaa.

MAOL järjestää kaikille kouluille ja oppilaille avoimia oppilaskilpailuja sekä peruskoulussa että lukiossa ja tarjoaa kustannusyhtiönsä MFKA:n kautta valtakunnallisia kokeita ja oppimateriaaleja.

Alla pari kilpailussa ratkottua tehtävää. Osaatko ratkaista?

Poimintoja

      • Nimetön

        Tunti kolme sekuntia on sinulle oikeampi aika, Kommentistasi päätellen sinulle ei riitä mikään aika. Tyhmä mikä tyhmä, idiootti.

      • Nimetön

        Niin sitähän sinä pystyt vain arvailemaan. Ensi yö kuluu valvoessa ja miettiessä, että jos se kuitenkin ratkoi ne : )
        No, sinun kielenkäyttösi ainakin paljastaa, että koulutus ja sivistys on päässyt unohtumaan.

  • Nimetön

    siis maksimi 46 pistettä ja voittaja saa 20 pistettä,ei hyvää päivää

    • Nimetön

      Hyvää päivää sinullekin. Ei siihen 46 pisteeseen yllä peruskoulun opetussuunnitelman normaalilla oppimäärällä. Itse olisit saanut 2 pistettä, jos sitäkään kommentistasi päätellen.

    • Nimetön

      Peruskoulun opetussuunnitelman mukainen oppimäärä ei riitä 46 pisteeseen, vaatii ylimääräistä opiskelua ja harjoittelua. Hyvää päivää sinullekin, se kaksikymmentä pistettäkin on sinulle saavuttamattomissa typerästä kommentistasi päätellen.

  • Nimetön

    Olen suomen tullut pakolane ja mieti vain en sitä että vaikea matematiikka vaan sitä että onko yhdeksän luokkalainen liian vanha vaimo minulle tai rakastaja?

    serkkuni ja kaverini haluaa myos.
    pitääko muutta oulun?

Kommentointi ei ole käytössä.