Andersson Muistolan häiriöistä: ”Nuorille pitäisi saada oma paikka mopoiluun”

Muistolan koulun pihaa. Lukijan kuva kesältä 2017.

Sastamalan Muistolan alueen asukkaat ovat toivoneet jo parin vuoden ajan ratkaisua Nuupalankadun moporalliin ja muihin häiriöihin. Kaupungin saaman tilannepäivityksen mukaan ylinopeudet, keulimiset, pyöräteillä ajelut sekä yöhön jatkuva melusaaste olivat edelleen viime kesänä päivittäisiä ilmiöitä alueella.

Kokoomusvaltuutettu Jari Andersson jätti kesäkuussa asian tiimoilta valtuustoaloitteen, jossa esitettiin toimia tilanteen rauhoittamiseksi. Lisäksi aloitteessa toivottiin teknisen lautakunnan selvittävän sellaisen alueen perustamista, jossa nuoret voisivat turvallisesti harjoitella mopon käsittelyä ja ajotaitoa siten, ettei harjoittelusta aiheudu häiriötä muille. Aloitteen allekirjoitti Anderssonin lisäksi 10 muuta valtuutettua.

Alueen asukkaat ovat muun muassa toimittaneet kaupungille adressin, jossa he pyysivät asiattoman oleilun kieltämistä koulun alueella kello 17 jälkeen. Lisäksi toivottiin toista hidastetta Nuupalankadulle ja nopeusrajoitusten laskemista kolmeenkymmeneen kilometriin tunnissa.

Osittain kaupunki on pystynyt näihin toiveisiin vastaamaan. Andersson sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että nopeusrajoituksia lasketaan muuallakin kuin Nuupalankadulla. Alhaisempi nopeusrajoitus laajennetaan koskemaan myös Härmänkatua, Moisionkatua ja Mäntykatua.

”Tämä antaa poliisille entistä paremman mahdollisuuden puuttua tilanteeseen. Kaupunki voi yrittää teknisillä ratkaisuilla vaikuttaa asiaan, mutta järjestyksen ja liikenteen valvonta kuuluu tietysti poliisille.”

Alueella tehdään katuverkon perusparannustöitä lähitulevaisuudessa ja sen yhteydessä on tarkoitus toteuttaa korotettu liittymä Nuupalankadun ja Mäntykadun risteykseen. Andersson arvelee tämänkin seikan vaikuttavan myönteisesti alueen tilanteeseen.

Sen sijaan kaupungin vastaus kysymykseen nuorille osoitetun mopoilupaikan perustamisesta ei häntä tyydytä. Tekninen lautakunta katsoo, että tähän tarkoitukseen sopivan, helposti saavutettavan alueen perustaminen on haasteellista taloudellisten resurssien vuoksi. Asia luvataan pitää mielessä, mikäli sopiva paikka löytyy.

”Minusta vaikuttaa siltä, ettei kaupungista löydy tarpeeksi tahtotilaa tässä asiassa. Täytyykin jättää uusi valtuustoaloite, jossa vaaditaan nuorille mopoilupaikkaa”, hän sanoo.

Sastamalan kaupunginhallitus käsittelee aloitetta kokouksessaan ensi maanantaina.

Mitä mieltä sinä olet, pitäisikö nuorille saada oma paikka mopoiluun?

Poimintoja

    • Nimetön

      Ehdottomasti samaa mieltä.
      Tietyillä ihmisillä on peiliinkatsomisen paikka naurettavaa muutenkin miehen toiminta

  • Nimetön

    Tehdääs se paikka niille nuorille sinne minne uimahalli aiotaan rakentaa. Tulee varmaan nopeammin .

  • Nimetön

    Jätetääs ne mopot ostamatta, niin melu ja ilmansaasteet häviävät.

  • Nimetön

    Sastamalassa ei saa kuulua elämisen ääniä, eläkeläisten ja lapsettomien paratiisi, Sastamala.
    Katsokaa uusinta tilastoa Sastamalan muuttotappioista viime vuosilta, miinusta 400 henkeä, nuoret ihmiset muuttavat pois täältä äärikonservatiivisesta Sastamalasta!

    • Nimetön

      On tosiaan pahasti muuttotappiollinen kunta. Ei se kyllä mielestäni liity mopohäiriköintiin mitenkään. Paikka kaikelle ja kaikki paikalle. Jos joku on kielletty liikenbemerkillä niin silloin se on kielletty. Joka rikkoo sääntöjä maksaa sakot. Sama laki se on niissäkin kunnissa jotka ovat muuttovoittoisia.

      • Nimetön

        Niin,ymmärsitkö että mopohäiriköinti on hyvin subjektiivinen asia. Jos sinulla on teini jolle ostat mopon ja se ajaa illat pitkät siitä tulee ääntä. Sastamalassa se tulkitaan mopohäiriköinniksi, kas kun kunnan enemmistö on eläkeläisiä tai muita lapsettomia joiden sietokynnys on laskenut iän myötä.
        Esim. Nokialla jossa on tosi paljon mopojakin kukaan ei niistä valita, lapsiperheiden vanhemmat ymmärtävät että elämisestä syntyy ääniä.
        Eli ei välttämättä ole kyse mopohäiriköinnistä vaan sinun alentuneesta sietokynnyksestäsi!

  • 2-tahti

    Jättäkää mopoilijat rauhaan kun virastot on rikollisia väärällään .

  • Nimetön

    Jos ei kestä elämässään ääniä nin kannattaa muuttaa hautausmaalle. Siä on hiljasta.

  • Täällä on

    Aina jonkun tiellä, nuoret varsinkin ja ihmetellään miksi aktiivi väki lähtee. Omahyväiset koputtelee nuorten auton kattoja ja jakelee erilaisia kieltoja. Sen sijaan, että olisivat kavereita nuorten kanssa ja nauttisivat yhteisistä hetkistä. Puhumalla asiallisesti pääsee paljon pidemmälle.

  • Nimetön

    Eihän täällä kohta ole muuta kun vanhainkoteja ja hoitolaitoksia. Harmillista.

  • Nimetön

    Autokoulu näiden puupäiden olisi hyvä käydä tai ainakin muistella miten liikenteessä käyttäydytään. 10.01.2019 ennen 08.00 koulun alkua mopoauto lähti perässään mopo S – marketin pihasta ajaen molemmat kielletty ajosuunta merkkiä välittämättä pihasta. Toiset ajelevat mopolla ilman valoja ja jos vilkautat valoja niin nämä näyttävät nyrkkiä. Mielestäni vanhenpien pitäisi opsataa näitä ylimielisiä nuoria vaaroista joita on jos ei noudata sääntöjä.

    • Nimetön

      Mun mielestäni monen aikuisen autoilijankin kannattais kerrata liikennesääntöjä ja aika monen aikuisen jalankulkijan myös! Välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä löytyy joka ikäryhmästä.

    • NIMETÖN

      Saman olen huomannut ajeleva mistään mitään välittämättä täysin sekopäitä Ei ihankaikki mut suuriin osa

  • Nimetön

    8 luokalla olisi hyvä Jartsan opettaa liikennekäyttäytymistä eikä mitään historiaa.

    • Nimetön

      Niin, koulussa pitäisi olla aine, jossa opetetaan liikennesäännöt kaikille. Mopokorttiin niitten opettelu kuuluu.

  • Minttu vaan

    En mopolioita soimaa jokainen on ollu nuori ja asuit missä vaan ni aina on nuoria ja mopoja mua ei häiritte mopot jos olisin niitten takia muuttanut pois ni voin sanoo että mopot ja niiden nuoret kuskit on paljon fiksumpia kun monet 40v ja siit ylöspäin olevat ihmiset !

  • Nimetön

    Turha mielistellä. Ihan vain kasvatuksellisesti voi ojentaa, ei nuoret siitä rikki mene. Ovat jopa hyvillään jos joutuvat vastuuseen ja saavat pienen ajokiellon tai sakot. Ei ihan pienistä kukaan valita. Yhteiseksi hyväksi säännöt on.

  • Nimetön

    Kysytään mitä mieltä sinä olet: Min olen sit mieltä, että maantie on ihan hyvä paikka mopoilulle. Moottoriajoneuvoille on liikennemerkein osoitettu väylät missä saa ajaa. Radat ja muut krossipaikat ovat eri tavoin järjestettävissä, mutta paikan tulisi olla sellainen mistä ei aiheudu suurempaa häiriötä. Esim. santakuopat, joku mullilahden monaco tai vastaava olisi paikallaan. Autoilija saa sakot helposti jos rikkoo liikennesääntöjä tai ajaa ylinopeutta tai runtelee jonkun piha-alueen ajaen ympyrää nasta laudassa. Ajattele omalle kohalle.

  • Maalta

    Kuinka kauas korpeen meinaatte nuorten lähtevän? Mistä löytyy alue jossa ketään ei häiritse? Vai eikö keskustan taajamassa saa jäiritä ja muista viis?

  • Nimetön

    Jo nyt näkee, että kun henkilö on tottunut rikkomaan liikennesääntöjä (ja muitakin) lapsesta asti, viis välitetään autokoulun (onko niitä edes enää?) opeista, kun päästään auton rattiin. Ellei valvontaa ja seuraamusta toteuteta nyt, sitten se on jo myöhäistä.

    • Nimetön

      Ja useammat… kevättalvi menee eläkeläisellä ruoan puolesta hernekeiton ja grillimakkaran merkeissä, ja kahviakin riittää…

    • Nimetön

      Jari ei ole tyypillinen tyrwääläinen, joka haluaisi kieltää kaiken paitsi naapurien kyttäämisen ja panettelun.

      • Nimetön

        Anderssonin koppi valtuustoaloitteeseen mopoilupaikasta kertoo jälleen kerran miehen Vammala keskeisestä nuoria ymmärtämättömastä putkinäköisyydestä.

  • Nimetön

    Ei ne nuoret minnekkään metsään mene temppuileen. Tollasen vouhottamisen takia ne siellä koululla onkin. Olisivat ymmärtäneet antaa mopopoikien olla, niin meininki niillä nurkilla olisi paljon vaisumpaa.

  • Pakokaasussa sinisessä sauhussa.

    Eikö löydy jotain vanhaa tehdaskiinteistöä tai muuta vastaavaa tilaa ajella ja keulia. Saavathan olla sisätiloissa ja melu ei kuulu niin paljoa ulos.

    • Nimetön

      Nuorten pitää saada olla ja elää , niin olemme mekin aikoinamme mopoilleet . Sijoitetaan nämä seniilit sinne tehdaskiinteistöön, ei kuulu melu sisälle.

      • Nimetön

        No, joka näin kirjoittaa taitaa olla itsekin mopoilija. Eläkeläisilläkin on monella suhteita nuorempaan väkeen. On lastenlapsia ja sykulaisten lapsia tai muita tuttuja nuoria. Se vaan on niin, että ei auta tunteilla kasvatusasioissa. Sitä paitsi liikennevalvonta kuuluu poliisille.

  • Nimetön

    Olihan minullakin nuorena 70-luvulla mopo, lievästi viritettykin ja kylillähän sillä ajeltiin, ei se kotona seissyt. Meillä vaan oli silloin koko kylä kasvattaa -periaate, eli naapureita ei kannattanut häiriköidä, kun siitä tuli välitön palaute. Kotikurikin oli olemassa, vanhempaa väkeä kunnioitettiin.
    Nämä mopot, mistä nyt keskustellaan, eivät ole enää lain mukaisia mopoja, niihin on vaihdettu kevytmoottoripyörän sylintereitä, jopa koko moottori, ja kova ääni ei enää hävetä kuskia, niinkuin minun nuoruudessani.
    Mopoilu kuuluu nykyäänkin nuorten poikien soidinmenoihin, jos tyttöjä on paikalla, pitää alkaa soidintanssi, mopotemppuilu. Jotkut toki kukkoilevat miespuolisillekin katsojille, mutta se on vaan murrosiän hormoniryöpyn aiheuttama erehdys, aivan kuin metsokukon esitys ihmisille. Kai tällainen lisääntymisvietin toteuttaminen pitää sallia, muuten ei ole toivoa uusista kansalaisista. Siis jos soidinmenot kohdistuvat tyyttöihin, ei toisiin poikiin.

  • Make

    Nuorissa on tulevaisuus ja nuorten pitää näkyä katukuvassa.
    näin jälkikäteen ajatellen nyt jo aikuisena mopoikä oli elämän parasta aikaa painella pv suzukilla ympäri kyliä.älkää sitä väkisin koittako nuorilta viedä pois

  • nimetön

    Tänä aamuna n. klo 1.00 lähti alakerran vieras mopollaan. Heräsin kuten todennäköisesti muutkin alueen asukkaat mahtipontiseen bassopäristelyyn, mitä kesti kymmenisen minuuttia ennen kulkuneuvon (mopolta näytti) poistumiseen. Tällä toistuvalla häiriköinnillä ei ole vertailupohjaa sille mopoilulle omassa nuoruudessani 70-luvulla. Kun tämä nykyinen möräkkä toistuu uudelleen ja taas uudelleen tuntuu, että lähtee järki päästä. Monenlaisia rauhansuunnitelmia maailmassa laaditaan, mutta tässä Suomessa ja tänä päivänä tarvitsisimme ihan tavallista KOTIRAUHAA olla ja nukkua kun sen aika on.

  • Nimetön

    Kaupungintalon parkkipaikka voisi iltaisin olla oiva paikka mopoiluun. Olisi sopivan lähellä ja temppujen katsojille myös tilaa oleskella.

  • Rehellinen

    Oma mopo Anderssonnille. Kypärää en esitä. On jo liian myöhäistä.

  • nimetön

    Kyllä Andersson on hyvä ihminen ja järkevä Mutta hulikaanit ei sitä halua myöntää !!

Kommentointi ei ole käytössä.