Katariina Pylsy eduskuntavaaliehdokkaaksi

Katariina Pylsy.

Sastamalan maaseutujohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä pyrkii kansanedustajaksi. Pirkanmaan Keskusta on nimennyt hänet ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin.

”Nöyrin mielin lähden ehdokkaaksi ja teen töitä monipuolisesti maaseudun ja yrittäjyyden kehittämiseksi”, Katariina Pylsy kertoo.

Hänet tunnetaan myös Ritajärven luonnonsuojelualueen perustajana sekä Sastamalan Wanhat talot ja Joulutalot -tapahtumien pääorganisaattorina. Pirkanmaan ELY-keskus palkitsi hänet ympäristöpalkinnolla vuonna 2016.

Katariina ja Eero Pylsy omistavat Pylsyn tilan, jota he viljelevät. Se on yksi Suomen vanhimmista sukutiloista.

”Esi-isäni Niclis Pylsy mainittiin ensimmäisen kerran Daavidin kapinan takuumiehenä 9.1.1439. Sukutilamme täytti siis juuri 580 vuotta”, Katariina Pylsy kertoo.

Työnsä ohessa Katariina Pylsy toimii viljelijänä sekä maaseutu- ja matkailuyrittäjänä. Hämeenkyrön kulttuurimaisemassa sijaitseva Maisemakahvila on tunnettu kauniista maisemistaan ja emäntänsä aamuisin paistamista munkeista sekä mustikka- ja raparperipiirakoista.

”Kesälomat ovat menneet jo viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan kahvilan pyörittämiseen ja sitä ennen sen kunnostamiseen sekä kulttuurimaiseman raivaamiseen”, Katariina Pylsy sanoo.

Koko työuransa Katariina Pylsy on toiminut maaseudun ja sen kehittämisen puolesta kouluttaen muun muassa viljelijöitä.

”Maaseutu on mahdollisuus. Menestys vaatii työtä, uskoa ja rohkeutta. Kehittämisen ehtona on asioiden ymmärtäminen, oikea tieto ja maaseudun yrittäjien ja asukkaiden arvostus”, tiivistää Katariina Pylsy.

  • Nimetön

    Pylsyn suosio perustuu nimenomaan siihen että hän ei ole profiloitunut poliittisena toimijana vaan käytännön tekijänä . Tunnetaan koko Pirkanmaalla, ei tarvi olla isokaan ennustaja kun voi sanoa että paljon saa ääniä, läpi menee.

    • Nimetön

      Pylsy on narsistinen manipuloinnin mestari. Ottaa tyttärensä vaalipäälliköksi ja lapsenlapset jakaan torille esitteitä, että lapsiperheiltäkin ääni irtoaisi. En kuitenkaan äänestä häntä.

      • Nimetön

        Ei tukiryhmiä ole julkistettu. Kuka tyttäristä on kyseessä. Kunnioitettavaa, jos koko perhe on vaalityössä mukana. Jos on narsisti, ei perhe kannusta.

  • Nimetön

    ”Nöyrin mielin lähden ehdokkaaksi….” Mitä on nöyryys ehdokas Pylsy? Sitä ei ole vielä näkynyt..

    • Nimetön

      En ole Pylsy mutta tulkitsen nöyryyden niin että tekee kaiken työn mihin tarttuu, hyvin. Ja näin on Pylsy menetellyt .
      Nöyryys ei ole nöyristelyä, mielistelyä, lipomista vaan suoraselkäistä arvojensa mukaista toimintaa,
      hyvä Pylsy!

  • Nimetön

    Suomi on nostettu suosta ainoastaan sieltä, että päästään nostaan turvetta. Suurin osa kansasta on viety pitkospuille jotka päättyvät keskelle hyllyvää suota. Siinä kun joudutte kahlaamaan, älä porvareitten mättäisiin luota.

    • Nimetön

      Jaahas, se on itse setä-stalin näköjään noussut antamaan oman panoksensa vaalitaisteluun.

      • Nimetön

        11:06 Ja siinä IKL:n hurmahenkinen Suur-Suomen koohotus noussut kans kumpujen yöstä, pelotteleen äänestäjiä.

      • Nimetön

        En suoraan allekirjoita IKL:n aatteita, vaikka IKL:n ja Suojeluskunnan jäseniä on suvussa ollutkin aikoinaan.

  • Epäilevä

    Eipäs saanut Katariina tukea Hämeenkyröstä! Jouni Ovaskalla sieltä yksimielinen kannatus! Nuorta taitavaa osaamista eduskunnassa tarvitaan….

  • Nimetön

    Maaseudun. Asiat kuntoon sastamalassa toivotaan katariinan panostavan asiaan. Sastamala nousuun

    • kyäkei

      Toivon mukaan hänet äänestetään pois sastamalalasta uskomme siihen

  • Kyllä Pylsy keksii...

    …miten tulevana kansanedustajana löytyy eduskunnasta rahat Keikyän riippusillallekin.

    • Nimetön

      Hienoo! Keikyän Riippusillan pelastus! Olipas hieno huomio. Vinkataan ja viedään asiaa hänelle

      • On jo Pylsyn hoidossa

        Ei huolta, riippusilta on tyttären hoidossa jo

        Huoli pois, rahat taattu

  • Nimetön

    Pylsy saa paljon ääniä Mouhijärveltäkin. Oli kauan töissä maaseutuasiamiehenä Mouhijärven kunnalla. Oli vertaansa vailla oleva työntekijä ja hoiti hommansa erinomaisesti. Ei ihme, että saa kadehtijoita ja niitä täällä riittää.

Kommentointi ei ole käytössä.