Voutilainen turhautui – Huikalle.fi iskee Sastamalan taksimarkkinoille

Tella Voutilainen luotsaa Pub Dublinia Sastamalan Vammalassa.

Ravintolan sulkeuduttua ihmiset värjöttelevät kadulla ihmeissään. Mistä kyyti kotiin?

Tämä on ollut arkipäivää ravintolayrittäjä Tella Voutilaiselle viime heinäkuusta saakka, jolloin taksilaki uudistui.

Voutilainen turhautui tilanteeseen siinä määrin, että vielä tammikuun aikana Sastamalan katukuvaan ilmestyy Huikalle.fi -taksi. Uusi aluevaltaus on osittain asiakkaiden ansiota. He kannustivat Voutilaista hankkimaan oman taksiluvan.

Huikalle.fi iskee Sastamalan taksimarkkinoille ainakin alkuun yhdellä autolla.

”Kuljettajat löytyivät nykyisistä työntekijöistä, joista kaksi innokasta nuortamiestä on nyt käynyt koulutuksen ja suorittanut kokeet. Olen ottanut niin hanakasti osaa taksikeskusteluun, että täytyy varmaan itsekin suorittaa pätevyys ja testata, miten homma sujuu”, Pub Dublinia luotsaava Voutilainen naurahtaa.

Hän uskoo, että uusi aluevaltaus tulee tarpeeseen.

”On jokaviikkoista, että työntekijämme kuskaavat asiakkaita kotiin ravintolan sulkeuduttua. Takseja ei ole, etenkään viikolla. Nyt kuljettamisesta tulee luvanvaraista”, hän sanoo.

Viikonloppuisin hankalin aika on aamuyöllä neljän ja viiden välillä. Dublin sulkee ovensa 04.30, sen jälkeen moni suuntaa vielä grillille.

”Sitten ihmetellään, millä lähdetään kotiin kun autoja ei näy missään. Jos niin ikävästi kävisi, että joku nukahtaisi pakkaseen, osoittaisi syyttävä sormi aika nopeasti ravintoloitsijan suuntaan.”

Vaikka Huikalle.fi -taksi vastaakin pubin asiakkaiden huutoon, ovat sen palvelut kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä.

”Kela-kyytejä ei ajeta, mutta kaikkea muuta kyllä”, Voutilainen lupaa.

Poimintoja

  • Puuha-pete

    Hyvä aluevaltaus ja asiakkaat on tyytyväisiä et taksi on lähellä.

  • Minttu vaan

    Loistavaa ni voipi tulla poikkeen ku tietää poiskin pääsevänsä !

  • Nimetön

    Näin toimii yrittäjä joka todellakin YRITTÄÄ itse, arvostan suuresti!
    sastamalassa tapana odottaa että kunta/valtio tukisi yritystä kaikin tavoin,oli sitten kyseessä korpihotelli tai ravintola-ala….

  • Nimetön

    Näin toimii yrittäjä joka todellakin YRITTÄÄ itse, arvostan suuresti!
    sastamalassa tapana odottaa että kunta/valtio tukisi yritystä kaikin tavoin,oli sitten kyseessä korpihotelli tai ravintola-ala….

  • Nimetön

    Loppiaisenakin oli 5 autoa tolpalla neljän aikaan eikä asikkaita missään. Täyttä liiottelua tuo haastattelu.

  • Nimetön

    kuten kommenteista näkee,kerranki jotain järkevää uutista,,,,,,,,,,,,hieno homma

  • Nimetön

    Laittakaa vielä isot teipit kylkeen että huikalle.fi niin varmaan mummut odottaa jonossa kauppakyytejä.

  • Nimetön

    Kyl uutta taksia tarvitaankin keskustassa. Nykyisin ei autoja löydy mistään. Tunti tolkulla saa odottaa taksia ja sit kun löytyy nin kuski ajaa kolmeekymppiä putajaan asti.

  • Nimetön

    Hyvä, taksit pitää Vammalassa ravintola-asiakkaita pilkkanaan. Minulla oma laiton kuski aaaina tilattavissa!

    • Nimetön

      Ei parin kympin kyydin vuoksi kukaan öitänsä valvoa viitsi. Pimeet autot ne on hoitanut jo iät ajat. Hoitakoon tästäkin eteenpäin.

  • Juapottelija!

    Kun tarpeeksi kauan käy huikalla, niin johan ne Kela kyydeiksi muuttuu.

  • Yari

    Ei yhdellä taksilla montaa kyytiä ajeta. Kyllä siinäkin odottaa saa.

  • Protestilista

    Publin Oy
    Sastamala
    539 €
    27.12.2018
    Tratat
    Suomen Asiakastieto

      • Nimetön

        Tuolla väitteellä saa ehdollista ja tuhansien korvaukset. Sinuna pitäisin suuni supussa.

  • Evvvk

    Eli tässä omistaja on haistanut haaskan. Jos työntekijät ovat nytkin kyydinneet asiakkaita, ovat he mahdollisen maksun saaneet omaan taskuun kun omalla autolla oletettavasti kyyditsevät. Nyt he ovat taksifirman alla ja omistaja kuorii kermat.

    • Nimetön

      Kyllä sitä pienestä voi näköjään kateus kaivertaa. Kermoja ei tässä varmaan kukaan kuori. Normaalia liiketoimintaa, joka tuskin itsessään on edes kannattavaa, mutta tukee toista liiketoimintaa.

  • Nimetön

    Sinne vaan ensin arkisin 12-15 tunnin työpäiviä ja siihen sitten vielä viikonloppu yöt päälle. Sitten voi alkaa puhuun siitä, mitä taksityö on.

  • Nimetön

    Vammalan taksi on vaan nyt ottanut itseensä kun joku viitsi ajaa kyytejä =D anna palaa Tella!!!

  • Nimetön

    Erikoinen juttu alueviestiltä. Voutilainen on jo pitkään mollanut paikallista taksia ja nyt haistoi hienosti että tässä saadaan ilmaista mainosta räkälälleen ja omalle taksilleen. Toivottavasti paikalliset taksit ei enää mainosta alueviestissä koska sen asenne heitä kohtaan on vihamielinen.

  • Pyörivät pyörät

    Jos aika millon taksin kysyntä on akuuttia on aamulla klo 4 ja 6 välissä ja nämäkin vain lauantai ja Sunnuntai aamuna on tienattava aika kovin lyhyt. Sillä pitäisi peittää kaikki kulut. Auton pääoma, vakutukset, palkat, ym. Vaikka ajaisi kaikki asiakkaat mitä yhdessä baarissa on ei sillä palkoille pääse. Asiakkaille hyvä palvelumuoto. Baarissa viinaa ei anneta jos ei maksa mutta onko sitä rahaa antaa kun kotiin päästään on tämäkin asia missä tappiota tulee. Onnea yritykselle, sillä yksi asia on ainakin varma. Paikalliset taksit ei kadehdi.

  • Checker

    Sen verran täällä on kitinää, että oliskohan muutamalla tolpparengillä tuulettajan hihna löysällä?

  • Nimetön

    Hyvä Tella! Jos on paljon tullut Tellalta kritiikkiäkin, niin on hän ainakin valmis itse tekemään asialle jotain.

  • Nimetön

    Onneksi on vapaus yrittää. Kateelliset ja pessimistit suut suppuun. Hyvä Tella!

  • Nimetön

    Kai sitä lapset luulee..takseja on tarpeeks..tolpalta aina saatu..

  • Nimetön

    täyttä liiottelua koko touhu..aina sitä yrittää saa..se on eri asia mitä siitä tulee..sielä niitä autoja seisoo jonos viikonloppuna..

  • Nimetön

    Sekopää tella, naamastakin näkee ettei ihan kaikki oo kopasa kunnos 😀

    • Nimetön

      Jos sinut on Tella heittänyt baarista ulos, niin syy löytynee peilistä. Älä syytä silloin muita.

  • nikke

    jos aikanaan olisi kaikki kyydit olisi soitettu arkiöisin kopilla päivystäville autoille ai tälläistä ongelmaa olisi…autot seisoivat koplla kun yksitysautot ajoivat asiakkaat . .nyt kun ei ole pakko ei kukaan viitsi nukkua.kovalla sohvalla….tämä on vain totuus….jos baarit ovat puolillaan asiakkaita eikä yhtään kyytiä tule taksiin ,aika outoa ….

Kommentointi ei ole käytössä.