Yleisöltä: ”Inhimillisempää kohtelua terveyskeskukseen”

Soitin Mouhijärven terveyskeskukseen 7.12., koska yskää ja kuumetta oli ollut yli viikon ja oloni huononi. Hoitaja sanoi, ettei aikoja ole. Olisin otattanut tulehdusarvon, joka olisi vienyt vain muutaman minuutin, mutta hoitaja kehotti soittamaan maanantaina uudelleen. Työaikaa hänellä olisi ollut kello 14 asti.

8.12. oloni vain huononi ja lähdin Vammalaan päivystykseen, missä tulehdusarvot mitattiin ja ne olivat reilusti yli 200. Röntgenissä todettiin keuhkokuume. Minut latettiin kotiin antibioottireseptin kera.

9.12. olo aina vain huononi ja sinnittelin maanantaihin saakka, jolloin soitin uudelleen Mouhijärven terveyskeskukseen. Sieltä sanottiin, ettei kannata tulla, kun ei ole lääkäriaikoja.

10.12. takaisin Vammalan päivystykseen, mistä kotiutettiin taas uusin ohjein. Eli Mouhijärven tk:ssa antibiootti lihakseen tiistaina ja keskiviikkona, joilla eivät tulehdusarvot kuitenkaan laskeneet kuin hiukan. Olisin toivonut, että lääkäri olisi jo tuolloin huomioinut tilanteen, mutta nytkään ei aikoja lääkärille löytynyt.

Siispä 12.12. kolmannen kerran päivystykseen, jolloin oloni oli jo niin huono että pääsin osastohoitoon. Pikku hiljaa kuntoni on kohonnut ja jaksan tehdä pieniä kävelymatkoja – tosin voimille ottaa.

Halusin tämän kertoa, koska toivon ettei kukaan joutuisi tällaiseen pyöritykseen. Elleivät minua olisi lapset autelleet ja kuljettaneet (kiitos siitä heille), yksin asuvana 71-vuotiaana en olisi jaksanut sinnitellä enää. Kaikilla ei ole tällaista turvaverkkoa.

Vammalan osaston ja päivystyksen hoitajille suuri kiitos ystävällisestä kohtelusta ja hyvästä hoidosta. Jaksamista työssänne.

Mouhijärven terveyskeskukseen sen sijaan toivoisin hiukan joustoa lääkäriaikojen ym. suhteen – aina löytyy aikoja jossain välissä, jos tahtoa löytyy. Voimia myös teille työhönne ja ennen kaikkea inhimillisempää kohtelua.

Arja Koivunen

Poimintoja

  • Nimetön

    Tää on niin tätä. Siellä on kyllä ihania ihmisiä töissä, mutta aika monta niitä jotka ovat ensinäkemältä niin elämäänsä kyllästyneen oloisia, että huhu. Ei sovi todellakaan hoitotyöhön. Ja tarkoitan yleisesti koko sotesin henkilökuntaa! Itse olen tämän kanssa kokenut, jonka seurauksena jouduin teho-osastolle ja meilkein henki oli lähteä! Tsemppiä kaikille sairastuville!

    • Määrä ei ole laatu

      Hyvin tutulta kuulostavaa ympäri Suomea. Kun nainen ja jonkinlaisen hoitoalan koulutuksen läpikäynyt leipääntynyt osuu kohdallesi, tulos voi olla juuri tuollainen.

      Mielestäni julkinen terveydenhoito on maailman tehottominta sen takia, että ei tarvitse ponnistella kuin minimi saadakseen työpaikan ja sen paikan saa pidettyä loppuun asti.

      Suosittelen monisairaille muuttamista yliopistokaupunkien viereen. Mikä taso, miten hyvää hoitoa voikaan saada vaivaan kuin vaivaan. Aina on erikoistuvia lääkäreitä, tohtoreita, dosentteja ja jopa se alan proffakin huutomatkan päässä.

      Kuolisin, jos joutuisin maaseutumaiseen terveyskeskuspyöritykseen, jossa työnteko ei kiinnosta, odotetaan kahvi- ja ruokataukoja, eläkettä, lomia ja potilaat koetaan kiusankappaleina.

      Älkää langetko hyvät äänestäjät demareiden ja vasureiden vaatimuksiin lisähenkilökunnan palkkaamisesta näihin laahustajakeskuksiin. Heti voisi heittää 90 prosenttia hoitotyöntekijöistä veks lisäkoulutukseen lääkäreiksi tai toiselle alalle.

      Määrä ei ratkaise, vaan laatu. Yksikin erikoislääkäri vastaa 50 tehotonta hoitoalan peruskoulutettua laahustajaa tai enemmänkin.

      Sama pätee vanhainkodeissa. Lähihoitajia riittää, mutta geriatrian erikoislääkäreistä huutava pula. Miten ihmeessä joku lähihoitaja osaa kohdata monisairaita, omaisia tai osaako tai haluaako hän kokeilla eri terapiamuotoja arjessa? Sanon heti että ei. Huonoja kokemuksia myös vanhainkodeista näistä peruspuurtajista. EIEIEIEI ,AINA SANOVAT JOKAISEEN EHDOTUKSEEN VANHUKSEN OLON HELPOTTAMISKYSYMYKSISSÄ.

  • Äetsäläinen

    Onneksi meillä Äetsässä on meidän oma sairaanhoitaja, kokeneempi kuin monet lääkärit ja auttaa aina, oli työpäivä päättymässä tai ei!

  • Nimetön

    Samaa toivoisin joka terveyskeskuksissa.
    Tutkikaa potilas ensin, ennenkuin mitään sanotte.
    Eikä ensinmäisenä katsota mitä lääkkeitä on määrätty ja niitä vähennetään.
    Olen” ihminen” ja kärsin kovista kivuista, en ota huvin vuoksi lääkkeitä.

  • Nimetön

    Itse olen saanut hyvää palvelua kaikissa terveyskeskuksissa sekä päivystyksessä. Varsinkin päivystyksessä hoitajat tekevät työtä tauotta ja saavat paljon kuraa niskaansa, koska potilasmäärät ovat hurjia ja jonotusaika pitkiä. Silti siellä aina hymyillään ja ollaan potilaalle ystävällisiä. Muistetaan heitä myös kiittää, hymyllä ja ystävällisyydellä. Voimia kaikille hoitajille, jaksamista raskaaseen työhönne.

  • Heitteille jätetty uhri / potilas

    Pirkanmaan julkiset palvelut on vuosia ollut kehitysmaan tasolla .

  • Nimetön

    Mikäli mahdollista, käytän Terveystalon palveluja, hoito tulee kalliimmaksi, valitettavasti, mutta ei tarvitse juosta moneen kertaan, diagnosi on oikea ja se on pääasia.

  • Potilailla leikitään ja rahastetaan

    Olkoon sote malli mikä hyvänsä terveysasemilla ja lääkäreillä on aina oma etu mielessä ja tärkeintä .

  • Nimim. Erkki

    Kiitollisuutta kehiin, kamut.
    Meillä sentään On lääkäreitä jos jonkinlaisia ja hoitoa pukkaa vaivaan kuin vaivaan.
    Kaikilla on joskus pahoja päiviä. Ei silloin pidä hymyä väkisin vääntää.
    Muistetaan kiittää, niin ehkä työtään tekevilläkin on iloisempi mieli.

  • eräs nainen

    Olen sairastellut poski-ja keuhkoputkentulehdusta parin viikon ajan. Kävin lääkärissäkin Vammalan kiirevastaanotolla. Odottelin siellä sitten neljän tunnin ajan. Palvelu on ystävällistä. Lääkäri oli nuori, mutta osasi asiansa.
    Lääkärille vastaanotolle olisi pitänyt odotella kuukauden päivät.
    Vammalasta lähtee joka päivä tiuhaan tahtiin Tampereelle ambulansseja, jos vakavampaa vaivaa on.
    En mielelläni menisi yksityiselle, kun olen veroja maksellut ja maksan edelleenkin. Palvelu pelaa Vammalan terveysasemalla hyvin, tosin pitää jaksaa odotella n. 6-7 tuntia, se on miinusta, mutta muuten ihan ok. hoito.

  • Asiantuntija

    Terveysasemat on samanlaisia työyhteisöjä kuin muutkin ja pari narsistia saattaa pilata koko työyhteisön maineen .

  • Nimetön

    Kävin verikokessa hoitaja pisteli montakertaa molempiin ranteisiin eikä saanut näytettä sitte tuli toinen hoitaja ja osui heti suoneen Se halliitti hommansa

  • Nimetön

    Olen saanut ajan Vammalan tk: n viimeaikoina saman päivän aikana. Akuutista vaivasta kyse, mutta ei päivystysasiasta. Oikein tyytyväinen olen.

Kommentointi ei ole käytössä.