Löytötex avautuu maaliskuussa – “Avajaisissa ei jaeta ämpäreitä, vaan kasseja”

Katja Raussi ja Mari Välimaa laittoivat sisustustuotteita hyllyyn. ”Saa meiltä vasaran ja naulojakin, mutta erikoisemmat remonttivälineet pitää hakea muualta.”

”Ihanaa, katsokaa mitä täältä löytyy! Tällaisen mä tarvitsen”, hihkaisee Sastamalan Löytötexin myymäläpäällikkö Mari Välimaa ja nostaa pahvilaatikosta kankaisen norsun, joka osoittautuu ovistoppariksi.

”Laatikoiden purkaminen tuntuu siltä, kuin meillä työntekijöillä olisi joulu. Emme etukäteen tiedä millainen tuote paketista paljastuu”, hän nauraa.

Löytötexin markkinointipäällikkö Katja Raussi kertoo, että töitä uuden myymälän hyllyjen välissä on tehty iloisella mielellä nyt muutaman viikon ajan.

”Paljon on vielä tehtävää ennen kuin pääsemme viettämään avajaisia, mutta onpa laatikoista purettu jo avajaistarjoustuotteitakin.”

Mitä ne sitten ovat, sitä tietoa sastamalalaiset saavat todennäköisesti odottaa maaliskuulle saakka. Raussi toteaa, ettei tarkkaa avajaispäivämäärää ole löyty lukkoon, mutta maaliskuussa ovet varmasti aukeavat.

”Sen voin jo sanoa, että avajaisissamme ei jaeta ämpäreitä, vaan tuotekasseja.”

Miestenvaateosaston avajaistarjoustuotteet ovat jo saapuneet, kertoo Välimaa.

Itsenäisyydentiellä sijaitsevassa myymälässä on neliöitä noin 2000. Sastamalan myymälä on Löytötexin 13. ja Raussin mukaan seitsemäs suuremman kokoluokan kauppapaikka.

”Lähin esikuva on Tampereen Lielahdessa. Siellä neliömäärä ja tuotevalikoima on kutakuinkin sama. Sastamalan myymälä poikkeaa muista myymälöistämme tuotesijoittelussa, täällä asiakas saapuu ensimmäisenä sisustus- ja kodintekstiiliosastolle. Muualla on toisin”, Raussi kertoo.

Muista niin sanotuista halpatavaraketjuista Löytötex eroaa Raussin mukaan satsaamalla vaate- ja tekstiilivalikoimaan.

”Sastamalaan on kuulemma kaivattu lisää ainakin miestenvaatevalikoimaa. Miestenvaateosastollamme on paljon myös suuria kokoja, joista olemme saanet kiitosta muilla paikkakunnilla”, Raussi sanoo.

Myymäläpäällikkö Mari Välimaan työkavereina ja uusina löytötexläisinä häärii kymmenkunta sastamalalaista. Välimaa sanoo odottavansa innolla myymälän aukeamista.

”Hienoa olla mukana tuomassa jotakin uutta Sastamalaan. Tämä täydentää oman paikkakunnan tarjontaa, ja on toivottavasti yksi syy lisää olla lähtemättä muualle ostoksille.”

Lue koko juttu 23.1. Alueviestistä.

Ovista suoraan sisään myymälään. Superin aikaan oli oikealla pelikoneita ja vasemmalla kassoja. Käytävän päässä oli kampaamo.
Löytötexin kassat sijaitsevat ovista katsottuna vasemmalla. Superin aikaan niillä paikkeilla oli vihannes- ja hedelmäosasto.
Näkymää naisten vaateosastolle.

 

 

  • avatar Nimetön

    Innolla odotan avautumista! Paljon onnea ja menestystä yritykselle! 🙂

  • avatar Mää

    Ihan kiva että tulee uutta ja samalla tapetaan keskustan kaupat pois..otetaan mummoille yhteiskyyti niin pääse shoppaileen…

    • avatar Nimetön

      Ei cittarikaan ole keskustaa tappanut vaan tuonut päinvastoin lisää asiakkaita myös sinne. Hienoo kun tulee löytötex! Paljon parempi on kun tokmanni.

  • avatar Nimetön

    Onko kassit muovia? Sitä kun niin kovasti vainotaan,jopa tyhmyyteen saakka. Kun ruokakaupasta ostaa muovikassin ja käyttää sen viimeksi roskapussina, niin mikäs sen paree. Mutta ehei. Ne ostokset pitää tuoda vaikka sinkkiämpärillä ja ostaa erikseen muovikassit jätteille. Kas, maailma pelastuu!

  • avatar Nimetön

    Muovikassit – eriasia kuin jåtekassit. Jätteille on nykyään biohajoavat pussit. Kaupan muoviset ostospussit ovat näitä luontoa tuhoavia – ihan roskapusseinakin.

    • avatar Nimetön

      Mitäs väliä sen on kun ne roskapussit poltetaan ja saadaan energiaa. Biojätteet on erikseen ja niihin on omat pussit.

  • avatar Nimetön

    Hyvä että jotain liikkeitä tulee vammalaankin. Kyl tää sellasen valittajien ja kyylääjien kaupunki onkin.

    • avatar Nimetön

      Ei se ole ostajien vika jos keskustassa ostettavaa ei ole. Sisustus- ja rihkamakaupat eivät menesty. Tavarataloista saa tarpeellisen. Seppälä lopetti, Vapaa Valinta lopetti. Vanha Sokos on melkein tyhjä. Liivikauppa on ja kukkia pirusti. Yksi kenkäkauppa ja suksiakin vielä saa. Rihkamakauppoja ei tänne kannata perustaa. Tiimari oli hyvä, mutta senkin taru päättyi.

  • avatar Nimetön

    Hienoa tulee tarpeeseen tällainen kauppa !Olen tässä hakenut tarvikkeita jota tarvitsen ,ei ole koko kaupungissa Ole ajatellut mihin tästä lähtee hakemaan.ei ole mistään erikoisista tarvikkeista kyse, vaan jokapäivistä.

Kommentointi ei ole käytössä.