Huittisten keskusta hiljeni – ”Nyt on viimeinen hetki kääntää suunta”

Krista Laivuori-Saari painottaa, että yhdessä tekemisessä on voimaa. ”Kukaan ei pärjää yksin. Jos jollain on kytemässä ajatus yrityksen siirtämisestä tai perustamisesta Huittisiin tai muuten idea siitä, mikä voisi Huittisissa toimia, niin minuun voi aina olla yhteydessä. Autan ja vaihdan mielellään ajatuksia.”

Krista Laivuori-Saari katselee huolestuneena ulos Artemiian ikkunasta. 25 vuotta yrittäjänä toiminut nainen ei muista Huittisten keskustan olleen yhtä hiljainen koskaan aiemmin.

”Tyhjiä liikehuoneistoja on ilmestynyt viime kuukausina huolestuttavan paljon, eikä keskustassa liiku enää ihmisiä samaan malliin kuin ennen.”

Samaa viestiä on kuulunut myös Huittisten Yrittäjien puheenjohtaja Jouni Isotalon korviin.

”Huittisissa on ollut poikkeuksellisen kova tarjonta esimerkiksi huonekaluista. Tavallaan on väistämätöntä, että kapenevassa kysynnässä joku tippuu pois pelistä”, hän harmittelee.

Laivuori-Saaren mukaan huolestuttavaa onkin se, että jos joku tippuu, mitään uutta ei välttämättä tule tilalle.

”Se ei tee kenellekään hyvää, että meillä on paraatipaikoilla tyhjiä liikehuoneistoja. Välttämättä ei ole iso asia, jos joku yksittäinen liike lopettaa, mutta kun yksittäisiä liikkeitä tulee toinen toisensa jälkeen, katukuva ei kovin pitkään näytä vireältä.”

Laivuori-Saari näkee, että nyt on viimeinen hetki huolestua keskustan tilanteesta tai kivijalkamyymälät katoavat hiljalleen myös Huittisista.

”Kaksi Hullua Yötä vuodessa ei riitä pitämään keskustaa vireänä. Täällä on tuudittauduttu ajatukseen, että Huittisissa on vireää ja menee hyvin, mutta jos haluamme kaupungissa liikkuvan ihmisiä vielä kymmenen vuoden päästä, niin hiljalleen tapahtuvaan lamaantumiseen on tartuttava nyt.”

Koppia heitetäänkin erityisesti kaupungin suuntaan. Sahkon alueeseen on panostettu paljon, lisää paukkuja kaivattaisiin myös keskustaan. Isotalo tietää, että aihetta käsitellään myös kaupungin elinvoimatyöryhmässä.

”Tarkoitus on tehdä konsultaatio siitä, miten keskustan tyhjiin liikehuoneistoihin saadaan elämää.”

Silti ainakin hankinnoissa kaupungilla riittäisi Isotalon mukaan vielä huomattavasti petrattavaa.

”Kaupungin tulee ehdottomasti ymmärtää keskustan merkitys. Liikkeet ja palvelutaso tuovat tänne ihmisiä ja jos paikallinen elinkeinoelämä loppuu, ollaan siinä tilanteessa, että viimeinen voi sammuttaa valot.”

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyneestä Alueviestistä.

  • avatar Yrittäjä

    Ei sitä aina voi kaupunkia osoittaa sormella, liiketoimintaa on kehitettävä ja sitä eivät kaikki ole ymmärtäneet. Enemmän vaan vaaditaan sitä verkostoitumista, somemarkkinointia ja tempauksia. Netistä on niin helppo ostaa kotisohvalta joten kehittäkää myös nettikauppaa. Isoja lopettaa ympäri Suomea taloudellisista syistä kun taitaa vasta hiljalleen se maailmantalouden tilanne näkyä täällä lintukodossa

    Vastaa
  • avatar Jepjep

    Huittisissa aloitti lastentarvikeliike. Mitä teki Artemiia? Laajensi lastentarvikkeisiin ja -vaatteisiin.
    Reilua.

    Vastaa
  • avatar Justjoo

    Artemiia on tietääkseni myynyt lastenvaatteita ja – tarvikkeita yli 10 vuoden ajan. Eikä täällä ole ikinä milloinkaan menestynyt ainoakaan pelkkiä lastenvaatteita myyvä yritys

    Vastaa
  • avatar Missä Peippo

    Tietääkseni kuntaan palkattiin uusi kallis johtaja, elinvoimajohtaja.
    Ei yrittäjä-parkojen pitäisi tällaisia asioita joutua pohtimaan. Peippo ja hänen pikku työryhmät nyt töihin! Palkan eteen voi tehdä muutakin kuin edustaa.
    Ja Huittisissa on muutakin kuin Jokilevo ja Sahko!

    Vastaa
  • avatar Huittinen ja Sastamala

    Kuulostaa että samanlainen huoli on molemmissa …vanhat liikekiinteistöt tyhjenevät ….uudet tilat syntyvät valtatie 12 varteen.
    Auttaisiko asiaa jotenkin jos omistajat tekisivät vanhoissa tiloissa useammin kunnollisia peruskorjauksia.

    Tiloille on kysyntää …kaikki eivät tarvitse isoja tiloja ja aloittaville yrityksille myös vuokrat näissä kohtuullisia?

    Vastaa
  • avatar Lähitulevaisuudessa

    Monessa kunnassa virkamiesten väsäämät “pommit” räjähtävät niiden omiin käsiin .

    Vastaa
  • avatar Nimetön

    Kyl mää ainakin käyn harvasepäivä keskustan S-Marketissa tai Lautturissa ja kaffeella Helmessä. Joskus poikkeen Honkarissakin.

    Vastaa
  • avatar Kuluttaja

    Pienten paikkakuntien palveluyritykset pysyvät pystyssä vain ja ainoastaan jos paikalliset ostavat ja käyttävät palveluja. Jos eurot kuskataan isoihin kauppakeskuksiin ja verkkokauppaan, niin onko ihme jos kivijalkakauppa on vaikeuksissa. Jokainen rutisija voi katsoa peiliin ja miettiä omaa kulutuskäyttäytymistään. Tämä pätee niin Huittisiin kuin Sastamalaan.

    Vastaa
  • avatar Omistaja

    Ymmärtääkö nämä facessa rutisijat sitä, että ei nämä keskustan liikehuoneistot katutasossa mene samoilla kustannuksilla kuin kaksiot kerrostaloissa?!?!
    Katutason yhtiövastikkeet on paljon suuremmat, joten neliövuokrat ovat myös suuremmat.
    Sitten pitäisi vielä tehdä remonttia ja mahdollisesti jakaa tilaa pienemmäksi. Tietysti vuokraisännän pitää nämäkin kulut maksaa ja lopulta sitten pitäisi vuokrata liiketila kaksion hinnalla.
    Yrittäkää ymmärtää, että lämmitys, talonmiespalvelu, jätehuolto yms. maksaa ja vieläpä aika paljon.

    Vastaa
  • avatar Nimetön

    Rakentakaa Huittisiin uimahalli,niin kyllä tulee kauppoihinkin asiakkaita . Näin tullaan toimimaan meillä Sastamalassa!

    Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>