Sastamalassa kelpaa kelkkailla – ”Tekniikkaa, luontoelämyksiä ja yhdessäoloa”

Talven ihmemaa odottaa kelkkailijaa Sastamalassakin.

Vammalan Moottorikelkkailijat ry:n Mika Lehdon mukaan meneillään on paras kelkkailutalvi miesmuistiin.

Lehto toteaa, että muutama vähälumisempi talvi söi kelkkailijoiden intoa uraverkoston ylläpitoon. Siksi kunnostyötä vielä riittää, vaikka reitit ajokunnossa ovatkin.

”Merkkauksia on tarkoitus vielä lisätä muun muassa ojapaikkoihin ja tarkistamme, että risteyskohdissa on opasteet kohdillaan.”

Monet yhdistyksen jäsenet ovat kokeilleet moottorikelkalla kaasuttelua ensin hiihtokeskuksissa tai Lapin reissulla. Kipinä kelkkailuun ei sammu kovin helposti.

”Tässä yhdistyvät tekniikka, luonnossa liikkuminen sekä sosiaalinen toiminta. Tämä on monesti myös koko perheen yhteinen harrastus”, Lehto tiivistää.

Moottorikelkkaharrastaja toteaa, että laji käy myös kropan päälle, joten pelkkää huviajelua touhu ei ole.

Kelpaa Sastamalassakin kelkkailla

Lapin kelkkailumaastot ja reitit muodostavat Lehdon mukaan ihan omanlaisensa kokonaisuuden, oikean kelkkailijan ihmemaan.

”Näillä leveysasteilla tarvitsee pikkaisen enemmän väistellä puita, ja ovathan ne reitit siellä omaa luokkaansa”, hän naurahtaa.

Mutta kelpaa Sastamalassakin kelkkailla. Paikkakunnalla risteävät yli 140 kilometrin pituiset moottorikelkkaurat. Ne kulkevat Sastamalan alueella muun muassa Ellivuoren ja Sammaljoen suuntaan, lisäksi yhdysuraa pitkin pääsee Huittisiin ja Hämeenkyröstä aina Ikaalisiin asti.

”Uralle pääsee kätevästi ihan Vammmalan keskustan tuntumasta, esimerkiksi Shellin tai Lidlin pihasta.”

Ei mitään villiä touhua

Vaikka moottorikelkkaharrastus yleistyy, on lajilla myös vastustajansa. Yleisimmät kelkkailun vastustajien argumentit liittyvät meluun ja luonnon saastuttamiseen.

”Kelkkakannan uudistuessa päästötkin pienenevät, sillä uudemmat menopelit eivät saastuja autoja enempää. Ääntä kelkoista lähtee sitä vähemmän, mitä hiljempaa niillä ajetaan”, Lehto toteaa.

Ne ajat ovat menneen talven lumia, kun kelkoilla huristeltiin missä vaan ja milloin vaan. Harrastuksesta on tullut kurinalaisempaa ja säännellympää. Selkeät pelisäännöt ovat kaikkien etu.

”Noudatamme sovittuja sääntöjä. On tärkeää, ettei kukaan lähde sooloilemaan. Ajaa saa vain maanomistajien luvalla moottorikelkoille tehdyillä urilla”, Lehto korostaa.

Kuva mottoorikelkkauran varrelta Sastamalasta.
    • Nimetön

      Vuokraa vaikka sukset moottorikelkan sijaan. Kelkoille pitäisi mätkäistä kunnon haittavero. Saastuttavat, meluavat, sotkevat ja paljon lisää.
      Pellen hommaa, jota harrastavat jo entuudestaankin lihavat ja laiskat. Pitäisikö liikkua omilla lihaksillaan?

      • Nimetön

        Moottorikelkkailu on hauskaa, mahdollistaa pääsyn maisemiin, joita tavallinen suksenkuluttaja ei tavoita, puhumattakaan liikuntavammaisista, joille muuta keinoa päästä talviluontoon ei ole. Kelkat ovat kehittyneet, hiljaiset, saastuttamattomat nelitahtimoottorit korvaavat vanhan käryävät kaksitahtiset. Turistikeskuksissa on jo liki äänettömiä ja täysin saasteettomia sähkökelkkoja, joiden sähkö voidaan tuottaa vaikka tuulivoimalla, jota tuntureissa riittää.
        Jos itsellä ei ole vaikka taloudellisia mahdollisuuksia vuokrata moottorikelkkaa, kannattaa kysyä paikalliselta yhdistykseltä, pääsisikö joskus kyytiin. Eiköhän tuo porukka ihan mielellään tee pr-työtä.

  • Nimetön

    Ihanko oikeesti on kysytty kaikilta maanomistajilta lupa kelkkaurille?

  • Nimetön

    Asiaa korjatakseni sammaljoelle menevä reitti on katkaistu maanomistajien takia..!!

    • Reitin varrelta

      Yhdistyksen kotisivujen mukaan koko lenkin pääsee kiertämään ja ajettu siinä tänä talvena onkin. Pitäkääpä kelkkailijat huoli, että ette aja tiellä, ettekä vahingoita metsien puustoa. Iso osa käyttäytyy hyvin, mutta kun joukkoon eksyy joku sooloilija, niin saattaa joku maanomistaja vetää herneet nenään ja ajot seis sillä kohtaa…

Kommentointi ei ole käytössä.