Sastamalassa ja Huittisissa veroja kertyy yhtä paljon

Veronmaksajain Keskusliiton selvityksen mukaan Sastamalassa ja Huittisissa maksetaan tänä vuonna yhtä paljon veroja. Perinteisessä vertailussa esimerkkitapauksena ovat keskituloiset palkansaajapuolisot.

Sastamalassa ja Huittisissa pariskunta maksaa veroja ja veroluonteisia maksuja 28 343 euroa. Kotitalouden tulot ovat yhteensä ovat 88 827 euroa. Kunnallisvero on Sastamalassa matalampi kuin Huittisissa, mutta kirkollisvero on korkeampi.

Pariskunta maksaa Sastamalassa ja Huittisissa veroja 3 337 euroa enemmän kuin Kauniaisissa, jossa verotus on keveintä. Eniten maksettavaa kertyy Jämijärvellä ja Honkajoella. Potti on 4 672 euroa isompi kuin Kauniaisissa.

Kuluvan vuoden veroista muodostuu Säkylässä 28 788 euroa, Kokemäellä 29 085 euroa ja Punkalaitumella 29 307 euroa.

    • Nimetön

      Niinhän sitä itsekäs ihminen tekee, saastuttaa maailmaa lentelyllään. Kirkollisveroa maksava sen sijaan on mukana kustantamassa heikompien auttamista ruoka-apuna, sosiaalisessa ja henkisessä avussa, lasten kerhotoiminnassa, yhteisen rakennuskulttuurin ylläpitämisessä ja mahdollistamassa kaikenlaista konsertti- ja taidetoimintaa, joka on varattomankin tavoitettavissa. Ym. Te eroa-siitä-sun-tästä yleishyödyllisestä toiminnasta -veijarit ette taida ymmärtää ihmisyyteen kuuluvan myös empatian, yhteenkuuluvuuden ja toinen toistaan auttamisen. Saahan sitä eristäytyä yhteiskunnasta omaan itsekkääseen kuplaansa, mutta ei pidä yrittää vetää muita mukaan surkeuteensa.

  • Tarkoittiko toimittaja että keskimäärin

    Sastamalassa 25000 asukasta ja Huittinen Vampula noin 10000 asukasta…

  • Terveiset Urjalasta

    Urjalan kunnan virka ja luottamusmiesten ainoa tehtävä on tukea ja suojella toistensa rikoksia .

  • Kaunis maisema ei lohduta, jos

    Saatte verorahojenne vastineeksi myös näitä:
    -kuoppaiset ja halkeilevat tiet, pääteistä lähtien
    -kehnohkot julkiset yhteydet
    -leipääntyneet opettajat, vaihtuvuus pientä
    -huonot terveyspalvelut julkisella puolella
    -tappelevan ja nurkkakuntaisen seurakuntaelämän
    -huonot kirjastojen aukioloajat
    -kalliit asuinneliöt: Tampereen tasoa keskusta-asunoissa
    -ikävän ilmapiirin elämiselle: Jos tulette muualta, ette koskaan koe hyväksyntää. Pikemminkin kampitusta on elämänne näillä seuduilla seuraavat vuodet

    Tervemenoa maksamaan veroja, joiden vastineeksi ei saa juuri mitään.

    • Nimetön

      Ai niinkö?
      Minä kyllä saan paljonkin:
      -melkein ilmaisen terveydenhuollon sisältäen erikoissairaanhoito
      – Varsin hyvät päätiet ja tyydyttävät sivutiet
      – Lähes ilmainen koulutus kuinka korkealle tahansa
      – Kirjastot
      – Liikuntafasiliteetit
      – Monet muut tuetut asiat
      – jne.

      • Nimetön

        jos sulla on onnenasi SAIRASTAA vähän, ei lääkekäyttöä. ei taksimaksuja, pidä hyvänäsi, mutta joku jolla on taakka, ei voi olla samaa mieltä kanssasi
        ei voi muuta sanoa, teiden kunnon ylistyksestäsi, se on täysin tuulesta temmattu komppaus
        vai että oikein fasiliteetit, ja suomenkielinen vastine täytyi jättää käyttämättä

      • Nimetön

        Vertaapa melkein mihin tahansa muuhun maahan, niin asiat ovat huonommin. Kansankoti menee ohi, mutta ei sitten enää moni muu.
        Sinun agendasi on valittaa kaikesta, oli sitten syytä tai ei.
        Lienee raskasta elämää.

      • Ilmaista ei ole

        Kyllä vaan on käyttäjälle lähes maksuton koulutus ja terveydenhuolto,mutta ei ilmainen. Ns.ilmaiset palvelut maksaa joko veronmaksajat tai jos ne rahoitetaan lainalla niin lapsemme.

      • Nimetön

        Olet siis sitä mieltä, että esim. lukukausimaksut pitää ottaa täysimääräisinä käyttöön?

Kommentointi ei ole käytössä.