Yleisöltä: ”Mikä on kotihoidon todellisuus Sastamalassa?”

Pirkko Niemi pohtii yleisönosastollamme, miten saada selville totuus Sastamalan kotihoidon tilanteesta. Ja voivatko valtuutetut luottaa saamaansa tietoon, jos kentältä kuuluu toisenlaisia viestejä?

Mikä mahtaa olla todellinen tilanne?

”Joulukuun valtuustossa meille annettiin tietoa, että kotihoidossa hoitaja tilanne on hyvä. Ja että Kotikallion lopetus tuo tilanteeseen parannuksen, vaikkei sieltä siirrykään yhtäkään hoitajaa kotihoitoon.

Pyysin, että saamme selvityksen heti vuoden alussa, mikä on tilanne?

Saan yhteydenottoja, että sijaisia ei saada ja vuorossa olevat hoitajat tekevät tuplat.
Koko ajan, kun on käsitelty valtuustoaloitettamme hoitajien lisäyksestä, meille on vakuutettu sosiaali- ja terveysjohdon taholta, että ongelmia kotihoidossa ei ole ja että sijaisia saadaan.

Kun on ristiriitaista tietoa, miten saadaan totuus selville?

Sastamala antaa huonon kuvan työnantajana, jos päästetään hoitajat väsymään työtaakan alle. Kuka enää haluaa alalle? Hakeutuvatko hoitajat paikkoihin, jossa on paremmat olosuhteet?

Nyt saimme tietoa, että hoitajia eläköityy ja että he ovat olleet määräaikaisia tai avoimissa toimissa. Kun nämä hoitajat sitten saavat vakituisen toimen, mistä tarvittavat sijaiset?

Meille sanotaan, että jono pois -ohjelma ja muut kehittämistoimet parantavat tilannetta. Minun on kuitenkin vaikeaa ymmärtää, miten se tuo lisää hoitavia käsiä?
Viime päivien karut tiedot yksityisen hoivan paikoista lisäävät pelkoa, että kohta on karuja tilanteita kunnallisellakin puolella.

Miten valtuutetut voivat luottaa saamaansa tietoon?

Kaikki varmasti haluamme, että ikäihmiset kaupungissamme hoidetaan hyvin ja että he saavat kunnioittavaa ja ihmisarvoista kohtelua. Tämä ei toteudu, jos hoitajalla ei ole riittävästi aikaa.

Kävin eilen ulkoiluttamassa tuttavaani, joka on yksityisessä tehostetun palvelun yksikössä. Hän oli jälleen kerran ikionnellinen, kun pääsi ulos. Eikö ulkoilutus pitäisi olla perusoikeus kaikilla.

Eräs asiantuntija kertoi, että toimintatapojen muutos voi antaa aikaa hoitotyölle eli jos järkevöitetään tapaa hoitaa. Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Toivonkin, että kaupungin sosiaali- ja terveysjohto voisi antaa selkeät faktat tilanteesta niin kotihoidossa kuin palveluasumisessakin.”

Pirkko Niemi
valtuutettu, vas

Poimintoja

  • Ex opiskelija

    Olin opiskelijana kotihoidossa. Siellä ei todellakaan asiat ole kunnossa vaikka kotihoidon ylemmät tahot niin väittävätkin. Todella moni vanhus asuu syrjäseudulla, puilla lämpiävässä talossa. Pomon mielestä tehdään vain sovitut työt vanhuksen tykönä.Mitäs sitten kun pirtissä on 16 astetta lämmintä eikä puitakaan ole sisällä? Hoitaja ei saisi hakea kopallista puita sisälle, vaikka järkikin ja inhimillisyys sen sanoo että täytyy auttaa. Hoitajilla on vakiasiakkaat päivisin, tietyt hoitajat rohmuaa pienitöisimmät asiakkaat ja ne muutamat hoitajat juoksee 12 asiakasta päivän aikana siinä missä toinen 4.Ilta-ja viikonlopputöihin ei aina löydy millään tekijää. Opiskelijoille annetaan liikaa vastuuta, jotta saataisiin iltatyöt sujumaan. Turvapuhelimen kanssa päivystäminen EI KUULU ALOITTELEVALLE OPISKELIJALLE.
    Jos haet vanhukselle Ilta-Sanomat samalla kun käyt jollekin toiselle kaupassa, siitäkin pitäisi laskuttaa. Joulun alla ei olisi saanut vanhusta auttaa tekemään joulun tuntua kotiin. Olisi aika tarkistuttaa kotihoidon palvelut!! Kauhea kiire asiakkaalta toiselle ja kun tuut työpisteelle takaisin kirjaamaan tietoja, niin osa työntekijöistä istuu jo taukopaikalla 2h ennen työvuoron loppua. Tuon 2h olisi voinut käyttää vaikka siihen vanhusten ulkoilutukseen.

    • Hoitoalan työmoraali

      Tästä huomaa hyvin alan työmoraalin, joku tunnollinen koittaa hoitaa hommansa aluksi hyvin, mutta valitettavasti tuo olematon työmoraali tarttuu. Lopulta kukaan ei tee kuin minimin ja lopun aikaa valittaa kiirettä ja pientä palkkaa ja sitten voikin taas jäädä salkulle.

      • Nimetön

        Huomioiden myös sen että jokaisesta asiakkaasta tulee tehdä kaksi kertaa vuodessa laaja, aikaa vievä arviointi joka kuuluu omahoitajalle. Tätä ei aina ymmärretä, ei siellä toimistolla usein turhaan istuta…

  • Mamma vaan

    Vanhustenhoidon tilanteesta annetaan päättäjille valheellinen kuva, on sitten kysymys kotihoidosta tai asumispalveluista. Miksi ei kuunnella työntekijöitä ja asiakkaita, jotka ovat perillä totuudesta? Käsittämätöntä! Päättäjät, jalkautukaa kentälle ja sen arkeen.

    • Naapurit vieressä

      Osa kotipalvelun työntekijöistä ajaa jotain luppoaikaa viettämään Tervakallion kulmille.
      Siellä voi vetää röökiä ja potkia kiviä.

      • Nimetön

        19.51
        Kotipalvelun työntekijöilläkin on lakisääteiset kahvi- ja ruokatauot.

  • Nimetön

    Pirkanmaan julkiset palvelut on vuosia ollut kehitysmaan tasolla , tuhoten laiminlyönteineen ihmisiä ja perheitä .

    • Yksityinen tapaus

      Ensimmäinen sana, jonka kuulet kunnan työntekijän suusta on EI.

      Kun ihminen menee kunnalle töihin, hän on jo alunpitäen työtävieroksuva olemukseltaan.

      • Mamma vaan

        Mihin perustat väitteesi, 20.05, vai onko sulla ihan faktatietoa? Olet varmaan itse kunnan palkkalistoilla?

      • Totta

        Ja joka tekee työnsä hyvin heitetään pihalle keinolla millä hyvänsä .

    • Nimetön

      Kannattaa opiskella parempi virka, jos aikoo hoitoalalle. Ei tarvitse olla kentällä, vaan voi tuijottaa tietokoneen ruutua.

  • Nimetön

    Heitteillejättö,hoitajilla liian kiire ja motivaatio hukassa.Osa koulutuksesta päässy livahtamaan epäpätevänä.

  • Veronmaksaja

    Koko hoitoala vaatisi kunnon ravistuksen!! Turhuuteen ja perinteisiin tuhlataan valtavat määrät työaikaa ja samalla rahaa. Pitääkö oikeasti olla niin paljon päälliköitä ja muuta johtavaa. Täytetäänkö näillä hoitajamitoitusta? Pitääkö asukkaat hoitaa samoilla rutiinilla vuodesta toiseen, vai voitaisiinko työtehtäviä jakaa tasaisemmin useammalle vuorolle? Miksi paljon puhutun kiireen keskellä kuitenkin istutaan joukolla lasikopissa. Onko kaikki asukkaat pestävä kiireellä aamupäivisin, vai voitaisiinko osa pesuista siirtää iltapäiväksi? Ja monta muuta kummastusta on maallikon silmään pistänyt laitoksissa vieraillessa!!

    • eräs nainen

      Hyvä veronmaksaja. Olin aikoinaan vähän aikaa hoitajana (HKI). Olet aivan oikeassa siinä, että ko. asioita voitaisiin kyllä tehdä toisin. Esim. kokouksia oli tarpeettoman paljon, kun kiire olisi ollut hoitaa ihmisiä. Myös tietokoneille kirjaamiset vievät hoitajan aikaa aivan liian paljon. Kun hoitajista oli pulaa niin ennen myös pomot osallistuivat hoitotyöhön, mutta näin ei enää ole. Lisäksi näitä pomoja on työelämässä aivan liikaa, jotta työt sujuisivat hyvin olisi tehtävä sitä oikeaa työtä. Kun arvostelemme hoitotyötä meidän tulisi muistaa, että ei sukulaisten apu hoitotyön apuna ole kiellettyä, vaan toivottavaa vain hyvällä yhteistyöllä asiat sujuvat.

      • Nimetön

        Kokoustamisen idealogia on siinä, ettei silloin tarvitse olla hoitotyössä. Niinpä kokouksia on alvariinsa.

        Puuttukaapa tähän, omaiset ja vaikutusvaltaiset sukulaiset. Menkää niihin kokouksiin. Jos kerrataan jokaisen mummun tai vaarin kakka-asiat, meneehän siinä päivä mukavasti. Ja opiskelijat tekevät koko ajan ne ikävät työt, kuten hoitoalan naiset osaavat vuosikymmenestä toiseen teettää kaiken kurjan aina niillä mukavilla aloittelijoilla. Jotka sitten aikaa myöten tulevat samanlaisiksi pikku paskiaisiksi kuin edeltäjänsä.

    • Lakkauttakaa se ammattikunta

      Kiitän päivää, jolloin äitini sai vanhainkodista paikan ja pääsi kotisairaanhoidon kynsistä pois. Tämä ei tapahtunut Pirkanmaalla, vaan muualla.

      En halua tuntea yhtäkään kotipalvelun työntekijää sen kokemuksen jälkeen. Hyvin vastenmielisiä, työtävieruksuvia, omaisia syyllistäviä ja aina vikoja hakevia tyyppejä ei tule yhtään ikävä.

      Jäi niin paha olo heistä, että kun kuulenkin sanan kotisairaanhoito, alan voida pahoin ja pahat muistot tunkevat uniin.

      • Nimetön

        Hyvä. Toivottavasti näet oikein kunnollisia painajaisia. Olet ne ansainnut.

  • Esimerkki

    Kaikista asioista saadaan vaikeita jos niin halutaan ja Pirkanmaalla halutaan .
    Esperi ja Attendo haluaa rahaa ilman vastuuta ja velvoitteita .

    • Sormet kassakaapissa

      Mielestäni Sastamalassa asuu erittäin varakkaita vanhuksia: hienoja kerrostaloja rakennetaan paraatipaikoille ja siellä ne sitten laskevat miljooniaan, kerskuvat lenkkipoluilla, miten on omaisuutta myös ulkomailla lomahuoneistoissa, Lapissa osakkeita, lapsenlapsilla omat kaksiot yliopistokaupungeissa ja sitä rataa.

      Kyllä heidän pitäisi pystyä maksamaan laadukasta hoitoa, jos pisu lirahtaa kesken kahviheken kinttuihin tai hopealusikka kun putoaa lattialle, niin eiköhän joku yksityinen noukkija tule senkin nostamaan muutamalla kympillä.

      Monella vanhuksella on monia kiinteistöjä, jotka ovat vuokrattuina. Kyllä rahaa on, mutta sitä ei haluta antaa paskaduunin tekijöille.

  • Ei, ei ja ei hoitoa!

    Yritin saada isälleni kotihoidon palvelua, kun hän pääsi sairaalasta eikä pystynyt itse liikkumaan ilman apua. Kotihoidon päällikön vastaus oli tyly: ei missään tapauksessa saa kotihoidon palveluita, kun ei ole aiemmin ollut kotihoidon asiakas. Ennen tapaturmaa pystyi liikkumaan itsenäisesti. Miten kotihoidon asiakkaaksi oikeen pääsee?

    • Nimetön

      Asiakkaaksi pääsee jos on paljon rahaa ja omaisuutta tai jonkun virkamiehen sukulainen .

    • Nimetön

      Pitää kysyä niiltä kuntapäättäjiltä jotka kerta toisensa jälkeen tyrmäävät esityksen kotipalvelun hoitajien määrän lisäämisestä.Samat henkilöthän myös ovat sulkemassa kaikki terveydenhoiton sivutoimipaikat.Kannattaa miettiä ketä jatkossa äänestää ,jos haluaa toimivat vanhusten- ja sairaanhoitopalvelut taksisin.Nyky päättäjille on aivan sama mitä hoidon laatu on.Hinta ratkaisee.Vanhustenhoito on todella tuottoisa bisnes, kunhan kaikki mahdollinen maksullinen hoitotyö riisutaan siitä pois.Vanhuksilla ei ole enää ihmisarvoa,mutta väliäkö sillä, eiväthän he voi lakkoonkaan mennä.Peruspalvelut voi ajaa hyvinkin alas, eiväthän nämä päättäjien omaiset niitä käytä.Heillä on rahaa ostaa oikeasti laadukasta hoitoa muualta.

      • Nimetön

        Terveydenhuolto on pelkää rahastamista lääkärit ei välitä potilaista vaan oman tilin saldo pyörii koko ajan mielessä .

    • Nimetön

      olisit kysynyt hänen esimieheltään, ja kehottanut selvittämään mistä kumpuaa toi selitys, ”kun ei aiemmin ole ollut kotihoidon asiakas”, ja jos tyydyttävää vastausta ei saa, onhan lainvalvojalle mahdollisuus tehdä kantelu

  • Sivusta seuraaja

    Sastamalan kotihoito on huonolla mallilla. Väsyneet loppuu palaneet hoitajat juoksee itku kurkussa paikasta toiseen, taukoja pitämättä. Sijaisia ei saa kun kukaan ei halua tulla. Päättäjät herätkää ihmisiä ne kotihoidon henkilökuntakin on., saati vanhukset jotka kärsivät vajaasta hoitaja mitoituksesta., maksaen kuitenkin täyden maksun saamatta kaikkia sovittuja palveluita.

  • Edunvalvojalla hommia

    Kotihoito omakotitalossa asuvan huonokuntoisen vanhuksen osalta on kuin pissaisi housuunsa. Hetken lämmittää, mutta sitten iskee kylmä. Kiinteistöstä vastaa sen omistaja. Omakotitalo vaatii jatkuvaa kunnossapitoa, ja sen laiminlyönti kostautuu jossakin vaiheessa. Monelle vanhukselle tulee vastaan tilanne, jossa oma koti muuttuu asuinkelvottomaksi. Samalla myös omaisuuden arvo on saattanut romahtaa. Myös erilaiset koijarit ovat havainneet tilaisuutensa koittaneen. Vanhuksille myydään ties mitä remontteja kovaan hintaan. Ne vanhukset joilla on tilanteen hallitsevia omaisia, ovat paremmin turvassa. Kaikilla ei sellaisia ole.

  • Nimetön

    Esimerkki kotihoidosta on että ei saa käydä kahvilla missään tai ei saa käydä kaupassa, hankeen kyllä saa kusta mutta ei kahvilassa käydä. Kenen idea kysyn vaan. Myöskin kaupunki voisi maksaa kunnon palkkaa.

  • Nimetön

    Sastamalassa monta vuotta ollut jo kotihoidossa sijaispula. Työvuorolistoissa jo valmiiksi usemmalle sijaiselle täydet työlistat. Vakihenkilökunta ihan loppu kun koko ajan saa neuvoa ja ohjata/ottaa vastuu muiden töistä, myös tuplavuoroja tehdään ja viikoittain useampia. Usein et ehdi työvuoron aikana pitämään yhtäkään taukoa ja autoa ajaessa yrität jotain pistää suuhun suurempaan heikotukseen. Vanhuksen hyvä hoito jää lähes jatkuvasti vaan kiireisen juoksukäynnin alle. Monet vanhukset jotka eivät enään itse pääse kotona käymään wc.ssä niin ovat iltapäivä klo 5-6 seuraavaan aamupäivään jopa klo 12 käymättä, tätäkin voisi vaikka ihan itse päättäjät kokeilla!!!! Ja tämä on nyt tämän hetken kotihoidon sijaisen kertomaa!

  • Nimetön

    Kotihoidon tärkein työ on mobiililaitteet joista työnantaja voi seurata työntekijän työtahtia.

  • Nimetön

    Kyllä tilapäisapua on ennen saanut,jos esim on ollut leikkauksessa.ainakin vielä pari viikkoo sitten sai.

  • Nimetön

    Juu ja kylä hoitajat puita kantaa, tekee pesiin valkeet. Ainoo, ettei ne kerkee vahtia pesiä, voi asukki laittaa pellit kiinni liika aikasin ja tästä ei hyvä seuraa!

    • Nimetön

      Ei kyllä ainakaan Sastamalan alueella saa enää sytyttää tulia pesiin.

  • Nimetön

    Pirkanmaa on kuilun partaalla rahoo menöö enempi ku tulee .
    Virkamiehet vittuun ja työntekijöitä tilalle .

    • Nimetön

      Kyllä siellä hallinnon puolella olisi karsimisen paikka. Kun soitan kaupungin virkamiehelle niin sama asia menee useamman ihmisen kautta, eikä sittenkään aina saa kunnon vastausta.

      • Nimetön

        No virkamiehiä tuossa tapauksessa pitää lisätä eikä vähentää.

  • Nimetön

    Kotihoitoon voisi tulla vähän mielukkaammin sijaisia jos heille olisi luvassa 8h päivä kun he kotoa lähtevät. Monesti on tarjolla 6-8h vuoroja.

  • Nimetön

    Kysyin 93-vuotiaalta rouvalta, että miten hänellä se kotihoito toimii ?
    Kysyin lisäksi, että ovatko edes 15 minuuttia paikalla. Rva vastasi, että eivät aina sitäkään, kun heillä on niin kiire.

    • AKT apuun hoitsut

      Kiire mihin? Työtietokoneelle facebookiin? Sähköpostiin?
      Menkääpä kärpäsenä kattoon katsomaan niiden hoitajien ryntäystä taukopaikalle. Sinne niillä on oikeasti kiire, surffailemaan bittiavaruuteen ja pois asiakkaiden ulottuvilta.

      Miksi muuten jokaisella perustason duunarilla pitää olla omat sähköpostiosoitteet ja laitteet? Ottakaapa heiltä pois nuo tietsikat ihan aluksi, niin alkaa työnvieroksunta loppua.

      Pitää lukea pidemmälle, että saa herkkuja työpöydälle. Ei demarit hyvät kaikista ole herroiksi ja hidalgoiksi. Tulee vaan röyhkeitä duunareita, kuten satamissa on jo nähty.

      Olemattomasta koulutuksesta ja työstä kun saa kuuttatonnia satamajätkät, niin mihin tämä maailma on todella menossa?

      • Nimetön

        Meillä kotihoidossa 10 työntekijää ja kolme tietokonetta, että se niistä omista laitteista..ei kannata kommentoida jos ei asioista mitään tiedä.

      • Nimetön

        Tyrwääläisyyteen kuuluu se, että muita pitää lytätä ainakin siinä tapauksessa, että itse ei ole menestynyt työssään. Se helpottaa ilmeisesti?

      • Nimetön

        Mikä estää sinua menemästä satamaan työhön myöskin tienaamaan sen kuusituhatta euroa, jos koulutusta ei tarvita nimeksikään, ja työ olematonta?

  • Länsi Sastamala

    Esimiehiä ei kiinnosta asiakkaiden (vanhusten)
    pärjääminen tai asioiden hoitaminen. Eikä myöskään työntekijöiden jaksaminen. Ainoastaan asiakkaalla oltu aika kinnostaa. Tämä aika on se kun mennään ovesta sisään ja tullaan ulos. Tähän ei kuulu auton puhdistus lumesta, ikkunoiden huurteenpoisto, siirtymät asiakkaalta toiselle, kirjaamiset toimistolla, töiden uudelleen jakaminen jos joku on sairastunut, sijaisten etsiminen aamuisin ennen virka-aikaa, yms. yms. yms. Kyllähän ne esimiehet jotain lupaileekin: LOPPUTILI, jos ei suostu mahdollisesti tulevaan yöpartioon

  • Nimetön

    Kotihoidon henkilökunnalta kuulee jatkuvasti, kuinka asiakkaita tulee kokoajan lisää, mutta henkilökuntaa ei. Kotona hoidettavat ovat yhä huonommassa kunnossa. Jos asiakkaan luona käydään kuusi kertaa päivässä (2x yöllä kääntämässä), sopii kysyä onko tällaisen ihmisen paikka yksin kotona. Henkilöstö on yrittänyt pyytää lisää väkeä, kertonut olosuhteista, mutta kun ei kuunnella. Heistä tuntuu, että kaupungin pääluottamusmieskin on työnantajan puolella, eikä aja työntekijän etuja riittävästi. Tietenkin virkamiehet haluavat kertoa asiat parhainpäin, budjetti antaa raamit ja säästää pitää.

  • Seija Telilä

    Tässä suuressa hoitajapulassa herää ajatus siitä, onko hoitajiksi aikoville kunnon soveltuvuustestejä alalle. Vanhuksia pitää kohdella kunnioittavasti, ei tiuskita, eikä pahoinpidellä (niin kuin on tapahtunut), vaan tunnetaan empatiaa ja oikeaa kutsumusta alalle. Muutama sana ja ystävällinen hymy ei vie paljon aikaa, mutta lämmittää vanhuksen mieltä.

    • Hoitaja

      …hyvä kannanotto, sana kunnioitus on niiiiin tärkeä, se on hukassa myös sairaalan osastoilla, vanha ja varsinkin paikkaa tehostettuun hoitoon odottava ei ole minkään arvoinen, henkilökunta ei haluaisi hoitaa. Mitähän on kymmenen vuoden päästä meillä vanhuksilla edessä, meitä on nimittäin tuplamäärä, eikä missään paikkaa.

  • Asiantuntija

    Pirkanmaalla on suurempi mahdollisuus saada lotossa täysosuma kun ihmisten ja perheiden apua .

  • Nimetön

    Hyvä esimerkki kotihoidosta on se että iltavuoro teetetään 7 tunnin päivänä ja päivävuoro tekee piukkoja listoja. On outoa että päivälistasta ei esimiehet osaa vaihtaa iltavuoron alkuun päivän töitä jotta iltavuoro olisi 8 tuntia. Voi sanon vaan.

    • Nimetön

      Ei pidä yleistää. Meillä kyllä iltavuorotkin ihan tuon kahdeksan tunnin mittaisia .

  • Nimetön

    Olen tyytyväinen Sastamalan kotihoitoon, hoitajat ovat ammatti-ihmisiä ja mukavia. Vaikka välillä on kiire ehtivät muutaman sanan vaihtaa omaistenkin kesken.
    Omaisten pitäisi kyllä ottaa vastuuta läheisistään ulkoiluttamalla ja olemalla läsnä vanhuksen arjessa joka päivä. Kuvitellaan että kyllä yhteiskunta hoitaa minunkin osani kun vaan mitotusta lisätään, sinulla on vastuu omista läheisistäsi, älä ulkoista vastuuta!

    • Kaukomaille seuraavaksi koko porukka

      Kyllä maar omaisten pitäisi vanhuksensa hoitaa, mutta milläs hoidat, jos välimatkaa on satoja kilometrejä ja omatkin työt ja perhe pitäisi hoitaa?

      On rasittavaa istua päivä junassa tai bussissa, että pääsee kuuntelemaan kotisairaanhoidon epäasiallisia kommentteja. Ei omaisten tehtävä ole tulla toiselta puolelta maapalloa noin kuvaannollisesta sanottuna jokaiseen kävelykepin putoamiseen tai pissavaipan metsästykseen sängyn alta. Eihän?

  • Nimetön

    Edelleenkin työpaikoilla on pelon ilmapiiri. Jos uskallat ottaa epäkohtia esille tai uskallat kertoa ulkopuolisille (Avi) saat tuntea itsesi hankalana työntekijänä. Hoitoalalla työskentelevät, aivan sama minkä ikäisiä hoitetaan, niin henkilökunta venyy ja vanuu loppuun asti. Ei jätetä tekemättä vaikka aikaa ei olekaan.

  • Nimetön

    Eikös ne käynnit oo jossain sopimuksessa mitoitettu esim. 35 min per kerta, eli kuuluisko tuo aika kuitenkin olla siellä asiakkaalla ?

  • Kiinnostunut

    Johtava virkamies ja keskeiset päätöksentekijät ovat selityksen velkaa ! Tässä tilanteessa ei etsitä syyllisiä,ellei ole rikoksia tapahtunut,vaan vastuunkantajia. Jos kaikkien mielestä muitten olisi pitänyt tehdä jotain toisin ja itse on toiminut moitteettomasti,on aika vaihtaa niin virkamiehiä,kuin päättäjiä! Onneksi kevään vaaleissa on ehdolla henkilöitä,jotka kantavat myöskin vastuuta näistä laiminlyönneistä. Kehotan olemaan äänestämättä henkilöitä,jotka selittelevät ja luikertelevat vastuunkannon sijaan!

    • Nimetön

      jaa populistit vastuunkantajiksi? Vihervasemmisto lupaa vaikka kuun taivaalta mutta valtiovarainministeriö laittoi pohjat seuraavalle hallitukselle: säästöt yli 2 miljardia euroa ja työllisyysaste 75 %.
      Se tarkoittaa aika tiukkaa säästöä PALVELUISTA, muusta ei voi säästää, idealisti kommunisti ei näitä pysty toteuttamaan, demarikin joutuu tarkistamaan ideologiaansa.Joku vielä luulee että on jotain yritystukia joista voi leikata, ei voi kun suurin osa niistä kohdistuu työllistävään vientiteollisuuteen, energiatukena.
      Revi siitä!

      • Nimetön

        13:14 Yritystuet on kaikkiaan 8 miljardia, kun lasketaan mukaan myös verohelpotukset. Ja moni yritystuki syö markkinoilta sen firman pois, joka pärjää omillaan. Jäljelle jää se tukienvarassa vempuli yrittäjä ja tukiautomaatti on pysyvä. Ja tuo 2 miljardia oli virkamiesten paperi. Porvarit tietty leikkaisivat ensimmäisenä keski-ja pienituloisilta. Demarit vastaavasti antavat verohelpotukset keski-ja pienituloisille. Siinä se ero!

      • Nimetön

        Sipilän hallitus lisännyt eläkeläisten ja pienituloisten ostovoimaa, ei anna seuraava hallitus minkäänlaista verohelpotuista. Ei siitä 2 miljardista mihinkään pääse muuta kuin lisäämällä velanottoa, senhän demarit osaa, tuilla eletään, työpaikoista ei niin väliksi.
        Kerropa tietäjä mikä yritys saa yritystukea niin että vääristää kilpailua?

      • Nimetön

        14:31 Eläkeläisten indeksikorotukset olleet jäissä neljä vuotta. Ja asiakasmaksuja sekä omavastuita korotettu jatkuvasti. Ei ole ostovoima parantunut. Porvarit antaneet verohelpotukset isokenkäisille porhoille. Demarit suosivat keski-ja pienituloisia. Arvovalintoja.

      • Kiinnostunut

        13:14 Ensisijaisesti tarkoitan myöskin kuntapäättäjinä tomivia kansanedustajia Nurminen , Hakanen ja Satonen ! Vinkinä em.herroille:löysiä puheita ja puutaheinää teiltä on jo kuultu tarpeeksi , sanomisenne tarkistaa faktantarkastaja ! Vaikeneminen tarkoittaa vastuunpakoilua – ei jatkoon .

  • Nimetön

    Odottakaas, jos/kun siirrytään mobiililaitteessa aikaperusteiseen laskutukseen…kyllä silloin ei saa olla kiirettä hoitajalla, kenties ihan kehoitetaan ”antamaan aikaa” asiakkaalle…ehkä silloin palkataan jopa lisää työvoimaa.

  • Nimetön

    Jos kaikilla hoidettavilla ollaan yli puoli tuntia ja hoidettavia yli 20 esim.viikonloppu aamussa,niin laskekaapa mitä tekee! Ylitöiks menee, että paukkuu!

  • Nimetön

    Olen itse yksi työntekijöistä kotihoidossa. Jos joulukuun valtuustossa on kerrottu että meillä kotihoidossa on kaikki hyvin niin olen erittäin kiitollinen että Pirkko Niemi on lähtenyt selvittämään asiaa, sillä kotihoidossa ei ole kaikki hyvin. Olen käsittänyt että kiire tarkoittaa kuitenkin hyvällä tavalla väliaikaisesti ”nopeampaa tahtia” joka kuitenkin on jollain tavalla hallussa. Kotihoidon työssä tämä kiire on ihan jotain muuta eli jatkuvasti liikaa asiakkaita/ asiakastehtäviä työpäivää kohden. Tässä vanhuksen asumisessa mahdollisimman pitkään kotona ei olla otettu huomioon kotihoidon valmiuksia tätä toteuttaa, eli hoitajia on liian vähän.

    • Nimetön

      Hoitajia on todellakin liian vähän. Yhä huonompikuntoisia hoidetaan kotona. Heidän murheensa on pelko ja yksinäisyys. Pelko siitä että tapahtuu jotain kun on pitkiä aikoja yksin. Yksinäisyys syö sielua, kun et pääse enää tapaamaan toisia ihmisiä.

  • Nimetön

    Kaiken vanhustenhoidon nykyisen työn lisäksi Ilmari Nurminen ja Pirkko Niemi ehdottavat lakiin kirjattavaksi päivittäinen ulkoiluttaminen.
    Eivätkö he ymmärrä, ettei mitenkään tähän ehditä.
    Lisäksi vaaditaan aktiivimallin peruuttamista, joten
    työttömistäkään ei saataisi apua vanhustenhoivaan.

    • Nimetön

      Populisti-Illu ja vasuri-Pirkko eivät koskaan ole kantaneet huolta asioiden maksamisesta tai ylipäätään siitä ovatko ne mitenkään mahdollisia. On kiva kerätä populistiääniä ja jättää ongelmat muille.

    • Nimetön

      Jos Ilmari putoaisi eduskunnasta, palkatkaapa hänet edustamiaan hoitamaan neljäksi vuodeksi.
      Sitten näette, miten homma hoituu.

      Nyt kun Hämeenkyrön tehotyttö numero 1 on ehdolla ja äänet katoavat paikkakunnan miesedustajilta, tilanne on makea.

      Tekisi hyvää laittaa kätensä paskaan vaihteeksi aika monelle.

  • Nimetön

    Sellaista vaan kysyn että onko kotihoidon johtajana niin vaikeata olla ettei asioita voi saada kuntoon?

  • V....u

    Sastamalassa oli kyllä varaa nostaa johtajien palkkoja pitää myös muistaa että kaupunginhallituksessa istuu myös kansanedustajia varsinkin kokuumus tukee yksityisiä hoitokoteja.

  • Nimetön

    19:22 Kyllä se on niin, että Sipilän poppoo on leikannut kunnilta 850 miljoonaa euroa. Se on julmaa taloutta ja armotonta ajattelua, varsinkin vanhuksia, että lapsia kohtaan. Niitä jälkiä ei porvarihallitus voi sutia piiloon varsiluudalla. Arvoton ja armoton hallitus!

    • Nimetön

      Ei koske porvareita köyhien ongelmat. Rahalla kun saa vaikka minkä tasoista hoivaa.

      • Nimetön

        Suurin osa ’köyhistä’ on itse hassannut rahansa olemattoman talousymmärryksensä takia. Nyt sitten itketään ja vaaditaan yhteiskunnan rahaa oman sössimisensä korjailuun.

  • Nimetön

    Omaiset voisivat todellakin osallistua enemmän omaistensa elämään, eikä pelkästään ilmaantua sillon, kun perintöä jaetaan.

    • Niin makaa aika usein kuin on pedannutkin

      Osallistua vanhusten elämään? Millainen se vanhus mahtoikaan olla nuorempana? Kova lapsuus näkyy myöhemmin monessa kohtelussa, käynneissä sen luona ja muistamisena tai unohtamisena.

      Ei unohdeta sitä faktaa. Moni tekee jo hyvinä päivinään ratkaisuja, jotka kantavat satoa vanhoilla päivillä: hoitavat huonosti lapsensa, hylkäävät heidät ja loppumetreillä parkuen huutavat heitä apuun.

      Jo on rotia joillakin. Yhteiskunta saakin olla tuollaisten omainen. Onneksi eivät kaikki ole sentään niin pahuksen pahoja, etteikö edes joku kävisi kerran vuodessa piipahtamassa kukkasen kanssa.

  • Tätä se usein on

    Vanhusten kotihoito ei ole kestävää kehitystä. Ihan jokainen vanhus vanhenee nopeaan tahtiin, ja varsinkin omakotitalossa asuvat vanhukset ovat nopeasti pulassa. Kun katto vuotaa, lämmitys katkeaa, viemäri tukkeutuu, nurmikko on leikkaamatta, lumet luomatta, pyykit pesemättä, puut pilkkomatta, pölypunkit vilisevät lattialla jne jne, niin mitä tekee kotihoidon henkilökunta? Vie asian eteenpäin ja toivoo tilanteen ratkeavan. Ellei hurskas toivominen auta, niin veetuttaahan se helposti yhden burn-outin verran.

  • Ei ole ongelmaa

    Kotihoidon työntekijät eivät taida olla niitä penaalin terävimpiä kyniä. Teillä lienee työnantajien kanssa solmittu työsopimus, joka perustuu aikaan sidotun työpanoksen myymisestä työnantajalle? Teette tasan sen verran työtä päivässä mitä kohtuudella voi edellyttää. Mikäli kohteita tällä periaatteella jää kiertämättä, on se vain ja ainostaan teidän työnantajanne ongelma, ei teidän. Ehkä työnantaja palkkaa lisää työntekijöitä, tai keksii ongelmaan jonkin muun ratkaisun. Ei se ole työntekekijän ongelma, jos työntekijöitä on työmäärään nähden liian vähän. Ei pitäisi olla liian vaikea asia käsitettäväksi.

    • Nimetön

      Ja sinulla ei ole mitään käsitystä työstä, jossa on inhimillisyyttä työntekijöillä. He eivät voi jättää asiakkaita hoitamatta. Ongelma on päätöksen tekijöillä. Annetaanko lupa palkata lisää henkilöstöä, kun budjetoidut rahat on käytetty.

      • Ei ole ongelmaa

        Sepäs se. Jos tekee töitä inhimillisistä syistä, niin sitä kutsutaan yleensä vapaaehtoisuustyöksi, ja siitä ei nyt ilmeisestikään ole kyse. Palkkatöissä ollaan palkan ansaitsemiseksi. Ylitöiden teettäminen edellyttää AINA työntekijän suostumista. Jos suostuu ylitöihin ja sen vuoksi ylirasittuu, löytyy siihen suurin syyllinen katsomalla peiliin. Jos ei jaksa työskennellä työsopimuksessa sovittua säännöllistä työaikaa, on siinä tapauksessa aiheellista vaihtaa toiseen työhön.

    • Nimetön

      Ai että kun se olisikin noin helppoa…pitäisi olla kyllä sitä en kiellä…mutta aina vedotaan johonkin hätätyöhön tai muuhun vastaavaan ja uhkaillaan varoituksella. Näin se ei juu saisi olla, meillä kaikilla kun on se oma kuuluisa elämä. Se vaan jotenkin on hoitoalalla enemmän sääntö kuin poikkeus että joustoa tulee löytyä jos työn haluaa pitää. Ja ilman ihania asiakkaita tätä työtä ei jaksaisi tehdä päivääkään, joten kai siinä sitten joku kutsumuskin työhön on…

      • Ei ole ongelmaa

        Kyllä se on yksinkertaista. Hätätyöstä on säädetty erikseen. Ensinnäkin sen pitää olla ennalta arvaamatonta, eikä se voi olla jatkuvaa. Te hoitotyötä konkreettisesti tekevät, älkää suostuko tekemään ylimääräistä, sillä kun sille tielle lähdette, niin piru teidät perii. Älkää luottako työnantajanne empatiaan, sillä sitä ei ole. Ainakin julkisella puolella on selkeä organisaatio, ja kun vakava sekä todellinen ongelma viedään organisaatiossa pari pykälää eteenpäin, niin vastuu siirtyy virkamiehelle. Hän toimii virkavastuulla, ja ellei ongelmaan löydy kohtuuajassa (pari kuukautta?), niin virkavirhesyyte on edessä. Rahat eivät julkiselta puolelta lopu kesken. Sen vuoksi kunnat laativat lisäbudjetteja ja sen vuoksi kunnat ottavat lainaa. Tähän tilanteeseen joudutaan jos ja kun budjetti on alunperin laadittu päin peetä.

  • Lähiomainen

    Kunnan tilaajavastaava voisi tehdä yllätyskäynnin Pehulan
    Attendoon. Suosittelen aamupäivää.

  • Nimetön

    Eipä siitä ole kuin pari viikkoa, kun kokoomuksen Orpo retosteli ylimielisesti sillä, miten demarit haluavat kirjata asioita lakiin. No, nyt nämä pörssiyhtiöt näyttivät mitä se on, kun saavat vapaasti mellastaa. Miksi liikenteessä on tarkat säännöt? Siksi, että riitatilanteessa on selkänoja oikeudelle.

    • Nimetön

      Pari viikoa sitten demarin halusivat kirjata lakiin polttomoottorikäyttöisten autojen käyttökiellon.
      Vieläkö vaatimus on voimassa?

      • Nimetön

        10:25 Sellaista vaatimusta ei ole. On ehdotus, että vuoteen 2030 kaikista autoista noin 30% olisi hybridi-ja sähköautoja. Kansainväliset sopimukset antavat jokaiselle maalle tavoitteet. Eilen juuri Hollanti kertoi omista tiukoista tavoitteistaan. Itse kannatan ennemminkin biokaasua ja niissä autoissa on turvana myös pieni bensatankki.

  • Nimetön

    älkää nyt sitten enään äänestäkö kokoomusta eikä ainakaan satosta

    • Nimetön

      ei o tähänkän mennes äänestetty,sattuu tota järkee viä oleen päässä

    • Nimetön

      Aion äänestää Satosta kuten suuri joukko muitakin äänioikeutettuja tekee.

  • Nimetön

    Mitä tietää ehdokkaina olevat aikamiespojat perheen arjesta?
    Heidän jälkensä näkyy Sastamalassa liiankin hyvin.

  • Nimetön

    Kokoomus myy valtion omaisuutta kavereilleen ilman eduskunnan päätöstä: 5. 12. hallitus päätti siirtää Neste Oyj:n, Posti Group Oyj:n, Vapo Oy:n ja Nordic Morning Group Oyj:n osakkeita Vakeen, kokoomusministerien keksimään myyntiyhtiöön. Vaken myyntitulot eivät siirry valtion budjettiin, vaan niiden käyttö jää hallituksen päätettäväksi. Niillä siis rahoitetaan kaverien bisneksiä yritystuin ja korottomin lainoin. Päättivät samassa yhteydessä siirtää muitakin valtion omistuksia Vakeen mahdollisimman nopeasti, siis ennen vaaleja. Posti Group Oyj:n osakkeista meni jo myyntiin 49,9%. Kiire kun on vaalien pelon vuoksi, hallitus päätti pari päivää sitten siirtää koko Altian Vaken myyntiin.
    Äänestäkää vaan Satosta ja muita porvareita, niin valtion tuottavat monopoliyhtiöt on pian siirretty Kokoomuksen todellisten päättäjien, veronkiertäjäkapitalistien haltuun. Myyntitulot lahjoitetaan hyvävelikerholle, ei niillä esimerkiksi terveyden- tai vanhustenhoitoa paranneta.

    • Nimetön

      Tarinasi on niin typerä, että olisi parempi olla kommentoimatta sitä laisinkaan. Jotta kukaan ei uskoisi luikuriasi, niin kai sitten on pakko vastata.
      Ensin väität, että Kokoomus myy valtion omaisuutta kavereilleen. Jos noin todella olisi, niin tee ihmeessä rikosilmoitus. Kyseessä olisi vakava rikos, josta tuomio on varma.
      Pari lausetta myöhemmin kylläkin jo itse pyörrät väitteesi ja väitätkin Kokoomuslaisten jakavan vain lainaa ja tukia valtion omistuksista.
      Vaikka vihervasurien onkin vaikea löytää todellista kritisoitavaa, niin tällainen toistuva valehtelu ja totuuden muuntelu vaaliaseena on kuvottavaa.
      SDP – käsi toisten taskussa jo sata vuotta.

      • Nimetön

        16:12 Sinun viimeinen tokaisu on myös lapsellisuuden huippu. Ota tutti pois suusta. Sdp ohjaa verohelpotukset keski-ja pienituloisille. Oikeisto ottaa vasemmalla kädellä keskituloisilta ja siirtää oikealla kädellä eurot porhoille. Herrat, hekottaa kabinetissa. Sinne ei kuulu vähäosaisten vaikerrus. Vaivaisen matkalaisen.

      • Nimetön

        Tuo ei ollut tarina, vaan hallituksen oma tiedote toimistaan, jotka ajoitettiin taitavasti vanhustenhoito- ja maahanmuuttajakohujen aikaan, jotta niihin ei kiinnitettäisi huomiota. Kolme perustavaa laatua olevaa huomiota: 1) Kokoomusministeri siirtää valtion omaisuutta myyntiyhtiöön ilman eduskuntakäsittelyä, siis vain oman kapitalistisen ajatusmaailman ohjaamana. Kansa ei voi vaikuttaa edustajiensa kautta tähän, kuten demokratiassa kuuluisi. 2) Myyntiyhtiä Vake ei tarvitse lupaa tai eduskuntakäsittelyä kaupoilleen ja kauppahinnoilleen. Ei ole mitään demokraattista kontrollia, meneekö omaisuus vahingollisiin käsiin, alihinnalla ja verotuksen ulottumattomiin. 3) Kaupoista saadut tulot eivät siirry valtion budjettiin, vaan jäävät Vakea johtavan ministerin vapaasti päätettäviksi. Ei siis tässäkään pääse eduskunta vaikuttamaan. Niitä ei siis tarvitse käyttää budjettimenoihin, kuten sosiaalipalveluihin tai teidden kunnossapitoon. Sen sijaan saatavat tulot voidaan sijoittaa tuottamattomasti lobbareiden haluamiin kohteisiin, kuten vaikkapa pääministerin yksityisiin bisneksiin.
        Kenen käsi on kansalaisten taskussa ja vielä pahempaa, kuka antaa pois itsenäisyyden aikana keräämämme kansallisomaisuuden? Ymmärrän kyllä, että porvari polttaa hihansa ja alkaa nimitellä lapsellisesti, kun tällaiset demokratian vastaise toimet pääsevät päivänvaloon.

      • Nimetön

        17:57 On sanonta, että totuudenpuhuja ei saa yösijaa. Mutta sinun tapauksessa, suuri enemmistö kansasta antaisi kyllä yösijan. Mutta porhot, potkaisisi kartanolta maantielle. Vaaleissa totuus punnitaan, mutta ei porvareitten puntarilla.

      • Nimetön

        Ikävä kasata pilviä itätaivaalle, mutta teidän taistolaisten kannattaa varautua pettymykseen.

      • Nimetön

        20:27, taistolaisia ei enää ole, ikävä kyllä. Meitä järkiinsä tulleita on sitäkin enemmän, niin vihreitä kuin vasemmistolaisiakin. Miten sadat tuhannet elantonsa eteen kamppailevat pätkätyöläiset, osatyölliset, nollasopimuslaiset ja orjatöihin joutuneet voisivat riistäjäänsä, porvaria äänestääkään?
        Tarkoitatko, että pitää varautua sellaiseen pettymykseen, että Kokoomus kerkiääkin myydä kaiken tuottavan valtion omaisuuden ennen vaaleja? Se ei olisi enää pilvinen iltataivas, vaan katastrofaalinen hirmumyrsky Suomen kansan horisontissa. Ennen sanottiin, että Kepu pettää aina. Nyt Kokoomus on pettänyt kansan, varastanut omaisuuden ja vienyt mahdollisuuden säälliseen elämään sadoilta tuhansilta perheiltä.

  • Nimetön

    On totta, ettei nykyinen hallitus ole pystynyt korottamaan edellisen hallituksen kunnille tekemien valtionapujen leikkauksia.
    Toisaalta Sastamala saa erittäin hyvin huoltosuhteeseen perustuvia valtionavustuksia, mutta käyttää näitä rahoja muihin tarkoituksiin.
    Näistä kohteista tämänkin lehden palstoilla on peistä väännetty.

    • Nimetön

      Nykyhallitus niitä valtionapua on leikannut oikein puutarhasaksilla. Pääministeri Katainenkin osoitti kiinnostusta samaan asiaan. Porvaripääministerit Suomessa mellastanut putkeen 16 vuotta. Nyt vientiyritykset nostaneet Suomea ylös. Ja nykyhallitus ulos!

      • Nimetön

        Leikkaukset tosiaan tapahtui Antti Rinteen sdp. ollessa valtiovarainministerinä.
        Rahaa tarvittiin mm. pörssiyhtiöksi kasvaneen Kojamon kautta tulevaan vihervasemmiston vaalirahoitukseen.
        Veronmaksajien rahoilla suhaillaan taksikyytien lisäksi muukin kansanedustajien toiminta.

      • Nimetön

        Kiittämättömyys on maailman palkka. Kuten itse mainitsitkin, niin hallitus on saanut Suomen talouden ennätysvauhtiin.
        Silti haluat vaihtaa hallituspohjaa. Epäloogista. Surullista sinällään, koska vihervasurihallitus kykenee tuhoamaan kuinka hyvin rakennetun talouskasvun tahansa. Kuten historia osoittaa.
        Surullista Suomen tulavaisuuden kannalta.

  • Nimetön

    08:06 Asia on juuri niinkuin kerrot,mutta pitää ottaa huomioon pienen nousukauden vaikutus suotuisaan kehitykseen.

  • Nimetön

    Hautaustoimistot on erittäin tyytyväisiä virkamiesten toilailuun .

Kommentointi ei ole käytössä.