Saarikolta kehuja Huittisille: ”Teette tärkeää uudistustyötä”

”Kun perheissä voidaan hyvin, Suomi voi hyvin”, totesi Saarikko Huittisissa.

”Tällaiset hetket ovat ehkä parhaita, joita minun työssäni pääsee kokemaan”, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko huokaisi piipahtaessaan Huittisten Perhekeskuksen avajaisissa maanantaina.

Saarikko on ollut mukana hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE), jossa hajanainen palvelujärjestelmä halutaan uudistaa ja siirtää painopiste ennaltaehkäiseviin palveluihin, vanhemmuuden tukemiseen ja varhaiseen tukeen ja hoitoon.

Juuri näihin asioihin Huittisten uusi perhekeskus painottuu.

”Suomessa on tällä hetkellä noin 150 erilaisella tavalla toteutettua perhekeskusta. Nyt myös te täällä Huittisissa asetutte siihen joukkoon, joka tekee tärkeää uudistustyötä”, Saarikko kiitteli.

Syntyvyys kuin nälkävuosina

Ministeri korosti, että perhekeskuksissa tehtävä työ on erityisen merkityksellistä niille perheille, joilla on vaikeuksia pärjätä.

”Tutkimusten ja tilastojen mukaan valtaosalla suomalaisista perheistä kaikki asiat ovat hyvin. Meillä on kuitenkin pieni, mutta merkittävä joukko perheitä, joille ongelmat kasautuvat yli sukupolvien.”

Perhekeskus on näiden perheiden kannalta avainasemassa, sillä lapsen tulevat vaikeudet osataan ennustaa jo varsin varhaisessa vaiheessa.

”Suomeen syntyy tällä hetkellä niin vähän lapsia, että meillä ei ole varaa menettää heistä yhtään. Meillä on toki mahdollisuuksia päästä kiinni näihin peruskoulun jälkeen kadonneisiin nuoriin vielä myöhemmässäkin vaiheessa, mutta tärkeimmät toimet tehdään juuri niinä elämän ensimmäisinä vuosina, joihin tässä talossa vaikutetaan”, Saarikko painotti.

Ministerin mieltä lämmitti erityisesti tieto, että Huittisten Perhekeskus tekee tiivistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen kanssa.

”Toinen Huittisten perhekeskuksen hieno piirre on tämä kohtaamispaikka, jossa nyt olemme. Vapaaseen käyttöön annettu tila mahdollistaa myös järjestöille ja seurakunnalle vanhempien kokoamisen yhteen sillä paljon puhutulla matalalla kynnyksellä.”

Yksi tämän hetken puhutuimmista aiheista on syntyvyyden raju lasku. Myös Huittisissa syntyi viime vuonna ennätyksellisen vähän lapsia.

”Valtakunnallisesti luvut ovat samalla tasolla kuin nälkävuosina”, Saarikko tietää.

Ministeri muistutti, että Suomeen on tärkeää saada entistä lapsimyönteisempi ilmapiiri.

Lue koko juttu 6.2. Alueviestistä.

  • Nimetön

    Länsimaisessa demokratiassa vanhustenhoidosta vastuussa oleva ministeri olisi jo eronnut

  • Nimetön

    Syntyvyys kuin nälkävuosina: nyt on puutetta inhimillisyydestä. Ei tälläiseen ilmapiiriin haluta lapsia hankkia. Barbaarit on vallannut hallituksen.

  • Nimetön

    Ei ollut eikä myöskään toisella ministerillä Gran-Laasosella joka vieraili samana päivänä Huittisissa. Ja Annika tulee uudestaan Huittisiin ensi sunnuntaina, avaamaan uutta liikuntahallia. Juhlaottelun avaa Ritakallio.

  • Nimetön

    Toi tosipullee täti niitä sotkee koko-ajan! Kuuluu keskustaan ,ja mikä on oikeesti enään kannatus?

Kommentointi ei ole käytössä.