Ministeri Berner työnsi vaalivankkurit liikkeelle

Juha Hietanen (vas.) kertoi Anne Bernerille Pääkkösentien tilanteesta. Pertti Hakanen ja kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg kuuntelivat myös viestiä Äijänkiven levähdysalueella.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) kuuli Sastamalan kaupungin toiveita valtatien 12 ja valtatien 11 turvallisuuskysymyksistä viime lauantaina. Berner vieraili kaupungissa kolmannen kerran ministerikaudellaan.

Samalla hän työnsi liikkeelle toista kautta eduskuntaan hakevan Pertti Hakasen (kesk) vaalivankkurit liikkeelle.

”Sain viestiä esimerkiksi valtatien 11 ohistuskaistan rakentamisesta Murhasaareen. Yritämme saada hankkeeseen rahoitusta seuraavalle 12-vuotiskaudelle. Samoin puhuimme kaupungin edustajien kanssa valtatien 12 turvallisuuden lisäämisestä”, totesi Berner.

Hän sai myös tietoa valtatien 12 riista-aidan rakentamisesta. Lisäksi Juha Hietanen Liha Hietaselta kertoi huolensa teurastamolle johtavan Pääkkösentien mahdollisesta sulkemisesta. Pääkkösentien risteys on Helmanninmäen lähellä Äijänkiven levähdysalueen jälkeen Tampereen suuntaan.

”Jos liittymä suljetaan, niin eläimiä kuljettavat autot joutuvat ajamaan Vinkin uuden asuntoalueen kautta. Sitä emme halua.”, sanoi Hietanen.

Arkiturvallisuutta ja parempia liikenneyhteyksiä

Maanviljelijä ja Sastamalan kaupunginvaltuutettu Pertti Hakasella on selkeä näkemys seuraavan vaalikauden tärkeistä asioista.

”Maatalouden lisäksi meidän on huolehdittava työllisyyden ylläpidosta ja parantamisesta muun muassa koulutuksen avulla. Lisäksi on varmistettava ihmisten arkiturvallisuutta. Siis sitä, että ihmiset voivat kokea elävänsä turvallisesti kaikkialla Suomessa.”

Sastamalan osalta Hakanen pitää tärkeänä samoja asioita kuin valtakunnallisestikin. Lisäksi tärkeitä ovat liikenneyhteydet.

”Raideliikennettä on pyrittävä parantamaan ja valtateiden turvallisuutta. Mutta myös oma sisäinen liikenteemme kaipaa parannusta, koska meillä on laaja kaupunki. Yhteydet keskustaan vaativat töitä.”

Neljä vuotta sitten Pertti Hakanen, Ilmari Nurminen (sd) ja Arto Satonen (kok) järjestivät jättipotin Sastamalaan. Miltä nyt näyttää?

”Innostuneen ja vahvan tukiryhmän avulla teemme lujasti töitä. Teen oman suoritukseni, kun päästään maaliin, niin katsotaan mihin se riitti”, mietti urheilutermein Pertti Hakanen.

Lue koko juttu 13.2. Alueviestistä.

  • Nimetön

    Siis omat vaalivankkurinsa. Berner on kepun kärkiehdokas EU-vaaleissa. Ja sekös Pekkarista harmittaa.
    Tie- ja väylähankkeet ovat sinänsä ok ja perusteltuja.

  • Ei jatkoon

    Perneri sinne mistä tulikin. Kaiken se myy ulkomaisille sijoittajille tai muuten vaan sekoittaa. Myyköön vaan niitä rättejään riistohintaan.

  • Nimetön

    Nyt olisi aika tehdä parannuksia Vt11, se on vilkkaammin liikennöity tie kuin Vt12 ja siihen on jo satsattu. Ohituskaistaa Murhasaareen ja riista-aitoja lisää!

    • Nimetön

      Häijääseen ja Mouhijärvelle asti 11 tie on vilkkaampi, mutta sen jälkeen määrät jää selkeästi pienemmiksi vrt. 12 tie. Liikennemääräkartta löytyy netistä. Faktojen mukaan asiat kuntoon eikä mutulla…

      • Nimetön

        Tampere-Nokia välillä vt12:lla n. 24.000 ajoneuvoa/vrk, vt11:llä välillä Kolmikulma-Siuro noin 8000 ajoneuva/vrk.

  • Mennään eteenpäin

    Kyllä sitä valtion yhtiöitä ennenkin myyty. Osa vasemmistosta meinas luovuttaa itänaapurille koko osakekannan aikanaan . Onneksi nyt ollaan puuttumassa yksityistämisen heikkouksiin hoivan ja kasvun saralla.

  • Nimetön

    Eihän Hakanen mikään maanviljelijä ole. Oon myynyt kaikki maansa ja sikansa.

    • Ruuantekijä

      Niin ne on kohta vähiinpäin moni tehnytkin. Hakaselle voimia taistella suomalaisen ruuan ja työn puolesta. On tärkeää että meillä on puhdas ruoka, puhdas luonto, puhdas omatunto

  • Burana

    Sanovat että Eduskunta on pahempi kuin mielisairaalan suljettu osasto .

  • Järjestivät

    neljä vuotta sitten jättipotin, nuo kolme paikallista kansanedustajaa? Lehtijutun mukaan? Ja nyt paikkakunnalla on yli 3.5 vuotta odotettu milloin lunastavat saamansa luottamuksen ja hommaavat seudulle kaiken sen hyvän mitä tarvittaisiin ja saatavissa olisi ja mihin heidän valtansa on oikeutettu. Mitä vielä, nyt alkaa hemmetinmoinen näennäinen touhuaminen silmänlumeeksi kun uusiin vaaleihin on enää muutama kuukausi aikaa ja äänten kalastelu on aloitettava voidakseen tulla uudelleen valituksi eduskuntaan? Kauko Juhantalo sentään hoitaa edistajakaudellaan ensisijaisesti oman kotikaupunkinsa Kankaanpään asiat kansanedustajan mandaatilla, ja sitten paneutuu muihin juttuihin, jos aikaa ja voimavaroja ylitse jää. Se on sitä kotiseuturakkautta!

    • Nimetön

      Olet siis sitä mieltä, että kolme kansanedustajaa voivat vain sanella mitä haluavat. Entäs ne loput 197?
      Kolmikko on saanut poikkeuksellisen paljon aikaan kuluvalla kaudella.
      Tai tarkemmin ottaen kaksikko, koska Populisti-Illun meriitit ovat lähinnä mahdottomien asioiden vaatimista ja tyhjän lupailua.

  • Nimetön

    no satonen ei onneks pääse enään mihinkään ja pylsy sekottaa pakan niin ettei pääse kukaan muukaan

  • KR Koski

    Harmi ettå Nokialla Pirkkalan rampin kuopat syntyivät vasta sunnuntaina. Jos Pernerin mustasta autosta olis jäänyt yksi pyörä kuoppaan, niin olisi ministerikin todemnut omakohtaisesti tiestön nykytilan.

  • Nimetön

    Hakanen ei mene toiselle kaudelle ja artollakin tiukkaa. Leino ja Nurminen ovat hyvät ehdokkaat Tyrväätä aatelen, ei paina vanhat ”synnit” kelkassa.

    • Nimetön

      Ei paina vanhat synnit, mutta ei paina mikään muukaan. Ilmari on lähinnä rakennellut pilvilinnoja ilman minkäänlaista konkretiaa, samalla kun yrittää varmistella seuraavaa kauttaan hölynpölyllä..

  • Nimetön

    Taitaa Nurmisen laulut olla laulettu eduskunnassa, niin vaatimatonta on työskentely ollut. Mutta jos on välillä muissa hommissa voi löytää kipinän uudelleen, mutta nyt ei jatkoon. Hakanen jatkossa ainoona Sastamalasta, siltä se näyttää.

Kommentointi ei ole käytössä.