Markus Alajoki tavoittelee Talousgurun titteliä

Markus Alajoki on Vammalan lukion ensimmäinen Talousguru-finalisti. Urheilumies testasi haastattelun jälkeen Vammalan lukion pöytäjalkapallopeliä.

Vammalan lukion abiturientti Markus Alajoki tavoittelee Talousgurun titteliä. 18-vuotias kiikoislainen sijoittui alkukilpailussa 14 parhaan lukiolaisen joukkoon ja matkaa näin ollen Helsingissä 27. helmikuuta pidettävään finaaliin. Alkukilpailuun osallistuminen oli vapaaehtoista, mutta Alajoelle itsestään selvää.

”Kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan kumpuaa jo kotoa, se on vähän niin kuin harrastus perheen kesken. Ei minulla silti mitään odotuksia kilpailusta ollut, ja finaaliin pääsy tuli ihan puhtaasti yllätyksenä”, nuori mies tuumii tyytyväisenä.

Kotijoukkojen lisäksi kiitoksen tähänastisesta menestyksestä ansaitsee Vammalan lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja Jarmo Viitanen, jota Alajoki kehuu vuolaasti.

Luvassa tiukka väittely

Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton järjestämään Talousguru-kilpailuun osallistui tänä vuonna ennätysmäärä lukioita, peräti 145.

Alkukilpailussa osallistujien piti muun muassa kirjoittaa kaksi esseetä ja määritellä kryptolainan ja arvo-osuustilin kaltaisia käsitteitä.

”Tykkään kirjoittaa esseitä, termien selittäminen oli se hankalampi osuus”, Alajoki muistelee.

Finaalissa edessä on kirjallinen osuus ja suullinen väittely, jossa loppukilpailijat puolustavat viiden minuutin pariväittelyissä erilaisia talouteen liittyviä väitteitä.

Alajoki ei ota loppukilpailusta paineita. Kokenut yleisurheilija ja kiekonheitossa SM-mitaleja kahminut nuorukainen aikoo lähteä Helsinkiin urheilijamaisella asenteella ja tehdä parhaansa.

”Jokainen sijoitus on plussaa, mutta kunnianhimoa löytyy sen verran, että tosissani lähden taistelemaan. Vastassa tuntuu kyllä olevan kovaa porukkaa, mitä olen nimiä ennakkoon googlannut.”

Väittelytaktiikkaa Alajoki on hionut katsomalla YouTubesta löytyviä aiempien vuosien finaaliväittelyjä.

Kirkkovaltuuston nuorin jäsen

Talousguru-kilpailusta voi poikia Markus Alajoelle paljon hyvää. Huomattavien rahapalkintojen lisäksi jaossa on peräti viisi yliopistopaikkaa.

Jo nyt Alajoelle on tarjolla paikka joko taloustieteiden opinnoissa Helsingin yliopistossa tai ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa niin ikään Helsingissä.

”Mikäli loppukilpailusta tulee menestystä, tarjolla on paikkoja laajemminkin. Tällä hetkellä kiinnostavin vaihtoehto on kauppatieteiden opiskelu Tampereen yliopistossa”, finalisti kertoo.

Alajoki valmistuu ylioppilaaksi näillä näkymin ensi syksynä. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen kiinnostaa kiikoislaista laajemminkin. Hän oli viime vuoden seurakuntavaaleissa Sastamalan nuorin ehdokas ja lunasti paikkansa kirkkovaltuustossa.

Vastaa kommenttiinkäyttäjälle Nimetön Peruuta kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>