Metsäkeskustelu valtasi valtuuston – ”Siitä ei tule mitään, jos valtuustossa ryhdytään tekemään metsänhoitosuunnitelmaa”

Vihreitten Eveliina Asikaisen joulukuussa tekemä valtuustoaloite Sastamalan kaupungin omistamien metsien metsätalouden läpinäkyvyydestä ja hyvinvointihyötyjen lisäämisestä nosti maanantain valtuustossa rehevän keskustelun. Kaupungilla on noin 2 100 hehtaaria metsää.

”Kiitos pitää antaa aloitteen nopeasta käsittelystä, mutta siihen ne kiitokset jäävätkin. Vastaus ei oikeastaan vastaa niihin asioihin, joita aloitteessa esitettiin. Esitimme metsien hoidon linjausta, mutta siitä ei mainita mitään. Esitän aloitteen palauttamista uudelleen valmisteluun”, totesi Asikainen.

Keskustan Pentti Jarkko kannatti palauttamista.

”Vastauksessa on ohitettu hyvinvointivaikutusten selvittäminen”, sanoi Jarkko.

Myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jenni Jokinen (sd) kannatti palauttamista.

Vastauksessa mainittu 20-vuotinen metsänhoitosuunnitelma nousi keskiöön keskustelussa. Keskustan Pertti Hakanen nojasi suunnitelmaan.

”Minusta vastaus on varsin hyvä. Odotetaan rauhassa syksyllä valmistuvaa metsänhoitosuunnitelmaa. Se on hyvin tarkka. Siitä ei tule mitään, jos valtuustossa ruvetaan tekemään metsänhoitosuunnitelmaa. Se on ammattilaisten työtä.”

Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg laukaisi tilanteen.

”Olemme valmistelemassa omistajalinjausta kokonaisvaltaisesti. Siihen sisältyy myös linjaus siitä, mitä kaupunki haluaa metsiltä.”

Kaupunginjohtajan sanojen jälkeen Asikainen veti pois palautusesityksensä. Vastaukseen muotoiltiin valtuuston yksimielisellä päätöksellä, että linjaus tehdään ja se hyväksytään syksyllä valtuustossa.

Mikä muu puhutti? Lue lisää valtuuston kokouksesta 6.3. Alueviestistä.

Poimintoja

  • Nimetön

    vihreet nyt ei nykyään metsistä mitään tajua kunhan takseilla suhaavat paikasta toiseen veron maksajien piikkiin

    • Nimetön

      Kyllä vihreet metsän tuntevat. Sinnepäinhän heidän ehdotuksensa pruukaavat yleensä mennä. Hyvä se ja onneksi meille muille, vastuuta tunteville ihmisille.

  • Nimetön

    Ihmetellä pitää Pentti Jarkon toimintaa. Onneksi Asikainen veti esityksensä pois.

  • Nimetön

    Kun tuota metsää on yli 2 000 hehtaaria, niin voisiko siitä myydä hakkuulla osan pikavauhtia. Sillä rahoitettasiin kuluvalle vuodelle muutama lisähoitaja kotihoitoon. Jos ensi vuodelle on budjettiin tulossa lisäeuroja hoitajien palkkaamiseen. Se on vanhuksille pitkä aika odottaa auttavia lisäkäsiä.

  • Nimetön

    Mahdollisesti saatavat testamenttivarat 200 000e ehdottomasti tähän tarkoitukseen! Kulttuurin puutteeseen ei kukaan kuole, mutta hoitoa tarvitsevilla alkaa jo olla ”elokuun” viimeinen päivä lähellä,

  • Nimetön

    En tiedä oliko Asikaisen ym. aloite kannatettava vai ei, mutta pääasia tässä metsäkeskustelussa oli kaiketi se, että virkamiehistö ei näytä suhtautuvan vakavasti valtuutettujen (saati sitten kuntalaisten) aloitteisiin. Virkamiesten välinpitämätön suhtautuminen on puhuttanut paikallispoliitikkoja jo monia vuosia, joten ilmeisesti tämä metsäaloite oli nyt se oljenkorsi, joka katkaisi kamelin selän ja sai Asikaisen vaatimaan asiallista käytöstä viranhaltijoilta. Minä muistelisin nähneeni pahempaakin.

    Valtuusto on kunnan ylin päättävä elin, eli jos virkamiehet suhtautuvat valtuutettuihin vähätellen, syy on myös valtuutetuissa itsessään. Jos yrityksen yhtiökokouksessa osakkaita kohdeltaisiin kuin valtuutettuja usein täällä, firman johdossa putoaisi päitä. Kuntalaisena kiitän Asikaista siitä, että hän osoitti asemansa mukaista selkärankaa ja vaati asiallista kohtelua valitsemillemme edustajille ja heidän ajatuksilleen.

    Jotta en kuitenkaan yksinkertaistaisi liikaa, niin kannattaa muistaa, että erittäin hyvin valmisteltuihin valtuustoaloitteisiin virkamiehet ovat kyllä toisinaan antaneet myös erittäin hyviä vastauksia. Jos aloitteessa ei ole tolkun häivää, siihen on vaikea antaa timanttista vastausta.

  • Nimetön

    Pylsy virkamiehenä hoitaa näitä metsä-asioita,….taisi olla aika ylimielinen vastaus.

  • Nimetön

    Vihreitten tavoite valtakunnan tasolla on vähentää hakkuita 15 milj.m3 niin kyllähän se nyt näkyy kuntatasollakin. Yksityisten metsiin on vaikeampi puuttua joten strategiaan kuuluu että kuntatasolla ja valtion metsissä pyritään vaikuttamaan.
    Valtakunnan tasolla hakkuitten rajoittaminen tarkoittaa muutaman tehtaan siirtymistä tuontipuun varaan tai toiminnan supistamista. Muutama tuhannen työtöntä duunaria siis.

    • Nimetön

      Vihreiden tavoite, johon vasemmisto näyttää yhtyvän tietää 3 kuution keskikasvulla 5 miljoonaanan metsähehtaarin jäävän hakkuiden ulkopuolelle.
      Tuo määrä puuta teollisuuden pitäisi tuoda todennäköisesti Venäjältä omien metsien jäädessä hoitoa vaille ja lahoamaan.
      Mikä olisikaan vaikutus työllisyyteen, talouteen ja hiilijalanjäkeen, sekä uusiutuviin polttoaineisiin, mikäli tuleva hallitus linjaisi tälläisen metsäpolitiikan?

  • Nimetön

    Kaupunki voi miettiä osaa metsien käyttöä luonnon ja ihmisten viihtyvyden näkökulmilta, kaikki hehtaarit eivät tarvitse olla tehokäytössä. Oikeita luonnonsuojelukohteita tarvitaan lisää. Ritajärven tapaisia rakennettuja ”luontokohteita” ei tarvita lisää, vaan aidosti luonnontilaan jätettyjä. Kyllä muutama hehtaari kaupungilta liikenee, vai onko kaikki luonnontilassa olleet metsät hakattu pois ”suunnitelmien” mukaan. Hyvä että linjataan tulevaisuuden hoitolinjauksia. Yksityismetsät olkoon enemmän tehotaloudessa.

  • Nimetön

    Kyllä Asikaisen olisi pitänyt kiinnittää huomiota aloitteen laatimiseen. Aloite oli vähintäänkin sekava ja epäselkeä. Epäselväksi jäi mihin ja minkätasoista vastausta haettiin? Yksittäisen puun tarkkuudella kaikkien metsien siirtämistä halipuiksi?

    • Nimetön

      Tämä teoreettinen hössötys tuntuu jotenkin turhalta, kun monilla kuntalaisilla on tosi kysymyksessä päivittäisessä elämässä. Että kuinka pärjää taloudellisesti ja terveytensä suhteen. Nyt näköjään paikallismediakin kaihtaa näitä konkreettisia käytännön elämän aiheita.

Kommentointi ei ole käytössä.