Sastamalan kh: Kivinavetan tilannetta ei tarve harkita uudelleen

Kivinavetta

Museokeskustelu nosti päätään Sastamalan kaupunginvaltuustossa, kun perussuomalaisten valtuustoryhmä esitti Kivinavetan palauttamista museoksi. Kaupunginhallitus antoi valtuustoaloitteeseen rivakasti vastauksen.

Museotoiminnan näyttelytilaksi on puolitoista vuotta sitten syksyllä osoitettu Tornihuvila ja kokoelmatilaksi Stormin vanha koulu. Kaupunginhallitus toteaa, että esille ei ole noussut mitään sellaista uutta seikkaa, jonka perusteella aiempaa päätöstä tulisi harkita uudelleen.

Alueen kaavoitus on parhaillaan vireillä. Kaupunginhallituksen mukaan Kivinavetasta luopuminen myymällä ei ole siksi ajankohtaista. Tarkoituksenmukaista on kuitenkin sen vuokraaminen alueen elinvoimaa vahvistavaan käyttöön.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän allekirjoittaman valtuustoaloitteen jätti Maire Villo. Hän on myös kaupunginhallituksen jäsen. Kaupunginhallituksen kokouksessa Villo esitti, että kaupunki luopuu Kivinavetan myyntiaikeista ja Kivinavetta palautetaan entiseen tarkoitukseensa eli perusnäyttelyksi. Esitys raukesi kannattamattomana. Maire Villo jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Kaupunginhallituksen vastaus tulee valtuuston käsittelyyn.

Aikaisemmin Alueviestissä:

Museokeskustelu sai Sastamalassa kierroksia: ”Mihin viittaatte?” (5.3.2019)

  • Nimetön

    Oikea päätös! Villo voi keskittyä muihin asioihin, kuten nauttimaan eläkepäivistä.

  • Nimetön

    ´´´´Tarkoituksenmukaista on kuitenkin sen vuokraaminen alueen elinvoimaa vahvistavaan käyttöön.

    Kiitos että kh on/oli järjissään

  • Nimetön

    Kivinavettaa ei museoksi elähdytä kuin korkeintaan Katriina Pylsy 😉

  • Nimetön

    Kivinavetta on museoksi kaikkein paras kyllä perussuomalaiset oli oikeassa

  • Nimetön

    Museota alkaa olla koko Sastamala. Omakotiasujan kustannukset 5-6 kalleimmat kunnan joukossa koko maassa.
    Tuolla tilastolla asuntojen arvot alenevat, asukasluku laskee ja yrityselämä hiipuu, kuten Vammalan katukuvasta näkyy.
    Yksi hailee, tuo kivinavetta tämän kurjuuden keskellä.
    Vertailun vuoksi, Poriin liitetty Lavia 10 edullisimman kunnan joukossa.

    • Nimetön

      Samaa mieltä kahden edellisen kanssa. Täältä ovat valtuuston isot ryhmät sammuttaneet valot jo monta vuotta sitten.

    • Mullikuhnuri

      Omakotiliiton tutkimuksessa vertailuoletus oli 30 vuotta vanha talo, jossa veden kulutus on 135 l/asukas/vrk, 3 asukasta, lämmitysmuoto on suora sähkö: lämmitys 14 000 kWh/v, käyttösähkö 4 000 kWh/v.
      Sastamalassa lämmitys- ja käyttösähkön osuus kuluista on n. 65%. Siihen ei kaupungin päätöksillä ole vaikutusta. Valitsemalla itse suoran sähkön tilalle halvemman energiamuodon, voi kuluissa säästää enemmän kuin kaupungilla on mahdollisuuksia asumisen kuluihin vaikuttaa.
      Myös tulevissa vaaleissa voi vaikuttaa kuluihinsa äänestämällä puoluetta, joka ei myy valtion monopoliyhtiöitä ulkomaisille veroparatiisiyhtiöille, kuten sähkönsiirrossa kävi. Porvarihallitus on jo siirtänyt myyntiyhtiö Vakeen 16,7 prosenttia Nesteen ja energiayhtiö Vapon osakkeista, 49,9 prosenttia Posti Groupin ja jäänmurtajayhtiö Arctian osakkeista, 50,1% vesivoimayhtiö Kemijoen osakkeista ja koko osakekannan ajoneuvokorjaaja Raskoneesta, alkoholijuomayhtiö Altiasta ja viestintäkonserni Nordic Morningista. Kaikki muukin on kaupan, jos annat vaaleissa siihen valtuutuksen. Samalla valtion budjetista poistuu valtava määrä osinkotuloja, jotka korvataan kansalaisilta perittävinä veroina.

      • Nimetön

        Siinä on asiaa ja selkeesti ilmaistu. Kannattaa pohtia kenelle valtakirjan antaa vaaleissa. Eikä kannata uskoa kaikkea mitä valtamedia tarjoilee totuutena.

  • Nimetön

    Luuletko mulli että osakekauppa mitä valtio harjoittaa ei perustu taloudelliseen voitontavoitteluun ja markkinoiden analysointiin? Luuletko että virkamiehet virkavastuulla eivät ymmärrä mitä ovat tekemässä?
    Silloin kun tehdään markkinalähtöisiä päätöksiä pyritään mahdollisimman hyvään taloudelliseen tulokseen josta hyötyvät ennenkaikkea veronmaksajat, me kansalaiset. Sen sijaan ideologinen päätös olla seuraamatta markkinoita johtaa huonosti hoidettuihin yrityksiin, osinkotuotot ovat täysin marginaalisia valtion kokoisessa taloudessa ja nekin tulevat vain dynaamisista, kehittyvistä yrityksistä.
    Sipilän hallitus on laskenut viime hallituskaudella pienituloisten veroastetta, demarihallituksesta seuraa automaattisesti tuloveroasteen nousu sekä palkansaajille että yrittäjille.
    Juha Sipilä loi tähän maahan n. 120 000 uutta työpaikkaa, kuka muu pääministeri voi esittää vastaavat luvut?

Kommentointi ei ole käytössä.