Saarioinen yt-neuvottelee Huittisissa

Saarioinen, tuotanto
Tuotantolinja Saarioisten tehtaalla. Kuva: Saarioinen.

Huittisissa Saarioinen on aloittanut tehtaallaan yhteistoimintaneuvottelut. Niiden piirissä ovat kaikki tuotannon työntekijät.

Suomen elintarviketyöläisten liiton mukaan työnantajan tavoitteena on vähentää seitsemäntoista henkilötyövuotta. Tästä seitsemän olisi sisäisiä siirtoja Sahalahden tehtaalle.

“Työtä on ollut niin paljon, ettemme näe, miten henkilöstöä voitaisiin realistisesti vähentää”, sanoo pääluottamusmies Lauri Lehtinen.

Huittisten toimipaikalla työskentelee Suomen elintarviketyöläisten liiton alaisissa töissä noin 120 henkilöä. Tehtaalla valmistetaan marjajalosteita, valmissalaatteja, salaattikastikkeita, puuroja, kiisseleitä ja mehua.

Yhtiö on investoinut uuteen linjastoon Sahalahden tehtaalla. Puuron valmistus siirtyy Huittisista sinne vaiheittain ensi syyskuusta alkaen.

Yt-neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa.

  • avatar Nimetön

    Yrityksiltä ihan normi toimintaa näin eduskuntavaalien alla. Halutaan tukea kokoomusta, pelottelemalla työntekijöitä. Tässäkin tapauksessa töitä on ihan riittävästi, kuten jutusta käy ilmi. Halutaan oikeisto voittoon ja yleissitovuus pois. Eli tietyissä yrityksissä ei maksettaisi vuorolisiä, lomakorvauksia eikä äitiysajanpalkkaa. Samalla levottomuus lisääntyisi yhteiskunnassa, kun ei olisi selkeitä sopimuksia joilla toimia. Menisi Ranskan malliin, jossa ihmiset rynnivät kaduille ja hakevat joukkovoimalla sitä kautta oikeutta. Rähinöinti lisääntyisi.

    Vastaa
    • avatar Nimetön

      Eiköhän sen luottamusmiehen työnkuvaan kuulu vakuutella, että kyllä töitä on, oli asia sitten kuinka tahansa.
      Ja yt-neuvottelujen syynä voi olla muukin kuin töiden puute.
      Kerrassaan huvittavaa, että työnantajaa syytetään huvikseen irtisanomisista vaalien takia. Vaikka kirjoittajan aatesuunta onkin vasenlaita, niin toivoisin silti edes siteeksi totuuteen perustuvaa argumentointia.
      Pitäisiköhän Saarioista päin vastoin kiittää siitä, että on tuonut runsaasti työpaikkoja Huittisiin vuosien mittaan. Kiittämättömyys on maailman palkka.

      Vastaa
      • avatar Nimetön

        Kyllä siinä tuttukaava toistuu. Nyt Stora Enso ilmoitti Oulusta sulkevansa paperikoneen ja 400 ihmistä menettää työnsä. Sopivasti näin vaalien alla.

      • avatar Nimetön

        Tuhansia joutuu vaalien jälkeen työttömäksi, mikäli vihervasurit pääsevät valtaan ja milloin mistäkin syystä haluavat vähentää hakkuita.
        Heidän jäljiltää jakovarana on vain kurjuutta.

      • avatar Nimetön

        Irtisanominen on työnantajalle niin kallista, että sitä ei kukaan tee ihan vain vaalitemppuna. Sen ymmärtää jokainen, joka ymmärtää edes työmarkkinoiden perusasiat.
        On suorastaan idiotismia väittää jotain noin typerää.

      • avatar Nimetön

        Ei sitä vaalientakia irtisanota. Mutta se ajoitetaan aina näin vaalienalle. Ja irtisanominen Suomessa on kaikista halvinta, moneen muuhun maahan nähden.

      • avatar Nimetön

        Teollisuus siis antaisi lyömäaseen vihervasureille vaalitaistoon? Järjetön ajatus.
        En ole koskaan käsittänyt työväen vaatimuksia irtisanomisen tekemisestä kalliimmaksi. Työntekijät ovat yrityksessä siksi, että he tekevät yritykselle tulosta. Se on ainoa syy ja muuta syytä ei voi olla. Jos markkinatilanne on sellainen, että em. asia toteutuu, niin työnantajan ei ole mitään syytä irtisanoa. Työntekijä näet tuo rahaa yritykseen.
        Jos yritys tuottaa tappiota, niin irtisanominen on tehtävä, ettei yritys kaadu ja loputkin työpaikat häviä.
        Kun taas paremmat ajat koittavat, niin yritykselle on pienempi riski rekrytoida ihmisiä, jos se tietää, että ei joudu maksamaan itseään kipeäksi, jos joudutaan joskus irtisanomaan.
        Tässä asiassa työväki sahaa omaa oksaansa vain pitämällä kovapäisesti kiinni omasta Stalinin ajan kannastaan.

      • avatar Nimetön

        7:36 Ilmeisesti et ole kuullut sanontaa, ” pelko on aseeni”. Ja mitä tulee irtisanomisen kalleuteen, eli jos firmalla on yrityksiä myös muualla kuin Suomessa ja halutaan irtisanoa. Se kohdistuu siihen maahan jossa on halvinta irtisanominen. Mitä tulee kotimaan suhdannevaihteluun, niin meillä on siinäkin oiva keino. Lomautta. Samalla voi tarjota työntekijöille lisäkoulutusta oman ammatin ylläpitoon. Ja yrityksellä on entistä osaavampi porukka töihin kun tilanne paranee. Yhteistyössä on voimaa ja järki antaa siihen työkalun.

      • avatar Nimetön

        On kornia puhua yhteistyöstä ja ammattiyhdistyksestä samassa lauseessa. AY-liike ei harrasta yhteistyötä enää millään tasolla sen jälkeen, kun Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue hajosi.
        Jopa oman maan vasureiden (SDP) suuntaan se harjoittaa sanelupolitiikkaa, joskin setelinipun saattelemana.

  • avatar Nimetön

    Samoin tämä räyhähallitus aloitti sanelupolitiikan heti kättelyssä työmarkkinajärjestöjä kohtaan. Mikä on lopputulos? Hallitus lähti käpykaartiin, mutta työmarkkinajärjestöt pitävät puolustuslinjat järkähtämättä. Järki ja voima, ovat ihmisten turva.

    Vastaa
    • avatar Nimetön

      Tämä sinun kutsumasi ’järki ja voima’ vähenee koko ajan, kun liitot menettävät jäseniään kiihtyvällä tahdilla. Edes jonkinlaisen omantunnon omaavat työntekijät eivät yksinkertaisesti kehtaa kuulua moiseen öykkärilaumaan, jonka päätehtävä on sabotoida työmarkkinoita ja vaikeuttaa työllistymistä.
      Samaan aikaan YTK:n jäsenmäärä on ampaissut kovaan nousuun. Ei sinällään ihme, kun kerran työttömyysturvan ja halutessaan muutkin ay-kassan vastaavat palvelut saa pilkkahintan.

      Vastaa
      • avatar Nimetön

        9:06 Kokoomus ja sen kuiskaajat ajavat sitä, että työehtojen yleissitovuus poistettaisiin. Tarkoittaa sitä, että monen palkka tippuisi kymmeniä prosentteja. Koska tänä päivänä palkat muodostuu paljolti näistä lisistä ja ne halutaan pois. Vuorolisät, lomarahat ja perhevapaiden korvaukset. Muutamia mainitakseni. Tällä Loimaan kassalla ei ole näihin asioihin näyttää muuta ratkaisu, kuin Loimaan savipellot. Lyökää saappaanne sinne ja odottakaa noutajaa. Viikatemiestä!

      • avatar Nimetön

        Tarinasi kuuluu samaan sarjaan mm. näiden kanssa: ’ufot tappoivat Kennedyn’ ja ’kuukävelyt on lavastettu Hollywoodin studioilla’.
        Mielikuvituksesta pitää antaa pisteet. Hyvä salaliittoteoria.
        Yleissitovuudesta voitaisiin luopua, jotta paikallinen sopiminen toimisi ja työmarkkinoille saataisiin toimivuutta. Se toisi uusia työpaikkoja, koska päästäisiin eroon ay-liikkeen jyräämästä sanelupolitiikasta.
        Tällä hetkellä yritykset eivät uskalla työllistää. Nykyinen hallitus yritti saada työllistämiskynnystä alaspäin, mutta sehän ei ay-änkyröille käynyt. Sehän olisi tarkoittanut, että kaikkein laiskimmatkin olisivat joutuneet kortistosta töihin. Kamalaa!

      • avatar Nimetön

        09.06,oletko huonosti menestyvä yrittelijä, vai miksi käyt yksityistä sotaasi järjestäytymistä vastaan? Moniko yrittäjä haluaa käydä työsopimusneuvottelut jokaisen työntekijän kanssa erikseen joka vuosi ja joka kerta, kun vaikkapa organisaatiota muuteteen? Vai haluatko sanella ehdot kuulematta kenenkään työntekijän kantaa? Sellainen työnantaja, joka ei halua tarjota säällisiä työehtoja työntekijälle, on konkurssia kohti kulkeva räyhääjä, joka saa töihinsä vain hetken viipyviä, huonosti motivoituneita työpaikkailmoitusten selaajia.
        Sekoitat iloisesti työttömyyskassan ja ammattiliiton puhuessasi ay-kassasta ja kuinka YTK-työttömyyskassa tarjoaa samat palvelut kuin ay-kassa. Työttömyyskassat eivät ole ammattiliittojen osia, ne maksavat vain työttömyyskorvauksia. Ammattiliittojen kautta saa luottamusmiehen avukseen, lakimiespalveluita sikailevien työnantajien kanssa pärjäämiseen, koulutusta, kuntoutus- ja virkistyspalveluita, urasuunnitteluapua, työllistymisneuvontaa ja muita työurapalveluita, usein myös työnvälityspalveluita työtä tarjoavien ja hakevien yhdistäjinä. Ja se tärkein: Ammattiliitot neuvottelevat työehtosopimukset vakuuttavammin ja tasapuolisena kumppanina, keskitetysti. YTK ei tarjoa muuta kuin vuodeksi ansiosidonnaisen päivärahan, muuuten se jättää jäsenensä yksin.

      • avatar Nimetön

        Oho. Nyt osuinkin arkaan paikkaan.
        Kirjoituksessasi olisi paljonkin korjattavaa. Yhtenä esimerkkinä väitteesi, ettei YTK tarjoa muuta kuin ansiosidonnaisen päivärahan.
        Hämäysyrityksesi ei onnistunut, koska 18€ lisähintaan kassan jäsenyyden päälle (92€) saa mm. vakuutuksen, lakimiehenpalvelut, alennuksia yrityksiltä, jne. jne.
        Tästä ei ay-rintamalla ymmärrettävistä syistä puhuta mitään.

      • avatar Nimetön

        10:06 Sinun kirjoitus vastaavasti nojaa ajatukseen, että hyvä tarina ei ole mitään velkaa totuudelle. Se on sitä “Soinismia”. Järjetön palkkojen polkeminen aiheuttaisi sen, ettei ihmiset tulisi palkallaan toimeen. Eli muut palkansaajat ja eläkeläiset joutuisivat verotuksella yhteiskunnankautta tukeen näitä alipalkattuja. Ja monikansalliset firmat veisivät muhkeat voitot minne lienee. Eläkeläiset maksavat muutenkin jo korkeampia veroja, ei heitä saa laittaa palkka-alen maksajiksi. Kyllä palkalla pitää tulla toimeen. Senhän sanoo järkikin!

      • avatar Nimetön

        13.09, ytk antaa vain lainopillista neuvontaa, se ei anna asianajoapua eikä aja työntekijän asiaa oikeudessa. Esimerkiksi laittoman irtisanomisen tapauksessa ei ytk:n päänsilitys auta, siinä tarvitaan asianajoapua, jota ammattiliitto antaa.

      • avatar Nimetön

        Maksu sisältää oikeusturvavakuutuksen, jolla saa asianajajan tarvittaessa.
        Jostain syystä ay-jäsenet tarvitsevat lakimiehen palveluja varsin usein. Melkeinpä voisi ajatella, että he hakevat konfliktitilannetta tarkoituksella.

      • avatar Nimetön

        19.16, ytk:n oikeusturvavakuutus ei korvaa asiaa, jossa on kyse työsuhteen päättämisen ehdoista, eli laittoman irtisanomisen sattuessa kohdalle saat käydä oikeutta omalla vastuullasi. Eli oikeutettukin riitauttaminen jää tekemättä kulujen vuoksi, mikä onkin tämän työnantajien luoman ytk-ansan tarkoitus. Eikä tämä ole ainoa sudenkuoppa tässä kassahuijauksessa. Ammattiliitot ovat ainoa työntekijän turva.

      • avatar Nimetön

        Vakuutus korvaa oikeustoimet, liittyvät ne mihin tahansa.
        Ammattiliitot elävät viime hetkiään. Nauti omastasi niin kauan kuin voit.
        Samalla voit kurkata vessassa käydessäsi peiliin. Sieltä löytyy syy ay-liikkeen tuhoon.
        Liike, joka yrittää kampittaa kaiken mahdollisen yhteiskunnan muuttuessa ympärillä, ei voi elää.

      • avatar Nimetön

        07:44: ytk:n oikeusturvavakuutus ei korvaa asiaa, jossa on kyse työsuhteen päättämisen ehdoista, Tämä lause löytyy ytk:n omilta sivuilta . Yritä vaan puhua musta valkoiseksi, mutta totuus on, että ytk on tahallinen yritys heikentää työntekijöiden asemaa.

      • avatar Nimetön

        YTK on vaihtoehto, jota voi vapaasti kenenkään pakottamatta hyödyntää.
        Niin tekevät jo yli 400 000 palkansaajaa ja määrä lisääntyy koko ajan. Samalla liittojen jäsenmäärä laskee yhtä rajusti. Valveutuneet palkansaajat siis äänestävät jaloillaan.

        Se ei ole ihme, kun seuraa ay-änkyröiden toilailuja. Mikään ei käy ja jos kiukuttelu ei auta, niin sitten aletaan kiristämään työnantajaa ja koko yhteiskuntaa.
        Missä muussa asiassa tällaista mielivaltaa kärsittäisiin?
        90-luvulla paperimiehet ulkoistivat paperitehtaita ulkomaille kohtuuttomilla vaatimuksillaan ja laittomilla lakoillaan.
        Nyt mm. AKT ja ahtaajat ovat tekemässä samaa pysäyttelemällä Suomen vientiä.
        Suomen taloudella ei kertakaikkiaan ole varaa tuon kaltaiseen toilailuun.
        Tästä syystä satamia ollaan automatisoimassa kiireellä.
        En ole vastustamassa lakko-oikeutta, mutta jonkinlaista vastuuta peräänkuulutan. Ei ole mitenkään kohtuuden rajoissa, että luotot ja muut agitaattorit saavat miljardiluokan tappiot Suomen taloudelle vain, koska sattuu olemaan huono päivä ja neuvottelupöydässä sattuu ärsyttämään jokin.

      • avatar Nimetön

        9.00, mitä apua saavat Oulun YT-neuvotteluihin joutuneet paperimiehet ytk:lta? Onko ytk:lla oma luottamusmies neuvotteluosapuolena? Eipä tietenkään, se ei ole sopimusosapuoli. Jos ammattiliiton paikallisia edustajia eli luottamushenkilöitä ei olisi, YT-neuvotteluja ei voitaisi oikeasti käydä, vaan jokainen työntekijä joutuisi yksin kohtaamaan sanellut päätökset. On näet niin, että kukaan ei uskaltaisi ilman luottamushenkilön statusta ja turvaa asettua työntekijöitä puolustamaan, palkintona kun olisi piikkipaikka irtisanomisissa. Totuus on, että ytk jättää jäsenensä heitteille tällaisissa massairtisanomisissa. Onneksi ammattiliiton luottamushenkilö voi heitäkin edustaa. Tässä tapauksessa pitäisi ytk:laista nolottaa.
        Eiköhän meneillään olevat YT:t ja muut työelämän murrokset saa taas työntekijät järjestäytymään, kun huomaavat yksinään olevansa voimattomia.

      • avatar Nimetön

        Olen ollut YTK:n alkumetreiltä asti heidän jäsenensä. Hyvin tässä on pärjätty.
        Ainakaan minulla ei ole mitään syytä muuttaa takaisin änkyröiden leiriin. Mahtuu tänne muitakin, vaikka väkeä lappaa jäseniksi. Tervetuloa lähes ilmaisen työttömyysturvan piiriin!
        Olen säästänyt jo tähän mennessä tuhansia euroja ja säästö sen kun lisääntyy vuosi vuodelta.

      • avatar Nimetön

        14.07, hyvähän sitä on liittojen neuvottelemien sopimusten yleissitovuuden avulla vapaamatkustaa. Oletko valmis luopumaan järjestäytyneiden työntekijöiden neuvotelluista lomista, sairausajan palkasta, palkallisesta vanhempainvapaasta, vuorolisistä, ylityökorvauksista, sunnuntaikorvauksista ja muista palkanlisistä ja eduista, jotka tulevat minimipalkan päälle? Pystyisitkö neuvottelemaan ne henkilökohtaisesti ilman liiton apua? Kerropa työnantajallesi, että aletaan ensi kuussa kahdenkeskiseen paikalliseen neuvotteluun ja tyydyt minimipalkkaan, jos työnantaja niin haluaa, eikä lomistakaan ole niin väliksi.

      • avatar Nimetön

        Nimenomaan noin olen tehnyt. Olen neuvotellut mm. ylimääräisiä lomia, jotka eivät sopimuksen mukaan kuuluisi.
        Asiat hoituvat työnantajan kanssa paljon paremmin, kun hekin tietävät, että en ole heti itkemässä liiton perään, vaan asiat sovitaan ja niistä pidetään kiinni.

      • avatar Nimetön

        17.35, hyvähän se on tinkiä etuja muiden neuvottelemien yleissitovien sopimusten päälle. Niin tekevät liittojen jäsenetkin, eikä normaali työnantaja siinä mitään moitittavaa näe. Änkyräyrittäjät ovat erikseen, mutta kuka heille töitä tekisi.

      • avatar Nimetön

        Yle: ””Suomen Yrittäjien kyselyssä 58 prosenttia vastaajista sanoi olevansa valmis siihen, että työntekijät ja työnantaja voisivat sopia sunnuntaikorvausten maksamisesta keskenään. Nykyään laki vaatii, että sunnuntaina tehtävästä työstä pitää maksaa kaksinkertainen palkka arkityöhön verrattuna.
        28 prosenttia vastaajista vastusti ajatusta. 14 prosenttia ei ottanut asiaan kantaa.”
        Näyttää palkansaajilla olevan eri käsitys asioista kuin järjestöjyrillä.
        Johtunee siitä, että mainitut ay-änkyrät ovat täysin vieraantuneet käytännön elämästä. Järjen ääni voitti prosenteilla 58-28 🙂
        Turha yrittää vastata, että on painostettu tai muuta potaskaa. Kysely oli anonyymi ja vapaaehtoinen.

      • avatar Nimetön

        Ylityö- ja vkl-lisiä pitäisi viipymättä järkeistää kautta linjan. On täysin kohtuutonta ja perusteetonta maksaa esim. vaikka sunnuntaityöstä poskettomia lisiä. Sopiva taso voisi olla vaikka +20%.

      • avatar Nimetön

        Kyllä kaikki palkanlisät ryövätään pois kun kokoomus poistaa työehtojen yleissitovuus. Kaupanalalta ja monesta muusta työstä palkka laskee kymmeniä prosentteja. Koska pohjapalkka on pieni mutta erilaiset lisät tekevät niistä joten kuten siedettävät. Siinä sitten veronmaksajat joutuvat maksaan osan palkasta, erilaisina yhteiskunnan tuki-ja. Köyhiä eläkeläisiäkin kuritetaan näillä maksuilla. Kokoomus ja kepu ajavat tälläistä ryöstökapitalismina. Yleissitovuus on nyt tähtäimessä.

      • avatar Nimetön

        Et varmaan ymmärtänyt asiaa, kun oli niin pitkä lause. Kirjoitan nyt lyhyemmin.
        Myös suu-rin o-sa pal-kan-saa-jis-ta o-li sa-maa miel-tä.

      • avatar Nimetön

        8.42 ja 12.09: Suomen yrittäjien kysely! Keneltä kysyttiin, kysyttiinkö myös kaupan ja ravintola-alan työntekijöiltä, eli niiltä, joiden elämä riippuu täysin palkanlisistä? Vai kysyttiinkö säännöllistä työaikaa tekeviltä, jotka eivät tee kuin arkena töitä? Miten kysymykset asetettiin? Kysyttiinkö esimerkiksi, että voisiko palkanlisät sopia paikallisin sopimuksin poistettavaksi niin, että kiinteää palkkaa nostetaan vastaavasti, vai kysyttiinkö todella, pitäisikö palkanlisien maksamisesta tai maksamatta jättämisestä sopia paikallisesti? Kuinka suuri oli otanta eli vastanneiden määrä, edustivatko he koko maata ja kaikkia aloja, poistettiinko vastauksista “tilastollisesti merkityksettömiä” vastauksia? Olivatko kysymykset sellaisia, että jokainen ymmärsi ne samoin ja oikein? Vastasivatko kyselyyn kaikki valitut vai jättivätkö esimerkiksi yrittäjien propagandaan kyllästyneet vastaamatta, kun taas yrittäjien poliittista agendaa kannattavat vastasivat kaikki? Kyselytutkimuksilla saadaan helposti haluttu tulos, kun valitaan sopiva otanta eli vastaajaryhmä ja asetetaan kysymykset niin, että ne pakottavat valitsemaan halutun vaihtoehdon. Suomi on täynnä poliittisesti värittyneitä tutkimuslaitoksia ja ajatuspajoja, jotka osaavat tuottaa tilaajan mieleisiä tuloksia. Sillähän ne elävät.

      • avatar Nimetön

        🙂
        Kuten jo etukäteen tiesinkin, niin ’väärä’ vastaus yritetään ampua alas pätemättömänä.
        Olisitko yhtä kriittinen, jos tulos olisi ollut päinvastainen? Tuskinpa.
        Tuliko mieleesi vaihtoehto, että vastaajat olisivat tavallisia palkansaajia, eivätkä politrukkeja, jotka yleensä ovat äänessä kurkku suorana ’edustamassa’ palkansaajia?

      • avatar Nimetön

        13.35, en suinkaan ampunut sitä alas, tarjosin sinulle mahdollisuuden perustella tulosta kertomalla sen luotettavuuteen vaikuttavista lähtöoletuksista, kysymyksenasetteluista, tulosten tulkinnan menetelmistä ja otannasta. No, vastasit kysymyksellä, joka sisälsi perustelemattoman väitteen sekin. Ei näin köykäisillä eväillä synny hyödyllistä keskustelua.

  • avatar Nimetön

    Siirretään Sahalahden työntekijät tänne jos kunnon luottomies.Ja jos ei niin kaikki ottaa lopputilin Huittisissa niin mitä sanovat?

    Vastaa
  • avatar Nimetön

    Euro ja EU on ajanut monet yritykset nurin eikä valtiolla tai kunnilla ja kaupungeilla mene yhtään paremmin .

    Vastaa
  • avatar Nimetön

    Oulussa porvarit laittoivat ranttaliksi ja pistävät stoppiin paperikoneen. Ihmeen säyseesti tähän kapinaan suhtautuu valtamedia. Eikä edes paikallisia mellakkapoliiseja ole turvaamassa työntekijöitä. Ammattiliittojen edustajat ja työntekijät haluaisivat jatkaa työntekoa, mutta porvareitten kapina estää järkevän toiminnan. Ja joku vielä jaksaa moittia ammattiliittoja!

    Vastaa
    • avatar Nimetön

      Olet siis sitä mieltä, että vaikka paperi ei käy kaupaksi, niin väki olisi pidettävä töissä tyhjän panttina?
      Mielipiteesi kuvastaa hyvin vihervasureiden taloustaitoja. He luulevat, että rahaa virtaa yrityksiin, vaikka myyntiä ei olisikaan.
      Jos tämäntasoisen ymmärryksen omaavat ihmiset olisivat kiinni vallankahvassa, niin kyyti olisi kylmää Suomen hyvinvoinnille.
      Tähän asiaan sopii erityisen hyvin lausahdus:
      SDP – käsi toisten taskussa jo sata vuotta.

      Vastaa
      • avatar Nimetön

        15:10 Sdp – äänestäjien käsissä vaalivoitto. Suomi on maailman onnellisin kansa. Koska kansa tietää, pian pääsevänsä porvarihallituksesta eroon. Lopullisesti!

    • avatar Nimetön

      14:23:
      Nyt paperiliitto niittää sitä mitä kylvi -80 ja -90 -luvuilla. Paperiliiton täysin käsittämätön öykkäröinti, painostus ja lakkoilu jo ennestään muhkeiden palkkojen nostamiseksi ja poskettomien etujen lisäämiseksi kantaa nyt ‘hedelmää’.
      Ahneella on pa . . .nen loppu.
      Suomen paperiteollisuus on ikävä kyllä pikkuhiljaa häviämässä kone koneelta.

      Vastaa
  • avatar Nimetön

    Tätä se kaivattu digitalisaatio on. 2000-luvulla Suomen paperintuotanto on yli puolittunut. Paperintuotannossa tuo palkkakulu ei ole oleellinen homma vaan lopputuotteesta saatava hinta.
    Kartongilla ja sellulla on vielä vetoa ja hinnat kohdallaan kun tavarat ostetaan netistä.
    Kun katsotte Stora Enson hallituksen kokoonpanoa (hallitushan tällaiset asiat päättää), jäljet johtavat Ruotsiin

    Vastaa
  • avatar Nimetön

    Tässä voisi samalla heittää ajatuksen aivastuksen myös Tuposta, eli palkankorotuksista. Työnantajat veisaavat kuorossa, että liittokohtaisesti Neuvotellaan. Paitsi, että ei sittenkään! Vientiteollisuus määrittelisi palkankorotuksen Ylärajan. Sillälailla! Tupo ilman “tupoa”. Ei onnistu. Nyt nyrkkiä pöytään ja jokaiselle alalle omat palkankorotukset.

    Vastaa
    • avatar Nimetön

      Paperiteollisuuden ylemmillä toimihenkilöillä ei ole työehtosopimusta, koska työnantajajärjestö ei ole halunnut sellaista tehdä. Paperiteollisuuden työnantajat määräsivät kikyn ylemmille toimihenkilöilleen. Molemmat, sekä Stora Enso että UPM hävisivät oikeudessa. Ei voi soveltaa työehtosopimukseen sidottua kikyä, jos ei ole olemassa työehtosopimusta.

      Vastaa
  • avatar Nimetön

    Olkaamme kuitenkin ylpeitä! Suomi on jälleen Sipilän hallituksen aikana maailman onnellisin maa.
    Ruotsi jäi kauas taakse tässä YK: n tekemässä 156 valtion vertailussa.

    Vastaa
    • avatar Nimetön

      Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että Ruotsin mallia maahanmuuttopolitiikassa ei kannata Suomen matkia…

      Vastaa
      • avatar Nimetön

        Parantunut työllisyystilanne ja turvallisuus varmasti on vaikuttanut tulokseen maailman onnellisemmasta maasta.
        Ruotsin mallia ei tosiaan kannata matkia. Työperäistä maahanmuuttoa puolestaan tarvitaan kiireesti lisää yksistään eläkejärjestelmän toimivuuden takaamiseksi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>