Sastamalalla takana ”kohtuullisesti onnistunut” talousvuosi

Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ja elinkeinojohtaja Ursula Lumme. Kuva: Alueviestin arkisto / Minna Isotalo.

Sastamalan kaupungin viime vuoden tilinpäätös on valmistunut. Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg luonnehtii vuoden 2018 onnistuneen taloudellisessa mielessä kohtuullisesti. Tilikaudelta tuli 34 000 euroa alijäämää ja velkataso nousi noin 350 000 euroa.

”Meidän pitää edelleen jatkaa tuottavuutta parantavia toimenpiteitä sekä ennakoivaa otetta palvelurakenteen suunnittelussa. Nykypäivänä vaaditaan myös nopeaa reagointikykyä toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin”, kertoo Malmberg kaupungin verkkosivuilla.

Malmberg toteaa, että ennakkoarvioiden mukaan kaksi kolmaosaa kunnista teki viime vuoden osalta alijäämäisen tilinpäätöksen. Sastamalankin taloudellinen kehitys on riippuvainen monilta osin valtion tekemästä kuntapolitiikasta. Maakunta- ja soteuudistuksen kariutuminen lisää epävarmuutta myös kuntien talouden näkökulmasta.

Malmberg pitää kuitenkin tällä hetkellä huolestuttavimpana kaupungin nettomenojen 3,1 prosentin kasvua.

Sastamalan kaupungin lainamäärä on 53,4 miljoonaan euroon eli 2167 euroa per asukas. Tämä on edelleen selvästi alle kuntien keskiarvon. Alhainen korkotaso ja Pirkanmaan sairaanhoitopiin ylijäämän palautus johtivat siihen, että rahoitustuotot olivat 1,2 miljoonaa euroa rahoitusmenoja korkeammat.

”Tilanne on poikkeuksellinen ja tulevaisuudessa on syytä varautua rahoitusmenojen toisen suuntaiseen kehitykseen”, talousjohtaja Elina Alajoki toteaa.

Sastamala investoi pito- ja vetovoimaan

Sastamalan kaupunki ja sen liikelaitokset investoivat vuonna 2018 yhteensä 10,9 miljoonalla eurolla. Viime vuoden aikana muun muassa aloitettiin Vareliuksen koulun rakentaminen, kunnostettiin Ellivuorentie, viimeisteltiin Hyrkin ja Häijään liikealueet ja toteutettiin Uotsolantien perusparannus yhteistyössä Ely-keskuksen kanssa. Mouhijärven Maisemakylien kunnallistekniikan rakentaminen alkoi rinnakkaisväylän osalta Tiisalantiellä ja Sastamalan Vesiliikelaitos puolestaan investoi 1,9 miljoonan euron edestä vesi- ja viemäri-verkostoihin.

”Tulevina vuosina investointitasomme nousee entisestään, mikä johtaa vääjäämättä velkatason kasvuun. Palveluverkko 2030 suunnittelussa onnistuminen onkin tärkeää niin palveluiden turvaamisen, kaupungin vetovoimaisuuden kuin myös taloudellisen kantokyvyn näkökulmasta”, toteaa Malmberg.

Poimintoja

  • Nimetön

    Siinä on vetovoimaa! Suomen 5 kallein paikkakunta asua omakotitalossa,ja loppuun ajetut uimahallit.

    • Junan tuoma

      Lisäksi vielä julkiset rakennukset homeessa, järkyttävän kallis valokuitu ja kaupungilla liikaa paperinpyörittäjiä kuntaliitoksien vuoksi.

  • Nimetön

    Outo juttu kun kaikki asiat on päin peetä ja virkamiehet kehuu itseään .

  • Nimetön

    Kyllä täällä monessa asiassa tavallisen asukkaan mielestä päin peetä ollaan menossa, siitä ei pääse mihinkään.

  • Heikki

    Ei tuo talous kyllä mitenkään ole kohtuullisesti onnistunut. Menot kasvavat inflaatioakin nopeammin, velkataakka kasvaa, veroja maksava väki vähenee.
    tärkeää olisi tosiaan ymmärtää miten tällaiselle maalaispaikkakunnalle saataisiin väkeä ja töitä. Sijainti on kuitenkin ihan kohtuullinen.

    • Nimetön

      Tekemättömiä töitä on vaikka kuin ja moni etelän auringossa kypsynyt olisi valmis tulemaan edullisesti.

  • Nimetön

    On se koko Valtakunnan tasolla hurjaa, että 66% kunnista tekee negatiivisen tilinpäätöksen. Porvarihallitus on hurjasti leikannut valtionosuuksia ja Kiky vähensi vielä verotuloja. Porvarihallitus pitää kuntia oravannahan arvoisena. Onneksi Sastamala jaksaa porskuttaa.

  • Nimetön

    Hallitus antaa kuntien ja kaupungien mennä konkaan sitten on helpompi perustaa maakunnat ja lyödä kaikki palvelut nippuun .

    • Nimetön

      Hallitus on todellakin mahtava, jos se kykenee kaikkeen tuohon. Ei turhia miehiä.

  • Nimetön

    Suomen suurin hölmöys on se, että rikkaat maksavat liian vähän veroja. Palkansaajat maksavat henkilöitten välittömistä veroista 65%, eläkeläiset 21%, maatalous 1% ja yrittäjät 2%! Pelkästään kuukaudessa bruttona 1500-3000 euroa ansaitsevat maksavat veroista 30%. Hyvätuloisten pitäisi kantaa enemmän vastuuta verotuksesta.

    • Nimetön

      Hyvätuloisten kantaa lisää verotaakkaa?
      Jo nyt parhaiten tienaava 10% maksaa 90% tuloveroista. Eikö mikään riitä?
      Päinvastoin hyvätuloisilta pitäisi saada verotaakkaa pois, jos oltaisiin oikeudenmukaisia.

      • Nimetön

        Henkilöt jotka ansaitsevat yli 4000 euroa kuukaudessa, maksavat veroista 50 prosenttia. Lisäksi saavat yhteiskunnalta takaisin erilaisina tulonsiirtoina saman mitä maksavat veroina. Hyvätuloiset saavat yhteiskunnalta tukea moninkertaisesti sen, mitä.joku köyhä toimeentuloa. Hyvätuloiset hyötyy hyvinvoinvaltiosta eniten. Siksi käyvät myös äänestämässä ahkerasti.

  • Nimetön

    Ellinvuorentie valmis, mutta valot täysin kesken ja kevytliikenneväylällä ei ole asfalttia.

    • Nimetön

      Tällä leveysasteella ollaan kovia valehteleen,muka ellinvuorentie valmis.

      • Nimetön

        Eihän siihen yksityistien haltuunottoon mennyt kuin miljoona ja päälle ylläpitokustannukset. Jokohan saisi luvut, paljonko rahaa on mennyt yksityisen vesiosuuskunnan haltuunottoon Ellivuorella? Miksei muita vastaavia yksityisteitä ja vesiosuukuntia korjata kaupungin varaoilla?

      • Nimetön

        Tee esitys oman tiesi haltuunotosta äläkä itke. Itse olet äänestänyt itsellesi valtuutetun hoitamaan asioita. Jos et ole, niin turha silloin itkeä.

  • Nimetön

    Tämän illan tv-tentin johdosta iltarukoukseni vaaleihin asti on – Herra varjele meitä siltä, että seuraava pääministerimme olisi Antti Rinne.

    • Nimetön

      Onhan Rinne ollut melkoinen sönkkö aina, mutta tuli vaan mieleeni, että olisiko sairaus vaikuttanut jotenkin pysyvästi?

      • Nimetön

        8:50, totta joillakin puolueilla. Halla-aholla on ”ulkopuoliset” terrorijoukot hakkaamassa ja uhkailemassa ihmisiä, koska puolue ei voi vielä tehdä suoraa väkivaltaa. Joukkoja hän käskyttää elokuvateatterien väkivaltaisilla mainosvideoilla. Heil Halla-aho!

  • Nimetön

    Antti Rinne esitti asiat selkeästi ja johdonmukaisesti. Hänestä saamme hyvän pääministerin. Ylen tentissä Matti Apunen levitteli käsiään kommentoidessaan Rinteen sopimiskulttuuria, ”mitä ikinä se sitten tarkoittaakin”. Apunen tuli käsieleillään ja puheillaan paljastaneeksi, että elinkeinoelämälle ei ole selvää mitä on sopiminen. Meille palkansaajille elinkeinoelämän sopiminen on täysin selvää, se tarkoittaa sanelua.

    • Nimetön

      Rinteen vastaus poliittisten lakkojen rajoittamiseen oli: sovitaan asiat niin, ettei tarvitse lakkoilla.
      Mikä typerä vastaus jopa ay-änkyrältä. Tarkoittaa käytännössä, että jos ei tehdä kuten ay-liike sanelee, niin kyykytys alkaa. Nämä nykyajan politrukit ovat tehneet miljardiluokan vahingot Suomen kansantaloudelle ja kyseinen terrorismi saa jatkua vuodesta toiseen.
      Millä muulla maalla kuin Suomella on varaa tuollaiseen sanelupolitiikkaan?
      Poliittiset lakot on saatava pikaisesti kriminalisoitua ja sakot sille tasolle, että niillä on edes jonkinlainen pelotevaikutus hämäräbisneksellä rikastuneille änkyräliitoille.

      • Nimetön

        11:24 On se hupaisaa kun työntekijät peräävät oikeudenmukaisuutta jopa joskus lakoilla, niin heti tulee miljardiluokan tappiot. Mutta muuten yritykset vaikeroi, ettei mikään kannata, eikä voittoa tule. Mistä ne tappiot sitten voi tulla, lakon aikana? Ja yritysten maksama veropotti on samansuuruinen, mitä saavat vastaavasti yhteiskunnalta yritystukia. Siinä on huomioitu myös eriasteiset verohelpotukset.

      • Nimetön

        Todellisuudelle vierasta trollausta tämä 11:24 suoltaa. Ay-liikkeen viimeinen, siis viimeinen, keino puolustaa oikeuksiaan esim. työehtosopimusneuvotteluissa on lakko, kun mikään muu ei auta. Loppuun saakka yritetään neuvottelemalla ja sopimalla saada aikaan tulosta. Useimmiten nämä ”miljardiluokan vahingot” syntyvät toisen osapuolen (työnantajat, elinkeinoelämä) jääräpäisyyden tuloksena. He katsovat itsellään olevan varaa näihin tappioihin, jotka kuitenkin aina vyörytetään kansalaisten/palkansaajien lopulta maksettaviksi.
        Ns. poliittiset lakot ovat yleensä aiheutuneet työnantajan tai poliittisen vastapuolen epäoikeudenmukaisista toimenpiteistä. Esim. työnantaja tai omistaja on sanelupolitiikallaan kohdellut työntekijöitä kaltoin eikä suostu ottamaan huomioon työntekijöiden oikeutettuja vaatimuksia. Tällaiseen sanelupolitiikkaan ei todellakaan meillä ole varaa. Järkevämpää on edetä Rinteen esittämällä neuvottelemisen ja sopimisen linjalla. Poliittiset tai ns. surulakot loppuvat heti, kun työnantajat luopuvat sanelupolitiikastaan ja suostuvat hoitamaan asiat tasavertaisesti neuvottelemalla.

      • Nimetön

        Miksi minä olisin trolli? Siksikö, kun arvostelen ay-liikettä? Trolleja on Suomessa siinä tapauksessa paljon.
        Oletko sinä trolli, kun arvostelet työnantajia samoilla argumenteilla?

    • Nimetön

      Apunen tuli huomaamattaan avanneeksi toisenkin ikuisen oikeiston mantran, kun hän kysyi, että loppuvatko samalla lakotkin. Antti Rinteen hieno vastaus oli, että loppuvat heti, kun työnantajat alkavat noudattaa sopimuksia.

      • Nimetön

        15:50 Trolli on sellainen, joka ei kirjoita asiaperusteilla, vaan huitelee epämääräisiä väitteitä ilman argumentteja. Jos mainitsemillasi heitoilla lähtee neuvottelemaan sopimuksesta, niin taitaa sopimus jäädä syntymättä. Kannattaa pysyä asiassa.

      • Nimetön

        Apusta siis väitetään trolliksi, kun esitti Rinteelle kysymyksen AY-järjestöjen verottomista
        400 miljoonan tuloista.

  • Nimetön

    Matti Apunen asetti ansan Rinteelle. Illan ainoa selkeä vastaus tuli Apusen kysymykseen,
    Paljonko ay- liikkeen 400 miljoona voitosta menisi Sdp:n mallIssa veroa. Vastaus 2 miljoonaa tuli
    nopeasti. Maan asiat eivät olleet hallinnassa, mutta ay-liikkeen kylläkin.
    Hänen ulkoinen olemuksensa onkin sitten toinen luku.

    • Nimetön

      Mitä 7:06 tarkoittaa ay-liikkeen 400 miljoona voitolla? Oli innostavaa katsella ja kuunnella kuinka Rinteellä sekä maan asiat että ay-liikkeen asiat ovat hallinnassa. Vihdoin saamme pitkästä aikaa osaavan pääministerin.

      • Nimetön

        Aika väsynyt väite. Alemman verotuksen maissa terveydenhoito, koulutus, varhaiskasvatus ja muut perheen arjen kulut ovat niin korkeita, että lapsettomina lähteneet expatriaatit palaavat heti takaisin, kun perhe alkaa kasvaa ja lapset menevät kouluun. Jos paremmat tulot riittäisivät vaihtamaan maata, Suomessa ei olisi sairaanhoitajia, he olisivat kaikki Norjassa.

      • Nimetön

        Ay-liike ei tee voittoa, kuten ei mikään aatteellinen yhdistys. Sen määrää yhdistyslaki. Tulot menevät kuluihin, eikä verotettavaa tuloa siis synny mainittavasti. Jos syntyy, viranomaiset alkavat kysellä yhdistyksen sääntöjen mukaisen toiminnan perään. Säätiöt voivat kasvattaa tulojaan ja omaisuuttaan, mutta niidenkin on käytettävä varansa sääntöjensä mukaisiin tarkoituksiin. Säännöt edellyttävät yleishyödyllisyyttä. Myös superrikkaiden säätiöt toimivat samoilla periaatteilla, vaikkapa Herlinin säätiö.

  • Nimetön

    Vaikka Norja on rikas öljyvaltio, silti siellä poistettiin rikkaitten veronkierto, eli pääomavero jo yli kymmenen vuotta sitten. Nostamalla yli 55 000 euroa vuodessa tuloa saaneiden veroaste 32 prosentista 52 prosenttiin, se toisi lisää verotuloja 8 Miljardia. Eikä se aiheuttaisi kenellekään kärsimystä.

    • Nimetön

      Ei ainakaan varakkaammille, koska he äänestäisivät jaloillaan ja muuttaisivat muualle. Paljonko olisi verokertymä heiltä sen jälkeen?

      • Nimetön

        Aika väsynyt väite. Alemman verotuksen maissa terveydenhoito, koulutus, varhaiskasvatus ja muut perheen arjen kulut ovat niin korkeita, että lapsettomina lähteneet expatriaatit palaavat heti takaisin, kun perhe alkaa kasvaa ja lapset menevät kouluun. Jos paremmat tulot riittäisivät vaihtamaan maata, Suomessa ei olisi sairaanhoitajia, he olisivat kaikki Norjassa.

      • Nimetön

        Niin, me näemme asiat hiukan eri valossa.
        Hämärästi muistan, että vihervasurit ovat tähän asti mekkaloineet veroparatiiseista ja siitä kuinka suomalaistakin rahaa siellä köllii.
        Tämäkö nyt ei sitten enää ole ongelma, jos kerran verotuksella ei ole mitään merkitystä? Miksi sitten joku on rahansa sinne vienyt?

  • Nimetön

    Paperilla asiat saadaan näyttämään ihan miltä halutaan totuus on aina ihan toinen asia .

  • Nimetön

    Pelkästää Kojamon ay- järjestöille tuottamien voittojen verotuksella saataisiin
    vanhustenhoidon hoitajamitoitus kuntoon.
    Verotus ei sovi vihervasemmistolle kun kysymyksessä ay- järjestöjen verottomat
    pääomatulot.
    Kokoomuksen halun asialliseen hoitoon torjuu ylikansalliset hoivayritykset.
    Näinhän tuo menee!

    • Nimetön

      Pörssiyhtiö Kojamon suurimmat omistajat ovat eläkevakuutusyhtiöt Varma ja Ilmarinen. Toisin sanoen Kojamon tuloilla rahoitetaan työeläkkeitä. Omistuksia on myös kaikilla suurimmilla sijoitusrahastoilla ja pankeilla, Jos sinulla on rahaa pankkitilillä tai sijoitusrahastossa, se on hyvin todennäköisesti sijoitettuna osin Kojamoon. Voit myös itse sijoittaa suoraan sen osakkeisiin. Omistajissa on toki edelleen ammattiliittoja, mutta niiden säännöt määräävät, miten tuotot käytetään yleishyödyllisiin tarkoituksiin eli jäsenten hyväksi. Yleishyödylliset yhdistykset eivät yhdistyslain mukaan saa toimia kaupallisin tavoittein, eli eivät saa tuottaa merkittävää verotettavaa voittoa, Mutta myös työnantajajärjestöt omistavat osakkeita rahoittaakseen toimintaansa. Onko sen jotenkin sallitumpaa? Eivätkö duunarit saisi kartuttaa toimintavarojaan sijoitustoiminnalla?
      Vasemmistopuolueet ovat ilmoittaneet kantanaan, että säätiöiden verotus voidaan ottaa käsittelyyn seuraavalla hallituskaudella. Porvaripuolueiden kantaa odotellaan.

  • Nimetön

    Varsinkin Kokoomus haluaa pienentää verotusta, ettei rikkaitten tarvisi maksaa veroja enempää. Mutta esim. Yhdysvaltain marginaaliveroaste olivat korkeimmillaan vuosina 1951-1963 yli 90%. Kuitenkin talouskasvu oli lähes 4%. Nyt seitsemän viime vuoden aikana marginaaliveroprosentti on ainoastaan 35%. Mutta talous kasvanut keskimäärin ainoastaan alle 2% vuodessa. Oikeisto haluaa jatkuvasti valehdella, että korkea veroaste tappaisi työhalut.

  • Nimetön

    Sipilä ja Orpo jaksavat jankuttaa miten suomalaisten talous on iskussa. On se niillä jotka joutuvat siristeleen silmiään kristallikruunujen loisteessa. Kun kaksi kuntaa kolmesta tekee negatiivisen tilinpäätöksen, miten silloin tulevaisuus muka on turvattu? Niitä kuntapalveluja ihmiset eniten käyttää. Porvarihallitus jää historiaan kuntien kurittajana. Valtionosuuksien rajut leikkaukset. Oikeiston karvaiset kourat on syvällä nuorten ja lasten taskuissa. Melkoisen velan Sipilä ja Orpo jättää tuleville sukupolville.

  • nainen

    Olet nyt nimetön tainnut ymmärtää ihan väärin, tällä vaalikaudella nimenomaan on valtion velka pienentynyt, kun se demarien ja vassujen kaudella lisääntyi hurjasti, eli tehtiin tuleville sukupolville lisää velkaa maksettavaksi. Kannattaa ottaa asioista selvää ja puhua totta! Pitäisi saada suuri osa työttömistä töihin, kun työpaikkoja on tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta eihän voi velvoittaa ketään töihin kun heti demarit ja vassut vastustaa. Heidän mielestä parempi että maksetaan kotona makaamisesta, ettei tule traumoja ja me työtätekevät sitten kustannetaan ne. Luulis ettei sellanen ole kenenkään etu, VAI ONKO?

    • Nimetön

      Se menee juuri noin.
      Lisäisin vielä, että talous on iskussa myös niillä kymmenillätuhansilla entisillä työttömillä, jotka ovat työllistyneet (halunneet työllistyä) hallituksen työllisyyspolitiikan ansiosta. Työllisyysaste taitaa olla jo 73% ja vielä on suunta ylöspäin. Loistavaa työtä hallitukselta, vaikka vihervasureiden natina onkin työtä säestänyt.
      Rinteen pikkupioneerit eivät olisi koskaan pystyneet nostamaan työllisyyttä merkittävästi. Ainoa mihin Rinne tuntuu pystyvän, on keksiä veroja elintarvikkeille. Olisikohan se karvainen koura vihervasureiden, eikä oikeiston. Kyseinen ruoan keinotekoinen kalliimmaksi verottaminen osuu juuri lapsiperheisiin, työttömiin ja eläkeläisiin. Eläköön köyhien ystävä Antti!

  • Nimetön

    Yksi asia kuitenkin pitäisi olla kaikille selvä.
    Liha-Vero-Antista ei ole Suomen pääministeriksi!

  • Nimetön

    Suomella oli kunniakas menestys vuoteen 1987 asti. Suomi oli lähes velaton. Sitten kokoomus pääsi hallitukseen ja nyt Suomi on velkaa 100 miljardia. Kokoomus on rapauttanut valtion tulopohjan. Nyt on hoivakriisi, koulutusleikkaukset ja palkaton työajan pidennys. Waltarin Sinuhesta lainaus. Totuudenpuhuja hirtetään kaupungin porteilla, mutta sadunkertojia kuunnellaan aamusta iltaan, polviamyöten lannassa seisten.

    • Nimetön

      Oletko tosissasi?? Vertaat Suomen nykyistä taloustilannetta 80-lukuun?
      Aikakausi on muuttunut ja oikeastaan mikään ei voi olla samalla tavalla kuin silloin.
      Tämä konkreettisesti todistaa sen, että vihervasurien talous- ja yhteiskunnallinen tietämys on nollatasolla. Kaikkein perustavintakin luokkaa olevat asiat on hukassa, niin kuinka voi odottaa vasurien selviytyvän Suomen johtamisesta.
      Voihan se Rinteen komennossa mennä hyvinkin, kun verotulot pompsahtaa ylöspän liha- ja maitoveron muodossa. Joskin ehtii tässä vielä keksiä mm. leipä-, vihannes- ja broileriveron. Lapsiperheet tykkää . . .

      • Nimetön

        Kokoomus viettää vero-orgioita miljonäärien seurassa, kuoharia siemailen. Ja vaalikassaa lihottaen. Kun setelit vaalikassaan leijailee, niin miljonäärien verohelpotukset laskuvarjolla liitelee.

      • Nimetön

        Hyvätuloisin 10% maksaa 90% tuloveroista. Siinä sitä on leijailemista.

        Ymmärrän, että ei kaikista asioista ole viitsinyt ottaa selvää, kun pelkää epämieluisaa vastausta. Siinä tapauksessa ei kuitenkaan kannattaisi kirjoitella soopaa.

  • Nimetön

    No nyt on se sadunkertojien aika jos kuuntelee Antti Rinnettä. Antti-poika lupailee eläkkeiden miljardiluokan korotuksia JOS talouskehitys on nousussa, ei ole . Yrittäjien ja pääoman verotusta kun reippaasti näytetään kiristettävän siitä seuraa työttömyyttä, yksinkertainen logiikka.
    Kun katselin Rinteen haastattelua TV.sta esitys oli säälittävä. Sössötystä, venkoilua ja hermostunutta naurua ei odota kuulevansa pääministeriehdokkaalta vaan asiallista dialogia, suoraselkäistä suomalaista miestä tai naista on mukava katsoa, Orpo, Sipilä, Essayah ryhdikästä touhua!

    • Nimetön

      Lisäksi Rinne ei suostunut Ylen tentissä kertomaan ’parannus’ohjelmansa kustannuksia ja tarvittavan rahan lähdettä. Toimittaja vaati toistuvasti vastaamaan, mutta Antti-poika kieltäytyi. Muilta haastateltavilta vastaus on tullut. Ei ole vaikea keksiä, että mistä kenkä puristi. Populisti-Antilla ei ole harmainta aavistusta mistä hän lupauksensa rahoittaa ja ylipäätään mitä ne maksavat. Vihervasureille on tärkeintä, että lupaillaan tarpeeksi. Vaalilupaukset sitten vaalien jälkeen voi unohtaa.
      SDP – käsi toisten taskuilla jo yli sata vuotta.

  • Nimetön

    12:19 Tiedä sitten kenen suusta se soopa vaahtoaa ja ymmärrys kompastuu kynnysmattoon. Ketkä ovat hyvätuloisia? Nimittäin 1500-3000 euroa kuukaudessa tienaavat maksavat 30% tuloveroista. Ja monimiljönäärit eivät mitään tuloveroa edes maksa.

    • Nimetön

      Juu tuollainen 1500 euron kuukausiansio ei ole mikään hyvätuloinen. Mutta tämä 12:19 jankuttaa papukaijamaisesti samaa valhettaan. Meitä on moneen junaan. Jopa sellaiseen joka ei ole edes lähtenyt.

Kommentointi ei ole käytössä.