”Hyvä ja sallittu harrastus” – Mopotapahtumalla pyritään asennemuutokseen

Aleksi Kaukoniemi (vas.), Helga Rantanen, vastaava nuorisotyöntekijä Tiina Haronoja ja erityisnuorisotyöntekijä Tuomo Kallio, VaMPin puheenjohtaja Emmi Harjula, Arttu Parkkila, Niilo Kilpiö ja Rasmus Setälä tietävät mopoilun ja mopoautoilun olevan tunteita herättävä aihe.

Mopoilevat ja mopoautoilevat nuoret saavat Sastamalassa osakseen monenlaista kohtelua, tietävät ajoneuvoilla päivittäin liikkuvat Helga Rantanen, Aleksi Kaukoniemi, Niilo Kilpiö, Arttu Parkkila ja Rasmus Setälä.

”Liikenneympyrässä ajetaan eteen, väkipakolla ohitetaan ihmeellisissä paikoissa ja roikutaan takapyörässä kiinni”, Kilpiö ja Kaukoniemi luettelevat mopon selässä keräämiään kokemuksia.

Nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että mopoista ja mopoautoista on helppo pahoittaa mielensä – olivat ne sitten parkissa tai liikenteessä.

Sastamalassa yksi suosituimmista kokoontumispaikoista on S-marketin pysäköintialue. Nuorten mukaan henkilökunta on antanut porukalle luvan viettää aikaa kaupan pihalla, kunhan käytös pysyy asiallisena eikä ympäristöä roskata. Palautetta tulee asiakkaiden suunnasta.

”Monesti tullaan kommentoimaan parkkipaikkojen varastamisesta”, Rasmus Setälä sanoo.

Yhdessä turvallisen mopoilun puolesta

Toukokuussa nuorisolla on mahdollisuus kokoontua vapaasti mopoilun ja liikenneturvallisuuden merkeissä, kun Monakon FK-radalla Sastamalassa järjestetään kaupungin ensimmäinen virallinen mopotapahtuma.

Sen pääjärjestäjä on nuorisopalvelut, jonka kanssa tapahtumaa puuhaavat useat yritykset ja toimijat. Mukaan on saatu houkuteltua myös Liikenneturva. Lisäksi tapahtumaan on tulossa nuorten toivoma esiintyjä, joka julkaistaan lähiaikoina.

Ohjelmassa on muun muassa mopon korjausta, ajoharjoittelurata, ajonäytöksiä sekä mopoilijoille oma alueensa, jolla saa luvan kanssa esitellä ajotaitojaan.

Mopoilu on hyvä harrastus

Idea tapahtuman järjestämiseen tuli nuorilta itseltään, kertovat vastaava nuorisotyöntekijä Tiina Haronoja ja erityisnuorisotyöntekijä Tuomo Kallio. Heidän mukaansa mopoilu on miltei päivittäinen puheenaihe nuorten parissa.

”Paljon puhutaan esimerkiksi siitä, missä on hyväksyttävää mopoilla. Tapahtuman kautta haluamme osoittaa niin nuorille kuin kaikille muillekin, että kyseessä on hyvä ja sallittu harrastus.”

Mopotapahtumalla pyritään vaikuttamaan positiivisesti mopoiluun liittyviin asenteisiin. Monakoon ovat tervetulleita myös mopottomat nuoret, nuorten perheet sekä kaikki muut asiasta kiinnostuneet. Paikalliset päättäjätkin saavat kutsun paikalle keskustelemaan, olisiko Sastamalaan vihdoin mahdollista saada luvallinen alue mopoilua varten.

Hyvin onnistuessaan tapahtumasta voidaan hyvinkin luoda perinne, Tiina Haronoja ja Tuomo Kallio vakuuttavat.

”Mopo ja mopoauto ovat nuorille tärkeitä ja tarpeellisia välineitä, ja monille ainoa mahdollisuus päästä liikkumaan. Kaikenlainen mopoilla ajaminen, myös hallituissa ja sallituissa oloissa temppuilu, edistävät ajoneuvon hallintaa. Mopotapahtumassa harjoittelemaan pääsee luvallisesti ja turvallisessa ympäristössä liikenteen sijaan.”

Koko jutun voit lukea keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä.

    • Tuuula Sammaalta

      Voihan wimpain.
      Antakaa ny näiden kaikkien mopopoikien ja tyttöjen harrastaa mopoilua. Ei mikään ole sen mukavampaa kuultavaa, kun nuori innoissaan hiukka vääntää kahvasta ja keulii. Eihän se kauaa kestä, se mopoikä meinaan.
      Itsekin nuorena ajelin mieheni mopoilla ja oli kivaa.

  • Nimetön

    Mopoilu on ikan kivaa hommaa. Olen 63 v ja ostin mopon 1½ v sitten. Kesällä ja lyhyillä matkoilla kyyti voittaa autoilun mennen tullen. Mistä sais ostaa vaarille sopivan retrokypärän? Maalla sanotaan, että kun mopon ääni loppuu kylältä, kylä kuolee.

  • jees

    Asenteet mopoilua vastaa kyllä kiristyy kun ei niillä voi ajella normaalisti? pakko ohitella autoja ja antaa kierroksia kokoajan, vittu.

Kommentointi ei ole käytössä.