Häijään rakentuminen vaikuttaa kouluverkkoon, Suodenniemen Urheilutaloa ei kannata korjata

Mahdollista monipalvelukeskusta on mietitty Tiisalan alueelle Herkkujuustolan taakse. Mahdolliseen rakentumiseen vaikuttaa oleellisesti, muuttaako Maisemakyliin riittävästi lapsiperheitä.

Sastamalan kaupungin luottamus- ja virkamiehillä on edessään isoja pohdintoja. Meneillään sekä sivistystoimen palveluverkkoselvitys 2020 ja teknisellä puolella uimahallin hankesuunnitelma.

Tällä hetkellä palveluverkkoa on katseltu kuntotarkastusten myötä Suodenniemellä ja Mouhijärvellä. Muu Sastamala tarkastellaan kesän aikana.

”Iso kysymys Mouhijärven osalta on Tiisala eli Maisemakylien alueen rakentuminen ja se, kuinka paljon sinne muuttaa lapsiperheitä. Kouluverkon osalta vaihtoehtoina ovat nykyiset Häijään ja Mouhijärven yhteiskoulu, tai sitten uusi monipalvelukeskus Tiisalan alueelle”, luotaa tulevaisuutta kasvatusjohtaja Pekka Kares.

Tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi toteaa, että uuden monipalvelukeskuksen rakentaminen on hieman kalliimpaa kuin vanhojen korjaaminen. ”Mutta uudella on enemmän käyttöikää kuin korjatulla.”

Huoltajilta kysytään yläkouluista

Mouhijärven osalta kokonaisuuteen vaikuttavat muun muassa koulukuljetukset ja se, mihin Kiikoisista, Karkusta ja Suodenniemeltä vanhemmat haluavat lastensa menevän yläkouluun.

”Muun muassa tällaisia asioita huoltajilta kysytään tänä keväänä”, sanoo Kares.

Jos käy niin, että päättäjät päätyvät monipalvelukeskukseen, joka tietäisi Häijään koulun ja Mouhijärven yhteiskoulun lopettamista, niin yhteiskoulun uusin osa ei jäisi tyhjilleen.

”Uotsolan päiväkoti on nyt vanhassa kunnantalossa, joka vaatii myös toimenpiteitä. Yhteiskoulun uusin osa voisi palvella päiväkotina”, miettii Kares.

Sekä yhteiskoulun vanhemmat osat että Häijään koulu vaativat remontteja.

Urheilutalon paikalle uusi monipalvelukeskus?

Suodenniemellä koulu on kohtuullisessa kunnossa. Se ei tarvitse lähivuosina valtaisia remontteja.
Sen sijaan koulun vieressä oleva Suodenniemen Urheilutalo on hiljalleen tiensä päässä. Remonttiin on jo pitkään ollut 800 000 euron varaus. Remontti ei kannata.

”Paikalle voisi rakentaa uuden liikuntahallin, kuntosalin, kirjaston ja vaikkapa sotepalvelupisteen. Koululaiset käyttävät myös urheilutaloa, koska koululla ei ole liikuntasalia”, kertoo Kares.

Hän muistuttaa, että aina kun rakennetaan uutta, pitää miettiä mitä kaikkia palveluja voidaan sijoittaa saman katon alle.

”Maanantain valtuustoseminaarissa tuli selväksi, että palveluverkosta päätetään kokonaisuutena. Kun koko kaupunki on käyty läpi, samalla sitten jaksotetaan erilaisia investointeja, joita eteen tulee. Ja pitää muistaa, että tähtäimessä on vuosi 2030”, tähdentää Pekka Kares.

  • No name

    Investoinneista syntyy uutta velkaa vanhan päälle,..Kuka ne loppujen lopuksi maksaa näivettyvässä pikkukaupungissa?

    • Nimetön

      Arvaapa miksi Tampere ottaa velkaa jopa niin, että heikkohermoisemmat alkavat näyttää tyrvääläisiltä? Siksi, että nyt on käynnissä uusien valtakunnallisten keskusten ja kasvualueiden rakentaminen. Sastamala ei ole näivettyvä pikkukaupunki, vaikka molemmat tämän lehden kommentoijat niin haluavat väittää. Ajattelepa, miksi yläkoulua halutaan kehittää lähinnä Tamperetta olevassa kaupunginosassa?

      • Nimetön

        Häijää on kehittyvä ja tulevaisuuden alue, vain vartti ajomatkaa kolmenkulmaan Tampereen kehätielle.

      • Nimetön

        Lähinnä Tamperetta Karkku (junalla puoli tuntia) ja Häijää.

        Sastamalan tulevaisuus on tasan tarkkaan näillä kulmilla.

  • Nimetön

    Mouhijärven keskustan elikkä Uosolan alueeella on kolme kertaa enemmän asukkaita kun Häijään alueella

  • Nimetön

    Karkkulaisten luonnollisin koulusuunta on Mouhijärvi-Häijää, ei Vammala

Kommentointi ei ole käytössä.